Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

Erään miehistön vaihdon anatomia

Lähettänyt HANK Ma, 22.12.2014 - 12:45

Lokakuussa 1978 Nesteen mt.Eskerissä oli Bilbaossa suurehko miehistön vaihto. Alus ajeli tuohon aikaan Yhdysvaltain ja Länsi-Afrikan sekä Euroopanliikenteessä. Se saapui silloin Nigerian Bonny Riveriltä raakaöljykuorma päällään tähän Baskimaan satamaan.

Moista vaihtomatkaa piti lentää peräti Köpiksen ja Lontoon kautta. Osa porukasta oli ”matkakunnossa” jo etupainotteisesti, mikä oli ajalle tyypillistä. Sähkömies oli jo Heathrowssa aika vauhdissa tai vauhditon, miten vaan. Matkanjohtaja toiminut kippari meni terminaalin tiskille ja kuulutti keskusradiolla. Se kuului ainakin siinä Euroopan lentojen terminaalissa:” Ssähhgömies [...] hethi lenthogoneeseen!” Tämä mahtoi naurattaa muitakin terminaalissa olleita suomalaisia. Tuskin kenellekään suomalaiselle jäi epäselväksi ettei mikissä ollut ihan kantasuomalainen. No, sähkömies löytyi ja Bilbaon lento pääsi lähtemään melko ajoissa. Kommellukset eivät tulisi jäämään tähän.

Bilbaon lentokentällä eräältä löytyi puukko tullitarkastuksen yhteydessä. Baskimaassahan oli jo tuolloin separatistien aiheuttamia levottomuuksia ja lentokenttäturvallisuutta oli tehostettu. Tullimiehelle ei meinnanut riittää selitykseksi, että kysessä oli merimiehen työkalu. Pääsimme kuitenkin ulos kentältä ja meklarin järjestämään bussikyytiin sekä edelleen matkaan kohti öljysatamaa.

Enskeri makasi melko tyhjänä VLCC-luokalle tarkoitetussa kaijassa. Siinä oli isot fendarit ja tukeva hydraulinen maagangway. Siten ulkosivun ja kaijan välissä oli runsaasti tilaa. Osa sekä tulevasta että lähtevästä porukasta oli jo poissa pelistä. Kaippa koneessa joku oli tolpillaan kun aluksessa oli valot ja lastiturbiinit vinkuivat tasaisesti.

Täkillä oli porukkaa heikosti, mutta jokunen sentään. Poosu oli aika vauhdissa, silti toimintakykyinen. Hän oli varsinainen näky vaaleissa matkatamineissaan. Ne kun olivat jo tuossa vaiheessa länsiafrikalaisella raakaöljyllä kyllästetyt.

Itse aloin heti venttiilivahtiin. Samalla tuli tietysti myös suuri määrä provianttia. Provianttikuskilla oli jotensakin myynnissä juomia, mikä ei ollut ihan tavallista. Tuskinpa ns. provianttikaljat olisivat riittäneet sellaista etukenoa takaamaan, mikä harvalukuisella kantajaporukalla oli.

Päälle saapunut kippari - tyylilleen uskollisena - oli jo toteuttanut pikakieltolain. Se tulisi jatkumaan seuraavat kuukaudet tai ainakin hänen törninsä ajan. Tämä ei kuitenkaan täysin tepsinyt tilanteeseen, etenkin kun pois lähtevällä kipparilla lienee ollut hieman erilainen näkemys asioista.

Bussi oli saapunut hakemaan pois lähtijöitä jotka olivat todella lomatunnelmissa.

Ollessani miehistön messissä ahterissa kahvia keittämässä, siellä notkui eräs ulosmaksava puolikas. Hänkin oli varsinainen näky; ilman paitaa ja olkalaukku poikittain yli rinnan. Siitä pilkisti matkapullo. Kädessään hänellä oli hieno lasikuitunen matkalaukku. Hän lähti messistä hoippumaan kohti gangwaytä

Hetken kuluttua kuului vahtiperämiehen ääni walkie-talkiesta: ”Mies meressä laivan ja kaijan välissä – mene heti apuun!” Lähdin vauhdilla kohti gangwaytä mikä oli tosi tukeva ja hyvä sekä lähes vaakatasossa. Oli melkoinen saavutus pudota siltä, mutta edellä mainittu puolikas oli siihen kyennyt. Onneksi hänellä oli tilaa pudota/hypätä mereen jonne oli noin 10m pudotus. Fendariin tai muuhunkaan ei ollut vaaraa osua putoamisen aikana. Puolikas uiskenteli meressä kaijan ja ulkosivun välillä eikä ollut välittömässä hengen, mutta muussa hädässä kylläkin. Alhaalta merestä kuului epätoivoinen huuto: ”Matkalaukkua uppoaa, perkele! Siinä on paljon rahaa, auttakaa..!” Matkalaukku tosiaan kellui meressä hänen vierellään. Kaijan rakenne oli sellainen, että spanjurit kaijamiehet pääsivät pelastamaan häntä lähes meren pinnan tasossa. Heiltäkään ei hupia puuttunut. Puolikas kun oli riisunut housunsa laukkua pelastaessaan ja samalla oli menneyt kalsarit, josko niitä oli ollutkaan. Niinpä hän oli munasillaan kaijamiesten nostaessa hänet ylös merestä. Laukkukin pelastui ja viimeinen havainto hänestä oli poistumassa kohti kaijalla olevaa bussia. Alasti ja matkalaukku kädessään! Hänen lomansa oli alkamassa todella vauhdikaasti..

Porukat siis lähtivät ja alus alkoi olemaan tyhjä. Stripattiin viimeisiä ja peilailtiin tankkeja. Täkkiporukkaa oli minimissään kaikilta osin. Luotsi tuli ja päästiin lähtemään. Legotus piti tehdä hitaasti koska legotusporukkaa oli vain kolme; pumppumies, poosu ja vahtipuolikas(allekirjoittanut) lisäksi taisi joku koneporukastakin olla apuna. Onneksi kippari oli taitava aluksen käsittelijä. Lähtö siis oli vaikea ja hankala, sillä normilegotuskin oli raskas isommallekin porukalle.

Jotenkin sitä päästiin liikkeelle. Rikasimme poosun kanssa gangwayn ja leidarit luotsia varten. Luotsi tuli brygalta ja lähti laskeutumaan gangwayta alas. Poosu perässä. Luulin hänen varmistavan homman gangwayn päähän, mikä ei ollut tapana. Niin hän kuitenkin teki, mutta sen lisäksi hän laskeutui gangwayn päässä olleet leidarit luotsin perässä alas luotsikutteriin! Oli siinä luotsilla varmaan ihmettelemistä. Kutteri lähti palaamaan maihin poosuineen. Kesti jonkin aikaa jolloin kippari ilmeisesti kävi pientä neuvonpitoa VHFllä luotsien kanssa. Hetken päästä kutteri palasi ulkosivulle ja poosu kiipesi ylös. Hänen vaaleat vaatteensa olivat saaneet hieman lisäryvetystä raakaöljykyllästeen lisäksi. Matka saattoi jatkua...

Loppuhuomautus: Tämä tositapahtumasarja oli hyvin intensiivinen. Helsingistä lähdettiin aamukoneella ja Bilbaossa oltiin illan hämärtyessä. Luotsi jätettiin seuraavan vuorokauden puolella ennen Baskimaan auringon nousua. Paljon ehti kuitenkin tapahtua siinä välissä. Mysteeriksi jäänee, miten lomalle lähtevä puolikas päätyi mereen laukkuineen. Hyppäsikö hän pudottamansa laukun perään, vai? Poosun yllättävä ”poistuminen” hakee vertaistaan. Kyseisenä tapahtumahetkenä aluksessa oli toki paljon porukkaa. Vaan siitä pieni osa oli näkemässä, saatikka muistelemassa noita kadonneita hetkiä.

Those were the days!

Hank

40+

Lähettänyt ArmasAallontie Su, 21.12.2014 - 12:19

       Kyllä se 40+ täyttyy 50-luvulta 90-luvulle ja tapahtui sinä aikana paljon,kolistimmipaatit lähtivät,olin itsekin "myymässä yhtä viimeisistä,ellei viimeistä säännöllisessä liikenteessä olutta.Lähtivät oljystimmit itse olin 60-luvun alussa vielä s/s Yrsassa,ihan mukava paatti,mutta en tiedä koska lähti viimeinen höyrylaiva.Katosivat trimmarit ja rasvarit.

       Katosivat stimmikaapit,ihan käteviä jos vain olivat sopivan kokoisia,eikä polttanut persettään stimmipillissä.Täytyy kertoa eräästä laivasta,stimmikaappi  oli lähemmäs 10 neliötä,vaikka kuutiothan sen määräsivät,sitä oli mahdoton saada kuumaksi ainakaan talvisaikaan,siinä oli suihku mutta putket olivat kalkkeutuneet umpeen jo aikoja sitten joten ainoa keino oli pumpata vettä käsipumpulla joka ei ollut stimmikaapissa,ahteriin ei tullut vettä hanasta.Donkeylle ei olisi ollut iso työ uusia putket,"mutku kaik on nykyäs niin kallist ni ei semmossi putkei ruveta ostamaha".Käytössä oli tasan kaksi pytsiä,jos meinasi ottaa rundvaskin täytyi välillä käydä pumppaamassa lisää vettä.En ymmärrä mikä meidät sai seilaamaan sellaisissa laivoissa  kun muitakin oli tarjolla,joku viehätys niissä oli.

     Tuli nähtyä Nielsenin nousu ja tuho Algot hävitettiin, FÅA sellaisena jona sen muistan, pieniä mustia laivoja vilisteli Itä-ja Pohjanmerellä katosi. AL-olihan niitä. Ruotsista kaatuivat "jättiläiset" Broström-konserni, Johnsson-line, Salen ja Transerit.

      Olihan siinä myllerrystä yhdelle työuralle.

ArmasAallontie

Ti, 30.12.2014 - 11:28

                          Painettu sana on siitä ikävä että se pysyy kaikkien luettavana vuosia ja väärinkäsityksiä voi syntyä.Minä en ole seilannut kaikissa niissä yhtiöissä joita luettelin.

                           Siinä laivassa jossa valittelin pesumahdollisuuuksista oli vielä muutakin puutetta,täkkärien paskahuusissa ei ollut aavlopissa lainkaan sitä yhtä läppää,sanotaan sitä vaikka takaisku venttiiliksi,joten tyhjänä sopivassa aallokossa jollei osanut lukea laivan liikkeitä sai alapesun kun meri tuli aavloppiin,jos taas ehti hypätä pois pöntöltä saattoi pökäle roikkua katossa.

Provosointia

Lähettänyt ArmasAallontie To, 11.12.2014 - 17:34

 

                                                Jotenkin hiljaiselta tuntuu tämä muistelu-palsta,ovatko kaikki jo sanottavansa sanoneet,jättäneet tämän Hankin ja minun tehtäväksi,no nyt on aloittanut Marjatta,tervetuloa vain Hermannin Nuorisoseuraan,mukava kuulla myös vastakkaisen sukupuolen näkemyksiä.Täytyy kai heittää vähän bensaa hiillokseen jospa se roihahtaisi liekkiin.

                                                  No niin.Mielestäni 70-luvulla alkanut muutos,joka romutti sen kahden vuoden seilauksen ulkona jos aikoi saada vapaan kotimatkan,lyhenikö se kuuteen kuukauteen,en oikein muista koska seilasin 70-luvun pääosin svenskeissä,niin se mielestäni toi merelle porukkaa joka ei oikein kuulunut sinne. Väitän että esimerkiksi Nielsenin olisi ollut vaikeaa saada porukkaa jos olisi ollut vaara jumittua kahdeksi vuodeksi ulos,väitän myös etteivät miehet pienistä mustista laivoista jotka olivat työskennelleet vuosia laivoissa mutta eivät koskaan olleet merillä olisivat edes ajatelleet lähteä ulkoseiloreiksi Nielssenin kasvavaan laivastoon entisissä olosuhteissa.Nielsenillä keksittiin loistava idea viihtyvyyden nostamiseksi:Perustettin avioliittotoimisto!En tiedä miten se lähti käyntiin,kuten sanottu olin silloin muualla mutta kun 80-luvun alussa palasin taas yhtiöön oli toiminta jo saanut vakiintuneen muodon.eivät ne parisuhteet minua muuten kiusanneet,olin onnellisesti naimisissa,mutta kun näillä pareilla oli etuajo oikeus,pari kertaa sai sanoa hyvästit mielenkiintoiselle barcolle kun sinne tarvittiin taloushenkilökuntaa ja sellaista ei saatu ellei perämies/poikaystävä päässyt mukaan.

                                                    Tietysti uutta,kokematonta naispuolista miehistö jäsentä odotti joku kiiluvasilmäinen luigi joka tarjosi suojelua,se oli vaikea valinta monille kun kaikki oli uutta.Toisaalta oli myös naisia jotka ilmoittivat tulleensa töihin eikä muodostamaan parisuhdetta.Tavaroiden vaihto hytistä toiseen saattoi myös joskus mennä pieleen,menin kerran erääseen laivaan, hytin ovessa oli miehen mentävä aukko,tunteet olivat nousseet pintaan.

                                                    Vielä on kerrottava eräs tarina ahvenanmaalaisesta.siellä perämies ja messityttö olivat lyöneet hynttyyt yhteen,molemmat olivat tahoillaan naimisissa,sitten tuli miehistönvaihdoksia ja messitytön mies oli tulossa moottorimieheksi,silloin täytyi nauraa vahingoniloisesti,ei muuten mutta perämies sai elämänsä sätkyn,hän pelkäsi tosissaan.Hän olisi ottanut ulosmaksun mutta rahat eivät riittäneet lentolippuihin Valloista Suomeen ja vielä uudelle miehelle Suomesta Valtoihin,varustamo vaati tämän.perämiehen oli vain odotettava kohtaloaan.Ei siitä mitään tragediaa syntynyt.motori ehkä jotain oli arvaillut ja pyysi ja sai seuraavassa mahdollisessa satamassa ulosmaksun.

                                                     No niin,tällaista.Nyt vaan kaikki provosoitumaan!

Tervekätinen m… (ei varmistettu)

Pe, 12.12.2014 - 06:45

Armas on ihan oikeassa. Noissa ns. "laivaromansseissa" kielteiset puolet korostuivat. Niinpä en tiedä yhdenkään järkevän henkilön sortuneen moiseen. Enkä liioin itse 20nen eri aluksen kokemuksella kaikilta liikennealueilta, mukaan lukien"imelän veden" kesät jolloin periaatteeni oli kyllä koetuksella! Periaatteeni ei luonnollisestikaan yltänyt naismatkustajiin.. Oli muutoin hauska seurata niiden laivaromanssien kaksilahkeisten kiemurtelua, kun saavuttiin johonkin mukavaan satamaan, jossa oli ripsipiirakkaa sopivasti tarjolla. Ja kyllähän niillä yksilahkeisillakin riitti vipinää, kun sopivia "Luigeja" oli näköpiirissä. Kaikki ihan fake-touhua, mutta kun miettii esim. Nielseniä, niin asiassa on varmasti perää. Ottaen huomioon niiden alusten liikennerakenteen, onni oli varmasti monesti koetuksella... Muutoin, tarinan mukaan jossain kongolaisessa tankissa olisi keksitty ratkaisu ongelmaan ja hommattu yhteinen pumpattava-Barbara. Onkohan siinä perää ;)) ?

Eräässä suomalaisessa kaasutankkerissa oli kokki, joka meni valittamaan ihan kipparille asti "kun pojat eivät käy panemassa". Pumppumies taisi ottaa hoitaakseen tämän "erikoistehtävän". Antoikohan kippari pullon - mene ja tiedä - uroteosta oli varmasti kyse! Huomattakoon että kyseessä siis oli naiskokki, eli se vielä olisi puuttunut että kokki "vaateineen" olisi ollut mies. Nykyaikana se olisi varmasti mahdollista...

Maakrapu (ei varmistettu)

Pe, 12.12.2014 - 22:32

Milläs saisi provosoitua ne, jotka on olleet 40+ vuotta merillä ja nähneet kaiken sen kehityksen, muutoksen ja murroksen? smiley

Kyllä Armas on mielestäni oikeassa, mitä tulee laivaromanssien kielteisiin puoliin. Enemmän pohdituttaa sinänsä tuo "kahden vuoden ulkona seilaaminen" mikä taisi poistua 1970 -luvulle tultaessa. Vaikka eräskin - ei ihan kantasuomalainen - päällikkö yritti sitä soveltaa vielä A.D. 1979. Kaksi vuotta "ulkona" oli varmasti monesti ihan ok silloin wanhaan hywään aikaan. Silloin kun meno ja meininki oli leppoista pitkine satama-aikoineen. Eiköhän pitkäkin törni kulunut mukavammin, kun satamassa olot saattoivat kestää viikkoja mukavissa paikoissa. Merimatkoillakin saattoi rentoutua; ottaa aurinkoa ja paukunkin ilman alkometrin uhkaa lähivahdin muodossa. Törni kului mukavasti, mutta kuluiko se niin ja aina kaikilta? 

Entäpä jos hyvien linjojen tai pitkien satama-aikojen vastapainoksi sai kokea jonkun "Kyrpä-K:n tai Vittu-V:n" päivittäistä simputusta ja vitnoilua pitkillä merimatkoilla. Satamien helvetin lisäksi. Tämä on toki vain mielikuvituksen tuottamana esimerkkinä.(Ettei kukaan lukija vaan vahingossa samaistu näihin mielikuvitushahmoihin ja näe niissä itseään) Niitähän kun löytyi kaikista osasto- ja henkilöstöryhmistä. Väkisin tulee mieleen erään fiksun jefen toteamus: "merilaki on aina suojellut mielenvikaisia". Onko?

Eli miten pitkä, jopa kaksi vuotta kestänyt, törni sujui niissä merkeissä kun henkilökemiat yms. eivät pelanneet sitten ollenkaan. Etenkään jonkun sellaisen kanssa, jolla oli enemmän ”limadskeja” kuten legendaarinen majuri Nikke Pärmi tapasi sanoa. Piti vain sinnitellä samalla kölillä 7/24/30/12.. ilman mahdollisuutta pois pääsyyn - ulosmaksuun - taloudellisista tai muista syistä. Vanavesikö ainoana ratkaisuna?

Hank

                                         Hiljaista on kokeillaan tällaista: Mahdollinen lukija,kuinka monen neron kanssa olet seilannut? Entä sellaisen kanssa joka ei ole koskaan tehnyt yhtään virhettä?Minun saldoni on yksi nero ja karkeasti kymmenkunta sellaista joka ei elämässään ole tehnyt virheitä.Lähimmäksi totuutta päässee eräs joka ei muistanut tehneensä yhtään virhettä,useinhan niitä virheitä syntyy muistamattomassa tilassa.Hänen "monumendaalisen hahmonsa"(Nikke Pärmi) voi löytää laivakuvista tai nostalgia-jutuista.No niin sitten kynät savuamaan!

Tappajatate (ei varmistettu)

Ti, 27.01.2015 - 00:25

In reply to by ArmasAallontie

Lueskelin kirjoituksia naisista laivoissa. Ensimmäisissä laivoissa svenskeissä ei ollut messilikkoja, eikä naiskokkeja, miehiä vain. Johnssonin laivoissa oli sentään nais siivoojia pasaseerien hyttejä putsaamassa. Yhtiön määräyksestä ikää piti olla vähintään 50 v ja ruma ulkonäkö, sillä en nähnyt yhtään kaunotarta kolmessa botskissa joissa seilasin kokkina. Reedarin kriteerit eivät estäneet vastakkaista sukupuolta hankkiutumaan hyttiä jakamaan. Aina joku löysi siivoojasta petikaverin. Sitten Härmäläisissä botskeissa tuli yllätys. Naisia oli jokaisessa laivassa useita ja töissä elo sujui sopuisasti. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Pohjois Amerikan linjalla oli pari kertaa isompikin ongelma, kun viinan makuun päässeestä messilikasta tuli kiertopalkinto ja mustasukkaisuus riidat tultiin valittamaan minulle. Sanoin, että menkää tappelemaan täkille, minulle on turha valittaa. Asia meni lopulta niin pitkälle, että tyttö piti lukita sairashyttiin, kun sai juoppohulluus kohtauksen. Nätistä tyttörassusta oli tullut alkoholisti ja kiertopalkinto. Laitoin pahimmat panokaverit (14) ukkoa viinakieltoon viikoksi enkä myynyt heille tippaakaan. Murinaahan siitä tuli, tosin kiitostakin. Toinen tapaus oli kotkalainen jo kypsään ikään tullut nymfomaani, joka jäi ahteriin Floridassa. Näin hänet istuskelemassa baarissa ison negrun kanssa ja palasi laivaan Filadelfiassa ratki väsyneenä. Työt sentään häneltä sujuivat jollain lailla vaikka välillä kävi antamassa apua sitä tarvitsevalle. Minullekin hän veikeästi yritti tarjota piirakkaa, mutta vaikka paineita oli, niin muistin vanhan sanonnan "lastista ei saa syödä". Sukuvietti riivaa meitä kaikkia ja kiima pistää tekemään kaikenlaista, jota katuu jälkikäteen. Niin kadun minäkin. Joskus.

m/s Polar Viking part eight

Lähettänyt ArmasAallontie La, 06.12.2014 - 14:04

 

                     

         Rabaul,New Britain,Australian Papua New Guinea Territorio,nyt oltiin aussien vieraina ja sen huomasi heti rennosta aseenteesta,shortsihousuiset virkailijat ottivat asiat rennosti.Rabaulissa hoidettiin viralliset asiat ja lastauspaikka oli laguuni saaren toisella puolella,josta ei ollut kuin käsin piirretty "spesiaali",aussit kehoittivat meitä rentoutumaan ja tutustumaan Rabauliin, lähteä ehtisi ennen pimeän tuloa,kuljetus maihin oli"on the house".Näin tehtiin,ja seuravana aamuna aloimme lähestyä laguunia,tutkassa alkoi näkyä kaikuja jotka osoittautuivat kalastusaluksiksi ja niiden emälaivaksi johon saimme VHF:llä yhteyden,he ilmoittivat laguunin sisääntulon merkityksi kahdella tyhjällä öljytynnyrillä,näin oli,ja ajoimme sisään heidän toiveidensa mukaan,kun olimme ankkuroineet valmiiksi ajoivat he meidän sivullemme,siin sattui pieni kämmi heille ja ja meidän reelinki sai vähän koilhuja mutta ennenkuin me olimme saaneet satamaklaaria kunnolla tehtyä olivat heidän repairinsa jo korjaamassa vaurioita.Emälaiva oli Japanilainen erittäin hyvin organisoitu ja sain luotua hyvät suhteet heihin,mm.heidän kipinänsä hoiti meidä radioliikenteemme milloin oli tarpeellista,laivassa oli paljon eri alojen ammattilaisia jotka eivät varsinaisesti kuuluneet miehistöön.Eräs sukeltaja,ei laitesukeltaja,oli pyydystänyt suurimman simpukan mitä minä olin koskaan nähnyt,ehkä 50x80 cm,yritin tehdää kauppaa siitä mutta sukeltaja vain naureskeli,minä olin ehkä heppoinen ostajaehdokas,muut kohtelivat tätä miestä kunnioituksella,oli ehkä alansa huippua.

                                Tonnikalojen jäädyttäminen tapahtui niin että saalis pistettiin ensiksi jonkinlaiseen kemikaaliliuokseen jonka jälkeen se stuuvattiin jäärumaan ja sitten edelleen meille,tämä vei aikaa ja alkoi näyttää että lastauksesta tulisi pitkä mutta hätäkös meillä oli.Otettiin joskus Japanilaisten kipparin ja förstin kanssa päiväkaljat ja he kyselivät oli olut hyvää,minä myöntelin ja sen jälkeen hyttini oven eteen ilmestyi joka aamu koppa kaljaa.Mehän olimme aikarahdattuja joten mitään makuuaikoja eikä lastauspäiviä laskettu,mutta alkoi näyttää siltä että tämä lastaus venyisi rahtaajan mukaan turhan pitkäksi,ja rahtaaja alkoi tiedustella halujamme tiettyihin kompromisseihin,lähinnä siten että emälaiva antaisi lastille kemikaalikäsittelyn sitten vähän kuivumisaikaa ja lasti meidän jäädytettäväksi.Minä vihjaisin Japanilaisille että ehkä koppa kaljaa chiiffille voisi edistää asiaa,hän kun oli katsonut vähän vinosti minun saamiani kaljakoppia,neuvottelimme Kippari,chiiffi ja minä asiasta ja päätimme kokeilla yhtä satsia,joka onnistui hyvin,kalat jäätyivät odotusten mukaan mutta sitten oli vielä kustannuskysymys,meillä pyörivät kompurat jatkuvasti.Kippari vaihtoi sähkeitä Tukholman kanssa,Japanilaisten radiolla,ja lopputulos oli se että me jatkoimme lastin jäädyttämistä.

                               Aloimme aavistella timechartauksen loppumista sentähden että näitä kapasiteettivaikeuksia oli ollut ennenkin,laivan ja varastojen sopivuus ei oikein mätsännyt.Ninpä en ollut yllättynyt kun seuraavaksi lossaus-satamaksi ilmoitettiin Cambridge Md,oli tullut aika sanoa hyvästit näille kauniille saarille.Vielä kerran Rabauliin klaaraamaanulos ja sitten Havaijin ja Panaman kautta Valtoihin hiukan tuli haikea olo olivat nämä saaret tehneet suuren vaikutuksen.

Hangvind - messitytön alkeiskurssi 1975

Lähettänyt MarjattaKylmälä Pe, 28.11.2014 - 17:47

Finlandian merinaiset kertoivat seilauksistaan rahtilaivoissa.  Kuuntelin heidän tarinointiaan kuin seikkailukertomusta kaukaisista maailmoista. Ihmettelin, miten he naisina selvisivät valtaosaltaan miehisessä työympäristössä. Eräs neuvoi heti tullessa katsomaan sopivan ”laivakaverin”. Se helpottaisi kaikkien elämää. Hangvindissä ymmärsin, mitä hän tarkoitti.

Myllyyn

Sain päähäni, että ehdin tehdä lyhyen reissun rahtilaivassa ennen lähtöäni Canadaan. Saisin matkustaa ja vielä rahaakin.  Merimiestyönvälityksessä selvisi, ettei minulla ollut mitään koulutusta alalle. Maan korvessa lapsonen ei merestä oppinut mitään. Vanhimpana lapsena sain olla isän käskassarana hevoshommissa. Talouspuolen työt olivat pikkasen hakusessa. Mutta messitytöksi kelpasin.

Klinikalle

Oli järkytys sinisilmäiselle maalaistytölle mennä sukupuolitautien poliklinikalle kuppa-ja tippuritesteihin. Liekö ollut muitakin tauteja… Eihän minun nuoruudessani tämmöisistä puhuttu koulussa saati kotona. Seksi oli tabu. Luonnon piti ajaa tikanpoika puuhun. 70-luvun alussa keskikaljan tulo kauppoihin ja hippiaate vapaasta seksistä auttoi huomattavasti tikanpoikaa.

Matka laivalle

Sain lentolipun Bremeniin ja agentin puhelinnumeron. Matkaseuraksi tuli ujonpuoleinen moottorimies. Soitin kentältä agentille, joka käski ottaa taksin ja mennä odottamaan Bier Stubeen. Minua jännitti mahdottomasti, ymmärtäisinkö, mitä ohjeita tämä agentti antaa puhelimessa. En uskaltanut edes maistaa saksalaista olutta. No, moottorimies uskalsi. Agentti sanoi, ettei Hangvind ole vielä laiturissa. Meidän pitäisi vaan odottaa. Hän tulisi hakemaan sitten meidät. Syödäkin saisimme hänen piikkiinsä. Illansuussa pääsimme laivaan.

Alku harvinaisen hankalaa

Tilanteen hirvittävyys selvisi pian minulle. Mihin olinkaan sotkenut itseni? Laivassa oli vain yksi tyttö, joka kaiken lisäksi ei tuntunut haluavan olla missään tekemisissä kanssani. Miehistön messikalle oli sitäkin avuliaampi. Apua minä tarvitsinkin. Koko homma, kaikki tavallisetkin käytännöt olivat outoja. En osannut mitään! Päätin selvitä ahkeralla työllä. Minä olin päällystön messissä. Toinen tyttö oli villenä. Miehistön ja päällystön messit olivat vierekkäin, joten auttavainen kallepoika varmaankin alussa teki töitä kahden edestä.

Rullaa

Illalla lähdettiin ulos Bremenistä. Yöllä Pohjanmerellä alkoi keinuttaa. Heti aamulla astiat ja puurokulho lähtivät liukumaan pöydällä. Minun olisi pitänyt kastella pöytäliina ja laittaa ne reunat pöytään. Ja kas kummaa, keittiön hellassakin oli reunat! Kahvinkeittokin Melitalla meni pieleen. Stuju parka!  Millaisen tumpelon maalaistytön hän olikaan saanut riesakseen. Hänen tuomionsa minun keittämästäni kahvista oli harvinaisen selvä: ”Mitä mullin kusta tämä on?”

Ihmissuhdeongelmia

Miehistön messikalle oli kiltti auttaessaan minua, mutta hän taisi ajatella saavansa muutakin kuin ystävyyttä ja kiitoksia. Kun homma ei mennytkään toiveitten mukaan, hän heittäytyi tosi hankalaksi, kerrassaan v-maiseksi. Lopulta stuju armahti minua. Hän vaihtoi salonkitytön ja minun työpaikkaa. Olen vieläkin pahoillani aiheuttamastani harmista.

Lastia ja maissa

Otimme lastia jossain Dunkerquen lähellä. En tiedä, vedätettiinkö minua. Minulle kerrottiin nimittäin, että lastin puulaatikoissa ei ollutkaan maataloustyökaluja vaan aseita. Olimme menossa Israeliin hakemaan Jaffoja.  Veisimme sinne ehkä salattua lastia.

Oli mukavaa, kun koneykkönen pyysi mukaansa maihin. Hän tuntui ihan selväpäiseltä ja luotettavalta.  Tuskin olisin yksin uskaltanut poistuakaan laivasta. Myöhemmin sain tietää, että hän oli ollut laivassa jo 244 päivää. Pysyykö siinä selväpäisenä? Käyttäytymisnormit olivat laivassa erilaiset kuin maissa. Huomasin sittemmin, että maissa lomalla aluksi oli ihan OK, mutta sitten alkoi rahat loppua ja laiva kutsua. Laivasta oli tullut koti ja laivatovereista perhe.

Biskaja ja Gibraltar

Matka jatkui kohti Haifaa pienoisessa merenkäynnissä työntekoa opetellen. Minua peloteltiin, että Biskajalla myrskyää aina. Ihmeekseni huomasin, etten tule merisairaaksi. Mutta auta ja varjele, kun menin huvipuistossa viikinkilaivaan. Ja sama juttu vuoristoradassa, meinaa kuolema tulla!   Enpä tiennyt, kun ohitimme Gibraltarin, että tulisin vielä menemään siitä monta monituista kertaa.

Haifa-Ashdod

Saavuimme yöllä perille. Lastia alettiin heti purkaa valonheittäjien loisteessa. Ihmettelin laiturilla olevia sotilaita, mutta sittemmin huomasin heitä olevan joka paikassa, esimerkiksi kauppakeskusten ovenpielissä. Siirryimme redille odottamaan jaffoja. Aamuisin sumu hälveni auringon alkaessa lämmittää. Haifan vanha kaupunki Jaffa (raamatun Joppe) näkyi palmuineen. Myös Karmel-vuori tuli vähitellen kokonaan esiin sumusta. Pojat hyppäsivät uimaan laivan kannelta. Aika poikia! Välimeri siihen aikaan (70-luvulla) oli vielä likainen. Olin näkevinäni muun moskan seassa jopa paskakikkareita. Silloinhan myös laivoista heitettiin monenlaista roskaa mereen. Itse muistan tyhjentäneeni biojäteastian kalojen syötäväksi.

Appelsiineja ja greippejä

Ashdodissa saimme niitä Jaffoja Suomeen vietäväksi. Iltaisin pääsin koneykkösen mukana käymään maissa. Kävimme uimarannalla ja kerran Karmel-vuoren rinteellä hienossa ravintolassa syömässä.

Monesti matka maihin tarkoitti rantakuppilaa. Yhdessä sellaisessa oli vessassa vain reikä lattiassa eikä varmasti paperia. Aika pian koneykkönen pyysi muuttamaan omaan hyttiinsä. En tiedä, pitikö kysyä lupa kapteenilta. Minä olin kyllä huono ville, mutta kapteeni oli fiksu mies eikä huutanut mulle. Se oli tietysti stujun tehtävä esimiehenä. Entinen ville alkoi jostain syystä suhtautua suopeammin minuun. Niin sanottu sosiaalinen elämä sujui.

Kohti Suomea

Menomatkalla olimme pimeän aikaan Englannin Kanaalissa. Silloin näkyi paljon valoja ja kuului tuuttauksia. Paluumatkalla satuimme valoisaan aikaan. Lontoossa oli todella äimistyttävää huomata vuoroveden vaikutus. Laiva meni ylös ja alas. Langkonki oli milloin missäkin asennossa ja venttilistä näkyi välillä pelkkää laiturin kiveä, välillä sataman rakennuksia. Olisikohan se vuorovesi ollut noin neljä metriä? Merimieskirkon työntekijä kuljetti porukkaa pikkubussilla kirkolle ja kaupungille.  Taaskaan en voi taata, että oliko se juuri tämä laiva, johon otettiin Suomeen tuotavaksi ruumis. Muistaakseni ”sinkkiarkku” pantiin provianttiruumaan.

Omenapuitten kukkiessa saavuimme Ouluun. Minun pestini (21.3.1975 - 26.5.1975) päättyi. Kone ykkösen pesti jatkui vaan. Lupasimme kirjoitella. Koneykkönen oli Hagvindissä 24.9.1974 -24.7.1975 eli 304 päivää ja 13.11.1975 - 9.2.1976. En  tajua, miten toiset olivat jopa yli vuoden laivassa. Tapasin yhden perämiehen, joka oli ollut laivassa 18 kuukautta! 1980-luvulla taisi lopullisesti muuttua systeemit, ettei vastikkeita voinut kerätä mielettömästi ja lomat oli pidettävä.   Koneykköselläkään ei ollut omaa kämppää maissa. Kun sitten myöhemmin hänen lomallaan tapasimme, asuimme hotellissa. Kyllä siinä rahat loppuivat ja laivaa tuli ikävä.

Arja Makkonen (ei varmistettu)

To, 04.12.2014 - 12:33

Samat satamat kuin m/v Hangetessa, kun menin siihen 1979:) Vanha kunnon Hango Ship Owners!

Tuli tuosta parin valinnasta ja hyttiin muutosta mieleen. Edesmennyt Pekka Asunta piirsi aikoinaan Radiosähköttäjä-lehteen aika nasevia kuvia kommenteineen laivaelämästä. Eräässä kipinä kohtaa laakongin alapäässä hehkeän pimun kapsäkkien kera. Kipinä sanoo: Uusi messityttö vai, tervetuloa. Kannanko nämä kapsäkit jo suoraan omaan hyttiini? - Tv. Not so sovinist Jari

m/s Polar Viking part seven

Lähettänyt ArmasAallontie Ma, 24.11.2014 - 15:12

 

                              Aika on tehnyt tehtävänsä,vai oliko Suva liian väritön kaupunki,asukkaita siellä oli about 50 000,se sijaitsi Viti-Levun saarella ja englantilaiset olivat jättäneet sinne jälkensä,mm vasemmanpuoleinen liikenne ja pubintapaisia baareja.Poliisit käyttivät myös lava-lavoja,mutta niiden helmat oli saksittu niin että ne olivat kuin kellokukkia.Heimopäälliköitä ja muita merkittäviä miehiä kunnioitettiin Big Talking Chief-arvolla kuten Samoallakin.

                                Lossasimme ja bunkrasimme Suvalla,mutta muistijäljet sieltä ovat hyvin hatarat,joten ei kannata vääntää mitään väkisin,tulipa sielläkin käytyä.Niin turistiristeilijöitä vieraili siellä useampiakin päivän,parin vierailuilla.

                                Next port of call Rabaul New Britain

ArmasAallontie

Ma, 01.12.2014 - 19:14

                         

                                    Kirjoittelin pitkän stoorin part eight,mutta kone eväsi minulta pääsyn foorumiin,nyt on takki tyhjä.

m/s Polar Viking part six

Lähettänyt ArmasAallontie La, 22.11.2014 - 17:28

 

                         Tahiti,Society Islands,pääkaunki Papeete.Romaani Bountyn kapina,ja siitä tehty elokuva,sekä taidemaalari Paul Gauguin ovat antaneet näille saarille tarunhohtoisen maineen "Rakkauden Saarina".Entiedä sitten.

                          Papeeteen saapuminen sujui ilman suurempia murheita,sisään päivänvalossa,luotsin opastuksella nyt alkoi olla suuren maailman meininkiä.supercargoa ym,ja taas yksi onneton jenkki joka ei muuta osannut sanoa kuin valitella kovaa kohtaloaan kun yhtiö oli lähettänyt hänet tähän Jumalan hylkäämään paikkaan.lastaus sujui muuten hyvin mutta joka aamuinen ankkurista lähtö ja illalla kaijasta ankkuriin otti oman aikansa.Stuuvarijengiä oli kahdenlaista,osa porukasta oli toommosia 150kg:n jättejä ,osa taas pikkusia kuin kärpät,sanottiin että nämä isommat olivat hallitsijasukujen jälkeläisiä,yhdessä kuitenkin tekivät töitä.Heidän käyttämänsä lava-lavat,jonkinlaisia kietaisuhameita eivät varmaankaan olleet erityisen käteviä työvaatteita,lava-lavoja käytettiin yleisesti koko Oceanian alueella.

                         Kippari vuokrasi ilman suurempia mutinoita moottoriveneen käyttöömme,joten maissakäynti sujui vaivatta,niin,Papeete,rakkauden saarten pääkaupunki sitte,oli kyllä turismin pilaama,epäsiisti ja kaupallinen,varmaan saarilta löytyi sivussa  aitoja paratiisisaariakin mutta ne jäivät näkemättä.sipsu kyllä kuljetteli minua,kauppojen toivossa,maaseudullakin ja siellä oli kyllä hienot maisemat ja näköalat merelle,ei valittamista.Sipsu kyllä tarjosi naisseuraakin mutta en viitsinyt hirttää itseäni tällaiseen kauppaan,sillä hän odotti palvelua palvelusta.Huippu oli kun olin kerran yksin kävelemässä niin näin siistinolosen valkoiseksirapatun hotellin,puutarhamaisella pihalla oli baaritiski ja pöytiä hiema ihmetytti makean mädäntyneen tuoksu,mutta kyllähän noilla leveyksillä on kaikenlaista mädäntyneiden lehtien yms hajuja joten en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.Vain merimies voi tietää kuinka kalja kusettaa ja aloin tuntea pienoista painetta,kyselin baarimikolta vessaa ja hän viittasi epämääräisesti puiston perälle,siellä selvisi tuoksun syy,hylätty uima allas toimitti vessan virkaa,sinne vain heitettiin kumpikin lasti. Kysellessäni baarimikolta asiaa hän selitti että baarilla ei ollut mitään tekemistä hotellin kanssa,hotelli oli suljettu ajat sitten.

                        Että tämmöistä Rakkauden Saarelta.Toki siellä oli hyvätkin puolensa,tuli nyt vain näistä huonommista kerrottua,ei sitä osaa olla koskaan tyytyväinen!

                         Next port of call,Suva Fiji Islands.

ArmasAallontie

Ma, 24.11.2014 - 11:08

 

                                   Luin tässä uudelleen tekstiäni,aika negatiivistä oli.Ehkä Papeetee oli oman maineensa uhri,lähes ainoaita muualta tulleita olivat Beachcombers prefeering a life of dolce far niente to work,kuten eräs lähde ilmoitti olihan siellä purjehtijoitakin mutta heidän veneensä olivat kaukana loistojahdeista eivätkä he itsekään olleet mitään seurapiiri väkeä.Ehkä heidänlaisensa olivat karkoittaneet nirppanokkaiset varakkaat turistit,yhtään risteily alusta en siellä nähnyt,vaikka niitä muilla saarilla oli useinkin.Tämä ehkä oli aiheuttanut tason romahtamisen.

m/s Polar Viking part five

Lähettänyt ArmasAallontie Ti, 18.11.2014 - 16:54

 

                                          Bound to Pago Pago,Eastern Samoa,Tutuila island,Yhdysvaltain territorio asukkaita noin 20000 .Matkalla sain yhteyden Fidzi-saaren radioasemaan,en muista sen oikeata nimeä,ehkä Suvaradio.Sain lähetettyä tavanomaiset tiedot,positio ETA ja vielä varustamoonkin tarpeelliset tiedot,meille oli myös sanomia sähköiset häiriöt olivat mahtavia mutta asiat hoituivat.Eräs sanoma tuotti erikoisesti päänvaivaa,osaksi siksi etten oikein ymmärtänyt sitä,mutta se meni jotenkin näin:Tahitin viranomaiset ilmoittavat että koska Samoa-saarilla esiintyy Betel-kärpäsiä kielletään aluksia jotka myöhemmin tulevat tulevat Tahitille olemaan pimeän aikana Samoan satamissa.Botaniikkaa tuntemattomalle tämä viesti oli pelkkää munkkilatinaa mutta kun tutkimme Pacific-Pilot kirjaa niin huomattiin että Pago Pagossa ei ole luotsipalvelua pimeän aikana,käytännössä 1800-0600 niin päätettiin ajaa sellaista vauhtia että olisimme perillä auringonnousun aikoihin.Kippari oli Japanin kärsimysten jälkeen saanut takaisin mielenrauhansa,huuteli VHF:llä pilottia ja kiroillut kun mikään ei toimi kun ei saanut vastausta kakkonen koitti selittää että luotsiasema ei ole vielä toiminnassa kun aurinko ei ole vielä noussut,mutta nyt oli Islantilainen jääräpäisyys,suoraan sanottuna tyhmyys,ottanut taas vallan alkoi mennä ilman luotsia satamaan,se oli niinkuin kaikki seudun satamat suuri laguuni.Heräsin siihen kun kone pistettiin täyteen pakkiin,koitin katsella ulos venttiilistä mutta en nähnyt muuta kuin pimeää enkä lähtenyt brygalle kun ei kutsuttu,vähitellen alkoi valjeta sen verran että näkyi jotain,laguuni oli täynnä kalapaatteja ja kuten kakkonen myöhemmin sanoi oli ihme ettei me upotettu niistä yhtään,sen tähden täys pakki.nyt ajattelin että voisi mennä brygalle kun luotsikin näytti tulevan.Luotsi kysyi lempeän vee-mäisesti että mihin kaijaan skipper aikoi mennä ja eikö hän tiennyt luotsipalveluista,saarella oli muuten tasan yksi luotsi,no tämä vei meidät kaijaan kireissä tunnelmissa.

                                     Kaijassa tulivat laivaan tavanomaiset viranomaiset ja agentti,ja kipparin kärsimykset jatkuivat,nyt ei oltu edes muodollisesti kohteliaita ensin tuli täyslaidallinen siitä että hän ajoi sisään ilman luotsia ja erikoisen raskaasti siitä että hän ajoi sisään pimeän aikana.Nyt aukaistiin sen sanoman sisältö,Samoalla ja Tahitilla viljeltiin Betel-palmuja,Samoalla eli siis Betel-kärpäsiä jotka olivat näiden palmujen tuhohyönteisiä mutta Tahitilla ei näitä tuholaisia ollut.Betel-kärpäset lensivät ainoastaan yöaikaan ja siitä tämä kielto oleilla satamassa öisin.Toisin sanoen meidän olisi ollut lähdettävä joka päivä ulos ennen pimeän tullessa ja taas aamulla takaisin,kippari yritti vähätellä tekoaan kun olimme olleet niin vähän aikaa satamassa ennen auringon nousua hän sai osakseen vain ihmetteleviä katseita.Summa summarum,nyt saimme olla satamassa koko ajan mutta Tahitilla meidän oli lähdettävä ulos joka ilta ennen auringonlaskua.Henkilökohtaisesti tämä oli hyvä asia,kuten tulevat rivit osoittavat.

                                 Kun satamaklaari oli tehty ja oli aikaa vähän katsella ympärilleen huomasin kaijalla nuoren naisen,hänellä oli kaksostenrattaat ja hän katseli laivaa vähän tavallista tarkemmin,kun hän ei pitänyt kiirettä lähteä päätin käydä juttusille.En muista millä kielellä Häntä puhuttelin mutta hän kuitenkin kysyi ruotsiksi olenko ruotsalainen,no minä selitin että laivassa ei ole yhtään ruotsalaista.Esiteltiin siinä itsemme,hänen nimensä oli Ingela Piggot,tietysti minä kyselemään mitä hän teki täällä Jumalan selän takana,hänen miehensä,Patrick Piggot oli territorion korkein virkamies,attorney general.sovimme että he tulevat hakemaan iltasella kakkosen ja minut maihin.Näin myös tapahtui ja saimme vähän vaihtelua laivaelämään.Jos jäi vähän epäselväksi,niin Ingela oli ruotsalainen syntyjään ja seurannut miestään Samoalle,hän vieraili päivittäin laivalla vei meitä autollaan tutustumaan saareen.Nyt täytyy kaivaa muistilokeroista ulos vielä yksi ihminenmhän oli Cieffin espanjalainen vaimo joka oli tullut laivaan samoihin aikoihin kuin minäkin,Ciiffi teki töitä alhaalla päivämiehenä ja lukitsi vaimonsa hyttiin kun oli koneessa,aukaisi oven taas kun ei ollut töissä,en ollut kiinnittänyrt asiaan huomiota mutta espanjalainen mestari kertoi tämän hän oli mantereelta kotoisin ja ciiffi kanarialta,mestarin mukaan tämä ei ollut epätavallista kanarioitten elämäntavassa,turismi ei ollut vielä pilannut moraalia .Kun Ingela kuuli asiasta hän tarjoutui viemään vaimoa ulos,ehdotin kuitenkin että minä puhuisin ensin ciiffille ja kävi niinkuin olin arvannutkin,chiiffi meinasi paskantaa housuihinsa!Hänhaukkui pataluhaksi koko ruotsalaisen putan,syy oli se että hän ajelutti meitä ilman esiliinaa,täysin moraalitonta!

                               Kaikki loppuu aikanaan,niin myös meidän lastimme.Kiitos Patrickin ja Ingelan oli tämä saari tavallista mielenkiintoisempi ja heitimme lämpimät jäähyväiset!

                              Next port of call,Papeete Tahiti.

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 21.11.2014 - 11:01

Hienoa ja nostalgista muistelua Armas Aallontieltä. Vain harva Äänimeren lukija/kirjoittaja lienee pyörinyt noilla merialueilla. Mahtoivatko GEn reeferitkään siellä käydä?

Tarinasta tulee mieleen uusseelantilainen, ex-merenkulkija, Tom Neale. Hän hankkiutui 1950-luvun alussa erakoksi Suwarowin atollisaarelle. Atolli sijaitsee Cookin saaristossa PagoPagosta pohjoiseen. Neale oli saarellaan 16 vuotta, pois lukien sairaudesta johtuva aika, aina 1970 luvun jälkipuoliskolle. Neale hakannee tarinan Robinson Crusoesta, sillä pisin ajan jakso jolloin hän oli näkemättä toista ihmistä oli yli vuosi. Neale on kertonut tarinansa kirjassaan An Island To Oneself, vuodelta 1966. Se löytynee käännöksenä divareista/kirjaston varastoista nimellä Yksinäisen miehen saari. Kirjaa voi suositella niille, jotka pitävät oikeasta "erämeiningistä" trooppisine sovelluksineen.

Wikipedian tietojen mukaan Suwarrow ja Anchorage, saari jolla Neale majaili, on edelleen pääosin asumaton. Saarella on vain pari henkilöä jotka huolehtivat Neale-museosta. Tästä hyvä käyntikohde niille, jotka luulevat jo käyneensä joka paikassa!

http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Neale

Hank

m/s Polar Viking part four

Lähettänyt ArmasAallontie To, 13.11.2014 - 18:26

 

                                        Palau-saaret ovat Micronesiassa pieni saariryhmä joista vain osa oli asuttuja,asukkaita noin 12000,pääkaupungin nimi Koror.Saaret olivat USA:n suojeluksessa siihen aikaan,nykyjään ne lienevät itsenäisiä.Amerikan suojelu rajoitti saarille pääsyä eikä siellä valkoisia ollutkaan kuin lähetyssaarnaajia (tietysti),tämä oli säilyttänyt saaret ja asukkaat aitoina,näistä voi sanoa että ne olivat vielä paratiisillessa olotilassa.

                                    Saaret olivat,ainakin osa kuin suuressa atollissa,meillä ei tietenkään ollut speciaalia atollista,vain sisääntulo oli kartalla,kippari tuntui saavuttaneen itsevarmuutensa  joka Japanissa oli saanut kolhuja ja hän aikoikin ajaa kylmästi sisälle laguuniin,minun estelyihini hän tuumasi vain"kyllä siellä vettä on" sanoin että varmasti on vettä mutta voi siellä olla koralliriuttojakin ja jälki on sitten pahemman näköistä kuin Tanskan salmissa.Siinä kinastellessamme huomasimme pikasliipparin joka teki käännöksen keulamme edessä ja sieltä karjuttiin:"follow us!"teimme työtä käskettyä,ja ehdimme kaijan läheisyyteen juuri ennenkuin trooppinen pimeys laskeutui,meidän mastovalot olivat ainoa valaistus,kaijalla joku huuteli etäisyyksiä,ajattelin kuka piru siellä karjahteli,aivankuin joku muija Keskilännestä olisi ollut äänessä.Kun teknikko oli saanut koneet käymään ja valot kaijalle,niin aivan oikein nainen siellä huuteli.Kun saatiin landgonki rikattua ja porukka tuli laivaan tämä Xantippa muuttui satamakapteenista immigration-virkailijaksi ja siinä asioita hoidellessamme selvisi että hän runnasi koko touhua,hänen miehensä joka virallisesti oli johtaja istui hiljaa eikä ottanut osaa mihinkään rouva ilmoitti kuin ohimennen että miehistön tuli olla laivassa puoleenyöhön mennessä,kysyttiin tietysti mistä tämmöinen yksilönvapauden rajoitus selitys oli alkuasukkaiden moraalin suojelu.

                               Kun Xantippa oli poistunut tuli hänen johtajamiehensä hyttyyni,valvotti minua aamuyöhön juomalla kaljani  ja marisemalla kovaa kohtaloaan joka oli heittänyt hänet tänne vaikka hän oli palvellut yhtiötään niin hyvin kuin mahdollista.Kun minä sanoin että monet maksaisivat tuhansia jos pääsisivät tällaiselle paratiisisaarelle,hän olisi moninkertaisen summan jos pääsisi pois.     (Nyt tekee muisti taas tepposet,olimme chartattuja Japanilais-Korealaiselle yhtiölle mutta en muista oliko se Star-kist vai Sun-kist niminen,sen merkkisiä tonnikala säilykkeitä sai ostaa Suomestakin)

                             Seuraava päivä oli sunnuntai ja alkusukkaille näytettiin esimerkkiä:Pyhitä lepopäivä,tosin nämä veijarit varmaan ihmettelivät minkä vuoksi yleensä pitää tehdä töitä.Olin valvotun yön ja juotujen kaljojen takia vähän yrmyllä päällä.Siiffin hytistä kuului keskustelua ja kurkistin sisään,siellä oli vieraina Xantippa,italialainen luigi,teknikko joka piti huolta koneista,hänen kainalossaan istui kuvankaunis alkuasukastyttö.Minula paloi käämit,ja kysyin Xantippalta millä keinoin hän mahdollisesti varjeli tytön siveyttä,he olivat kuulemma vakiintunut pari,kysyin viekö tämä luigi ehkä tytön Italiaan kun pesti päättyy tähän en saanut vastausta ja Xantippa huomasi minun haastavan riitaa ja lyhensi minun "iltalomaani" kello kymmeneltä loppuvaksi.Noniin nyt meillä oli kipparin kanssa molemmilla omat riitamme viranomaisten kanssa.Vielä piti sanoa että miten USA:ssa,vapauden kehdossa oli samat käytännöt kuin Neuvostoliitossa?Sapienti sat,ajattelin että nyt oli sopiva aika häipyä.

                            Maanantaiaamuna kun lastaus alkoi oli Xantippalla taas uusi rooli,hän oli työnjohtaja kaijalla ja samalla punnitsi hiivit jotka laivaan lastattiin.Nyt ei auttanut muu kuin aloittaa rauhanhieronta,Xantippa kysyi minulta,voisinko valvoa lastausta ruumissa ja minä sanoin sen kuuluvan toimenkuvaani,sitten tilaisuuden tullen puhelimme niitä näitä saarista ja niiden asukkaista,ja täytyihän minun myöntää että he kyllä tarvitsivat suojaa kaikenlaiseen länsimaisen hapatuksen lieveilmiöihin he olivat kyllä niin luonnonlapsia ettei sellaisia löytynyt Tyynenmeren muilta saarilta.

                                Kaikki loppuu aikanaan ja olimme lastissa(ei ole tullut mainittua lastin laatua,se oli jäädytettyä tonnikalaa) meriklaari tuli tehtyä ,kaikki oli "ship shape on Bristol fashion,kipparille,chieville ja minulle vielä leit kaulaan ja jätimme hyvästit näille paratiisisaarille.Bound to Pago Pago,American Samoa!

ArmasAallontie

To, 13.11.2014 - 19:03

                             

                             Kiitos taas Jari,merkillistä henkistä laiskuutta ettei voi ottaa selvää asioista.42 vuotta kunnioitettava ikä jos oli ollut alkuperäisessä käytössä

m/s Polar Viking part Three

Lähettänyt ArmasAallontie Pe, 07.11.2014 - 15:52

                                 

                                       No niin,aluksi kiitos Jari tiedoista,on vähän turhauttavaa ja sekaista tämä kirjoittelu ulkomuistista 40-vuoden takaisista asioista mutta kun ei ole muistiinpanoja.Itse laivasta vielä sen verran että se vaihtoi ahkerasti omistajaa viimeinen varma kauppa on tehty vuonna 92,sitten tulee pitkä kausi ilman merkintöjä mutta vuodelta 2013 löytyy merkintä:Ännu i trafik? tuntuu epätodennäköiseltä.

                                           Jatketaan eletyllä elämälä.Tokioon saavuttuamme toteutui spanjakkien ja vähän kipparinkin toive:Norjalainen ensimmäinen mestari sai Havaijin tapauksen varjolla lemput ja ruotsalainen täkkikakkonen sairasulosmaksun.En oikein käsittänyt kipparin ja espanjalaisten intoa päästä näistä eroon,ehkä he tunsivat olonsa varmemmaksi ilman näitä skandinaavisia "trouble makereja".Kipparin hyvän olon tunne oli kuitenkin lyhytaikainen sillä laivaan tuli uusi uhkaaja,hän oli ruotsalainen naispuolinen lähetystöneuvos Ruotsin suurlähetystöstä,Polar Viking oli saanut pohjakosketuksen Tanskan salmissa,vauriot oli tarkastettu ja havaittu vähäisiksi mutta meriselitystä ei ollut annettu.Tämän naisen toimialaa oli mm. merenkulku asiat ja hän oli saanut asian käsiteltäväkseen,hän ei tyytynytkään pelkän haverin hoitamiseen vaan oli alkanut kaivella kipparin taustoja eikä siinä tarvinnut ruudinkeksiää ennenkuin arvasi faktat.Minut oli käsketty salonkiin kertomaan mitä tiesin mutta haveri oli tapahtunut ennen minun tuloani enkä minä tiennyt mitään haverista enkä päällikön kansalaisuudesta,viivyttelin lähtöäni sillä tilanne alkoi kehittyä kiristyneeksi.Kippari sai elämänsä haukut falskiudesta ja alkoi lämmetä itsekin ja lopputulos oli molemminpuolinen karjunta jossa adjektiiveja ei pahemmin säästelty,minä jätin tässä vaiheessa salongin mutta tämä naarasleijona tuli vielä juttusille kysellen minun ajatuksiani,en viitsinyt kertoa miltä minusta todella tuntui,viittasin vain miehistöluetteloon ja pyysin vetämään omat johtopäätökset.Hän huomasi itsekin että sen sotkun selvittäminen oli liian suuri urakka siinähän olisi pitänyt vaihtaa melkein koko päällystö,kipparin kansalaisuutta hän ei helposti pystynyt kumoamaan,tulimme kyllä siihen tulokseen että kirveellä olisi töitä.Kipparilta meni viikkoja ennenkuin hän sai mielenrauhansa takaisin,oli se niin rankka kasvojen menetys,vaikka tiesihän sen vanha erkkikin että hän puliveivasi tässä asiassa.

                                    Purkaus jatkui pikkuhiljaa vastaanottajalla oli pulaa jäädytystilasta,ja meillä täkkikakkosen kanssa aikaa vähän puhaltaa hän oli jo vanhempi mies eikä enää tuntenut vetoa maihin,joten hän kehotti minua ottamaan rennosti eikä huolestua lossaukseksesta. Minä tutustuin Tokion yöelämään,mutta tyydyin sitten pariin ekskursio-matkaan Yokohamaan joka oli ennestään tuttu kaupunki.Tokion saunoihin tutustuin muutaman kerran,niistä ehkä eksoottisin oli yksi jossa lauteita vastapäätä oli lasiseinä jonka takana oli televisioita joita voi katsella noin 60-asteen lämmössä.

                              Lasti tuli aikanaan purettua ja uudeksi lastauspaikaksi ilmoitettiin Koror,Palau Islans,joten tapaamme siellä.

 

Eräiden tietojen mukaan ajettu kesällä 2006 romuttamolle Aliaga, Turkki, nimenä tuolloin MATEUS K.