Henry Nielsen

Tebostarin porukka palloilemassa

Lähettänyt PekkaKarppanen

Jalkapalloa katsellessa tuli mieleen eräs merimiesfutismatsi. Muistaakseni 1986 Tebostar oli telakalla Vuosaaressa. Kävin moikkaamassa tuttuja, kun myös telakalla ollut neuvostoliittolaislaiva pyysi porukkaa pelaamaan jalkapalloa. Tebostaria pidettiin hyvänä urheilulaivana ja he suostuivatkin heti haasteeseen.

Portin ulkopuolella oli nurmikenttä. Iltaruuan annettiin hetken sulaa ja kentälle käytiin seitsemän aikoihin. Tebostarilla oli säkäkokkina filippiiniläissyntyinen Sebastian, joka tunnettiin paremmin Jimi –nimellä. Jimi oli tiettävästi aikoinaan ottanut messikallen jobin johonkin Nielsenin cross trade-alukseen ja päätynyt suomalaiseksi. Hän oli naimisissa suomalaisnaisen kanssa ja kuulemma käynyt Helsingin merimiesammattikouluakin.

Jimi oli todella hauska ja mukava mies. Hänet laitettiin maaliin ja tolppien viereen asetettiin myös Tebostarin joukkueen nestetasapainosta huolehtineet kaksi kaljakeissiä.

Peli oli Tebostarin taitavien pelimiesten käsissä heti alusta lähtien. Jimi oli maalissa kutakuinkin työttömänä ja kiskoi kaljaa. Erätauolla pitikin käydä puskassa.

Pelin loppuvaiheessa Tebostar johti 7-0, kun yksi venäläispelaaja pääsi läpi. Jimi tuli hyvin vastaan, mutta balanssi ei enää ollut paras mahdollinen ja löysähkö veto lipui längistä maalin kaatuvan Jimin nauraessa omalle mokalleen. Torjuntaprosentiksi tuli nolla, mutta porukalla oli hauskaa kun peli pian tämän jälkeen päättyi.

Näin Jimin sattumalta 2000-luvun alussa Göteborgin lentokentällä. Oli silloin Tebo Olympiassa, joka Nielsenin jälkeen siirtyi FIMAGille. Luulen, että Jimi on ollut jo 5-6 vuotta eläkkeellä

Forums

Matkalaukkua ostamassa

Lähettänyt OlliVuorisalo

Veimme romulastin Newarkista Mitsushimaan. Olin ollut toistavuotta Levantella ja piti lähteä tekun pääsykokeisiin Suomeen. Jotenkin sitä tavaraa oli kertynyt, että piti saada lisälaukku kotimatkaa varten. Sain luvan lähteä lounaan jälkeen laukkua ostamaan, lupasin tulla illaksi kraanaväijyyn, kun omilla kraanoilla lossattiin.

Mutta kuinka ollakkaan, tapasin viehättävän japanittaren ja siinä pitkän merimatkan jälkeen laiva jotenkin unohtui... Seuraavana aamuna yritin lähteä laivalle, mutta tyttö sanoi, että hän tekee ensin sukiyakia. No päivä siinä vierähti mukavasti ja pääsin illalla laivalle. Tosin ilman matkalaukkua ja rahaa.

Sain ostettua laukun myöhemmin, se oli muistaakseni seitsemäs satama kun läksimme kotiinpäin erään matruusin kanssa. Silloin elettiin huhtikuuta, vuonna 1977.

Forums

Autopommi

Lähettänyt OlliVuorisalo

Olimme Levantella Lissabonissa vapun -76. Siellä oltiin jonkin aikaa.

Sattui vappuyönä sellainen tapaus, olimme kipinä Eero Myllysen kanssa maissa ja läksimme jostain kuppilasta kävelemään katua jonnekin. Pääsimme vähän matkaa, kun autopommi räjähti juuri sillä suunnalla mihinpäin olimme kävelemässä. Eerolle ei käynyt mitenkään, mutta paineaalto puhkaisi minulta rumpukalvon. Olin varmaan sanomassa jotain Eerolle ja korva oli sinne pommiin päin. Oli varmaan meidän tuuri, että otettiin ne viimeiset, eikä ehditty kohdalle. Oltais varmaan oltu vainajia kumpikin, jos oltais oltu kohdalla. No, paranihan se korva aikanaan, mutta arpi näkyy vieläkin ja kuulokäyrässä on kuoppa.

Portugalissa oli juuri ollut se "neilikkavallankumous" ja tunteet olivat maassa aika kuumat. Se autopommikin oli jossain kommunistien toimiston edessä, ja suomalainen merimies kärsi siitäkin...

Ei se silloin naurattanut, kun tyyny oli kuin pakanamaan kartta pitkän aikaa vuotavan korvan takia. Mutta maailmalla tapahtuu...

Forums

Nielsen Nostalgia 3

Lähettänyt PekkaKarppanen

Suuren suosion saaneet Henry Nielsen -nostalgiaristeilyt saavat jatkoa. Juttelin Wintiön kanssa puhelimessa. Hän alkaa valmistella loppukesästä seuraavaa tapahtumaa, joka toteutuu keväällä 2011. Vanhaan tapaan risteilylle lähdetään Viking Katajanokan terminaalilta. Mepan Katajanokan klubille tulee "Nielsen nurkkaus". Nielseniläiset voivat lähtiessä tai risteilyltä palatessa tutustua Nielsenin laivojen pienoismalleihin, maalauksiin ja valokuvasuurennoksiin.
Risteily järjestettiin vuosina 2003 ja 2008. Kummallakin kerralla oli parisensataa ex-Nielseniläistä ja tunnelma oli mahtava.

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 11.11.2011 - 12:55

Onkohan vielä ketään hengissä vanhan litan porukoita olin Litassa v-73-74 menin Friscoon ja poistuin lomalle Gdyniasta eli siinä meni noin vuosi .Frisco.Korea,Frisco kiina etelä afrikka,fitzi
Uusi Kaledoni Uusi-Seelanti Nauru Panama ja takaisin Eurooppaan. Tässä noin suurinpiirtein matkat,Puosuna oli Pertti Ahti.

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 11.11.2011 - 18:23

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Katselepas LITA albumia:

www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=5979

Valokuvien päiväyksistä näet suunnilleen, milloin kuvaaja on paatissa ollut. Molemmat kuvaajat näyttäisivät olleen laivassa kertomanasi ajankohtana. Toinen lensi samassa porukassa Friscoon.
Timo Sylvänne

Karan jobi osa II

Lähettänyt KariHovi

Valokuvin elävöitetty kertomus on luettavissa kirjasta "Ääniä mereltä - merenkulkijat kertovat"

Lue kirjaesittely

Jatkoa kertomukseen: Karan jobi - Oranista Toledoon. Klikkaa osaan I. Valokuvia kertomuksesta albumissa Kara

 

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 20.07.2011 - 16:00

Tervehdys,
mahdoitkohan työskennellä Karalla myös vuonna 1977 toukokuussa? Silloin Karalla sattui melkein vastaava tapaus, kun yksi moottorimies, isäni, päätti hypätä laivasta mereen. Laiva oli silloin menossa viljalastissa Mosambikiin. Mielelläni kuulisin muistoja Karalla tuolloin työskennelleiltä.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 20.07.2011 - 19:21

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Valitettavasti en tiedä tästä tapauksesta, eikä siitä kukaan kertonutkaan. Nielsenin laivoissa siihenaikaan porukka vaihtui tiheään ja törnit olivat lyhyitä. Vakituisia olivat ainoastaan kipparit ja siiffit, jotka hekin useinmiten siirtyivät uusimpiin aluksiin. Pahoitteluni, Kari Hovi.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 04.07.2013 - 23:49

Muistan että olin Karassa kipinänä kun sattui tämän tapainen katoaminen. Lähetin pikasanoman ja ranta-asema vastasi siihen. Käännyttiin takaisin aamulla työnajaon jälkeen ja etsittiin mutta häntä ei löytynyt. Oltiin atlantilla Nova scotian itäpuolella jossakin.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 10.07.2013 - 20:33

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Moi kaima, joo tälläinenhän se tapaus oli. Mutta muistat kai sen mukavan terassikeikan sieltä Valenciasta. Filmiä paloi ja olutta kului. K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 11.03.2017 - 12:13

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Muistatko mitä reittiä mentiin Naantalista Mosambikiin? 

Karan jobi - Oranista Toledoon

Lähettänyt KariHovi

Valokuvin elävöitetty kertomus on luettavissa kirjasta "Ääniä mereltä - merenkulkijat kertovat"

Lue kirjaesittely

Klikkaa osaan II. Valokuvia kertomuksesta albumissa Kara

Jatkuu Karan jobi osa II

 

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Su, 23.05.2010 - 21:22

Samanlainen maston katkaisuhommeli tehtiin Pamelassa, kun olimme järvillä 1976. En nyt saa päähäni paikkaa, mutta todennäköisesti sama Toledon sillan alitus oli kyseessä. Jari Savolainen

Eläimellistä

Lähettänyt JariSavolainen

Olimme Nielsenin Pamelan kanssa matkaamassa Euroopasta Kanadaan päin jossain Englannin rannikon tuntumassa syksyllä 1976. Eräänä päivänä bongattiin kannelta kylmyyden ja väsymyksen täysin uuvuttaman pulu eli kyyhkynen. Henki tuntui vielä pihisevän, joten koppasin poloisen kainalooni ja vein radiohytin lämpimään.

Pari tuntia siellä siivet oikosenaan koisattuaan alkoi virkistyä. Mitään paniikkia ei linnussa ilmennyt, tuntui tottuneen ihmisten seuraan. Kannoin sille byssasta erilaisia ruokatarvikkeita, mieliruoka näytti olevan vedessä liotetut kauraryynit. Siihen se sitten kotiutui, radiohytin lämpöisen konsolin päälle oleskelemaan. Jostain syystä sen mielipaikka tuntui olevan juuri naamani kohdalla, puolen metrin päässä radiolaitteiden päällä. Vahdit sujuivat rattoisasti, pulu helmisilmillään tarkkaili radioliikenteen sujumista. Lähettimiä käyttäessäni seurailin, ettei se lentäisi avoimien antennijohtojen päälle radiohytissä, mutta no problem.

Lopulta päivien päästä saavuimme Kanadan rannikon tuntumaan. Kun oltiin sopivassa paikassa, muutaman mailin päässä rannalla näkyvästä kaupungista, laskin toverin lentoon. Sinne painui hyvin syöneenä laiton maahanmuuttaja Kanadan maille.

Forums

Täkkikolmonen hoitaa, vahtimies vahtii

Paolasta Pohjois-Atlantilta talvella 1981 oikein kuvan kanssa on dokumentoitu uupuneen linnun hoitoa. Tämä elävä onneksi toipui pikaisesti ja pääsi jatkamaan matkaansa.

Muistan myös Irlannin alapuolelta sellaisen lepääjän, jolla oli rengas jalassa. Saimme selvän rengastuksen merkeistä ja Helsinkiradio selvitti rengastuksen tiedot. Ei ollut mikään harvinaisuus ja oli niillä seuduin, missä pitikin.

Effoan Solano

Lähettänyt PekkaKarppanen

Kokoelmistani löytyi tämä kuva Solanon pienoismallista, joka on selvästi sama alus missä Hovi ja Sylvänne ovat seilanneet. V.1971 rakennetun aluksen omistajathan olivat Helsingfors Steamship ja Skanoil, kuten Laivakuvia -galleriassa todetaan.

Pienoismallissa näyttää olevan Effoan korsteenimerkki. Muistan erään ystäväni kertoneen seilanneensa "Effoan Sevillassa rakennetussa Solanossa".

Minulla on kirja "Effoan 100 ensimmäistä vuotta", joka kattaa laivat ja tapahtumat vuoteen 1983. Solanosta ei ole kirjassa minkäänlaista merkintää. Osaisiko joku kertoa miten homma meni. Pienoismallin tekijästä ei ole tietoa.

Vastata voi ilman käyttäjätunnuksia klikkaamalla vasemmalta alhaalta löytyvää "Lisää kommentti"

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 05.05.2010 - 21:30

Solanon siirryttyä Skanoilin omistukseen arvelen sen ajaneen Effoalle rahdattuna, eli siis joskus 1978 - 1980. Olisikohan kaupan takana voinut olla sellaista, että Effoa tarvitsi tuollaista laivaa, muttei halunnut ostaa itselleen.
tv. Kari Hovi

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 20.05.2011 - 23:49

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

vrt, ed, toki Skanoilin omistivat samat Ehnroothin "köyhät veljekset", joista Robert G. oli Effoan toimarina. Tuolloin -79 tehtiin Camp Davidin sopimus ja Egypti sai valtavsti rahaa, joilla ostettiin puuta Suomesta ja Scanioita Ruotsista, niitähän Solanolla kuskasimme. Muistan lentäneeni Hki-Kokkola Effoan rahtaajan kanssa ja sanoi tulevan lastimme olevan oikea "miljoonarahti". Siis romulaivalla haulit himaan!

t.J-P Kilpiäinen

Noh, noh. Eihän Solano ollut tuohon aikaan kuin vasta 7 vuoden ikäinen! Kyllä sitä oli ihan nätisti hoidettu.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 06.05.2010 - 09:38

Muistelen, että olisin joskus nähnyt kuvan, missä Tivano olisi ajanut Sohon rahtauksessa nälkärenkaat korsteenin ympärillä. Tivano myytiin kreikuille 1975

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 12.10.2010 - 14:47

Joittenkin tietojen mukaan Solano myytiin Skanoilille 1977 ja jäi Henry Nielsenin hoitoon. Seuraavana vuonna 1978 hoitorvarustamoksi vaihdettiin Suomen Höyrylaiva Oy. Lisää aluksesta Solano-albumissa.

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 20.05.2011 - 23:28

Solano tosiaan siirtyi Effoan hoitoon, olisko ollut vuoden vaihteessa 78-79 Koreassa tapahtuneen telakoinnin jälkeen. Tuolta reissultaan alas tullessaan otin siihen ekan sähkömiehen jobini Raumalla maaliskuussa -79, heti merimieskoulusta (Lauttasaari) päästyäni. Carlberg Effoalta ennätti ensin, Kinnunen tai Ojamies Nielseniltä myöhästyi päivällä parilla...Raumalla osa porukasta (Nielsen) maksoi ulos oltuaan laivassa 2v. yhtämittaa, kippari, försti, ciiffi ja koneykkönen vielä tekivät reissun välimerelle. Nuorena (19v.) sähkönä ihmetytti, mihin ihmeen porukkaan olen joutunut, mutta äkkiä se selvisi: reilu meininki! Seuraavalla reissulla tulikin sitten Effoan kippari ja lopetti mm. slabin samantien...

Koreasti Busaniin

Lähettänyt JariSavolainen

Syyskuussa 1975 tuli soitto varustamosta. Lomani päättyisi puolenkuun kieppeillä, mutta vapaita paikkoja ei sillä hetkellä ollut tarjota. Saisin joutessani käydä Ruotsissa ITT-Standard Radion tehtaalla parin päivän huoltokurssilla. Tämä firmahan toimitti näihin Nielsenin Sevillan paatteihin radiokaluston. Siellähän sitten käväistiin parin kollegan kanssa, taisivat olla Jussi ja Hessu.

Kuun loppupuolella alkoi jobiakin löytyä. Matai oli saapumassa Jenkeistä Etelä-Korean Busaniin purkamaan romurautalastia. Sovittuna päivänä matkasin Hesaan ja käväisin konttuurissa. Matkalle oli lähdössä myös 1. konemestari. Mönsträykset suoritettiin ja menimme yöpymään hotelliin, aamulla aikaisin alkaisi matka. Taisi olla tuo varustamon suosima Hotelli Hilppa. Illalla vielä mestarin kanssa kävimme ottamassa parit oluet.

Seuraavana aamuna virkeinä kentälle ja lento Frankfurtiin, jossa oli koneen vaihto. Frankfurtin kentällä ostin vielä pullon viskiä attaseasalkkuuni, koska matka olisi pitkä, eikä koneen lentoemojakaan alati viitsisi häiritä juomaostoksillaan. Lento jatkui uudella koneella kohti Moskovaa, jossa oli pikainen välilasku. Sitten taas ilmaan, suuntana Tokio. Kahteen pekkaan nautiskelimme tuon viskipullollisen lentäessämme suuren Neuvostoliiton yli. Loppulennon aikana sai jo mukavasti nukuttuakin. Seuraavana päivänä paikallista aikaa laskeuduimme Tokion Hanedan lentokentälle. Muiden matkustajien joukossa tupsahdimme transit-halliin. Valotauluista tähyilimme jatkolentoamme ja löytyihän sieltä kyseinen terminaalinumero. Vaan tuollaista numeroa ei sitten löytynyt nuolitauluissa mistään. Kysyvä ei tieltä eksy, marssimme info-tiskille. Näytimme lentoliput ja kysyin nätiltä virkailijatytöltä, mihin päin meidän pitäisi lähteä kävelemään. Tyypilliseen japanilaistapaan hän päästi tuon ihanan kikatuksen ilmoille ja totesi ettemme saa kävellä terminaaliin, vaan tässä on taksilappu, tuosta ovesta ulos ja taksiin. Isolla kentällä omat tapansa. Taksilla terminaali löytyi tuota pikaa ja sieltä pääsimme pikkubussilla korealaisen koneen vierelle, joka oli hiukan sivummalla terminaalista. Konepistoolimiehet koneen vierellä ja tiukka turvatarkastuskopelointi. Harmi että tämän kopeloinnin suorittivat karskit turvamiehet, eivätkä ihanat korealaiset lentoemännät. Ja onni oli, että matkalaukkumme menivät omia teitään koneen uumeniin, emme ehkä olisi tähän lentoon päässeetkään jos ne olisi tsekattu.

Lento Seouliin ei kestänyt pitkään, ja taas oli edessä koneen vaihto. Busanin satamakaupunkiin lentävä kone olikin tuollainen pienempi potkurikone, joka tärisi niin, että paikat hampaista meinasivat irrota. Busanin kentällä ihme kyllä kaikki matkatavaramme olivat tallella. Niin tuli sitten tullitarkastuksessa meidän vuoromme. Omat laukkuni menivät syynäyksessä läpi kivutta, mutta Eskon laukuista alkoi armoton trupeli. Varustamossa olivat antaneet hänelle mukaan jotain varaosia laivan koneeseen, merkillisiä putkenpätkiä yms. Tullin ja turvallisuusvirkailijoiden mielestä me olimme päivänselvästi Pohjois-Korean agentteja ja yritimme tuoda jotain sabotaasivarusteita maahan. Siinä muut matkustajat laskettiin ohitsemme ja me jäimme selvittelemään asiaa. Armottomien selitysten jälkeen ja kun parikymmentä virkailijaa oli tähyillyt näiden putkenpätkien läpi, meille näytettiin vihreää valoa. Aikaa oli mennyt niin paljon, että jos luvattu meklarin auto olikin odotellut meitä kentän ulkopuolella, ei se enää ollut siellä. Ilta oli tullut ja väsy alkoi painaa käpälää. Raahasimme laukkumme ulos ja siellä oli muutama taksi vielä kytiksellä. Yritin pelata varman päälle ja tenttasin suhareilta, kuka puhuu englantia. Kaikki sanoivat yhteen ääneen "yes". Kerroin meidän olevan matkalla laivalle satamaan. Yksi lyhyenläntä kuski hyökkäsi laukkujemme kahvoihin kiinni ja huusi iloisesti "ship I know, I know ship". Mikäs siinä auttoi, laukut autoon ja matkaan.

Oikein oli kaveri ymmärtänyt, satama-alueelle päädyttiin. Vaan missä Matai? Tuota nimeä kuski höpötteli ajaessaan pitkin pimeitä satamakortteleita. Eihän sitä korkeiden aitojen takaa mistään nähnyt. Fiksu kuski pyöräytti autonsa erään toimiston eteen ja vinkkasi meidät mukaansa sisälle. Siellä pudisteltiin päitä, mutta eräällä seinällä oli iso liitutaulu, jossa koreankielisiä koukeroita, mutta laivan nimiä eurooppalaisin kirjaimin. Ja Heureka, myös Matai oli siellä yhdellä rivillä. Näytin sormella laivan nimeä ja voi kiesus sitä kumartelun ja selityksen määrää. Taksikuski oli yhtä hymyä ja parin minuutin ajon jälkeen eräästä portista kurkistelimme komeaa laivaa, jonka keulassa luki Matai.

Pyysin kuljettajalta kuitin taksimatkasta, hinta oli muutama jenkkitaala. Hän väänsikin komean koreankielisen lapun. Sitä Nielsenin kassarouvat varmaan pyörittelivät käsissään pitkään myöhemmin. Toimelias kuljettajamme raahasi vielä apunamme laukkuja laivan vierelle. Lopultakin perillä.

Kiinalainen passileina

Koettelemukset eivät kuitenkaan vielä olleet ohi. Laivalle saapui Immigration Officer, joka tarkasti uusien tulokkaiden paperit. Olin päässyt näin pitkälle merimiespassillani. Virkailija plarasi passia ja syventyi erääseen sivuun todella tarkasti. Kelasin nopeasti mielessäni, mitä kaikkia leimoja tuohon passiin oli kertynyt. Virkailija näytti passiani kipparille, joka asiasta mitään tajuamatta vain nyökkäili. Karmea totuus selvisi, kun passi käännettiin minuun päin. Shit...koko sivun täyttävä komea punainen Manner-Kiinan leima. Poistunut Kiinan kansantasavallasta silloin ja silloin. "You are not allowed to go ashore from the ship" oli herran viimeinen tuomio, ei valitusoikeutta. Taisi ottaa passinkin talteen toistaiseksi. Hatutti, mutta onneksi ei Busanin lentokentällä kukaan ollut kiinnittänyt huomiota tuohon leimaan. Leima yhdistettynä noihin epäillyttäviin putkenpätkiin olisi saattanut viedä paikalliseen putkaan pitkäksi aikaa.

Eipä hätää vielä. Minulla oli mukana myös tavallinen turistipassi. Sitä satamaportilla vilauttamalla tulevien päivien maihinmenot ja paluut sujuivat moitteetta. Paitsi eräänä aamuna varhain ennen työpäivän alkua maista laivalle palatessani sataman porttivahti oli tarkkana. Normaalin nyökkäyksen ja laivalle päin huitaisun sijasta hän vaati passini tarkastettavaksi. Vaikka oli kuuma, otsalleni kihahti kylmä hiki. Kävikö käry. Kaveri alkoi tutkia passiani. Sitten huomasin että se oli nurinpäin hänen kädessään. Joka sivun leimoja hän oli tutkivinaan todella tarkasti. Kun sitten passin normaali alkupää alkoi lähestyä, katselin kohteliaasti muualle. Sivusilmällä näin kuvasivun tultua esille salaman nopean passin oikaisutempun. Omaa pätevyyttään vahvistaakseen hän vielä hetken vertaili passin kuvaa naamatauluuni ja antoi passin takaisin mutisten itsekseen jotain. Kumarsin syvään ja painuin laivalle päivän töihin. Laivan lastia purettiin parisen viikkoa, joten Busaniin ja sen elämään ehti tutustua mukavasti. Siitä lisää ehkä myöhemmin.

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ma, 07.01.2013 - 18:21

Etekä-Korea aivan mahtava paikka. Mutta ei kannata kovin mainostaa, mistä on kotoisin, kun jotkut mieltävät neukuiksi ja siitähän ei hyvä seuraa. Fanaatikkoja.

Odottelen innolla sitä, mitä kerrot Busanin yöelämästä. Volaa! Tai no, itse olen nainen ja olin joskus poikien kanssa mukana. Kannattaako sittenkään kertoa.

Olin silloin nuori ja nätti ja aina tullitarkastuksesta lähtien minulle Kim-nimiset veijarit esittivät rituualinomaisen kuulustelun, joka päättyi aina kosintaan. Näitä kosintoja tuli satoja. Hih! Laivalle palatessa oli aina niin paljon kukkia mukana, kun syliin mahtui! Suosittuja olivat myös laivan pojat.

Aitoja olivat ihmiset siellä, muistan kun laivassa messityttö oli hieman pulskempaa laatua. Hän kihisi kiukusta korealaisille satamatyömiehille, jotka hihittivät aivan häpeilemättä nais-paralle joka ikinen kerta, kun hänet näkivät. Koreassa, kun siihen aikaan tuskin tunnettiin asiaa ylipaino. No ymmärrän toki molempia osapuolia.

Rallia Mauritiuksella

Lähettänyt JariSavolainen

Mauritiuksella olimme konemestarin kanssa nauttimassa maissa virvokkeita. Mieli alkoi halajamaan saaren toisella puolella olevaan ranskalaisdiskoon. Port Louisista sinne matka oli yli korkean vuorenharjanteen. Takseina Mauritiuksella tuolloin oli pääasiassa noita Morriksia tai Austineita, niitä pieniä vähän kuplavolkkarin näköisiä. Katsastusta ei varmaankaan vaadittu milloinkaan. Kerran tuollaiseen taksiin istuessani kuski sanoi "keep your legs high". Hyvä neuvo, auton lattia oli jo aikoja sitten ruostunut puhki ja asfaltti vilisti silmissä.

Port Louis

No me suomalaiset Travoltat hyppäsimme taksiin ja suunta oli tuo ranskalaisdisko. Kun pääsimme tiellä siihen vaiheeseen, että loppumatka oli pelkkää alamäkeä asfalttibaanaa pitkin, tuo konemies halusi välttämättä käydä rattiin. Taksikuski vastusteli, samoin minä, mutta eihän siinä mikään auttanut. Etupenkillä taisi raha vaihtaa omistajaa ja samoin ohjaaja. Saarellahan on vasemmanpuoleinen liikenne. Tuollainen pikkuinen autokin sai alamäessä hirveän vauhdin kun herra konemestari piti kaasupolkimen pohjassa koko ajan. Onneksi tuohon aikaan yöstä ei liikennettä pahemin ollut. Muutamassa liikenneympyrässä polemiikkia käytiin, miltä puolelta ympyrä pitäisi vauhdissa ohittaa. Diskon pihalla taksikuski oli kalpea, samoin minä. Hinnasta ei pahemmin neuvoteltu. Luulen, että tuo kuski sen jälkeen kysyi aina kyytiin pyrkiviltä merimiehiltä "ettehän vaan ole suomalaisia".

Forums