Kirjoitin m/s Saara Aarnion seilaukseni tyttärelleni ja hänen lapsilleen tähän tekstiversioon.
Terveisin Matti Peltonen
Osa II
Laiva tuli sopivasti Ruotsin Luulajaan 3 pv syyskuuta, jonne lensimme Helsingistä. Laivalle oli tullut malmilastia pitkää kuljetushihnaa pitkin jonkun aikaa. Laivasta ei oltu saatu pumpattua painolastivesiä pois samaa vauhtia, kun malmilastia tuli ruumaan ja perämiehet näkivät kun tulin lomalta laivalle ja tulivat heti hoputtamaan painolastin pumppaukseen, kun olin tehnyt sitä ennenkin vastaavissa tilanteissa. Asian jälkiselvittelyissä konepäällikkö Esko Lehessalo lähetettiin Suomeen eikä enää näkynyt laivalla.
Purimme malmilastin Antwerpenissä 9 pv syyskuuta. Lähdimme tyhjänä yli Atlantin, ihan tyynellä säällä. USA:n itärannikko Newport kivihiilen lastaukseen, joka valmistui 23 pv syyskuuta. purkauspaikka Rio de Janeiro, jonne tulimme 12 lokakuuta. Purkauspaikka Riossa oli taas Armazen satamakadulla ja kivihiiltä purettiin laivasta junavaunuihin, jotka välillä loppuivat, jolloin meidät siirrettiin Guanabaran lahdelle ankkuriin odottamaan, kun toinen laiva tuli tilalle purkamaan lastiaan ja junanvaunuja saatiin lisää. Ankkuripaikalla oli laivan laakongi alhaalla ja sen läheisyydessä melkein aina joku paikallinen vene odottamassa olisiko laivaporukasta joku menossa maihin.
Lähdimme donkeyman Lauri Hämäläisen kanssa yhdellä veneistä liikkeelle, kun ensin sovimme hinnasta. Vene oli kulkenut matkastaan yli puolet, kun koneen käynti loppui. Veneessä olleet kaksi brassia alkoivat touhuta koneen kanssa ja veivasivat sitä käyntiin kahden miehen voimalla. Kovan käynnistysveivauksen tuloksena kone häipyi veneen pohjan läpi mereen ja vesi tuli reijästä veneeseen. Lähdimme Laurin ”Laten” kanssa uimaan loppumatkaa laiturille, jonne oli muutama sata metriä, eikä ongelmia uintimatkassa. Saavuttuamme laiturille Late nopeampana ensin, kun hän nosti kädet aika korkealla vedestä olevalle laiturille tuli heti pikkupoika ja irrotti Laten kädestä rannekellon ja juoksi tiehensä.
Nyt vietimme laulun mukaisia Rion öitä melkein seitsemän viikkoa ja nyt heti Rioon tulon alkupäivinä tapasin tyttöystävän Marian, jonka kanssa seurustelin niin kauan kun laiva kävi Riossa, joulukuulle 1971. Hänen kanssa opettelin paikallista portugalin kieltä, ja Marialla oli yhteisasunto parin tytön kanssa Copacabanalla, jossa yövyin välillä. Enemmän Maria oli laivalla , välillä viikonkin, kun sataman vartijoille täytyi maksaa, aina kun Maria poistui laivasta, tai tuli sinne.
Lähdimme Riosta marraskuun lopussa malmilastissa kohti Eurooppaa. tulimme Antwerpeniin 17 pv joulukuuta ja malmilasti purettiin. Uudeksi lastiksi saimme leikkuupuimureita ja traktoreita kaikkien yhdeksän lastiruuman pohjat täyteen. Otimme myös epävirallista lastia, whiskyn salakuljetus jatkui ja isompi määrä kuin edellisellä kerralla, koko tankkitila täyteen. Tämän leikkuupuimuri ja traktorilastin veimme etelä Brasiliaan. Jouluna olimme Kanarian saarten korkeudella ja sää oli tasainen, sekä lämmin peräkannen ulkojuhlille. Tulimme Brasilian ja Argentiinan rajajoen varrella olevaan Porto Alegreen 9 pv tammikuuta 1971, siihen vuodenaikaan siellä on kesä. Puimurit ja traktorit nostettiin junavaunuihin parissa päivässä.
Porto Alegresta matka jatkui Rio de Janeiroon ja kesti pari päivää. Riossa puolet whisky laatikoista siirrettiin troolareihin, en tiedä miksei kaikkia. kun tulimme sataman laituripaikalle oli siellä armeijan osasto meitä vastassa. Sotilaita tuli peräkannelle ja peräsinkonehuoneeseen, kerrosta alemmaksi. Sotilailla oli tiedossa missä whisky oli, mutta tankin luukun sijainti ei ollut nähtävissä, kun se oli naamioitu ympäristöön. Kun sotilaat toivat paikalle polttoleikkauslaitteet meni konepäällikkö Vilho Luttinen ja näytti missä luukun sijainti on. Sotilaat kantoivat whiskyn armeijan kuorma-autoihin, eikä asiasta kuulunut mitään, sakotustakaan. Saimme whiskyn osamyynnistäkin enemmän rahaa kun Euroopassa maksoimme ja rahat tulivat US dollareina, eikä kovan inflaation paikallisina gruseroina. Oli Riossa enemmän käyttörahaa, kaikki kuitenkin jäi sinne.
Saimme malmilastin tammikuun loppuun mennessä ja lähdimme Eurooppaan. Tulimme Rotterdamiin 18 pv helmikuuta ja malmilasti purettiin. Nyt teimme kolme malmilastin hakumatkaa, tyhjällä laivalla Rioon ja malmilastissa takaisin Antwerpeniin ja Rotterdamiin, sekä kolmas Saksan Emdeniin, jossa olimme 29 pv kesäkuuta.
Nyt lähdimme hakemaan malmilastia Ruotsin Luulajasta, lastaus 7 pv heinäkuuta ja purkaus 12 pv Antwerpenissa. Seuraavan malmilastin lastauspaikka olikin erikoisempi. Lähdimme nytkin Brasiliaan, mutta Amazonjoen suistoon. Siellä ei ollut laivaan luotsia, vaan ohjeet tulivat laivan radistin vehkeillä USA:sta. Viivyttelimme Atlantilla aamuyön ja heti kun päivä valkeni aamulla ajoimme Amazonjoelle ja radistin saamien ohjeiden mukaan matka jatkui ongelmitta. Iltapäivällä olimme jo lastauslaiturin vieressä, mutta keula maihin päin, kun keulan pitäisi olla joelle, niin päästäisiin lastissa lähtemään. Hinaajankaan apua ei ollut, joten laiva piti kääntää omin avuin. Tässä vaiheessa meitä lähti neljä moottorimiestä maihin ja ”täkkärit” jäivät operoimaan laivan kanssa.
Ainoat rahavarat olivat minun taskussa oleva sadan US dollarin seteli, salakuljetusrahaa whiskystä. Malmisataman portilta löytyi taksi ja tunnin ajelun jälkeen tulimme Santanan kaupunkiin, viidakon keskellä oleva alkeellinen kylänen. Taksikuski ei huolinut dollariani maksuksi, mutta maksun voisi maksaa kun tulemme samalla autolla takaisin. Seuraavaksi menimme kapakkaan, mutta sielläkään ei huolittu rahaa joten jatkoimme pankkiin. Kun löysimme pankin ja menin luukulle vaihtamaan, virkailija otti setelin ja häipyi jonnekin, odottelimme jonkun aikaa, mutta palattuaan virkailija ilmoitti, että seteli oli väärennetty. Paikallinen brasilian portugalin kieli ei ollut ongelma, koska olin tyttöystävän Marian kanssa opetellut sitä reilun vuoden ja silloin vielä oppikin jotain. Pyysin virkailijaa soittamaan poliisit, mutta, hän käski pankin aseistetut turvamiehet saattelemaan meidät ulos pankista. Nyt olimme kaupunkipahasessa keskellä Amazonasin viidakkoa ilman rahaa.
Lähdimme etsimään taksia, joka löytyi kapakan edestä, mutta paikan tytöt tulivat innolla seuraksi ja tilanne karkasi käsistä, kun emme menneet kapakkaan niin tytöt tulivat meidän mukaan, joten kaksi taksia lähti laivalle molemmissa kaksi pariskuntaa. Jossain kohtaa viidakkotiellä oli alkeellinen pystybaari ja tytöt määräsivät taksit pysähtymään, että saamme juotavaa. Tässä vaiheessa paikallisille selvisi, ettei merimiehillä ollut minkään valtakunnan rahaa. Meitä jo laivalta kaupunkiin ajanut kuski kyseli missä US dollarit ovat ja ihmetteli kun sanoin, että väittivät sitä pankissa väärennetyksi. Kaupungista mukaan tullut kuski raivostui ja lähti penkomaan takaluukkua ja tuli rengasavaimen kanssa, mutta toinen kuski otti sen pois ja vei takaisin paikoilleen.
Viidakkobaarista emme saaneet muuta kun he soittivat paikalle poliisit, en tiedä millä laitteella. Ennen poliisien tuloa tytöt häipyivät kaupungista otetulla taksilla. Poliisit saapuivat ja satamasta lähtenyt taksikuski selitti tilanteen, sitten poliisit kysyivät paikallisen portugalin kielitaitoa, joten selitin heille oman versioni. Seuraus oli, että jos ei rahaa ollut taksin maksuun, lähdemme poliisien mukana asemalle, taksin maksu perillä laivassa ei käynyt. Poliisiasemalla katsottiin taskut ja otettiin vyöt pois ja sitten kalterioven taakse. Selli oli pienehkö tila, ainakin neljälle, sen yhdellä seinällä oli pisuaariränni, joka haisi ja jossa rotat juoksivat yöllä. Vietimme sellissä loppuillan ja yön. Seuraavana aamuna tuli poliisiaseman päällikkö ja otti minut toimistoonsa ja aloimme käydä läpi tilannetta. Päällikön ja taksikuskin kanssa sovimme, että ajamme satamaan taksilla, kuski tulee laivaan kävellen sataman portilta ja saatuaan laivassa haluamansa rahamäärän, hän palaa autollensa ja hakee vielä loppuporukankin poliisiasemalta laivalle. Kerroin poliisipäällikölle sadan US dollarin häviämisestä pankissa ja hän lupasi kysellä asiasta. Kun muutaman päivän päästä tulimme laivan porukan kanssa kylälle kapakkaan tuli yksi paikallinen mies sanomaan, että poliisi odottaa minua ulkona, en lähtenyt ulos niin poliisi tuli sisään, kun päällikkö marssi pöytämme viereen sanomaan, että US dollari oli väärennetty ja mistä olin sen saanut. Sanoin saaneeni rahan Rio de Janeirosta hän tyytyi siihen ja marssi ulos.
Kylällä oli tarjolla kaikenlaista viidakosta kiinni saatua villieläintä. Yhtenä aamuna kun nojailimmme laivan reelinkiin aukaistiin alapuolella olevan hytin pyöreä ikkuna ja heitettiin käärme jokeen, joka uimataitoisena ui rantaan. Yksi ”täkkäri” oli tuonut sen yöllä laivaan olkapäällä, mutta kun aamulla heräsi se ei enää ollutkaan kiva. Laivassa oli pieniä marakatteja ja kilpikonnia ja kun tulimme Rotterdamiin merimiespappi hoiti ne jonnekin klinikalle. Loppupäivinä kävimme paikallisten asukkaiden kanooteilla jokiristeilyillä, he hoitivat kanootin, me vain istuimme ja maksoimme. Ikimuistoinen kokemus. Malmilasti kesti tulla kymmenkunta päivää ja lähdimme Santanasta 5 pv elokuuta. Koska laiturista lähtö tapahtui illalla ajoimme vain muutaman tunnin ja jäimme pimeän ajaksi ankkuriin ja peräkannelle kerääntyi porukkaa katselemaan ja kuuntelemaan pimeän viidakon ääniä. Pääsimme hyvin Atlantille ja lähdimme kohti Eurooppaa. Toimme malmilastin Rotterdamiin, jossa purkaus 17 pv elokuuta.
Seuraavaksi oli vuorossa traktori- ja leikkuupuimurilasti ruumien pohjalle, lastaus Belgian Zeebrugge:ssä 20 pv elokuuta. Suunta kohti etelää ja Brasilian Porto Alegre, jonne saavuimme 13 pv syyskuuta. Laitteiden purkaus junavaunuihin muutamassa päivässä ja vaihto Rio de Janeiroon, jonne tulimme 18 pv syyskuuta. Riossakin malmilasti tuli muutamassa päivässä ja paikallisten ihmisten kanssa yhdessäolo jäi lyhyeksi. Tulimme Hollantiin Gentiin 7 pv lokakuuta, jossa malmilasti purettiin.
Nyt suunta pohjoiseen Norjan Narvikista malmilasti 13 pv lokakuuta, sekä purkaus Antwerpenissa 18 pv lokakuuta. Vuorossa etelän suunta ja Brasilian Victorian kaupungin lähelle Tubaraon malmisatama. Tyttöystävä Maria kävi sopivin välein Riossa laiva-agentin toimistossa katsomassa missä laivamme menee ja sai sieltä tiedon milloin tulemme Victoriaan ja matkusti sinne bussilla. Kun olimme laiturissa tuli satama- palvelija laivaan sanomaan, että minua odotetaan portilla. Tiesin kuka odotti, kun osattiin hakea nimellä. Jouduin livahtamaan kesken pääkoneen ”männänhaalauksen” maihin ja häivyimme tytön kanssa satamasta. Vietimme yhteistä aikaa koko laivan lastauksen ajan pari päivää ja selvittelin laivatyöt kun lähdettiin satamasta. Lähdimme 5 pv marraskuuta kohti Eurooppaa ja tulimme Saksan Emdeniin 24 pv marraskuuta, jossa lastin purkaus.
Lähdimme tyhjällä laivalla kohti Rio de Janeiroa ja olimmme perillä 15 pv jolukuuta. Tämä oli viimeinen käynti Riossa, saimme tiedon lastauksen aikana, joka ”onneksi” kesti yhdeksän päivää, joten sen ajan vietimme Rion öitä jäähyväistunnelmissa. Maria pyyteli minua jäämään Rioon ja jäi murheellisena ja silmät vetisenä laiturille, kun en uskaltanut tehdä sellaista ratkaisua. Hän kirjoitteli minulle kesään 1972 asti, mutta lopetti kun en vastaillut kyseisen kesän aikana.
Tulimme Rotterdamiin 8 pv tammikuuta 1972 ja malmi- lasti purettiin. Laivan liikenne olisi jatkossa viljalasteja USA:sta Neuvostoliittoon. Harkitsin Suomeen lähtöä, mutta kun siellä olisi kylmin vuodenaika talvi, jota en ollut kokenut muutamaan vuoteen, joten odottelin ilmojen lämpenemistä. Laiva suuntasi yli talvisen pohjois-altantin, mutta ei isompaa myrskyä tähän suuntaan. Meksikon lahdelle ja New Orleans, joka USA:n kaupunkien mukavimpia. Tulimme perille 29 pv tammikuuta 1972 ja rahtaajan edustajat tarkastivat ruumat, sekä tekivät joitain korjauksia. Koko lastaus- tapahtuma tarkastuksineen ja korjauksineen kesti viikon. Tullessamme Meksikonlahdelta USA:n itärannikkoa ylemmäksi Atlantille talvimyrsky puhalsi siellä voimalla ja laiva keinui sen mukaisesti. Pääsimme kuitenkin rannikkoa pikku hiljaa ylemmäksi pohjoiseen ja sitten kauemmaksi Atlantille ”isoa ympyrää” Englannin pohjoiskärjen ohi Tanskan salmiin. Atlantin ylitys oli todella myrskyisää ja laivan peräosa oli kaikki ulkosivujen turvaluukut lukittuna, kun vesimassat iskivät laivaan joka puolelta. Atlantin ylitys kestikin kymmenen päivän sijasta viisitoista. Tanskan salmista Itämerelle ja Riikaan, jossa olimme 1 pv maaliskuuta.
Laakongin alapäässä oli neuvostosotilas kivääri olalla ja pulpetti vieressä, jonne jätettiin passi ja saatiin ”roopuska”, aika älytöntä. Kun lähti maihin, sieltä piti olla takaisin laivalla kello 24 mennessä. Sehän meni pitkäksi heti ensimmäisellä kerralla. Koko porukka vietiin laakonkisotilaan vierestä, armeijan kuorma-autolla, johonkin vartio- asemalle, jossa meidät kuulusteltiin yksitellen englannin kielellä ja tuotiin takaisin laivaan, mutta maihin ei ollut asiaa. Viljalastin loput lakaistiin pois ruumien pohjilta varpuluudilla ja laiva oli tyhjä 12 pv maaliskuuta. Lähdimme Itämeren toiselle puolelle Ruotsin Oxelösundiin ja saimme sieltä malmilastin parissa päivässä. Kävin kysymässä pääseekö Suomeen, mutta varustamolta ei löytynyt vaihtomiehiä näin pian. Malmilasti purettiin Rotterdamissa 18 pv maaliskuuta.
Atlantin ylitykseen sää oli tällä kertaa hyvä ja tulimme Meksikonlahdelle ja New Orleans 5 pv huhtikuuta, jossa viljalastaus parissa päivässä. Suunta Neuvostoliittoon ja Mustan meren satamaan Novorossisk, jonne tulimme 6 pv toukokuuta. Saapumistamme seuraavana päivänä laivan kaikki järjestelmät ja koneet pysäytettiin ja koko laivan henkilökunta muutti muutamaksi päiväksi hotelliin, kun paikalliset viranomaiset myrkyttivät laivasta jotakin, ehkä kapitalismia. Kun tulimme takaisin laivaan emme havainneet mitään tapahtuneen, eikä mikään tuoksunut, eikä laivassa ollut ketään. Maissakäynti käytäntö oli tietysti samanlainen kuin Riiassa, mutta nyt pidin huolta, että olin laivassa kello 24. Pelasimme laivan porukalla jalkapallo ottelun Norjalaisen laivan porukkaa vastaan, peli päättyi tasapeliin, jatkopeli kapakassa oli kova, mutta ehdimme ajoissa laivaan.
Kaupungissa oli paljon vihreitä ja hoidettuja puistoja ja vuosisadan alussa rakennettuja ja hyvin pidettyjä taloja. Paikalliset ihmiset tunnistivat meidät länsimaalaisiksi ja uskalsivat tulla puhumaan jollakin kielellä, yleensä saksaksi. Viljalasti oli imuroitu pois 20 pv toukokuuta ja lähdimme ajamaan Mustaa merta Välimerelle. Laivan polttoaine oli vähissä ja otimme sitä Italian eteläkärjessä olevasta Augusta:sta. Sinne saimme tiedon, että laivan miehistönvaihto tehdään Gibralttarissa ja kaikki edelliskesänä tai sitä ennen tulleet pääsevät lomille.
Tulimme Gibralttarille toukokuun viimeisen päivän iltana. Vaihtoporukka odotteli laiturilla, niin kuin bussikin. Kannoimme tavaramme bussiin, joka lähti heti lentokentälle, jossa olimme pian, kun etäisyydet ovat lyhyitä. Ehdimme sopivasti Lontoon koneeseen ja perillä oltiin puolen- yön paikkeilla. Marssimme hotelliin ja porukka jakautui kahtia, osa alkoi nukkumaan, kuten itsekin, toiset lähtivät Sohoon seikkailemaan. Aamulla sanoivat respassa, että bussi tulee hakemaan meitä lentokentälle ja antoivat lentoliputkin valmiiksi Helsinkiin. Aamiaisen jälkeen lähdin bussia odottelemaan, sinne ei montaa laivaporukan miestä ilmaantunut ja niistäkin yksi hyppäsi paikallisbussiin. Lentokentällä Finnairin koneeseen ilmaantui kahdeksan laivan miehistöstä, kun laivasta lähti yli kaksikymmentä.
Yksi ajanjakso ”nuorena aikuisena” oli ohi.
m/s SAARA AARNIOn loppumatkat
Laiva jatkoi viljanrahtausta USA:n New Orleansin viljanlastaus satamista Neuvostoliiton Mustalle merelle lokakuulle 1972. Silloin laiva oli tulossa viljalastissa USA:sta ja seilasi jossain kohtaa Välimerta, kun laivan pääkone rikkoutui pahoin ja se pääsi hiljalleen ajellen Mustan meren satamaan. Pääkoneen sylinterikohtaiset pakokaasuluistit olivat äännelleet pahoin jo jonkun aikaa ja jonkun sylinterin pakokaasuluisti oli äkkinäisesti lakannut pyörimästä, kun laakerit olivat loppu. Pakokaasuluistin pysähtyminen oli niin raju, että pääkoneen keskellä olevat hammaspyörät eri akselien välillä murtuivat ja kaikki akselien pyörimisajoitukset menivät vääriksi.
Laivan viljalastin purkauksen aikana varustamo myi laivan Neuvostoliittolaisille ja sen Suomalainen henkilöstö tuli kotiin. Sain tiedon varustamosta. Tulijoissa oli kymmenkunta tuttua ja tapailimme Katajanokan MEPAN toimistossa jonkun kerran. On merimiespalvelupaikka.