Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

m/s Polar Viking Part two

Lähettänyt ArmasAallontie To, 06.11.2014 - 18:41

 

                               Noniin hosumalla ei tule kuin kusipäitä kakaria,Korjataan nyt heti muutama fiba.Piti olla,tiesin kyllä Washington-radion hyväksi ja paljon käytetyksi asemaksi,toinen fiba,koska oltiin valtameri liikentessä meillä olisi pitänyt olla kolme perämiestä joten puuttuvan perämiehen palkka jaettiin minun ja normannin kesken ja suurin muistivirhe oli se että Norjassa tuli päälle yksi norjalainen mestari,hän ei kylläkään oikein sisäistänyt tilannetta ja mm.männänhaalaukseen hän ei osallistunut muuten kuin patseeramalla ylätrallilla.Näin hän joutui spanjuurien hampaisiin ja jostain syystä kipparikin oli häntä vastaan.

                               Sen verran minulla oli yhteyksiä Göteborgiin että tiesimme että Colonissa tulisi kakkosperämie,jostain syystä kippari otti tähän valmiiksi negatiivisen asenteen.Sitten meille ilmestyi lihava,vastahakoinen ilmeisesti ei valtamerimies,hän alkoikin hetimiten valitella vaivojaan ja kippari sai syyn lähettää hänet lääkäriin,mutta kun olimme lähteneet ulos Colonista alkoi Coat Guard huutaa meitä VHF:llä että heillä on kyydissä meidän perämiehemme.Kippari oli sitä mieltä että ei olla kuulevinaan ja jätetään ukko Panamaan mutta eihän se niin käynyt,pian oli CG:n vene vierellämme vastahakoisen kipparin oli otettava vastahakoinen styyri laivaan.Ei hänestä kyllä ollut hyötyä mutta ajoipahan vahtinsa piirellen laivankuvia istualtaan,hän ei kyllä ollut hetkeäkään tolpillaan eikä ottanut position positiota.

                           Minulla ja Göteborg-radiolla alkoi mennä Tyynellä Merellä vähän paremmin kun ensiksi sain siihen kerran yhteyden,kyseli ensin olinko mahdollisesti maan alla mutta kun sai position niin alkoi käännellä antennejaan ja sovittiin sitten että he koittavat antaa meille enemmän huomiota.

                          Sitten mentiin Havaijille bunkraamaan siellä Normanni teki itselleen kohtalokkaan virheen,bunkkeria pääsi täkille kun hän oli valvomassa bunkrausta,Havaiji on luonnonsuojelu aluetta joten virhe oli raskas ja niin alkoi Normannin lähtölaskenta spanjuurien ja kipparin iloksi,mutta vasta Tokiossa.

m/s Polar Viking

Lähettänyt ArmasAallontie To, 06.11.2014 - 15:30

        Mönstrasin 70-luvun alkupuolella ruotsalaiseen m/s Polar Vikingiin Kielin kanavassa.Aluksen omisti Rederi AB Tore Ulff,se oli ab.1700 DWT:n jäähdytysalus,rakennettu -64 muistaakseni Mälarilla olleella telakalla.Hieman erikoista oli että vaikka se seilasi Ruotsin lipun alla ei siinä todellisuudessa ollutyhtään svenskiä! Kippari oli islantilainen jolla oli postiosoite jossain Skånen kaupungissa jolla perusteella hän oli Ruotsin kansalainen hänen kirjansa pätevyydestä en muista,sitten olin minä förstinä,minä olin tentannut ruotsalaisen merikapteenin kirjan vaikken ollutkaan oikeutettu päälliköksi ruotsalaisella laivalla,kakkosena seilasi eräs vanha normanni jolla ei olut tarpeeksi pätevyyttä,muistan sen siitä että minä sain jonkun summan enemmän liksaa johtuen Hänen epäpätevyydestään,mutta palataan näihin asioihin myöhemmin.Chieffinä seilasi spanjuuri hänellä oli jonkun sortin teknikon pätevyys,mestari oli myös spanjuuri joka ciiffinkin mukaan oli putkimies.Kokkistuju oli spanjuuri,loput porukasta oli fifty-sixty spanjuuteja ja Kap Verden poikia.Tämä kaikki oli mahdollista koska laiva ei käynyt Ruotsissa ja valvonta oli heikkoa.

            Kielistä menimme Norjaan,kolusimme monta pientä kalastajakylää joissa lastasimme Lodda-nimistä kalaa,japanilaisten mielestä tämä,vähän sillin näköinen kala kasvatti mieskuntoa ja purkaussatama olikin Tokio.Ennenkuin sinne saakka pääsimme oli matkalla monta kiemuraa.

              Edellinen kippari ,svenski oli hoitanut radiota ja tämä islanteri oli luvannut hoitaa sitä mutta ulkoisti sitten tehtävän minulle,olihan minulla Suomalainen radiopuhelin hoitajan kirja.Pistetään tähän nyt laivan kutsukirjaimet-SGCV,matkalla Panamaan sain Pohjois Atlantilla silloin tällöin yhteyden Göteborg-Radioon vaikka se vähän onnessaan olikin,tiesin kyllä Washington-radion mutta muistaakseni se ei hoitanut radiopuhelin liikennettä,korjatkaa kipinät jos muistan väärin.No kaikesta huolimatta pääsimme Panamaan tähän onkin hyvä lopettaa,jatketaan sitten Tyynen Meren puolella matkaa.

En muista Washington Radiota olleen, mutta kyllä Ocean Gate Radio. Kutsumerkki oli WOO ja se oli
HF alueella toimiva puhelinasema, taisi olla Mainessa. Jenkkien Atlantin puolen isoja meriliikenteen
sähkötysasemia olivat mm. Chatham Radio/WCC (Mass.) ja Amagansett Radio/WSL (NY).

Finlandia

Lähettänyt MarjattaKylmälä Su, 05.10.2014 - 11:14

Motto: Tarinat eivät ole mitään, jos niitä ei voi kertoa jollekin.

Kävin kesällä 74 Torontossa siirtolaiseksi muuttaneen veljeni luona. Minäkin innostuin ottamaan selvää siirtolaisviisumista. Esteeksi nousi maksussa oleva opintolaina. Finlandialla nissenä ollut tuttavani ehdotti, että laivalla saisin säästöön nopeammin kuin maissa.Kohta olinkin FÅA:n konttorilla tekemässä 8 kk:n sopimusta tiskaajan pestistä. Laivalla sattui olemaan samaan aikaan siivoojana eräs Satu, joka oli myös menossa Torontoon. Tapasimmekin sitten myöhemmin Canadassa. Löysin jonkun tekemän tilaston villin linjan laivojen porukoitten keski-iästä 70-luvulla. Se taisi olla 22 vuotta! Tähän sopii hyvin erään aivotutkijan ajatus, että aivot aikuistuvat n. 25-vuotiaana. Siihen asti välitön mielihyvä, riskinotto ja elämyshakuisuus ovat päällimmäisinä. Minun kohdallani tämä selittää nuoruuden sekoilujani ja elämysten etsimistä. Vähän yli kolmikymppisenä oli pakko rueta lapsen myötä aikuistumaan, mutta taidan olla kohta tarpeeksi vanha tullakseni lapseksi jälleen.

Pentterityttöjä

Meitä oli kolme ja kolme tyttöä kahdessa vuorossa ruokasalin tiskin liukuhihnalla.Kanssani työskennelleet Raija ja Berit pitivät kunnia-asianaan, etteivät puhtaat lautaset loppuneet tarjoilijoilta. Kun laiva lähti illansuussa, alkoi kiire ruokasalissa. Turistiaikaan tai risteilyillä saattoi olla kolmekin illalliskattausta. Jos et ollut iltavuorossa, saatoit pistäytyä kaupungilla laivan tullessa Helsinkiin tai Travemündeen.

Travemündessä menin usein istumaan rautatieaseman penkille. Ihmisiä katsellessa tunsi matkallelähtijän jännityksen ja jäähyväisten haikeuden sekä vastaanottajan odotuksen ja saapujan ilon. Samanlaisia tunnelmia on aistittavissa laivojen lähdöissä ja saapumisissa.Haminassa  ja Kotkassa asuessani kiertelin katselemassa laivoja haaveillen kaukaisista maista. Myöhemmin redillä odottaminen oli jonkinlainen välitila; et ole enää matkalla, mutta et vielä oikein perilläkään.

Helsingin päässä pistäydyin siskoni luona Kruunuhaassa. Eteläsatamasta sinne oli lyhyt matka kipaista. Usein vein maihin tupakkaa sekä saksalaista mansikkasamppanjaa Kruunuhaan tytöille. Kotiin maalle vein kahvia.

Menomatkalla olimme Kööpenhaminassa vähän ennen aamiaista. Aamuvuoron sattuessa saimme lämpimiä sämpylöitä, mitkä tulivat kööpenhaminalaisesta leipomosta uunituoreina ja rapeina. Tuntuu, etten ole koskaan enää saanut niin ihania aamiaissämpylöitä! Joskus vapaan sattuessa menin metrolla rautatieasemalle (taas !). Siellä saattoi törmätä suomalaisiin hippeihin, joita maalaistyttönä uteliaana katselin.

Tulomatkalla oli meripäivä, jolloin oli mukavaa vapaalla ollessa istua huopiin kääriytyneenä kannella lukemassa tai vaan katselemassa merta. Matkustajia ei juuri näkynyt. Minusta risteilyllä parasta ovat meripäivät.

Monen kerroksen väkeä

Luulisi näin maakrapuna, että kun ollaan samassa veneessä, kaikki ovat "samanarvoisia". Todella tiukka arvo-asteikko vallitsi minun mielestäni laivoissa, joissa olin ( matkustaja-laiva, kuivarahti, tankkeri). Finlandiassa tiskaaja oli aivan alimpana. Luulen, että tämä hierarkia perustui ammatilliseen koulutustasoon kuten maissakin.Kukin ryhmä seurusteli omiensa kanssa ja asui omissa kerroksissan. Myöhemmin huomasin, että rahtilaivoissa oli kolmen kerroksen väkeä. Päällikkö oli "jumala taivaassa". Hänellä täytyi olla yksinäistä? Esimiesasema merellä on ehkä erilainen kuin maissa.

Miehistön elämää

Alimman kerroksen elämä Finlandian pienissä kahden hengen hyteissä vaati sopeutumiskykyä. Hyttiin mahtui kerrossängyn lisäksi pieni pöytä sekä istuin. Melkein koko ajan kanssani asui Anneli,joka ompeli kerrossänkyihimme verhot. Siinä oli yksityisyys! En muista, että olisimme riidelleet, vaikka joskus otimmekin naista vahvempaa. Elämä miehistön messissä ja päivähuoneessa oli värikästä, sillä porukkaan mahtui monenlaista persoonaa. Me pentteritytöt olimme paljon yhdessa purserin apulaisten, kallepoikien kanssa. Luulen, että me olimme melkein samalla viivalla miehistöhierarkiassa.

Joskus Finlandian yöpyessä Travemündessä kävimme Harrin ja Auliksen kanssa diskossa. Hauskoja ja hyviä muistoja on paljon kallepojista. Porukassa olivat mukana Ritva ja ruokasalin kahvinkeittäjätyttö Pirkkokin. Hänelle terveisiä Mandilta. Jos tunnistat itsesi, niin lähetä valokuvat, jotka lupasit mulle 1975, nyt tänne Äänimereen. Pirkko oli ollut ruotsinlaivalla töissä, joten hän pystyi järjestämään minulle matkan Tukholmaan, missä kävin keväällä Canadan suurlähetystössä siirtolaisviisumia varten haastattelussa.

Kuutamoa ja ukonilmaa

Syksyllä aloittaessani Finlandialla elokuun kuutamo alkoi olla parhaimmillaan. Merellä kuunsilta on todella kaunis, kun se väreilee laivan vanavedessä. Myös ukonilman salamat ovat mahtavaa katseltavaa ennen kuin alkaa sataa ja myrskytä. Myrsky on sitten ihan omanlaisensa kokemus, Ihminen tuntee itsensä hyttyseksi. On pakko alkaa luottaa johonkin! Syysmyrskyissä keikutti sen verran, että jotkut matkustajat voivat pahoin. Ruoka-salin tarjoilijat maksoivat, jos kävimme siivoamassa oksennuksen. Kummallista kyllä, en tullut koskaan merisairaaksi. Sopivassa keikutuksessa nukutti hyvin. Ehkä onneksi minulta jäi kunnon myräkkä kokematta.

Risteilyjä

Talvella Finlandia teki risteilyjä usein Tallinnaan päin. Ne olivat enimmäkseen jonkin ammattiryhmän koulutuspäiviä ja saattoi olla pikkujoulujakin. Neuvostoaikaan oli ns. naamatarkastukset. Seisoimme rivissä cafeteriassa, kun viranomaiset vertasivat passikuvia naamoihin. Passiin lyötiin leima, vaikkei käytykään maissa. Minä seilasin alussa turistipassilla, joten mennessäni sitten USAn kautta Canadaan, oli selittämistä, miksi minulla on 13 (lue kolmetoista) CCCP-leimaa.

Telakalla

En muista, miten kauan olimme Vuosaaren telakalla. Olin töissä Berit Saukon kanssa miehistön messissä. Asuin yksin hytissämme, koska suurin osa porukasta oli poissa huolto-ja korjaustöitten ajan. Joskus illalla töitten jälkeen kävin Kruunuhaassa siskoa katsomassa. Sen muistan, että oli pakkanen.

Viimeinen matka ja ulosmaksu

Mielelläni sanoisin sen olleen ikimuistoisen, mutta muisti meni osittain. Laiva yöpyi Travemündessä. Nyt oli hyvä lähteä juhlimaan ulosmaksua.En tiedä, miten olen tullut yöllä laivalle, mutta aamulla heräsin liian myöhään töihin ja kaiken lisäksi kamala krapula ja morkkis. Oli aika noloa vetää pystyyn läksiäisiksi. Olin Finlandialla 6.8.-74 – 1.3.-75. Maksoin opintolainan lopun pois ja ostin lentolipun Torontoon. Lento lähti vasta juhannuksen jälkeen, joten  jäi aikaa heittää jäähyväiset  kotiseudulle. Mutta toisin kävi. Se onkin sitten toinen juttu.

 

Katso Äänimeren FINLANDIA albumin kuvia

Liite Koko
Passat Travemünden satamassa 99.39 KB
Travemünde 117.45 KB
Travemünde 121.79 KB
Travemünde 93.28 KB

I. Laaksonen (ei varmistettu)

Pe, 10.10.2014 - 17:47

Näistä CCCP-leimoista. Ehkä se ongelma oli siinä, että leimoja oli pariton määrä; ei esim. 12 tai 14. Pätevä immigration-upseeri huomaa heti tällaiset asiat. Virkansa puolesta tietysti ja halusi ottaa selvää, etteivät paperit olleet esim. jotenkin väärennettyjä. Esim. N-liitossa käynti ei USA:n viranomaisten taholta ollut suinkaan koskaan mikään erityinen asia; itse olen ajanut viljaa Amerikasta N-liittoon moniaita lasteja...

Muistoja (ei varmistettu)

La, 11.10.2014 - 11:48

In reply to by I. Laaksonen (ei varmistettu)

Toi hilpeitä muistoja maininta väärennetyistä papereista. Kun ajaettiin jatkuvasti Suomi - Ventspils/Klaipeda ja aina naamatarkastuksessa tuli leima lisää, ei merimiespassissa sivut riittäneet. Niinpä sitten paikalliset iskivät nitojalla passin loppuun lisää paperia ja taas sopi leimoja monelle matkalle.

Systeemihän oli, että sekä sisään ja ulos lyötiin leima, eli yhdeltä käynniltä tuli kaksi leimaa. Vai tuliko kaikille?

Saattoiko siis passiin tulla käynnistä vain yksi leima? Jos näin, oliko kyseessä ahteriin jäänti, sairaala reissu vaiko peräti työläisten ihannevaltioon tutustuminen perusteellisemmin työleirin muodossa. Itse en ainkaan ole kuullut viimeisestä vaihtoehdosta suomalaisten merenkulkijoiden osalta. Suomalaisella turistipassilla muistan tapauksen jolloin viimeinen vaihtoehto toteutui rangaistuksena "huliganismista". Muistelen leirituomion olleen kolme kuukautta, ja siinä taisi olla "turistialennusta".

Vielä leimoista; tietääköhän kukaan (suomalainen) mitä erilliset numeroleimat "18 68" tarkoittivat ? Näyttäisi olevan kaikissa Ventspilsin sisääntulo leimoissa. Vanhemmat kipparit ja kipinät tietänevät näistä asioista.

Hank

Tulihan tuo neukkuleima sekä tulo-, että lähtöpärstäntarkastuksessa. Minulla näyttää järestään olevan 70-luvun leimoissa 05 05. Mitä lie KGB:n koodeja. En muista mitä numeroita muut saivat. Näin jälkeenpäin voisin kuvitella, että olisi ollut crewlistin numero, kipinä kun oli yleensä aina vitosena. Millaisia arvosanoja muut ovat tuolloin passiinsa saaneet?

Toni Peltonen (ei varmistettu)

Ke, 03.02.2016 - 15:57

In reply to by JariSavolainen

Tämä oli Hjalmar Linderin sukulaisten laiva ja he olivat punaisia. Paul Ossian jätti laivan sinne Torontoon palatessaan Suomeen.

Sillä laivalla pakeni muitakin Suomesta Kanadaan sisällissodan takia.

Marjatta Kylmälä (ei varmistettu)

La, 07.10.2017 - 12:18

In reply to by Toni Peltonen (ei varmistettu)

Mielenkiintoinen tieto! Kyseessä lienee 1908 Glasgowssa rakennettu laiva, jonka tämä paroni de Linder osti 1919. Ukkini meni 1907 siirtolaiseksi ja palasi 1917. Kuvia ja tietoja löytyy aakkosellinen hakemisto laiva luettelosta.

Capt. I. Laaksonen (ei varmistettu)

Ma, 16.10.2017 - 21:34

In reply to by JariSavolainen

Valitan, jos kirjoittamani teksti ei miellyttänyt. Kerroin ainoastaan kokemuksiani lukuisilta N-liiton käynneiltäni, jollaista palstalla jopa kyseltiin tuossa aiemmin. Vierailimme N-liitossa ainoastaan ns. kaupallisista syistä, emme esim. tekemässä jotain "politiikkaa". Myös paikalliset ihmiset ymmärsivät sen oikein hyvin. Politiikkaa puhuu arvonsa tunteva kokeneempi merenkulkija vain lomillaan keittiön pöydän päässä istuskellen vaimolleen ja sitäkin vasta parin wiskin jälkeen. On tavattoman valitettavaa, että niin monella suomal. merenkulkijalla on eri käsitys. Ehkeivät he sitten aivan ymmärtäneet esim. palkkansa kuittaamisen perustetta, jonka siis on ollut tarkoitus olla moitteeton työsuoritus, ei suinkaan jokin mielipiteenmuodostus. Muutoin en olisi uskonut, että jopa sensuuriin langetaan näilläkin ao. palstoilla...

Kulttuuriyökerho Harbor Lights "Hevostallit" Houston

Lähettänyt HANK Ti, 01.07.2014 - 12:44
Hevostallit, Houston

Ken ei tästä ovesta ollut käynyt, ei ollut käynyt Houstonissa, Texasissa. Siellä missä kaikki on suurta. Satiaisetkin ovat kuin siilejä. Kuvan ottohetkellä, kesäkuussa 1982, paikka oli jo ohittanut parhaat päivänsä. YT-neuvottelut olivat käynnissä, eikä niissä noudatettu senioriteettiperiaatetta.

Tarinan mukaan myös paikallinen Gay-yhdistys oli saamassa yliotteen mieliharmistaan. Yökerhosta jossa harrastettiin paheellisia heteroseksuaalisia suhteita.

Varmistaakseen tavoitteensa kyseinen yhdistys oli Houstonin yleis- ja asemakaavassa saanut tahtonsa läpi; kaavoitettua Hevostallin tontin sateenkaariperheiden vastaanottokeskuksen tarpeisiin. Eli "kunnialliseen" käyttöön.

Sick transit gloria mundi!

Hank

Hevostallit, Houston

Vierailija (ei varmistettu)

Ke, 09.07.2014 - 10:53

Käyty on. Vuosina 1972-1975. M/s Finnclipper, m/s Vasaholm ja m/s Maltesholm. Vieressä "seisotusbaari", kreikkuomisteinen, esitettiin huonolaatuista aikuisviihdettä ja myytiin kalliilla hinnalla vedellä laimennettua olutta.Hevostalli sinänsä oli ok.         

Tosiaan muutama kerta tuli käytyä. Väkevät juomat voi ostaa naapurista ja landrinkit kapakasta. Pulloa ei saanut nostaa pöydälle, vaan se oli pidettävä kiltisti pöydänjalan juuressa. Tarjolioiden kertoman mukaan osavaltion laki kielsi koska pöydällä olevalla pullolla oli helpompi vahingoittaa vieruskavereita. Yleensä ei tarvinnut kauaa pöydässä ilman seuraa istuskella.

Vierailija (ei varmistettu)

Ke, 09.07.2014 - 10:54

Kaikkien kynnelle kykenevien ja muidenkin "lahje lepatti" kohti tiettyä paikkaa, eli Hevostallia. Eräs miekkonen, taisi olla moottorimies, päätti tehdä kunnon panostuksen. 200USD oli varattu " varsinaiseen toimintaan". Se ei ollut mummon markoissa mikään pikkuraha A.D.1977. Taaloinakin sillä piti olla ostovoimaa, ja taata sitä itseään; etnistä ripsipiirakkaa kunnolla! Lähtötilanteeseen ei vaikuttanut mr Murphy, kaimansa Smirnoff kylläkin. Mutta jotenkin näin se esileikki meni: rintsikat 50USD, sukat a`50USD, sukkanauhaliivi 50USD..Piirakkaa siis peitti pienet nimettömät, kun budjetti oli tyhjä. En kykene muistamaan miten tarina jatkui, tuliko "lisäbudjettia". Ehkäpä joku muistaa paremmin iltaa, jolloin kaasutankille tuli myös laivastovieraita. Iltaa, jota nykyinen ISPS-tarkastaja - olematta edes kiintiövittu - pelkkänä ajatuksena kauhistelisi! Eräältäkin `vieraalta` lähti uima-altaalla temmellettäessä peruukki ja alta paljastui n:rineidon seksikkään kalju pää, myöhemmin muuta posliinista.. Stoppariperämies soitti sheriffille, sille oikealle texasilaiselle. Texasin yö kun oli täynnä toimintaa; joku sai ripsipiirakkaa, toinen menetti taalansa - ne viimeiset - ja joitui tyytymään stujun proviantista aamulla kaivamiin Irene Partasen piirakoihin. Niihin verovapaisiin, joita shipsu oli "Kilpilahdessa" ylihintaan alukselle toimittanut. Niin aina, mutta Texasissa siis tapahtui, eikä vähiten Hevostalleilla!          

Juhannustaikoja vuosien takaa

Lähettänyt ArmasAallontie To, 26.06.2014 - 19:19

Joskus 50-luvun puolessavälissä olimme Paraisten Olivian kanssa Oulun pahaltahaisevassa kaupungissa Juhannuksen aikoihin,Arvoni oli laivapoika eli fiinimmin jungmanni,ja senhetkinen tehtäväni yövahti.Juhannusaamu oli kaunis ja tyyni.Oliviassa oli byssan savutorvi melkein kiinni itse jatsarinvarressa joka ei ollut omiaan parantamaan hellan vetoa,Vaikeuksia tuli jo kun vedin slagit hellasta,noki ei oikein mennyt savurööriin,ja aivan oikein,spiisi ei vetänyt yhtään,vanha konsti-öljyinen trasseli,ei saanut kolia syttymään,savua kylläkin.Minun touhujani oli tullut katselemaan toinen mestari joka ehdotti että pistäisin hellaan jonkinlaisen tulen ja menisin sitten pudottamaan palavan trasselin savutorvesta alas.Sanoista tekoihin,silppasin savutorvea ylös ja mestari ojensi minulle pooshaalla palavan trasselin jonka pudotin alas torvesta-kaliboom hellanrenkaat kilisivät,ja torvesta alkoi tulla savua-niin myös byssan skailetista.Mentiin katsomaan työmme tuloksia,byssa muistutti nokista pajaa mutta hellassa paloi tuli.

Kokkikin oli herännyt meteliin ja meinasin saada turpiin.mestari tuli kuitenkin hätiin ja kun iloisia Juhannuksenviettäjiä alkoi kerääntyä paikalle,saatiin pystyyn talkooporukka joka alkoi vaskata pajaa,lainasin mestarilta pari pulloa Wyborovaa jatehtiin kunnon boolit.Kun oli aika valmistaa aamiaista pidettiin tauko ja sitten taas jatkettiin,aamupäivän kuluessa saatiin byssa kiiltämään puhtauttaan.

Myöhemmin kun tunteet olivat jäähtyneet,kehaisi kokki että hella ei ole aikoihin vetänyt yhtä hyvin,minä vastasin kohteliaasti:"Eikä byssa ole koskaan ollut niin puhdas kuin nyt",kokki katsoi vähän hitaasti.

Juhannuskevennys

Lähettänyt ArmasAallontie La, 21.06.2014 - 12:18

Kun on noin viisitoista vuotta uransa alussa tottunut siihen että laivassa ei ole naisia,satunnaisia kulkijoita lukuunottamatta,on vähän vaikea luoda toimivaa suhdetta toiseen sukupuoleen.Eräässä laivassa oli kuitenkin messityttö jonka kanssa syntyi monenlaista jutunjuurta aamuvahdin jälkeen.Hän oli nuorehko,mukavan näköinen ja eli reipasta poikamies tytön elämää,ei tarvinnut keskittyä kuormasta syömiseen.

Eräänä oliko sunnuntai-ehkä jopa maanantai aamu kun sanoin hänelle,sen enempää sanavalintojani miettimättä:"oleppas pannu itses pahaan kuntoon",ei vastausta tarvinnut kauan odottaa."On se vähän viinankin syytä!"

Riemujen Ragunda

Lähettänyt ArmasAallontie Ma, 09.06.2014 - 10:50

Paritan pojat olivat ottaneet komean kuvan Ambrose Light towerista ja se herätti muistoja vuosikymmenten takaa.Ei ruotsalainen m/s Ragunda mikään riemujen Ragunda ollut,mutta olihan siinä puolensa.Ruotsissa laivastoupseereilla vapaa pääsy kauppalaivoihin,Suomessakin sitä kerran kokeiltiin,Mitä mahtoi jäädä käteen?

Ragundassa oli päällikkönä reservin upseeri,Sven,hän oli ainoa päällikkö jonka kanssa meni sukset ristiin ilman mitään suurempaa syytä,olisikohan se johtunut hänen sotilastaustastaan ja minun epäsotilaallisuudestani? Kerran lähestyimme Ambrosea,olin ilmoittanut päällikölle puoli tuntia ennen joten luulin kaiken oleva OK,näin että luotsivene oli ulkona ja kropeloittin hillitintä että saadaan vauhti kohdalleen mutta Svenkkaa ei vain näkynyt.Juoksin pikavauhtia alas katsomaan missä mättää.Sven istui salongissa ja söi illallista,luotsivene on kohta vieressä,ilmoitin,pitäisiköhän tulla brygalle? Sven katsoi minua mahdollisimman arvokkaasti ja kysyi:"Eikö perämies näe että minä syön?" no näkihän se.Äkkiä takaisin brygalle.vauhtia vielä vähän pois,ja luotsi saatiin onnellisesti laivaan.Sven ei ilmestynyt brygalle ennen stand bayta.

Rgagundassa oli toinenkin ent.meriupseeri.Entinen saksalainen sukellusvene mies,hän oli aivan toista maata,mukava mies.Kerran pohjois-Atlantti kohdellut Ragundaa tavallista kovemmin,ja koko laiva oli kieltämättä suolan peitossa,ja tämä saksalainen försti oli jotain tomittamassa brygalla kun näimme Svenin tulevan ulkokautta brygalle,tavallista kovempi heijari oli heittää Svenin päistikkaa päin brygan skottia sai kuitenkin kädet eteen.Sitten katsoi käsiään,ne olivat tietysti suolassa! Sisälle naviskaan päästyään äijä alkoi raivota förstille että suolaa ei oltu pesty pois! Vähintäänkin kohtuuton syytös koska myrsky oli juuri moinannut,ja dyyninki oli valtava.Försti ei kuitenkaan provosoitunut vaan virkkoi rauhallisesti:"Jos pelkäät suolaa noin paljon niin mnene Waxholmin paatteihin"

​Waxholm-yhtiön laivat ajoivat Tukholmasta ympäröivään saaristoon,tuttuja laivoja ehkä monelle Tukholmassa käyneille.

Hyvää kesää kaikille!

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 10.06.2014 - 09:05

Jostakin syystä kauppalaivaseilurit eivät useinkaan kovin ylistäneet laivasto aikojaan. Moninaista epäonnistumista ja huonoa merimiestaitoa naureskeltiin. Olikohan sitten vikaa päällystössä vai miehistössä?

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 10.06.2014 - 12:06

Näin todellakin oli. Esimerkiksi oman varusmiespalvelukseni osaltani voin kertoa, että laivastoaseman komentaja olisi sanonut: "Meillä ei ole käyttöä kauppalaivaston perämiehillä"! Miksiköhän? Esitin osaltani diiliä, joka tietääkseni meni komentajalle. Olisin pitänyt laivurikurssia varusmiehille ja kapiaisillekin. Tämä olisi tuoreilla merikapteeniopeillani kera työväenopiston opettajakokemuksen ollut merivoimille hyödyllistä. Hintani olisi olut vapautus normaalista "leikkimisestä" ja toki vapaat viikonloput. Tämä siis alokasajan jälkeen.

Vaikka silloinen komentaja - harvinaista kyllä - oli järkimies, diiliä ei tullut. Ilmeisesti typerä ja joustamaton hierarkia sekä muutosvastarinta uusien ideoitten osalta olivat esteenä. Toki ajatuskin, että kapiainen olisi joutunut katsomaan ylös varusmiestä, oli liian raskas. Siitä saatua päänsärkyä ei olisi parantanut edes pitkä ilta kerholla. Kuitenkin eräät kapiaiset myönsivät minulle, että ajatukseni oli hyvä ja hyödyllinen.

No, pidin silti vapaat viikonloput kera päivähommien. Vielä asiaa: vaikka merikapiaisista löytyykin hyviä saaristokuskeja, heidän merimiestaitonsa ovat heikohkot. Miksiköhän näin? Olisiko yhtenä syynä, näin esimerkkinä vaikkapa töijäysasiat. Jos "alusta" töijätään puotinaruilla, jotka "hiivataan" kireiksi varusmiesvoimin, voi olla vaikeuksia ymmärtää mittasuhteita. Vaikkapa sitä, että on aluksia joiden mooringvintturit ovat tehokkaampia kuin osa merivoimien alusten pääkoneista. Tai että on strosseja/atlaksia joilla heidän kölinsä voitaisiin nostaa ylös merestä..Mutta kaikki kunnia merivoimillemme, koska siellä on siis hyviäkin tyyppejä ja tarkoitus on hyvä. Kaikki kun eivät ole sortuneet leikkimään valtameripurjehtijaa eläkepäivillään, istuttuaan uransa varikon päällikkönä Turun saaristossa, tai saatuaan "merikapteeninkirjan" käymättä edes aluevesirajojemme ulkopuolella!

Kotkan Merenkulkuopistosta

Lähettänyt HANK Ti, 20.05.2014 - 08:33

Opetuksellisia muisteluksia Kotkan Merenkulkuopistosta 1979 – 1984

Opiskelin Kotkan Merenkulkuopistossa vv. 1979 – 1984. Sinä aikana suoritin perämiehen ja merikapteenin tutkinnot. Opinahjo oli vielä tuolloin Puistolassa, "Kiven päällä". Sen omisti -  silloinen vielä itsenäinen - Suomen valtio. Sitä hallinnoi Opetusministeriö sekä isännöi Ammattikasvatushallitus, AKH.

Merenkulkuopistossa oli oikea rehtori Jorma "Jorkka" Laakso. Ihan mukava ja asiallinen reksi tavallisen oppilaan vinkkelistä. Ei kai ollut hänen vikansa, josko hän oli yli-innostunut koripallosta. Rehtori ei enää silloin opettanut vaan hoiti hallinnollisia tehtäviä. Hän ajoi räväkästi Taunuksensa rehtorin parkkipaikalle. Siitä hän myös lähti jonnekin puoliltapäivin. Pahat kielet kertoivat, että "lounaalle" Seurahuoneelle. Joku jopa väitti tietävänsä, että Jorkka olisi heittänyt Seurahuoneen edessä kässärin ja tömähtänyt autonsa kyljen lumipenkkaan. Toki ilman henkilö- tai muitakaan vahinkoja. Hyvä niin. Juttu ylen nauratti oppilaita.

Merenkulkuopiston kansliaa hallitsi rautaisella kokemuksella kanslisti Vieno Lehto. Hän taisi johtaa koko koulua. Auta sitä, joka joutui huonoihin väleihin hänen kanssaan. Kansliaan tuli oppilaille myös yksityispuheluita. Tällöin koulun keskusradiosta saattoi kuulua esimerkiksi: ”Veli-Matti Hulkkonen, puhelu kansliassa..”! Pääovella vaikutti mukava iäkäs vahtimestari ”Väbä”. Hän myi ruokalippuja. Niitä saattoi saada vahingossa tukun yhden hinnalla.

Merenkulun yliopettajana toimi Pentti "Pöhnä-Pena" Kerppola. Hän oli opettanut pitkään ja hartaasti sekä hallitsi myös pedagokiset taidot. Opetus kävi häneltä rutiinilla ja hauskalla huumorilla. Muistan kerran kuinka hän planetaariossa ollessamme sanoi: "Nyt teen sen mihin luojakaan ei kykene" ja pani projektorin sekä tähtitaivaan pyörimään väärinpäin, eli lännestä itään. Penalla oli tarkka kuulo. Tuohon aikaan opettajat kirjottivat ”kirjoja". Eräskin oli kopioinut bulkkeri "Foranon" piirustukset ja pannut kanteen oman nimensä. No, Pena oli kyllä tehnyt ihan oikean kirjan, tai siinä oli plagiaatiota melko vähän. Sen nimi oli: Aluksen uppoama, vakavuus ja viippaus. Eräällä lastiopin tunnilla hän sitten esitteli kirjaansa: "Joko teillä on tämä minun hyvä kirjani”, hän julisti kateederin takaa kirjanen kädessään. Kuiskasin mielestäni ihan hiljaa vieressä istuvalle: "On kirja ainakin". Pena kateederin takaa: "Jaa, Hank ei aiokaan alkaa perämieheksi"! Tällaisia hauskoja olivat hänen tuntinsa. Terrestinen ja astronominen merenkulku menivät kovempaankin päähän. Tuolloin elektroniset laskimet tekivät tuloaan. Penalla oli isokokoinen funktiolaskin jota hän näppäili laskiessamme samoja ikivanhoja isoympyröitä. Mihin ne olisivatkaan muuttuneet. Kerran Pena taas näppäili laskintaan. Välitunnilla kävin vilkaisemassa aparaattia. Siirsin vaihtokytkimen asteilta radiaaneilla. Tunnin jatkuttua tarkkailin tilannetta. Pena näppäili edelleen laskintaan ja otsa alkoi rypistyä. Ehkä satojakin kertoja tehty laskelma ei tuottanut samaa tulosta. Missä vika? Pena katseli silmälasiensa yli: "Kuka se oli"! Kaikki olivat hiljaa ja ihmeissään...

Englantia ja Suomea opetti maisteri Liisa "Mimmi" Niinisalo. Hän oli Kerppolan tavoin ollut koulun opettajana pitkään. Jos ei nyt ihan Viipurista alkaen, niin melkein. Tunneilla vallitsi viileän tiukka opetusilmapiiri. Jos ilta oli mennyt pitkäksi Karoliinassa tai Meriniemssä, oli parempi kätkeytyä  edessä istuvan selän taakse jos pystyi. Tai yrittää olla pois tunnilta. Tällaiset Mimmi kyllä huomasi. Silloin kieltä piti osata todella hyvin. Mimmi piti minimeistä tiukasti kiinni, kuten moni sai huomata. Siitä ei selvitty ryhtymällä oppilaskunnan puheenjohtajaksi, kuten eräät yrittivät. Mimmin opetus oli laadukasta. Hän oli varmasti niitä harvoja Suomessa joka hallitsi merenkulun erikoissanaston. Mielestäni Mimmin kokeet eivät olleet vaikeita. Sain toki häneltä kiitettävän. Silti moni kävi uusinnoissa ja eräät saivat ehtoja. Joidenkin perämiesura kaatui Mimmin vaatimuksiin. Ihan hyvä niin, sillä Mimmi piti hyvän englannin taitoa todella tärkeänä. Mimmiä ehkä silloin kironneet muistelevat häntä varmastikin hyvällä. Jokukin taisi sentään kippariluokalla oppia, ettei vhf:ää lausuta englanniksi "veehooäf".
 
Toinen opettaja, johon eräiden merenkulkuopisto-opiskelu tyssäsi oli matemaattisten aineiden lehtori Hannu Lappalainen. Hän oli tiukka mutta asiallinen opettaja. Itse merikapteenispohjalta tohtorismieheksi lukenut. Ei mikään pedagoki. Hän oli Kerppolan ja Niinisalon ohella opettajana pitkään. Itselleni jäi arvuutukseksi, miksi hänen tasoinen opettaja jaksoi kovapäitä valistaa matematiikan saloihin siinä paikassa. Tosin opiskelija-aines oli tuolloin varsin heterogeenistä, epätasaista; jotkut olivat lukeneet ainetta yliopistossa, toiset eivät osanneet murtolukujen yhteenlaskua. Lappalainen piti tunnit jämptisti ja antoi kotitehtäviä, jotka piti kanssa oikeasti tehdä. Tai ainakin yrittää tehdä. Lappalaisen matematiikan opetusta ei voinut sanoa mitenkään käytännön läheiseksi. Ei se sitä kai ollutkaan. Kuulin myöhemmin, että eräät kippariluokan oppilaat olisivat muodostaneet jkl. opposition. Tyyliin: "Mihin me tätä turhaa tarvitaan". Se oppositio kulki tuhon tietä. Lappalainen oli tiettävästi todennut kylmäkiskoisesti: "Te tarvitsette tätä merikapteenin tutkintoon opetussuunnitelman mukaisesti"! Hajonneen "opposition" jämät ajelehtivat muihin kouluihin...Joku piti välivuoden ja palasi Kotkan kippariluokalle "innostuneena matematiikan opiskelijana". Mutta jos siis luvut olivat muutoinkin menneet pieleen ja kokeiden keskiarvo oli ala-arvoinen. Se oli sitä, eikä hyväksyttävää arvosanaa tullut. Edessä oli ehdot, eikä päästötodistusta saanut ja seuraava pätevyyskirja jäi saamatta. Itselleni on jäänyt mieleen kippariluokan viimeisen kevään koetus. Lappalaisen integraali- eli ”siimahäntälaskennan” kokeet. Tehtäviä oli viisi ja vajaalla kahdella oikein pääsi läpi. Kokeeseen oli valmistauduttu. Se oli alkuiltapäivän tunteina. Menin erään toisen kanssa aamupäivällä kaikkien tuntemaan "Häkä-Pirttiin" viimeisille tärpeille, sanan mukaisesti. Siis henkisesti valmistautumaan koetukseen. Otin muistaakseni kolme tuoppia ja lähdimme kokeisiin. Tuopit olivat nousseet päähän. Osasin ensimmäisen tehtävän helpohkosti. Toinen oli jo vaikeampi. ”Neuvoa antavat" vaikuttivatkin kielteisesti; aika alkoi loppumaan sitä mukaa kun pää selvisi. En saanut toista tehtävää oikein. Kolmas tuoppi oli ollut liikaa! Olin niiden noin kymmenen(!) joukossa jotka saivat ala-arvoisen. Kokeesta taisi päästä läpi noin viisi oppilasta. Uusintoja ei muistaakseni järjestetty. Muttei kai kukaan saanut matematiikan ehtoja. Lappalainen oli viime kädessä ymmärtäväinen mies. Hän siis hallitsi luonnontieteiden alat ja salat. Hän oli kirjoittanut aikansa ensimmäisen ja nimensä mukaisen: Laskimen käytöstä navigoinnissa -kirjasen. Hän oli kai luovuttanut sen oikeudet koulun oppilaskunnalle ja se tuotti hyvin. Kerrottiin, että eräät oppilaskunnan vaikuttajat joivat näitä tuottoja. Mene ja tiedä, väite saattaa olla ”kuiva kurkkujen” kateutta.

Viimeinen "suuresta nelikosta" oli asianajaja Hannu Huitti, vaikka olikin tuntiopettaja. Mutta ikimuistoinen sellainen! Huitti osasi poikkeuksellisen hyvin merenkulkujuridiikkaa. Tätä kai edesauttoi hänen asianajotoimintansa ja toki myös entiset oppilasasiakkaat. Opetus oli elävää ja vilisi esimerkkejä. ”Läksyt” kysyttiin riveittäin kaikilta. Mieleeni on jäänyt esimerkki käännetystä todistustaakasta. Asiakas tuli Huitin toimistoon ja kertoi haluavansa nostaa kunnianloukkauskanteen, koska häntä oli nimitelty huoraksi. Huitti oli oli kysynyt: "Voitteko todistaa että ette ole huora"? Opetus oli siis todella käytännön läheistä. Kokeita pidettiin ja eräät kävivät uusinnoissa. Mieleen on jäänyt silloisen kämppäkaverin uusinnat. Ne tapahtuivat Huitin toimistossa sihteerin valvovien silmien alla. Tehtävät olivat olleet prikulleen samat, kuin se koe josta narahtaminen oli tapahtunut! Tämä oli aitoa Huittia.
 
Seppo Rajamäki oli taitava ja tunnollinen - vähän liikaakin - kojeopin opettaja. Hän hallitsi  laitteiden/kojeiden osalta sekä niiden sielunelämän että nappulatekniikan. Perämiesluokalla hän opetti meille myös kemiaa, jota olen aina "mooleineen ja booleineen" pitänyt hämäräperäisenä salatieteenä. Mieleen on jäänyt kokeet, joissa piti laskennallisesti todistaa joku rikkihapon moolitilavuus, mikä lie. En tajunnut tehtävää, mutta kirjoitin vastaukseksi: 1 mol HCL = 22,3l.
Lainaan Rajamäkeä kokeita palautettaessa: "Eräskään oppilas ei näytä tietäneen mistä oli kyse, mutta koska vastaus oli oikea pitää antaa täydet pisteet". Hän oli siis myös reilu ja rehellinen opettaja. Tokipa hänen arvomaailmassaan oppilas tuskin sai lisäarvoa, jos oli kanta-asiakas Sportti-Pubin tai Häkä-Pirtin kaltaisissa kulttipaikoissa. Rajamäki opetti jossakin vaiheessa myös ATK:ta eli tietotekniikan edeltäjää. Hänen oppinsa ovat jääneet elämään: ”If A ren B...”!

Kojeoppia ja matematiikkaakin opetti eräässä vaiheessa dipl.ins. Matti ”Vihtahousu” (kuten häntä kutsuimme) Vittaniemi. Hän toki tunsi laitteiden sielunelämän. Nappulatekniikasta ei voi sanoa samaa. Hänestä liikkui hauska tarina, rinnakkaisluokalta. Tuohon aikaan suoritettiin GOC:n edeltäjän eli yleisen radiopuhelimen hoitajan tutkinto PTL:n radio-osastolle. Digitaalitekniikka ei vielä tuohon wanhaan hywään aikaan häirinnyt leppoisaa elämän menoa. Hyvä niin. Niinpä Vittaniemi oli kunnianhimoisesti päättänyt suorittaa kyseisen radiotutkinnon oppilaidensa joukossa. Olisi sitten reteätä näyttää oppilaille, kuinka hän ottaisi koulun radioasemalta MF-puheyhteyden kaukaiseen Helsinki-Radioon. Se toisi sulan hänen prestiisiinsä. Hän oli varmastikin tietoliikenne- insinöörinä järkeillyt että moisen kokeen hän klaaraa helposti. Pettymys oli varmasti suuri kun ei kysyttykään kondensaattoreista ja kapasitansseista. Vaan esimerkiksi: millä MF-taajudella kutsut Rönne-Radiota tilataksesi puhelun Suomeen (ja varataksesi pöydän Mäntyluodon ”vihreä kattoisesta”, silloisesta merimiesten suosikkiravintolasta).
Koetulosten saapuessa radio-osastolta hänen nimensä ei tiettävästi ollut hyväksyttyjen listalla!?
Hän oli kai selitellyt: ”Opettajan koetulokset ovat eri listalla”. Asia jäi mysteeriksi ja oppilaat pitivät häntä ”kirjattomana miehenä”. Hän kai sai siten käyttää koulun radioasemaa vain toisen henkilön valvonnassa, joilla oli kyseinen radiokirja. Käytännössä siis esimerkiksi oppilaidensa valvonnassa.

Tapasin hänet sattumalta 1980-luvun lopulla helsinkiläisessä ravintola Vanhassa Maestrossa. Edesmenneessä heteromiesten ja -naisten suosikkipaikassa. Nykyhomosaation aikana paikka tuskin olisi saanut toimilupaa. Mutta, hyvänä tanssijana hänellä vaikutti olevan suosiota naismaailmassa. Naistenhaun aikana hänellä muistaakseni piti kiirettä. Kaikki me olemme hyviä jossakin!

Arto ”Artsi” Andersson opetti jonkin aikaa merenkulkuoppia. Hänestä sai sivistyneen kuvan. Sitä vahvisti hänen toteamuksensa: ”Suomen kieli on tärkein oppiaine, koska pitää osata selittää kun on töpännyt”!

Jorma Vainio oli hyvä ja mukava opettaja. Hän kuului omiin porukoihimme. Pidimme ”tunteja” joskus jopa Pookissa.  Hänen johdollaan suoritettiin legendaarinen ARPA-kurssimatka Maarianhamiaan v.-83. Kaupungin ravintolayrittäjät muistelevat tiettävästi vieläkin keväistä viikkoa haikeudella. Silloin rypevä liikevaihto koki uusrenesanssin. Jormaa muistelen erityisen hyvällä.

Kalle-Kehveli opetti leppoisasti monia "aineita". Eikä vähiten kirjanpitoa luonnon menetelmällä Hänen tunneillaan keskusteltiin ja ne menivät rattoisasti. Keskusteleminen oli siis tärkeätä vähän joka aineessa. Lappalaiseen se ei toki purrut. Maihtoiko kukaan yrittääkään?

Mukava insinöörismies, Hannu Fyhr, opetti erinäisiä aineita. Hänen ikäeronsa vanhimpiin oppilaisiin ei ollut suuri. Taisi olla toisin päin. Hänen kanssaan tuli hyvin toimeen ja joimme yhdessä tuopin, toisenkin.

Koneoppia opetti myös mukava mies ”Jefe” Tapsa Jalkanen. Suurin ongelma hänen kanssaan oli, ettei saanut selvää kokeiden korjauksista; mikä oli omaa tekstiä ja mikä Tapsan kommentteja/korjauksia? Hän kun korjasi kokeet lyijykynällä!

Koulualus ”Rai”ssa toimi päällikkönä Tuukka Suominen. Hän oli legendaarinen Saukko-kippari. Hän oli tuonut Islannin vesiltä Suomeen lukemattomat tynnörit suolattua hopeakylkistä sekä herrojen että narrien janoa nostattamaan. Opettajalehtorina ”Rai”ssa toimi Teppo Suominen. Todelinen merimiestyyppi, partoineen. Nämä Suomiset eivät kuitenkaan lieneet keskenään sukua.

Urheilu oli tullut noihin aikoihin pakolliseksii oppiaineeksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että siitä oli saatava hyväksyttävä arvona eli tyydyttävä. Vaikka opettaja olikin urheiluhullu tunnit menivät rattoisasti, usein koulun uimahallissa. Aktiivinen uinti takasi hyvän arvosanan. Eräs otti urheilun tyyliin: "en ole eläessäni ottanut juoksuaskelta" ja sai siitä ehdot! En ole varma miten tarina päättyi. Eräs variaatio on, että kyseinen oppilas lähetti liikunnanopettajalle valokuvan laivansa hienosta kuntosalista: "Kaippa ehdot on näin suoritettu". Kaippa, merikapteenin tutkinto katsottiin tuolloin siksi arvokkaaksi, ettei sentään urheilun vuoksi jäänyt tutkinto suorittamatta ja kirja saamatta. 

Loistava tuntiopettaja ja Herrasmies sekä Konsuli, Dipl.Ekonomi Ragnar Backström, kuului Kotkan harvalukuiseen sivistyneistöön. Hän pukeutui myös aina sen mukaisesti. Se oli vierasta Kotkassa. Paikalliset muotivirtaukset kun saattoi havaita Kotkan torilla, missä ”Steveco ja Finnlines” -muoti esittäytyi. Hän opetti kippariluokalla vihaamaani ruotsin kieltä. Katselimme ruotsalaisia postimerkkejä ja kävimme Keisarillisessa kalamajassa Langinkoskella, Finnairin teknisessä huollossa Helsinki-Vantaalla.. Hän oli aivan liian herrasmies jotta olisi sortunut pitämään jotain niin brutaalia kuin ruotsin kokeita. Kiitos "Ragge” hienoista opeistasi ja reilusta toiminnastasi!
Ragge opetti myös liiketaloustiedettä. Vanhana laivameklarina hän kertoi paljon hyödyllisiä asioista. Raggelta kaikki saivat vähintään tyydyttävän arvosanan. Hänen arvomaailmaansa ei kuulunut rahvaanomaista käsitettä "ehdot". Hän ymmärsi, että merikapteeniluokan tasolla piti hakea myös vastaavaa henkistä tasoa ja ajattelua, päähän pänttäämisen sijasta. Jos tunnilla avasi suunsa sai arvosanan hyvä. Jos keskusteli taloudesta, merenkulusta tai mistä vaan sivistyneestä elämän alueesta, sai kiitettävän. Kuulun itse viimeiseen ryhmään. Tällaisia elämän oppeja todella tarvittiin ja niitä pitäisi olla edelleenkin. Vaan mistä löydät ”konsuleita” opettamaan elämää ja arvoja, mistä?

Koulussa oli myös opettajia, jotka eivät ansaitse edes huonoja arvosteluja.

Mutta hyvät puolet siis dominoivat ja muistot ovat ”posetiivisia”, kuten Jalkasen Tapsa tapasi sanoa.

Lopuksi: varsinkaan ulkopuolisen lukijan ei pidä ottaa näitä ”muisteluksia” kirjaimellisesti. Tuon ajan henkilösuhteet Kotkan Merenkulkuopiston opettajien ja oppilaiden välillä olivat poikkeuksellisen hyvät ja lämpimät. Kunnioitus oli molemminpuolista. Sekä opettaja- että oppilaskunnassa vaikuttaneet persoonallisuudet olivat katoavaa kansanperinnettä. Se jotenkin tiedostettiin. Missä nykyopinahjossa pääaineen opettaja vierailisi oppilasasuntolassa maistelemassa kiljupanosta, sitä parasta ”päiväkertaa”. Missä?

Suljenpa sanaisen arkkuni näistä 30 vuoden takaisista muisteluista. Kotkan silloisesta Merenkulkuopistosta, josta on enää muistot jäljellä. Mutta ne elävät - kaikkien siellä silloin opettaneiden ja opiskelleiden muistoissa sekä mielissä - ikuisesti!

HANK

Libertyhöyry MARGRETHE PAULIN

Lähettänyt HANK Ma, 05.05.2014 - 11:24

Simo Perho toimi ss Margrethe Paulinin 2.perämiehenä sen viimeisenä vuotena. Tämä oli hänen ensimmäinen perämiehen jobinsa, muttei varmasti vähiten muistorikas.Tämä Libertyhöyry oli alunperin rakennettu "setä Samulin" toimesta 2. maailmansodan tarpeisiin. Alus päätyi vanhuuden päivikseen Suomen lipun alle turkulais-nauvolaisen varustamon omistukseen.

Simo Perho meni alukseen päälle Cuxhavenissa. Sieltä alus hinattiin(!) Rostockiin, silloiseen Itä-Saksaan. Matka jatkui Israeliin ja edelleen Karibialle, missä heitettiin pari reissua Kuubasta Meksikoon. Viimeinen matka olikin sitten Mustalta-mereltä malmirikastelastissa Japaniin, kiertäen Capen. Japanista matka päättyi formosalaiselle laivaromuttamolle.

Simo Perho:

"Porukka oli suomalaista lukuunottamatta espanjalaista messipoikaa, jonka havaitsin kärsivän skitsofreniaa. Eräänä päivänä hän oli tullut komentosillalle vahtivuoroni aikana Mustalla Merellä ja alkanut kysellä kuinka pitkä matka oli Turkin rannikolle, joka siinsi horisontissa. Samana päivänä tutustuin komentosillalla olevan poijun toimintaan, jotta tiedän sitten hätätilanteessa, miten se irrotetaan kannattimestaan. Seuraavana yönä tarvitsin sitä. Olin karttahytissä, kun kuulin kolahduksen ja heti perään karmivaa huutoa merestä. Heitin poijun, johon syttyi valo. Kun palasimme poijun luo ja laskimme pelastusveneen vesille ja ongimme merestä huutajan, totesimme hänet messipojaksemme. Hän oli suunnitellut pakoa laivalta, jossa hän ei erityisemmin tuntunut viihtyvän, mutta merivesi oli saanut hänet järkiinsä. Suljimme hänet vierashyttiin. Kun tulimme Bosporin salmeen, hän pyysi minua avaamaan oven vessaan mennäkseen. Seurasin perässä. Mutta yhtäkkiä hän ampaisi kuin raketti matkaan ja syöksyi suoraan yli reelingin. Sain otteen yhdellä kädellä hänen housuistaan, mutta en kauaa jaksanut satakiloista jässikkää kannattaa kun hän molskahti veteen.

"Mies yli laidan", karjaisin. Kapteeni ja luotsi seurasivat kiikareilla messipoikamme kohtaloa ja totesivat Bosporin lautan pelastavan hänet. Emme ottaneet häntä enää takaisin laivaan.

Kuubassa tutustuin erääseen uskovaiseen nuorukaiseen, Eliakseen, joka tahtoi paeta maasta. Teimme pakosuunnitelman, jossa kolmantena osapuolena mukana oli laivan toinen kokki. Elias ui yöllä laivan ulkosivulle, jonne olimme heittäneet köyden roikkumaan. Elias oli öljynnyt itsensä haitten varalta, eikä jaksanut köyden solmuista huolimatta kiivetä tyhjän laivan partaalle asti. Onneksi meitä oli kaksi ylhäällä; sain vedettyä Eliaksen ylös köydellä toisen kokin avustuksella. Kun olin kaapinut Eliaksesta öljyn veitsellä laivan suihkussa, annoin hänelle muutaman vaatekappaleen. Sitten yhdessä rukoilimme hytissäni, ettei häntä löydettäisi miliisien lopputarkastuksessa, joka on hyvin perusteellinen. Edellisellä Kuuban reissulla yksi kuubalainen oli piileskellyt laivallamme, mutta hän ei onnistunut yrityksessään. Tällä kerralla tapahtui ihme: ei mitään miliisien tarkastusta! Seilasimme sekä Manatista että Nuevitaksesta ulos ilman mitään tarkastusta. Kapteeni kyllä jossakin vaiheessa matkallamme Meksikoon alkoi epäillä jotakin. Eräässä vaiheessa jouduin nimittäin turvautumaan keulakannella ihmismuuriin, jonka turvin siirsimme Eliaksen ontosta köysikasasta alas keulapiikkiin. Tässä vaiheessa miehistölle selvisi salamatkustajan olo laivalla, mutta pyrimme pitämään sen salassa ymmärrettävistä syistä kipparilta.

Kapteeni Lehto myöhemmin siirto-operaation jälkeen kävelikin keulaan ja vilkaisi onttoon köysikasaan kuin muina miehinä, mutta ei ottanut asiaa puheeksi. Meksikossa Veracruzissa ankkurissa Elias ja minä menimme laivassa asioivien viranomaisten kanssa heidän veneellään maihin. Komentosillalta katsellessaan seurueen poistumista laivalta kapteenille selvisi lopulta totuus. Mutta kaipa hänkin oli tyytyväinen nuorukaisen puolesta. Eihän kapteenilla ollut vastuuta, koska hän ei ollut tietänyt salamatkustajasta.

Kun tulimme takaisin Kuubaan, ja muut nuoret miehet kuulivat Eliaksen onnistuneen pakenemaan, heissä syttyi innostus. Kerrottuani yrityksen vaaroista he antoivat periksi paitsi kahta veljestä. Moses ja Josua päättivät yrittää. Toinen kokki oli jälleen kimpassa. Katsoimme kokin kanssa pojille jo valmiiksi piilopaikan. Veljesten oli määrää uida laivalle tiettynä yönä, mutta heitä ei kuulunut. Aamulla tulivat miliisit lähtötarkastukseen. He menivät myös sinne, minne olimme suunnitelleet panevamme pojat. Myöhemmin sain heiltä kirjeen Eurooppaan, josta sain kaipaamani varmuuden, että he olivat elossa eivätkä hain vatsassa.

Kun matkamme lähestyi Japania, jouduimme taifuunin kynsiin, kuten aikaisemmin kirjoitin. Margrethe vapisi ja natisi täydessä malmilastissa niin, että nukuin pelastusliivit päällä. Onneksi lasti ei lähtenyt liikkeelle, koska pidimme kurssin suoraan kohti aaltoja, vaikka toinen perämies ja minä lähdimmekin. Olimme kannella yöllä eikä kapteeni ollut nähnyt, mitä meille tapahtui. Myrskyn jälkeen kapteeni oli ihmetellyt, että laivamme oli kestänyt sen. Hachinohessa ankkurissa kova virta sai aikaan sen, että menetimme toisen ankkurimme. Mutta yhdellä ankkurilla selvisimme hyvin Kaohsiungiin Formosalle, jonne jätimme Margrethe Paulinin riisuttavaksi alkutekijöihinsä. Muuten loppumatkasta ruoka oli niin vähissä, että minun oli kasvissyöjänä turvauduttava appelsiinin kuoriinkin, sen valkoiseen osaan, nälän tyydykkeeksi. Muistorikas vuosi, Margrethe Paulinin viimeinen vuosi! "

Simo Perho kertoi vielä että Formosalta päästiin kotiin suuremmitta kommelluksitta. Liekö Paulin -varustamoa kuitenkin vaivannut maksukyvyttömyys tai -haluttomuus. Hän kun sai penätä kahden kuukauden palkkaansa liiton kautta. Tämä ei liene ainoa vastaava kokemus.

Todettakoon, että tämä oli aikaa jolloin Paulin -varustamo luopui höyrytrampeistaan. Ne, poislukien ss Verna Paulin, romutettiin Kauko-Idässä. 1970 -luvulle tultaessa  varustamolla oli vain uudehko v.1967 rakennettu ms. "Stormqueen". Se oli aikansa suurinpia bulkkereita Suomessa ja varustamolla lienee ollut optio toiseen samanlaiseen alukseen. Se jäi toteutumatta..

Paulin -varustamo oli aikansa "murroksessa" ja teki liiketoimintapäätöksen siirtyä sikalabisnekseen!  Merenkulkijat - eikä vähiten Henry Nielsenillä seilanneet - olivat tottuneet isäntäyritysten liiketoiminnan monimuotoisuuteen, ehkei kuitenkaan vastaaviin...

Kuitenkin Paulinin, joka oli  vähintäänkin aikansa keskisuuri varustamoyritys, "manööveri" nauvolaisessa navettassa oli vähintäänkin erikoinen. Se olisi varmasti oman tarinansa arvoinen!