Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

EKA JOBI

Lähettänyt MattiLotjonen Ti, 26.07.2022 - 21:24

Hei Arska mie lainaan siun pyörää. Polen myllyyn nimen huutoon katsomaan jos ois jobii. Mää vaan, oisha se hyvä jos siekii saisit jottain tekemist. Koko kesän vaan vetelihtinny.

Vanhemman veljen sanat korvissani painun ulos, otan pyörän talon seinustalta ja lähden polkemaan kohti kaupunkia. Poljen erinäisiä kaupunginosalle ominaisia linnun teitä pitkin Allintielle. Jolta käännyn Kotkantielle kohti Hovinsaarta. Vasta rakennusvaiheessa olevan Keskussairaalan kohdalla alan kertailla mielessäni mitä kaikkea olenkaan tehnyt päästäkseni tähän pisteeseen.  Nimi on listalla ja passi perstaskussa niinkuin oikealla skönöllä, mutta vielä se laiva puuttuu. Passin saamiseksi tarvitsin papintodistuksen, jonka keväinen rippi-isäni pastori Lemmetyinen pitkin hampain ja varoittavin saatesanoin kirjoitti. Alaikäiseltä vaadittavan vanhempain luvan äiti allekirjoitti ymmärrettyään perusteluni:  Sit ku mie oon täysikäne  lähen kumminkii.  Vielä oli otettava passikuvat ja sitten poliisilaitokselle. Lääkärintodistukseen meripalvelua varten vaadittiin keuhkokuvaus tuberkuloositodistukseen ja verikoe, niinsanottu wassermannin koe, jolla todetaan kuppaa sairastavat. 15 kesäisenä en ollut kupasta vielä kovin huolissani, joten kaikki tarvittavat asiapaperit mukana kävin merimies lääkäri Olkinuoralta hakemassa lääkärintodistuksen ja sain sen persoonallisella allekirjoituksella varustettuna.

Miettiessäni näitä uusia asioita elämässäni aika ja matka oli kulkenut kuin siivillä. Olin jo siirtynyt Hovinsaarelta Kotkan saarelle. Vuorelan kulmasta Satamakadulle. Palskin, eli Palotornin vuoren ja ravintola Kairon ohi Ruukinkadulla sijaitsevan merimiesten työnvälitystoimiston edustalle. Suuri joukko merenkulkijoita olikin jo kerääntynyt paikalle. Tongerihousut, khakipaita ja perstaskusta pilkistavä merimiespassi olivat sen ajan tunnusmerkkejä. Monet paikalla olevista olivat jo viihteellä, olihan nyt juhannuksen aaton aatto ja kesä kauneimmillaan. Yritin tunkea itseni sisään pieneen tupaten täynnä olevaan huoneeseen. Jonka täytti vaimea puheen sorina ja tuoksuna huumaava sekoitus tupakasta, alkoholista sekä kaikista mahdollisista elämästä syntyvistä eritteistä.

Nyt merenkulkijat olivat valmiina kuulemaan kohtalonsa tälle päivälle. Toisille ei vieläkään mitään. Toisille jobi linjalaivaan ja toisille taas onnenpotku. Jobi  villille linjalle. Kauas pois. Peräseinällä oleville paperilapuille kirjoitetut listat kaikista työnhakijoista ammattiryhmittäin oli nyt suurimpana kiinnostuksen kohteenani. Listoilla ilmoittautumisjärjestyksessä : Pursimiehiä, Matruuseja, Donkeymiehiä, Moottorimiehiä, Stuertteja, Kokkeja ja viimeisenä lista Messipojista. Nimeni yläpuolella oli ainoastaan vain kaksi nimeä. Aikaisemmat oli yliviivattu, he olivat jo saaneet jobin.

Toimiston ovi avautui ja toimenvälittäjä Nuutti Piipari astui salin puolelle  ja aloitti: Jaahas aloitetaampa taas tältä päivältä. Ensimmäisenä olisi Stuertin jobi M/S Mylleen. Onko Laureen Sakari paikalla? On kuului salin perältä. Ja sitä seurasi nopeasti Piiparin kysymys: Lähdetkö? Lähden oli Laureenin vastaus. No sitten vaan toimiston puolelle niin Kaisa kirjoittaa lapun.

Näin jatkui nimenhuuto ja moni laiva sai uusia miehistön jäseniä. Viimein oli käsillä se viimeinen lista: Messipojat. Ja päivän viimeinen jobi. Messipoika Tombrookersin M/S Mylleen.  Tuon kuullessani oli kuin sähköisku olisi kulkenut lävitseni ja päässäni takoi vain ainoa ajatus: Miun jobi. Piipari alkoi huutaa nimiä: Jaakkola... Virtanen... : Mie lähen parkaisin jo ennen kuin Piipari oli ehtinyt edes nimeäni mainita. No hyvä on, meneppä sinäkin tuonne toimiston puolelle, niin Kaisa kirjoittaa sinullekin lapun. Kaisalla oli jo lappu valmiina. vain nimi puuttui ja  henkilöllisyyden todistaminen. Nyt löytyi uuden uutukaiselle merimiespassille käyttöä. Ojensin passini Kaisalle, joka jo hetimmiten ojensi sen takaisin täytetyn jobilapun kera. Lappua ojentaessaan Kaisa vielä mainitsi että M/S Mylle lossaa puutavaraa Sunilan redillä ja yhteysvene liikenteen hoitaa tuurimoottori Vikla 5. Löydät sen Miljoonamöljän kupeesta. Ilmoittaudu tänään hetimiten laivalla, mutta ensiksi käy tuolla kadun toisella puolella Nikulan puheilla ja hoida ammattiliiton asiasi kuntoon.

Näiden sanojen saattelemana riensin ulos kadulle. En ehtinyt montakaan askelta ottaa, kun tunsin että minua otettiin reippaasti niskasta kiinni ja pyöräytettiin ympäri. Jo iäkkäämpi merimiestoveri hieman liikuttuneessa mielentilassa työnsi kasvonsa aivan minuun kiinni, katsoa tapitti suoraan silmiini ja alkoi kertoa asiaansa:

Kuule sie poika, mieti viel, vie se jobilappus takasi. Jos sie kerran lähet merel, sie tulet olemaa merel aina. Vaik sie et oiskaa ennää laivan pääl  suin sieluis seilais vieläkii. Vaik hautaan saakka ja sen jälkeekii. Mieti sie viel..

En jäänyt silloin miettimään, vaan suuntasin kadun toiselle puolelle Merimiesunionin asiamiehen Paavo Nikulan toimistoon katutasossa. Heti sisään astuttuani ja tervehdittyäni  sain kuunnella pitkän luennon ammattiliitoista ja eteenkin Merimiesunionista. Silloisen puheenjohtajan Niilo Vällärin nimi mainittiin useasti. Sen jälkeen minulle kirjoitettiin Merimiesunionin jäsenkirja numerolla :94994. Ammatti Messipoika ja vielä sisäänkirjoitus maksu 7 Markkaa. Sehän on enemmän kuin elokuvalipun hinta ajattelin ja kaivelin viimeiset roposeni taskujen pohjilta.

Unionin toimistolta pitikin jo kiiruhtaa satamaan miljoonamöljän kupeeseen, jossa tuurivene oli valmiina lähtöön. Veneen lähdettyä satamasta ja suunnattua kohti Sunilaa  näin redillä ensimmäistä kertaa ensimmäisen laivani M/S Myllen. Mustakylkinen korkeamastoinen vanha midsippilaiva, joka kasvoi aina vain isommaksi mitä lähemmäs saavuimme. Hetken päästä olimmekin jo aluksen ulkosivulla josta alaslaskettua lankongia pitkin aluksen kannelle. Kannella katseellani tavoittelin jotakin aluksen henkilökuntaan kuuluvaa esittääkseni asiani: Mistä mie löyvvän kapteenin? Miulla on tällane jobilappu. kysyin kansimieheltä , joka oli lankongin yläpäässä vahdissa. Seuraa vaan noita  Sipsua ja Agenttia tuosta leidareita pitkin yläkannelle ja parbuurin puolen ovesta sisään. Kipparin salonki on käytävän päässä. Älysin, että nuo nimet: Sipsu ja Agentti  tarkoittivat varmaan niitä kahta samalla veneellä tullutta pukumiestä ja lähdin kiipeämään  heidän perässään portaita ylöspäin.                                 

Pukumiehet astuivat reippaasti salongin ovesta sisään ja asettuivat istumaan upottaville plyysi soffille. Itse jäin oven pieleen ja katselin silmät ympyriäisinä. Seinät ja kaapistot jalopuuta, hienoja tauluja seinillä, lattialla tammiparketti. Koko kalusto kuin kuvissa, joita olin nähnyt hienoista kartanoista. Kyllä kapteeni eleli prameasti.

Pukumiehet hoitelivat ensin asiansa kapteenin kanssa, itse odottelin käytävällä oven suussa. Heidän lähdettyään oli vihdoin vuoroni astua sisään Vaasalaisen Merikapteeni Uuno Plumin puheille:  Messipojaksi tulossa luulisin. Aloitti kapteeni puhuttelun. Niin mie aattelin. Lausuin ja vein käsi täristen  jobilapun pöydälle Kapteenin eteen jääden itse pöydän eteen seisomaan. Kapteeni otti lapun pöydältä, tutkaili sitä hetkisen ja nosti katseensa minuun. Nyt minua mitataan, takoi takaraivossani ja pinnistelin koko tahdonvoimani jotta pystyisin katsomaan takaisin.

Viimein jokin hymyn tapainen alkoi nykiä Kapteenin suupielissä. Hän laski lapun pöydälle, otti kynän ja allekirjoitti  ojentamani lapun. Mynsträysmies tulee Juhannuksen jälkeen maanantaina, silloin hoidetaan tarkemmat muodollisuudet. Nyt mene alakannelle keittiöön, sieltä varmaan löydät Stuertin tai Kokin, he varmaan jatkavat eteenpäin.   

Kapteenin sanat mielessäni poistuin salongista takaisin yläkannelle. Suunnatonta helpotusta tuntien nojasin kaiteeseen pelastusveneen vieressä.    Ensimmäistä kertaa laivan kannelta  katselin edessäni Kotkan kaupungin silhuettia. Useampikin kyynel vierähti poskelle..

Miulla on jobi. Miusta  tullee Merimies                                                                                                                                                                                                    

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 27.07.2022 - 11:40

Hieno kirjoitus ekasta jobista.se eka jobi se ei uhohdu koskaan, se muutti elämänkulun ei jääty tasamaantalllaajiksi:) Ja meri tosiaan otti sielun mennessään. Nämä merimies sivustotkin todistaa sen. Kiitokisa ylläpitille;)

Timo Sylvänne (ei varmistettu)

Ke, 27.07.2022 - 17:48

Kyllä, hienosti Matti kirjoittaa. Tunteella

Viimeiset tuulenpurijat matkalla Afrikkaan

Lähettänyt PenttiUtriainen To, 07.07.2022 - 08:48

(Poikkeuksellisesti Äänimeressä julkaistaan purjelaivahistoriaa. Muutoinhan sivusto tallentaa vain Suomen kauppalaivaston konelaivoja. Timo Sylvänne)

 

Elettiin vuotta 1946, sota oli juuri jäänyt taakse ja elämä alkoi muotoutua uusille urille. Niinpä Santaholman sahallakin oli täysi työnhyörintä päällä ja tuotantoa piti saada maailmalle. Yhdeksi kulmakiveksi Martinniemen satamahistoriaan muotoutui Ahvenanmaalainen VIKING yksi maailman viimeisistä purjelaivoista, joka kulki täysin ilman koneita.

Alus oli maannut sodanajan Maarianhaminassa toimettomana, jolloin siihen rakennettiin lisää hyttejä ja hankittiin radiolähetin. Tällöin se sai kutsun jälleen merelle. Siitä tulikin yksi maailman viimeisistä syvänmeren purjehduksesta ilman koneita. Laivaan lastattiin alkulasti Pateniemestä lokakuussa, jolloin siirtyi Martinniemeen lastaamaan Santaholman sahalta höylätavaraa vietäväksi Durbaniin Lounais-Afrikkaan. Loppulastin se sai Vaasasta, josta uloslähtö tapahtui 15.11.1946 klo 13.50 avustajat päästivät hinausvaijerit. Satamassa olleet laivat töräyttelivät visseleillään hyvänmatkan toivotukset joihin Viking vastasi lipputervehdyksin.

Toisena "lastina" oli neekerinpaistia 28 ihmisen verran. Aluksen päälliköksi oli tullut kokenut 42-vuotias Karl Broman, mies joka varsin nuoresta iästään huolimatta oli ehtinyt matkata Australiaan 18 matkaa vuodesta 1920.

Hänen vaatimuksensa varustamolle oli, että saa ottaa vaimonsa mukaan. s/v VIKING oli rakennettu Kööpenhaminassa 1907, aluksen päämitat olivat pituus 107.5 m leveys 14.5 m ja syväys 8.5 m Mastot piirtivät huippunsa 55.5 metrin korkeuteen. Purjeiden kokonaispinta-ala oli 42.000 neliöjalkaa. Purjeita oli 32 kpl. Gustaf Erikson oli ostanut laivan v.1929 6500 punnalla, se oli nelimastoinen teräsparkki , alus kuului GE-laivastoon vuoteen 1951, jolloin se oltuaan Rotterdamin telakalla myytiin Göteborgiin merenkulkukouluksi 261.000 kruunun hinnasta ja on tänä päivänä Göteborgissa museolaivana.

Miehistöön oli liittynyt Ouluseudulta neljä miestä, nimittäin 3- perämies oli 27 vuotias oululainen Karl Johan Lindholm, jonka kuukausipalkaksi sovittiin 9500 mk. Hänen nuorempi veljensä Elias Wilhelm Lindholm pestattiin jungmanniksi, samoin 22 vuotias Tauno Olavi Nevanlinna lisäksi oululainen 24-vuotias Erkki Johannes Reinilä liittyi joukkoon Vaasasta. Jungmannien palkka oli 4000 mk kuukaudessa.

MATKA AFRIKKAAN ALKAMASSA.

Kun laiva oli saatu Martinniemestä meriklaariin se saattoi aloittaa matkansa kohti kaukaista Durbania. Kuitenkin piti poiketa vielä Vaasaan ottamaan loppulastin, josta sitten lähdettiin kaukopurjehdukselle 15.11.1946.

Puolenpäivän aikaan tarkemmin klo 12.45 touvit löysättiin kaijasta jolloin tarkastusalus "Vaasa" ja hinaaja "Kaija"avustivat Vikingin avomerelle. Välietappina ennen Durbania oli East London Afrikassa. Saattajina oli ainoastaan kaksi henkilöä nimittäin Vaasan ruotsalaisen seurakunnan pastori, joka Vikingin lipuessa avomerelle teki valkoisella vaatteella ristinmerkkejä, sekä uskollinen vanha diakonissa.

Vaasassa oli laivaan noussut myös 28 matkustajaa, joista 26 lähetystyöntekijöitä matkalla Ambomaalle. He olivat Aino Ahti, Miina Anttila, Linda Helenius, Jalmari Hopeasalmi, Alpo Hukka, Leena Hukka, Kauko Kanervo, Aino Kanervo, heidän lapsensa Liisa, Annikki Keinonen, Ilmi Laitinen, Liina Lindström, Anni Melander, Aino Nupponen, Elias Pentti, Kalle Petäjä- jo 65 vuotias ja matkalla kolmatta kertaa Ambomaalle, Bertta Puputti, Lempi Pöyry, Bertta Rapo, Impi Ruuska, Martti Suominen, Kaija Suominen, Alma Tenkama, Maire Tuhkanen, Rauha Voipio, ja Lahja Väänänen. Lisäksi lähti yksi äiti pienen lapsensa kanssa Australiaan siirtolaiseksi. Miehistö alkoi kutsua matkustajia "neekerin paistiksi". Viikon purjehduksen jälkeen Viking saapui Maarianhaminaan odottelemaan parempia tuulia. Joulukuun puolivälissä alus oli kuitenkin hyvässä myötätuulessa kohti Karlshamnia, jossa sitten alus antimagnetiseerattiin, mahdollisia miinoja varten. Meret alkoivat olla miinoista vapaat, mutta kaikki laivat piti suojata mahdollisia yksittäisiä miinoja varten. Horisontissa alkoi näkyä myös toinen purjealus, se oli saman varustamon PASSAT, joka sekin matkasi etelän vesille.

VIRSI KAIKUI YLI LAIVAN YÖN PIMEYTEEN

Kun sitten saapui jouluaattoilta, taivas hämärtyi, täysi juhlavalaistus otti Vikingin syleilyynsä, viettämään suurta juhlaa.

Hämärä messi, vanhojen purjelaivojen kuvia kehystettyinä seinillä, punaiset plyyshipäällysteiset sohvat; koko miljöö uhkui 1800-luvun tunnelmaa. Siinä Lähetystyöntekijät hyräilivät vanhoja joululauluja näperrellen joulukelloja punaisesta kreppipaperista, joululiinoja, enkeleitä ym. joulupöytien koristeeksi.

Skansseissa oli hämärää, messit ja hytit olivat saaneet juhla-asunsa, jokaisella hytin pöydällä paloi kynttilä. Messiin oli katettu jouluateria. Lähetystystyöntekijät kulkivat kaikkialla laivassa ja jakoivat joulupaketit, niin päällytölle kuin miehistöllekin ja samalla lauloivat joululauluja.

Jouluateria piti syödä kahdessa eri messissä ja kahdessa ryhmässä tilanahtauden vuoksi. Tuntui uskomattomalta sodan runtelemasta ja köyhästä Suomesta tulleena istua pöytään, mistä ei mitään puuttunut. Aterian jälkeen koko väki kokoontui samaan messiin illanviettoon. Joulukuusi oli otettu Suomesta mukaan. Kun kynttilät oli sytytetty, alkoi joukko veisata: Enkeli taivaan lausui näin... Virsi kaikui ympäri laivaa ja ulos yön pimeyteen. Tuntui kuin se olisi kantautunut Suomen rannoille saakka. Sitten aukaistiin vanha raamattu " Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustuskselta kävi käsky...

Laulettaessa vanhaa joululaulua Jouluyö, juhlayö, tuntui kuin olisi kuullut sen ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen alkoi lahjojen jakaminen. Suomalaiset ystävät olivat säilöneet matkatavaroihinsa hienoja yllätyksiä. Vilpitön oli riemu, kun paketista löytyi paksuja, vanhanaikaisia harmaita villasukkia, todellisia "pässinpökkimiä"

Samassa kaijassa maakaavan PASSATIN miehistä olivat muutamat tuutinkeja ja kävivät VIKINGIN joulua katsomassa.

Oven raosta he huokailivat: "Voi sentään ko meilleki olis joku laittanut tollasen joulun... Meille ei kukaan laita" Näin he hoipertelivat pois ja palasivat Passatin jouluun. Vikingin "kipinällä" oli kiireinen ilta. Joulutervehdykset kulkivat Ruotsin ja Suomen välillä puoleen jos toiseenkin.

MATKA AFRIKKAAN SAATTOI ALKAA

Ystävällinen ja vieraanvarainen Ruotsi oli jäämässä taakse, kun hinaajat Kirata ja Dou irroittivat touvinsa Helsingörin kohdalla. Viking nosti purjeensa ja kova myötätuuli kiidätti alusta Kattegatista ulos. Vuodenvaihteessa suuntaa muutettiin ja alus suuntasi kurssinsa länttä kohti vinhassa "looringissa" laitatuulessa. Vikingin kiitäessä Pohjanmerelle vain majakkaavalot Norjan rannikolla vilkkuivat, ikäänkuin viimeisinä jäähyväisinä. Jo ensimmäinen päivä näytti mitä tuleman piti. Äkäinen Pohjanmeri velloi ja vaahtopäisinä aaltoina. Tammikuun toisena päivänä 1947 tuuli yltyi jo myrskyksi. Laivassa poikkisuunnassa olevissa koijissa nukkuminen oli todella epämukavaa. Milloin lakanat ja tyynyt nukkujan mukana valahtelivat jalkopäähän, toisessa hetkessä venyivät pitkiksi ja sen jälkeen pää takoi kovaa komeron seinää. Mutta eipä koijassa paljon joutanut virumaankaan, kun piti koko ajan juosta irtainta omaisuutta varjelemaan. Vesikannut, tuolit, matkalaukut ja kirjat - kaikki vaeltalivat levottomina hytin ulkoseinän ja oven väliä edestakaisin. Minkä ihmeen takia hytissä pitikin olla niin paljon irtainta omaisuutta, että narut loppuivat heti alkuunsa. Myrsky natisutti ja revisteli alusta niin, ettei koisaamisesta tullut mitään. Muuan lautakasa rojahti, ovet paukkuivat, kermapullot menivät alkutekijöihinsä. Mutta tuli sellaisenkin stormin jälkeen kuitenkin aamu, hämärä ja alakuloinen. Merenkäynti voimistui, aallot löivät jo kannen yli. Valkea vaahto kohisi tervatuille lankuille, Veden haihduttua havaittiin suuren pelastuslautan rojahtaneen alahangan puolelle painunutta reelinkiä vasten.

Illalla tuuli veti henkeä, yltyen seuraavana päivänä. Viking oli juuri poistumassa Pohjanmereltä. Nyt alus voi suunnata Orkney- ja Shetlanninsaarten välistä Atlantin valtamerelle.

MYRSKYJÄ TÄYSI "PIRUNTUSINA"

Kolme viikkoa myrskyä, pitmeyttä ja kylmää oli kärsittävänä Pohjois-Atlantilla Laiva kitisi ja natisi, matalapaine seurasi toistaan. Kapteenin laskujen mukaan myrskyjä oli ollut 13 eli täysi piruntusina.

Purjeet oli laskettu alas niin, että vain pari-kolme puolikasta oli raaoissa. Tyhjät mastot piirtelivät komeita kaaria, parhaissa heilautuksissa ison maston kärki, joka oli kannesta 55.5 metrin korkeudessa, teki itsensä mittaisen matkan laiva poikkisuunnassa. Elias Pentti valmisti heilahdusmittarin ja siitä saadut heitot olivat 70 astetta toiseen ja 20 astetta toiseen suuntaan. Aallot hakkasivat täkille, niin että nakkasi ruorimiehenkin nurin. Alahangassa oleva reelinki oli kaksikin metriä veden pinnan alla. Ilmapuntari laski lukemaan 712, aallot nousivat jopa yli 20-metrisinä, kivitalon korkuisina, vaahtoharjoaisina. Oli hirmumyrsky, tuulen nopeus ylitti 12 boforia. Tammikuun 15 päivän 1947 vastaisena yönä osui kohdalle pyörremyrsky, jonka nopeus oli vieläkin suurempi. Silloin neljä purjetta hajosi ja kaksi vahvaa vaijeria katkesi, oli uhkaava tilanne. Messissä ja hyteissä kulki elämänlanka, jonka varasssa saattoi siirtyä paikasta toiseen. Venttiilien eli ikkunoiden kautta takana näkyi sinivihreä vesi kaikessa kauneudesaan. Luonto on kaunis, siihen ei vain sovi ihmiskäden kajota. Viikon ajan laiva ajelehti lämmittämättömänä ja valoa piti säästää. Aamulla ei saanut vettä, koska kokki oli saanut kiehuneen veden syliinä. Molemmat "kusineerot" kokit paiskautivat nurkkaan, kattilat lattialle, tuli leiskahti biisistä ja vesi ryöppysi skailetaista. Ja vielä sellaisessa tilanteessa kokki jaksoi aína vain hymyillä ystävällisesti.

On ruokailun aika. Vain aniharvat uskaltautuivat messiin syömään. Laiva oli niin paljon laaksillaan, ettei kukaan uskalla istua. Vaan seisoen seinää vasten nojaten valmiina tasapainoilemaan. Joku jätti lautasensa pöytätukien suojaan hetkeksi. Siinä ohikiitävässä hetkessä lautanen on muuttunut sirpaleiksi nurkkaan. - sirpaleet tietävät onnea sanoo sananlasku-

Jokainen yrittää niellä ruokansa, äkkiä skailetti avautuu, vesi syöksähtää tyttöjen niskaan ja märkinä he painuvat kongin suojaan. Viimeine myrskypäivä oli tammikuun 25, jolloin tyrskyt löivät kanne yli.

Seuraavana päivänä purjeet riippuivat velttoina, oli peilityven, laiva makasi piissä, ei liikkunut minnekkään. Mutta sitten matka alkoi taittua. Asema oli latitudi 42 astetta pohjoista leveyttä ja longitudi 20 astetta läntistä pituutta. Suotuisa tuuli kuljetti Vikinkiä kohti aurinkoisia vesiä.

Kapteeni Broman kirjoitti 1.3.47 varustaja Gustaf Eriksonille kirjeen, joka oli perillä 18.4.1947 matkattuaaan puolitoista kuukautta. Kirjeessä kapteeni selosti varustajalle matkan vaiheita, miten Norjan rannikolla oli vain kapea väylä miinakentässä. Tuultaoli niukasti mutta onnellisesti päästiin läpi Orkney- ja Shetlannin saarten välistä purjehdittaessa, kiitos radion, saimme suuntimat koko ajan. Meri möyrysi kaakkoismyrskyssä ja tiheässä sumusateessa. Useimmille matkustajille, joista osa oli lapsia ja naisia, merenkäynti oli kova rasitus. Pohjois-Atlantilla ratsastimme kaksi viikoa noidantanssia, joka toinen päivä. Myrsky kääntyi lounaaseen, jolloin halkaisijapuomin verkko särkyi ja laivan keulakuva.

PURJEHUSTA 95 VUOROKAUTTA.

Myrsky hakkasi kolmosluuken päälle sidotut palastuslautat oikeanpuoleista laitaa vasten, joka kuitenkin kesti.

Matkustajia oli kielletty tulemasta kannelle, huonolla menestyksellä, mutta pastori Hukka meni yli laidan. Hän jäi toisesta jalastaan suojaverkkoon, joten hänet saatiin vedettyä takaisin. Farmaseutti Nupponen sensijaan jäi toisen pelastuslautan alle murtaen jalkansa jalkaterän yläpuolelta. Lautat menivät käyttökelvottomiksi, joten niistä otettiin talteen vain käyttöarvonen tavara.

Norjan rannikon jälkeen kapteeni ei kolmeen viikkoon voinut riisuuntua jatkuvan vaaran ja vastuun painamana. Sähkövaloa ei ole ollut sitten Skotlannin rannikon, generaattorin käynnistäminen on suuren työn takana.

Tuo liki neljä ja puoli kuukautta kestänyt matka päättyi vasta huhtikuun lopulla 1947, jolloin purjeet laskettiin East Londonissa Etelä-Afrikassa. Yhtämittaista purjehdusta oli kestänyt 95 vuorokautta. East Londonista lähetyssaarnaajat sitten levittäytyivät kukin omille asemilleen Ambomaahan. Viking jatkoi matkaansa Durbaniin, jossa sitten Santaholman höylätavara purettiin laivasta.

Sieltä Viking lastasi hiililastin Santosiin Argentiinaan, ja haki Australiasta Port Victoriasta vehnälastin Lontooseen.

Tällä matkalla Tauno Nevanlinna jäi Australiaan, josta hän rantautui kotimaahan vasta viime vuosina.

Purjelaivojen aika oli kuitenkin auttamattomasti ohi. Gustaf Eriksonin kuoltua 1947, hänen poikansa Edgard yritti löytää lopuille laivoille sellaiset omistajat, että niistä olisi myöhemmin hyötyä merimiestaitoja koulutettaessa.

Viking sai vielä kerran purjehtia myötätuulessa, sille löytyi ostaja, Göteborgin kaupunki osti sen 1951 koululaivaksi.

Rotterdamista jossa laiva makasi se hinattiin koksilastissa Göteborgiin, missä se sai arvoisensa vastaanoton, kun tanskalainen Krononprinsessan Ingrid suoritti kunniatervehdyksen merellä laivan luo ja reittilentokone poikkesi suunnastaan tervehtiäkseen alusta ja toinen teki kunniakierroksen laivan ympäri. Huviveneiden armada saattoi laivavanhuksen viimeiselle leposijalleen Göteborgin vapaasatamaan. Vikingin yli 44 vuoden purjehdus maailmanmerillä oli päättynyt.

Pentti Utriainen

VIKING

 

Kuva kirjasta Suomen valtameripurjehtijat

 

 

Ambomaa

 

Kuva Ambomaalta 1948 Oik. pastori (Chalutta) Kalle Petäjä.

 

Lähteet:

Gustaf Erikson Purjelaivojen kuningas

Sanomalehdet

Merimuseo

Suomen Lähetysseura

Merenkulkuhallitus

Oulun Tullikamari

Oulun Luotsipiiri

Henkilöhaastattelut

Lloyds Register

Teksti julkaistu sanomalehti: Suomenmaa joulukuu 1994 (lehti jättänyt lähdeluetteloin poissa)

paikallislehti Rantapohja 22.12.1994

kirja Muistojen Saha marraskuu 1998 (lähdeluettelo jäänyt jostain syystä pois)

Kovan onnen OSTSEE

Lähettänyt PenttiUtriainen Su, 03.07.2022 - 11:16

Vuonna 1912 valmistui Nüschke & Co A.G :n telakalla Stettinissä uusi höyryrylaiva, joka laskettiin vesille 23.1.1913 ja luovutettiin omistajalleen William Sprengerille Stettinistä 27.3.1913 nimellä IRMA, Stettin kuului silloin Saksalle. Mutta jo elokuun 3 p:nä 1914 alus otettiin Venäjän haltuun. Laiva sai uuden nimen OLAND (ÅLAND) Venäjän Keisarillisessa laivastossa, sukellusveneiden apulaivana. Olihan menossa 1:n maailmansota. Aluksen henkilökunnan toimesta OLAND upotettiin 3.4.1918 Hangossa.

Merenkulkuhallituksen Pelastusosasto suoritti hylyn noston ja 31.10.1919 hinasi sen Turkuun kunnostettavaksi. Samalla alus luovutettiin entiselle saksalaiselle omistajalle ja nimi IRMA palautettiin, mutta 1919 englantilaiset valtasivat laivan.

Vuonna 1921 uusi omistaja Stange & Dreyer antoi nimeksi GERDA, 1928 alus siirtyi lübeckiläiselle L. Possehl & Co ja uudeksi nimeksi tuli LUBECA. Omistaja vaihtui jälleen 1935 ja uusi omistaja Lübeck-Linie AG, nimesi aluksen OSTSEE nimiseksi. Laivan kansallisuustunnus DRCQ bruttovetoisuudeltaan 1193 tn, netto 693 tn. Tyypillinen sen aikainen "kolmisaari laiva". Pituutta laivalla oli 71.18 m, leveys 10.06 m ja syväys 4.38 m. Höyrykone kehitti 800 hv Chrisriansen & Meyerin koneilla.

MATKA OULUUN

Torstaina 22.10.1936 kolmiluukkuinen s/s OSTSEE oli saanut Lübeckissä lastiksi ruuminsa 1460 tonnia kalisuolaa, joka oli tarkoitettu Keskusosuusliike Hankkijalle ja samana päivänä klo 17.30 alus lipui Trawe-joen alas ja suuntasi matkansa kohti Oulua, josta tarkoitus oli purkaa loppulasti paluumatkalla Ykspihlajassa. Laivan vakinainen kapteeni oli jäänyt vuosilomalle ja tilalle tuli E. Köhler. Seuraavana yönä 2 aikaan sivuutettiin majakkalaiva Gjedser, ja samana iltana 21.30 jo majakkalaiva Ölands-Rev. Merenkäynti oli vähäistä ja tuuleskeli 2 bof. voimalla kaakosta. Tuuli kuitenkin voimistui ja 24.10.36 majakkalaiva Svenska Björn sivuutettiin "luuvartin" puolelta, puoliltaöin tuulen voimakkuus oli jo 5-6 bof. Meri velloi jo korkeana, laiva rullasi jo aika tavalla. Aamulla 25.10 ohitetaan majakkalaiva Storbotten styrbordin puolelta. Majakkalaiva Östra Quarken saadaan näkyviin 26.10 aamulla viiden aikaan. Majakkalaiva Nahkiainen suunnittiin e/s SE1/4E klo 16 aikaan. Raahen valo suunnittiin klo 17.00 ja sitten tuntia myöhemmin saatiin Marjaniemi horisonttiin. Kohtapuoliin otettiin loki täkille.

Aluksen lähestyessä Marjaniemen luotsiasemaa maanantai-iltana 26.10.36 klo 20.01, se pyysi luotsia, ja Heikki Nikula nousikin sitten kannelle mukanaan luotsioppilas. Matkaa jatkettiin täydellä höyryllä, mutta 20 minuutin kuluttua muutettiin suuntaa, jolloin alus alkoi "laaksittamaan" puolelta toiselle. Kapteeni Köhler tivasi luotsilta oliko paikalla merivirtoja, johon tämä vastasi ettei niistä ollut kyse. Sää oli kehno 7 bof. länsimyrskyssä alus poikkesi reitiltään.

Keskiniemen vihreä valo tavoitettiin klo 20.52, ja samassa silmänräpäyksessä kosketti laiva pohjaa n. 6 mpk päässä Marjaniemestä ns. Välikelmin matalikolla, jolloin se sai vuodon ja alkoi nopeasti täyttyä vedellä. Komento "hard babord" kuului välittömästi, jotta vältyttäisiin juuttuminen karille.

Jo ensimmäiset peilaukset osoittivat laivan kuitenkin vuotavan, kaikissa palleissa oli vettä 6-40 tuumaa ja föripiikki oli jo täynnä. Vahtipäällikkönä toimi 1-mestari Henry Cabell, tunnelilaipio jouduttiin sulkemaan välittömästi. Klo 20.57 koneet käynnistettiin uudelleen hiljaa eteen, mutta useiden pohjatöysäyksien jälkeen ne pysäytettiin jälleen. Tässä vaiheessa legotettiin babordin ankkuri. Vain hetkeä myöhemmin laskettiin myös toinen ankkuri. koska alus mutkaili edelleen kovasti. Jatkopeilaukset osoittivat vuodon suurentuneen ja veden tulon lisääntyvän.

Klo 23 aikaan saapui luotsikutteri Marjaniemestä. Yöllä ei saatu puhelinyhteyttä mantreelle, niin ensimmäinen perämies Westphal lähti Oulusta kutterilla hälyyttämään apua.

Jo heti puolenyön jälkeen vesi valtasi konehuoneen ja pataruuman, jolloin oli pakko vetää tulet fyyreistä turkille. Muutamaa minuuttia vaille yksi yöllä pumput ja valokoneet lakkasivat toimimasta, höyryn loputtua. Konemiesten oli välittömästi jätettävä konehuone, veden nousun vuoksi. Paikalla oli vettä 6-7 metriä ja Ostseen syväys oli 15 jalkaa, joten alus ei uponnut kokonaan, vaan reelingit jäivät näkösälle. Tuuli yltyi ja riuhtoi alusta niin, että babordin pelastusvene tippui taavetistaan. Pohja onnettomuuspaikalla on tasaista hiekkaa, joten toiveet hylyn pelastamiseksi olivat olemassa.

Pelastusapuun hälytettiin ruotsista Valkyria ja Oulu Oy:n Norma, sekä ruotsalainen Helios, mutta pelastustoimista ei tullut mitään kovan merenkäynnin vuoksi. Pelastusalus Valkyrian kapteeni Jacobi oli todennut kiistämättömästi magneettisia häiriöitä.

Onnettomuuden syitä oli usempia, myrsky, merivirrat ja magneettinen häiriö. Saksalaisissa merikorteissa on ollut merkintäkin Hailuodon seudun magneettihäiriöistä. Laiva oli tehnyt samana kesänä useita matkoja Ouluun.

Marraskuun 1 p:nä oli menetetty perävanna, peräsin ja kaikki kansiluukut, mutta jo 4 päivänä OSTSEE luotolaisittain "UTSE", oli lopullisesti tuhoon tuomittu. Helioksen sukeltaja ilmoitti pohjasta irronneen monta pohjalevyä. Näinollen oli ilmeistä laivan katkeavan millä hetkellä hyvänsä, alus oli nimittäin keskiosastaan kovalla kalliolla ja ahteri ja fööri kuitenkin pehmeässä hiekassa, miitsepissä komentosillan kohdalla oli reelingissä 6 tuuman repeämä. Samalla alus painui yhä syvemmälle.

Ainoaksi tehtäväksi jäi enää laivan irtaimiston pelastaminen ja siirtäminen tullivarastoon. Laivan miehistö käsitti kapteenin lisäksi 15 miestä, aamulla 27.10.36 klo10.30 laskettiin ainoa pelastusvene veteen, johon sijoittui 12 miestä, jotka suomalainen s/s Tervsund poimi veneestä ja Valkyria loput 4 miestä tuoden Toppilaan. Pelastusaluksetkin palasivat kotisatamiinsa.

Alukselle yritettiin heti haverin satuttua viedä 25 miestä, lossaamaan ykkösruumassa olluta suolaa, joka oli vielä kuivana. Mutta kovan tuulen vuoksi työ ei koskaan päässyt käyntiin.

Ostsee jäi hylyksi ja 1942 Vuoksenniska Oy alkoi purkaa alusta ja se räjäytettiin. Osat sitten kuljetettiin laivalla pois. Sanovat varustamon saaneen niin hyvän korvauksen vakuutusyhtiöltä, että se sai hankittua uuden laivan.

Myös saksalainen höyrylaiva August Blume oli saman sunnuntain 24.10.36 aikaan vaikeuksissa, mutta selvisi hiuksen hienosti vastaavalta onnettomuudelta, saaden kuitenkin vuodon.

kirjoittaja on martinniemeläinen laivahistorian harrastaja.

Pentti Utriainen

ÅLAND

Kuva: Rami Wirrankoski kokoelma

Laivan GA ja tietoja Hangon pelastustöistä kuin myös viimeisestä matkasta löytyy Juha Joutsin julkaisusta

SATTUMIA 4

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ti, 28.06.2022 - 09:53

M/t Tebostarin päällikkö Jussi Helanto lähetti kutsukirjeen viisumia varten Klaipedan öljyterminaalin päällikölle Mr, Bakroville. Mr. Bakrov oli mukava mies ja harrasti metsästystä. Sain häneltä tuoretta villisikaa.

Neuvosto - aikana ei joustettu viisumiasioissa. Kun anomus oli hyväksytty oli sitten lähdettävä sinä päivänä mitä "pumaskaan" oli laitettu. Sattui niin, että Helanto oli töissä kun Bakrov saapui Suomeen. Helanto soitti mereltä ja pyysi, että joku hakisi Bakrovin kaivopuiston osoitteesta ja toisi hänet Raumalle. Veljeni Kari hoiti tämän homman.

Bakrovilla oli opas (lue vartija) mukana. Bakrov ja vartia sekä Helanto jatkoivat Jussin kotiin Vehmaalle. Olen aikaisemmin käynyt Helannon kotona Vehmaalla.  Paikka on meren äärellä ja erittäin kaunis luonto. Yksi erikoisuus oli Helannon naapuri joka on paikallinen kylähullu, valtakunnan johtaja natzi Pekka Siitoin. Natzi-Pekan pihalla liehui hakaristilippu ja hakaristejä oli siellä täällä. Mitähän Mr. Bakrov  ajatteli moisesta.

Bakrovin vierailu päättyi aikanaan. Kun tapasimme sitten myöhemmin Klaipedassa kysyin häneltä mikä oli parasta suomen vierailulla. Hän vastasi: se, että sain ajaa Helannon amerikkalaista autoa jossa oli automaattivaihteet. Pahin pettymys oli ettei hän päässyt isoihin tavarataloihin. Hän oli myös katkera vartiasta joka seurasi häntä joka paikkaan. Bakrov oli nähnyt, että vartialla oli myös taskuase. Eihän Bakrovilla ollut mitään aikeita loikata eikä hän ollut poliittinen henkilö. Kyllä kävi vähän sääliksi hyvää miestä.

Ilkka Ylikojola

TEBOSTAR kuvia ja historiaa

SATTUMIA 3

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ti, 28.06.2022 - 09:51

Olin M/s Actiniassa ykkösmestarina 1970 kesästä vuoden 1971 kevääseen. Minulla ei ollut kuin konemestarin kirjaa mutta laivan siiffi anoi ja sai minulle dispanssin ylikonemestarin jobiin.

Laivan loppulastia lastattiin Kotkassa. Lähtöpäivänä viisi poliisia tuli laivaan ja veivät siiffin (jatkossa Arska). Päällikkö oli tilannut uuden siiffin konttorista jo aikaisemmin. Tuli selvitetyksi, että poliisit veivät Arskan tutkimuksiin koska poliisin tietoon oli tullut että Arska ottaa vaimonsa mukaan reissulle ja heittää hänet matkalla mereen. Päällikkö kyseli konttorista uutta siiffiä ja sai kuulla, että odotellaan tuloksia viranomasilta. Neljä tuntia poliisit ja psykiatrit tutkivat onko mies hullu vai järjissään. Kun Arska tuotiin laivaan hän meni suoraan kipparin luokse ja näytti papereita. Minulla on terveen paperit mutta onko sulla.

Juttelimme asiasta Arskan kanssa. Hän kertoi, että psykiatri oli sanonut: Kyllä te olette terve mies mutta teillä on hyvin pirullinen luonne. Ja tämähän piti tasan tarkkaa paikkansa. Arska sanoi, että väärään ilmiantoon syylliset tullaan viemään oikeuteen. Oikeutta ei tiettävästi koskaan käyty. Kansipuolen ja konepuolen välit tässä laivassa olivat erittäin huonot. Tästä johtui, että kippari halusi päästä Arskasta eroon.

Ilkka Ylikojola

ACTINIA kuvia

OULU 2 katoaminen

Lähettänyt PenttiUtriainen Ke, 15.06.2022 - 11:07

Hinaaja Oulu 2:n katoamisesta 60 vuotta.

Oulun Pikisaaressa valmistui 1908 höyryhinaaja Warma Snellman yhtiölle, joka myöhemmin fuusioiden kautta muuttui Oulu Oy:ksi 1936. Pituutta oli 22.59 m, leveyttä 5.04 m ja syväys 2.2 m. Koneteho oli 290 hv.

Talvisotasyksynä 1939 hinaaja oli tulossa tarakan kanssa Oulun Korkeasaareen, kun tuli määräys lähteä kiireesti Porin edustalla olevaan Reposaareen. Siellä ulkovartiointia suorittaessaan 6.1.1940 Warma kaatui jäiden puristuksessa ja upposi. Aluksessa oli tuolloin kaksikerroksinen bryggaus. Warma saatiin kuitenkin nostettua ja Reposaaren telakalla suoritettiin perusteellinen uusinta. Tällöin kansirakenteet muutettiin yksikerroksisiksi.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen. Luotsien ilmoituksen mukaan oli näkyvyys hyvä ja tuuli 1-2 bof. länsietelästä. Illalla klo 20 aikaan tuuli kiihtyi ja muuttui lumipyryksi. Merivartioveneen MP 110:n päällikön mukaan tuuli oli illalla jo 6 bof. Vartiovene oli yrittänyt sunnuntai aamuna samaa reittiä Raaheen kuin Oulu 2, mutta tuulen vuoksi joutunut palaamaan suojalle ja jatkanut matkaa vasta maanantaina.

Hinaaja Oulu 2 (II) ent. Warma, jonka nimi oli muutettu, lähti sunnuntaiaamuna 21.11.1943 klo 8 aikaan, kohti Kalajokisuuta, mutta se ei saapunut määränpäähänsä milloinkaan. Hinaaja katosi matkallaan ja joulukuun 13 päivänä Hanhikiven rannassa löytyi pelastusvene, ilman airoja, eikä veneessä ollut myöskään pohjatappia paikoillaan. Vartiovene MP 110 ajoi keskiviikkona Raahesta Rahjaan, mutta ei kuitenkaan havainnut merkkiäkään Oulu 2:sta matkan aikana.

Virtaranta sai kuulla tiistaina ettei hinaaja ollut saapunut perille Kalajoelle. Koska maanantai ja tiistai päivät olivat sankan sumun peitossa, ei alusta osattu kovin kovasti kaivata, koska oletettiin sen makaavan ankkurissa jossakin Maakallan luona. Marjaniemen luotsiasema ilmoitti aluksen ohittaneen aseman sunnuntaina klo 13 aikaan. Nahkiaisen majakkalaivalta ei sitä ollut havaittu, eikä Ulkokallastakaan.

Keskiviikkona klo 19 aikaan lähetettiin radiossa viesti: Laivuri Iivari Karppinen, koetamme etsiä teitä huomenna Ouluyhtiö. Sama tiedote välitettiin vielä samana iltana klo 22 uutisissa. Oletettiin hinaajan saaneen konevian. Komentajakapteeni Enqvist antoi vartiovene MP 101:lle määräyksen aloittaa Oulu 2:sen etsinnät. Myös Luulajasta pyydettiin etsintäapua. Jälkeäkään aluksesta ei havaittu, vielä 30.11.43 suoritettiin ruotsalaisten toimesta lentotiedustelu, mutta tuloksetta. Aluksella oli 20 tn. kivihiilibunkkeri, josta 3 tn kannella. Välirallit oli tosin jätetty pois, jotta hiili pääsisi valumaan pataruumaan. tässä oletetaan olevan uppoamissyyn. Myrskyssä vesi pääsi aluksen sisään, ja upotti hinaajan.

Kaksi viikkoa katoamisen jälkeen insinööri E. Mannerin mukaan luovuttiin etsinnöistä ja todettiin hinaajan uponneen. Kuten Lauri Vallon Viljo-veli ihmetteli, että mihin perämies tarvitsi pyhäpukua ja kivääriä, jotka hän otti matkalle ? Oliko matkan tarkoituksena jotain muuta kuin tarakan haku ?

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla. Miehistöön kuuluivat pääll. Vilho Iivari Karppinen s. 13.4.1895 Säräisniemellä kotipaikka Oulu, konem. Ahti Arvid Mikkonen 6.9.1915 Oulu, lämmittäjä. Mikko Emil Heusala 8.9.1904 Haukipudas, konem. Svante Pisilä 10.6.1906 Alavieska, peräm. Lauri Viljam Vallo 19.7.1901 Alatornio kotip. Haukipudas, lämmittäjät Leander Arffman 3.7.1888 Oulu, Reino Armas Navila (Nalkki) 28.10.1924 Oulu, kansimies Matti Suorsa, 18.3.1926 Tyrnävä kotip. Oulu sekä kokki Senja Viero 24.10.1922 Nivala. Laivamiesten seppeleen laskivat pääll. Jussi Starck ja ajomies V. Huhtakangas. Myöhemmin on selvinnyt, että on löytynyt toinen vene Simosta ja pelastusliivejä Ruotsista. Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

Teksti ja kuvat: Pentti Utriainen

laivahistorian harrastaja

 

Lähteet: Alkuperäiset poliisi tutkintapöytäkirjat

Tuula Annala: isänsä Kalle Vierron kertomaa

Lehtitiedot Kaleva ja Liitto

Tuomon Starckin puhelinhaastattelu.

Viljo Vallo / Seura

Toinen yhteydenotto, joka on myös tutkittava tuli eräältä kalastajalta. Hän sanoi puhelimessa, että lokakuussa 1960 tarttui heidän verkkoihinsa useita laivan pohjalevyjä. Ne olivat jo aika ruostuneita, mutta osaksi hyvässä punaisessa maalissa. Niissä oli sormen mentäviä niitin reikiä. Lukiessaan Rantapohjassa 20.11.2003 olleen kirjoituksen, otti yhteyttä. Harmitteli tavattomasti, ettei silloin tullut ilmoitettua kenellekään, mutta asia on vaivannut kaikki nämä vuodet. Hän halusi, että tieto menisi joillekin sukeltajille, että se selviäisi. Kyseinen kalastaja on laittanut minulle merikortin kyseiseltä alueelta, johon hän on merkinnyt tarkan paikan. Tapahtumapaikka on Raahesta etelään ja olen ollut yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon. Kalastajan mielestä se voisi olla Oulu 2:n haveripaikka, mutta voihan levyt olla jostain muustakin hylystä. Karttalehden toimitan Helsinkiin, joten jäädään odottamaan tuloksia.

 

OULU 2 KOHTALO

Kun nyt on lehdistössä nostettu esiin jälleen Oulu 2:n kohtalo, niin palataan Rantapohjassa 20.11.2003 ja 29.4.2004 olleisiin kirjoituksiini.

Kuten alkuperäiset tutkintapöytäkirjat, joiden on luultu kadonneen, (yhdet kappaleet ovat minun hallussani) kertovat: lauantaina aluksen päällikkö Iivari Karppinen oli maininnut piiriesimies Virtarannalle aikovansa ajaa ulkoväylää, sillä kapea ja matala rantaväylä syyssumussa olisi liian vaarallinen.

On liian paljon kysymyksiä ja liian vähän vastauksia niihin. Miksi Iivari Karppinen keskeytti lomansa ja vapautti tuuraavan kapteenin matkalta? Miksi Viljo Vallo otti mukaansa pyhäpuvun ja kiväärin. Tällaiset varusteet eivät kuuluneet normaalisti hänen matkatavaroihinsa? Miksi otettiin Oulusta kahden viikon muonavarasto? Evästä olisi saatu Kalajoeltakin. Ja oliko kuinka normaalia ottaa täkille noin suuri bunkraus?

Olen keskustellut joidenkin hinaajan miehistön omaisten kanssa, vuosien varrella. Heidän käsityksen mukaan, hinaaja ei ollut tarakanhakumatkalla. Heidän mielestään edessä oli Saksan matka, ja joidenkin tietojen mukaan se on nähtykin Saksassa toisen nimisenä.

Jos näin on nousee mieleen kauhuskenario, mitä miehistölle on voinut tapahtua, sen jälkeen kun asevelisopimus Suomen ja Saksan välillä päättyi.

Tuon syksyllä 2003 olleen kirjoituksen johdosta sain puhelun eräältä kalastajalta, jonka verkkoihin oli tarttunut Raahen eteläpuolella lokakuussa 1960 laivan pohjalevyjä. Ne olivat ruosteisia, mutta niissä oli myös varsin kirkasta punaista pohjamaalia. Warma, josta myöhemmin tuli Oulu 2 oli kunnostettu ja pohjamaalattu edellisen uppoamisen jälkeen 1940, siis kolme vuotta ennen onnettomuutta. Kalastajat olivat vihapäissään nakanneet nuo levyt, jossa oli sormenmentävät niitin reijät, takaisin mereen, koska olivat rikkoneet verkot. Soittaja oli ollut erittäin harmissaan nämä vuosikymmenet, sillä nehän saattoivat olla Oulu 2 levyjä. Laitoin hänelle merikortin kyseiseltä alueelta ja hän merkkasi paikan ruksilla ja palautti kortin minulle. Olin yhteydessä Merimuseon arkeologiseen osastoon ja laitoin merikortin ja kyseiset artikkelit sinne. Sieltä luvattiin, että kun seuraavan kerran sopiva laiva tulee Perämerelle niin viistotutkalla ajetaan kyseinen alue. Oli vain niin huono tuuri, että kummallakin kerralla oli liian huono sää, kuvaukselle. Eräs konemestari, joka palveli näillä aluksilla oli minuun yhteydessä ja piti ajantasalla. Myöhemmin ei asiaan sitten ole palattu. Toivottavasti asia saadaan rullaamaan ja mysteeri vihdoin ratkaistua.

OULU 2:n mukana hukkuneiden siunaus toimitettiin lauantaina 13.7.1946 Hailuodon edustalla, Marjaniemen kohdalla mereen. Pekka Starck oli unessa ”keskustellut” Iivari Karppisen kanssa, joka oli sanonut paikan missä ovat. Siunaus suoritettiin tällä paikalla.

Silloisen Veitsiluoto Oy:n konttorissa paljastettiin muistolaatta 30.3.1994.

WARMA

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

Pentti Utriainen

MUISTATKO THEODOR KÖRNERIN?

Lähettänyt PenttiUtriainen To, 19.05.2022 - 13:38

Haukiputaan Halosenlahti vaipui ruususen uneen kesällä 1951, vuoden jälkeen sahan lopettamisen. Kävi ainoastaan "pöllilaivoja", koko -50 luku oli tasaista noin 2-10 alusta kävi kesässä. Vasta 1961 vilkastui, kun Rauma-Repola alkoi myydä pyöreää puutavaraa ulkomaille.

Raakapuun myynnin vilkkautta kertoo tilastot alueen satamissa vuodelta 1961: Martinniemessä kävi 190, Iin Röytässä 52 ja Halosenlahdessa 48 laivaa. Mutta jo seuraavana vuonna alkoi näkyä taantumaa Martinniemessä 172, Röytässä 11 ja Halosenlahdessakin vain 10 alusta.

Tästä samasta asiasta oli Rantapohjassa kirjoittelua 1993. Silloin usea lehteen soittanut henkilö muisti tapauksen, mutta vuodet oli tehnyt tehtävänsä. Kaksi eri matkaa ja sen tapahtumat sekoittuivat keskenään. Kirjoitin silloin jutun Rantapohjaan 1.4.1993 kyseisestä tapauksesta. Mutta silloin minulla oli vaitiolovelvollisuus auttajista ja samalla eräistä yksityiskohdista. Sitten 31.10.2000 tuo aika oli mennyt ja voin valottaa osan asioista, uudella jutulla, kun asianosaisilla eikä perillisillä ole mitään sitä vastaan. Kaikkea tietoa en voi paljastaa, ehkä koskaan. Kaikki kirjoittamani tieto on autenttista, kenelläkään muulla ei näitä tietoja voi olla, paitsi mitä lehdet ovat kirjoittaneet. Keskusrikospoliisilta saamieni asiakirjojen kaksoiskappaleet tapaus Theodor Körneristä on sittemmin tuhottu heidän arkistoistaan.

Laiva saapuu satamaan.

Elettiin vuotta 1962, elokuun 21 päivä oli kääntymässä aamuyöksi, kun vahtivuorossa ollut luotsivanhin Knut Holma havahtui laivasta tulleeseen luotsipyyntöön klo 4.30. Itä-saksalainen moottorilaiva THEODOR KÖRNER pyysi luotsia päästäkseen Halosenlahteen, jossa se tulisi lastaamaan pöllejä. Varttitunnin kuluttua kutterinhoitaja Olli Pohjamo veivasi luotsikutterin L7 käyntiin ja vei luotsi Werner kallion porttireimareiden takana odottavaan laivaan. Sää oli tyyni ja kuulakas, lämpömittari näytti vain + 9 astetta. Näkyvyyttä oli 20 meripenikulman verran. Laiva pudotti ankkurinsa Halosenlahden ulkoredille klo 8 aikaan.

Alus oli lähtenyt Wismarista 18.8.62, siis aika nopea kulkuinen ainoastaan 3 päivää viipyi matkalla. Samaan aikaan laskeutui erittäin raskas sumu, joten lastauksen aloittamista jouduttiin siirtämään. ponttuut hinattiin aamupäivän aikana ulkosivulle ja alus vedettiin "springiin", jotta mahdollinen tuuli ei pääsisi hidastamaan lastausta.

Satamaan saapuja oli Rostockista kotoisin oleva Theodor Körner. Aiemmin alus oli belgialaisten omistama ja nimenä oli eksoottinen Copacabana. Se oli valmistunut toukokuussa 1938 Hobokenissa Belgiassa, John Cockerillin telakalla. Tilaaja ja omistaja Cie. Maritime Belge (Lloyd Royal) Valmistuessaan se oli 7136 brt., 4165 netto ja 7721 dwt tonnin kokoinen. Pituutta aluksella oli 140,22 m. leveyttä 19,15 m. ja syväyttä 8,15 m. Koneteho 6000 hv. Laiva oli ostettu Itä-saksaan 1958, jolloin se sai nimekseen Theodor Körner. Nimi juontui "punaisesta kenraalista" Theodor Körneristä, josta tuli Itävallan liittopresidentti vuonna 1951. Kun verrataan laivan kokoa väylien syvyyteen, voidaan todeta Röyttään tulevan väylä ulkoredillä syvyydeksi 8 m ja lastauspaikassa sekä Halosenlahdessa 6.4 m. Alus myytiin 1969 Kyprokselle Altis-varustamolle saaden nimekseen NEDI 2. Kun saksalainen sotakalusto poistettiin laivasta, sen kantavuus nousi 700 brt. tonnia. Huhtikuun 7 p:nä 1993 saamani sähke Lloyd’s Registeriltä Lontoosta kertoo, laivan tulleen romutetuksi Taiwanissa 1973.

Miehistöön kuului 43 henkeä, joista yksi nainen: kapteeni Heinz Meier s. -33, yliperämies Richard Wolf -34, 2 perämies Joachim Siegfried Tibursky -26, 3 perämies Dieter Höhle -36, sähköttäjä Peter Kupke -34, talousapulainen Georg Hunstock -38, konepäällikkö Ernst Galazky -05, 1 mestari Wolfgang Theirbach, 2 mestari Adolf Blaschka -36, 3 mestari Klaus Jahn -38, 1 sähkömestari Horst Luckmann -28, 2 sähkömestarit Klaus Kasperski -41 ja Dieter Welge -41, koneapulainen Borwin Schriever -38 (hän oli jo kolmatta kertaa laivan palveluksessa), putkimies Manfred Göldner -40, koneapulaiset: Heinz Brückner -37, Heinz Kleindienst -40, Wolfgang Kaiser -42, Lothar Rettke -42, Wilfried Lehmann -38, Joachim Kappel -39, Peter Perbach -40, Horst Hädicke -40, Siefried Johanns -40, pursimies Dieter Pochert -39, kirvesmies Gerhard Ketelhut -35, matruusit Heiner Faulian -40, Ingolf Hanhn -41, Reinhard Kellner -43, Dietrich Gröbe -43, Bernd Ronnecker -43, Volker Franke -41, Arno Steinau -42, Walter Häring -42 (Wilfried Beer -40, oli jäänyt juuri pois aluksesta), 1 kokki Klaus Grimmert -39, kokin apulainen Uwe Bär -40, leipurit Franz Hennlich -41 ja Heinrich Schelong -41, ylistuertti Karl-Heinz Volkmar -40, 1 stuertti Bodo Christ -40, tarjoilijat Helmut Merker -42 ja Hannelore Grimmert -39 sekä matruusi Karl-Heinz Bertoni -43. Laivan miehistö oli erittäin nuorta keski-iältään. Juuri nyt on laivan n. 100 oppilasta lomalla.

Kaksi miestä karkaa laivasta.

Miehet olivat todennäköisesti suunnitelleet pakoa, koko satamassa olon ajan. Lopullisen päätöksen Borwin Schriever ja Lothar Reetke panivat täytäntöön 27.8.62 aamulla 3-4 aikoihin. Joka tapauksessa Peter Perlbach oli keskustellut Rettken kanssa vielä 2.30-3.00 välisenä aikana, mutta ei ollut havainnut mitään merkkejä pakosuunnitelmista. He olivat aikoneet uida maihin Kallionnokalle, jonne oli matkaa noin 900 m. Jos laiva olisi ollut varsinaisella redillä olisi matka ollut puolta lyhyempi. He olivat pakanneet muoviin kuivia vaatteita ja muonaa. Lähtö ajoittuu suunnilleen samaan aikaan, jolloin laivan kapteenin Meierin vieraat meklari Ralf Nylund ja tullipäällysmies Martti Valppu vaimoineen poistuivat laivalta. Oliko vartioiden valppaus tuolla hetkellä herpaantunut vai oliko asia sovittu heidän kanssaan ? Vain köydenpätkä ahterissa, johon oli jäänyt kahdet housut, kertoi miesten menneen. Edellisenä perjantaina kyseiset miehet olivat yhdessä käyneet lomalla Oulussa, mutta saapuivat laivalle sovittuna ajankohtana. Liittyikö matka jotenkin pakosuunnitelmiin? Tiettävästi toisella miehistä asui veli lähellä Jyväskylää, lääkäriksi praktiseeraamassa. Muutamat suomalaiset olivat piirtäneet Klubi-askiin Suomen karttaa ja Jyväskylän sijaintia kartalla.

Maanantai aamuna ajoi haukiputaalainen Toivo Härmä lastaajia klo 7 aikoihin Herman Andersonin väenkuljetusmoottori "Ajolla" laivalle. Välikarin ja Mulkualeton välillä hän huomasi jotain punaista vedessä noin kilometrin päässä Theodor Körneristä. Koska paluumatkalla oli veneessä kahdeksan laivan miehistöön kuuluvaa henkilöä ja saarten välissä liian vähän vettä n. 90 sm, pääsi hän paikalle vasta klo 9.20, kun oli viemässä suomalaisen Myllen sähköttäjää Iin Röyttään. Tultuaan paikalle noin 400 m etelään Välikarista, hän totesi kohteen olevan korkkiliivit ja niiden varassa jo todennäköisesti kuollut mies. Moottorissa olevalla keksillä hän koetteli ruumiin sormia ja heilutteli silmien edessä, mutta mitään elonmerkkejä ei ollut havaittavissa. päästyään Röyttään Härmä soitti meklari Nylundille, joka kehoitti noutamaan ruumiin ja tuomaan Martinniemeen Rauma-Repolan paattimöljälle.

Niinpä Härmä palasi sähköttäjän kanssa paikalle ja tuli Martinniemeen, jossa poliisit olivat laiturilla vastassa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Borwin Schriever hän oli täyttänyt elokuun 8 p:nä 24 vuotta, joka oli karannut laivasta. Ruumis vietiin Ouluun ruumiinavausta varten. Vastassa ollut konstaapeli Väinö Eijärvi ilmoitti asiasta nimismies Eino Poikelalle, joka alkoi tutkia asiaa läänin rikospoliisi komisario Jaakko Kaakisen johdolla. Ruumiinavauksessa todettiin hänen kangistuneen syyskylmässä vedessä ja kuollut hypotermiaan ruumiinlämpö oli enää 17.5 astetta. Vaikka puhuttiin hukkumisesta, näin ei ollut, eikä juttuun liittynyt mitään rikokseen viittaavaa.

On epäselvää miksi Schriever suuntautui täysin eri suunnalle toverinsa kanssa. Vai kuljettiko tuuli jo aiemmin jäykistyneen ruumiin kauemmaksi. Uhrilla oli korkkiliivien lisäksi päällään ainoastaan uimahousut, puolisukat, lyhythihainen kauluspaita. Mitään irtainta ei häneltä löytynyt.

Kun laivan kapteeni Meier oli tunnistanut ruumiin luovutettiin se perämies Tiburskylle vietäväksi kotimaahan. Ironinen sattuma oli, kun arkkua kuljettanut Toivo Härmä sai "Ajon" kiinnitetyksi Theodor Körneri sivulle. Ennen kuin arkkua oli ehditty nostaa laivaan, aluksen viemäriputkesta tuli kaikki paskat arkun päälle.

Toinen osapuoli oli 20-vuotias Lothar Otto August Rettke siviiliammatiltaan lukkoseppä, hän jaksoi uida rantaan saakka Kallionnokalle. Hän jätti osan varusteistaan ja mahdollisesti myös toverinsa varavarusteista rannalle. Rettke kulkeutui metsän läpi Häyrysenniemeen Mustakankaan kaupalle klo 6 jälkeen. Kauppiaspari Paula ja Ahti Mustakangas ihmettelivät miksi heidän koiransa Aksa alkoi haukkumaan. Heidän mennessä ulos pihassa oli ulkomaalainen mies, jonka kanssa he eivät kuitenkaan osanneet kommunikoida. He pyysivät vierasta sisälle ja Ahti soitti Matti Hemmille, mitä tehdä. Tällöin tulija pelkäsi tavattomasti, luullen isäntäväen soittavan poliisille. Hemmin keskusteltua Rettken kanssa ja asian selvittyä, hän lupasi soittaa kohta uudelleen. Jonkin ajan kuluttua Matti Hemmi soitti ja pyysi laittamaan miehen klo 7.10 lähtevään Peltosen linja-autoon.

Tuli kiire vaihtaa miehelle uudet vaatteet ja hänen omat kamppeet kaikki Ahti polki pihan perällä olevaan tunkioon. Vaatteet kuitenkin kaivettiin esiin ja pesun jälkeen siirrettiin erääseen toiseen taloon. Ei uskallettu jättää tunkioon pelossa, että virkavalta löytää vaatteet. Myöhemmin vaatteet olivat käytössä heinäpellolla. Vaatteisiin kuului sininen puvun takki, ja housut, sekä ruudullinen kauluspaita, useita vuosia myöhemmin vaatteet poltettiin.

Kun onnikka saapui Ahti Mustakangas antoi linja-auton kuljettajalle Pentti Hannukselle ohjeet miten toimia. Määrä oli, että linja-autoasemalla ollaan tulijaa vastassa, olihan hänelle ehditty hankkimaan lentolippu päivällä lähtevään Aero Oy:n vuorokoneeseen Helsinkiin. Pentti Hannus kertoi miettineensä, että miten hän tunnistaa vastaanottajat. Mieleen tuli, että jos ei heitä löydy, hän luovuttaa miehen asemapoliisille "tuskanpunaiselle".

Kun auto sitten saapui asemalle, oli yllätys melkoinen, kun miestä ei enää onnikasta löytynytkään. Pentti sanoo, että miehen on täytynyt poistua autosta, joko Toppilassa tai Tuirassa. Tungoksessa hän ei sitä huomannut. Matkustajana ollut martinniemeläinen Ossi Hintikka kertoi, että hän pani merkille heti noustuaan Moisasenmäellä autoon, etuosassa istuneeseen nuoren miehen. Hän seurasi koko matka miehen olemusta ja mitä lähemmäs Oulua tultiin, sitä hermostuneemmaksi mies kävi. Ja sitten Tuirassa nyk. Merikoskenkadulla olevalla pysäkillä hän sitten poistui autosta.

Kyseisenä maanantai aamuna oli tullivartija Risto Vasankari vapaa-aikanaan ollut sorsametsällä hän löysi noin klo 10 aikaan leppäpensaaseen jätetyn punaisen korkkiliivin ja sen läheisyydestä märkiä miehen alusvaatteita, sekä varusteita. Pussi sisälsi paitoja, housuja, pyyheliinoja, sukkia, solmioita 2, naisen valokuva, sytyttäjä bensiiniä, voileipiä, juuttisäkki. Tämän jälkeen hän tuli Martinniemeen ja teki ilmoituksen löydöstään. Sen jälkeen lähti poliisit ja tullivartijat Vasankarin opastuksella hakemaan löydettyjä varusteita.

Laivalle vietynä aluksen perämies tunnisti tavarat ja olihan korkkiliiviin merkitty laivan nimi. Tällöin tavarat luovutettiin laivan kapteenille. Etsintöjen jälkeen 27.8.62 tuli konstaapeli Väinö Eijärvi meille kotiin klo 16 jälkeen, pyytäen sisartani Airia, joka oli tullut käymään kotona, tulkiksi Kerholaan. Menimme sinne ja keskustelujen yhteydessä Airi sanoi nuorelle saksalaiselle eräästä asiasta, että sanokaa kapteenille.... Tällöin kyseinen henkilö vastasi lakonisesti, minä olen kapteeni. Olimme yllättyneitä kuinka nuori mies voi olla kapteeni, oli täyttänyt 4.8.62 29 vuotta.

Asiat mistä puhuttiin ymmärsimme olleen luottamuksellisia. Asiakirjoissa esiintyy jonkinverran ristiriitaisuuksia paikannimien ym. asioiden yhteydessä. Kapteeni Meierillä oli oma käsitys loikkauksen liittyvän tapaukseen, joka sattui edellisen viikon tiistaina. Kyseiset miehet olivat myyneet suomalaisille 4 litran pulloa viinaksia 1500 mk pullo. Aine osoittautui kuitenkin metyylialkoholiksi. Kapteenin saatua tiedon miehistön ja lastaajien välisestä välikohtauksesta, hän oli määrännyt kyseiset miehet maihinnousukieltoon. Miesten tunnistettua, kenelle he olivat pullot myyneet, kapteeni palautti rahat. Oletettavasti kotimaassa olisi odottanut rangaistus ja sen vuoksi miehet olisivat paenneet. Perämiehen käsityksen mukaan se olisi ollut vain sakkorangaistus. Kuriositeettina mainittakoon, että myöhemmin samanniminen kapteeni, kuin mitä oli Theodor Körnerissä, löytyi länsi-saksalaisesta laivasta m/s Karinista.

Theodor Körner sai lastinsa ja pyysi 31.8.62 luotsia klo 13.30 aikaan, jolloin Toivo Härmä lähti Ajolla liikkeelle meklarin ja tullipäällikön kanssa ja koppasi matkalla Mustankarin luotsiasemalta luotsi Einari Auranahon mukaansa. Näin alkoi Theodor Körnerin matka kohti Rostockia, vajaassa lastissa, koska vesi ei riittänyt täyteen lastiin. Asia oli arkaluontoinen silloin, olihan kyseessä itä-blokin alainen laiva. Asiasta ei paljon julkisesti keskusteltu, mutta kuiskeet kylällä kuvasti asian ytimen.

Tiistai aamuna kun Mustakankaalla työssä ollut kirvesmies tuli töihin hän ensimmäisenä tokaisi Ahdille, sinä autoit sen murhaajan pakenemaan, Itä-Saksasta ei ole syytä paeta. Ja vielä 4 vuotta kirjoitukseni jälkeen, siis keväällä 1997 eräs ystäväni sanoi: kuules Pena oli lähellä etten tullut vetämään turpiin, kun kirjoitit siitä loikkauksesta. Vain vanha tuttavuus pidätteli minua.

Samoin kun Ahti Mustakangas soitti keväällä 1993 eräälle niistä henkilöistä, joiden piti auttaa Oulussa, tuli vähän outo tilanne. Ahdin soittaessa miehelle, joka oli jo muuttanut pois Oulusta, kysyen vieläkö sinä muistat minut ? Hänelle vastattiin, että kyllähän minä sinut muistan, mutta kysyttäessä auttamista, langan päästä kuului kysymys: kuka sinä oletkaan, kun tuo muisti alkaa takkuilla ? Siis valikoivaa dementiaa. Lisäksi toinen auttaja kielsi jyrkästi olleensa asiassa mukana, vielä noin vuosi sitten keskustelin uudelleen kyseisen henkilön kanssa, eikä hän vieläkään suostunut puhumaan asiasta. Asia jäi silleen.

Syksyllä 1993 istuimme Ahdin kanssa nenät vastakkain Kropsun Essolla ja suunnittelimme Lothar Rettken etsimistä ja kutsumista vierailulle Suomeen. Ajattelimme konsulin välityksellä saada häneen yhteys. Olihan hänen kuvansa käytettävissä, samoin tarkat tuntomerkit tatuointia myöden. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja samana päivänä Ahdin mennessä kotiinsa, hän sai kutsun tuonpuoleiseen. Myös se asia jäi silleen.

Uusi loikkaus Röytässä.

Theodor Körner saapui uudelle visiitille alueen satamaan, tällä kertaa Iin Röyttään 20.9.1962 ja lähti 28.9.62 pöllilastissa Rostockiin. Nyt oli laivalla komento muuttunut täysin miehistön vahvuutta oli lisätty ja merikadetit kouluttivat ja vartioivat miehiä. Maanantaita vasten yöllä aluksesta poistui kaksi miestä, nimittäin merikadetit Erhard Grüning s. -43 ja Jürgen Richter -44. Sen koommin ei miehistä ole tehty havaintoja. Oletetaan heidän laskeutuneen pöllitarakalle ja juosseen sitä pitkin Röytän saarelle. Saaresta kenties soutaneet maihin. Missään tapauksessa tuota matkaa ei ole uitu syyskuussa.

Loikkauksen jälkeen laivalla tehostettiin vartiointia, ympäristöä valaistiin yöt läpeensä valonheittimillä. Kiersi voimakkaita huhuja merikadettien auttajista Haaparantaan. Edesmennyt Viljo Kalliorinne, joka oli Röyttässä moottorimiehenä on kertonut kirjoittajalle tietoja, joita en voi julkaista. Silloin laivalla työskennellyt Juhani Klasila kertoi, että laivan piti mennä Kuubaan. Olihan messin seinälle ilmaantunut Kuuban kartta ja Fidel Castron kuva ja laivalla oli puhuttu siitä. Ehtikö laiva joukkojen kuljetuksiin vai ei ? Kaikki ei vain "natsaa" kohdalleen ajankohdallisesti. Olisihan aikaa ollut liki kuukausi, mutta kerrottiin matkan keskeytyneen. Laiva ei ehtinyt juuri Hiukeita kauemmaksi, suunnitelman peruunnuttua. Olihan nahinat Kuubassa alkanut jo huhtikuussa 1961 Sikojenlahden epäonnistuneella vastavallankumousyrityksellä.

Mutta varsinainen Kuuban ohjuskriisi alkoi vasta 23.10.62 kun Kennedy antoi uhkavaatimuksensa Neuvostoliitolle, joukkojen ja ohjusten poistamisesta Kuubasta. Neuvostoliiton sotalaivat kääntyivät 28.10 takaisin Neuvostoliittolaisen "Anosovin" johdolla kohti kotia. Theodor Körner lienee ollut tässä saattueessa mukana, lastinaan ohjustarvikkeita ja henkilökuntaa. Vasta marraskuussa päästiin sopimukseen ja joulukuun 23 p:nä saatettiin todeta Kuuban kriisin päättyneen.

THEODOR KÖRNER

1968 NEDI II

1972.12.23: demolished Kaohsiung, Nan Feng Steel & Enterprise Co.

Kuva: Merchant ships 1963.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

TGEODOR KÖRNER

Rostock v.1965.
Kuva: Deutsche Bundesarkiv.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

THEODOR KÖRNER

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

 

H. (ei varmistettu)

Ke, 25.05.2022 - 22:37

Eikö kirjailija Joni Skiftesvik ole kirjassaan kertonut samalla alueella tapahtuneista derkku-loikkauksista? Niissä hän antaa ymmärtää loikkausten olleen hyvin vaikeita. Olihan Berliinin muuri rakennettu edellisenä vuonna ja pakolaisongelma koetteli Harppi-Saksaa. Niinpä ei ole uskottavaa että ko. loikkaripari olisi käynyt "lomilla Oulussa". Edelleen ei ole uskottavaa, että kahdeksan laivaporukkaan kuuluvaa olisi palannut maanantai aamuna lastaajien moottorilla laivalle. Siis viettäneet viikonlopun maissa. Päällikön ja politrukin, joka laivalla varmasti oli, vinkkelistä loikkaaminen läheiseen Ruotsiin olisi ollut liian houkuttelevaa, vai miten. Ehkäpä kirjoittaja selvittää ja tarkentaa näitä kysymyksiä?

PenttiUtriainen

Ma, 30.05.2022 - 11:47

Kirjoituksen alussa kerrotaan, mihin läheteisiin tiedot perustuvat. Jos viralliset poliisin dokumentit "eivät ole uskottavia", kiinnostaisi kovasti nähdä niitä luotettavampia lähteitä.
Onkohan nimimerkki H. löytänyt uutta tietoa, mikä tukisi esitettyjä väitteitä?

Miten voisikaan tulla. Tapauksen (SUPO)-asiakirjat tosin lienevät jo julkisia, ellei niitä ole julistettu salaisiksi toistaiseksi jostain erityissyystä. Vaikea sellaista on ajatella koska DDR:kin on ollut historian romukopassa jo pitkään. Hyvä niin!

Poliisitutkintapöytäkirjoihin ei ole aina luottamista. Niissä on virheitä. Olen lukenut monta sellaista, virheineen...

Nimenomaisessa tapauksessa myös kielivirheet ja ymmärtämättömyys ovat mahdollisia. Jospa joku kyläpoliisireinikainen on niihin jättänyt puumerkkinsä. Vaikka SUPOlla oli todennäköisesti tapauksessa tutkintavastuu.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja hyvä sekä yksityiskohtainen kertomus. Se vaan antaa osaltaan kuvan, että derkkulaivoista loikkaaminen olisi ollut helppoa. Miksi kun se muutoin DDR:ssä oli niin vaikeata ja vaarallista?

Pentti Utriainen on tehnyt mittavan työn dokumentoidessaan tapahtunutta sekä haastatteluin, että virallisia dokumentteja etsien ja löytäen. Paljon kiitoksia Äänimeren lukijoiden puolesta. Tähän mennessä noin 500 kertaa luettu.

Ei ole hyvän merimiestavan mukaista nimimerkin suojissa kyseenalaistaa Pentin keräämiä tietoja pelkästään omiin uskomuksiin ja arveluihin perustuen.

Poistan toistaiseksi kommentointimahdollisuuden. Aiheesta mahdollisia  lisätietoja - ei luuloja - välitän mielelläni Pentille. 

timo.sylvanne@gmail.com 

Sattumia 2

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ma, 28.03.2022 - 13:28

M/t Meltemi oli Singaporen redillä 1972 loppukesästä. Oli tapahtunut suurempi konerikko. Apukoneesta oli kiertokangen laakeri tullut kyljestä ulos. Onneksi se ei aiheuttanut tulipaloa.

Olin tilannut uuden kampiakselin ja tarvittavat laakerit. Olin silloin yhtiön konetarkastaja ja lähdin Singaporeen valvomaan korjausta. Otin mukaan kolme Oy Diesel - Moottori Ab:n miestä vaihtamaan kampiakselia.

Koneen rungossa olevaan reikään teki uuden kappaleen Singaporen Metalocking service. Uusi kappale "parsittiin" paikalleen. Kun kampiakseli ja laakerit oli saatu laskettua konetopille oli aika lähteä lastaamaan Indonesian Pulau Sambuun.

Mutta tapahtui Singaporessa muutakin. Yhtiön meklari kertoi , että M/s Tivano tulee redille bunkraamaan. Laiva on tulossa Kiinasta. Meklari lupasi edestakaisen matkan laivavierailulle.

Kun pääsimme perille oli Tivanon ulkosivuilla kaikenlaista paattia. Kaupankäynti oli alkanut.

Olimme jutelleet jonkin aikaa Tivanon kipparin kanssa kun ovelle tuli muutama täkkäri. Kasvoista näki , että nyt on kyseessä henki ja elämä. Kysymys kipparille oli "saako vastakirjalla panna". Tilanne oli surkuhupaisa. Asiaa puitiin. En tuntenut Tivanon väkeä, mutta oletan että myös kipinä oli mukana neuvottelussa. Meklari oli tärkeässä asemassa. Kippari sanoi lopuksi, että "ei sitten muuta kuin nimiä paperiin".

En tiedä miten asiat menivät koska lähdimme takaisin omaan laivaan. Jos asianosaiset lukevat tämän storyn olisi kiva saada kommentteja.

Ilkka Ylikojola

MELTEMI kuvia

Sattumia 1

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ke, 23.03.2022 - 14:39

M/t Tebostarin telakointi Helsingin Hietalahdessa oli 1980 luvun puolivälissä.

Laiva oli luokiteltu ns. Moskovan rekisterissä. Kun varustamo oli pyytänyt laivan luokitusta neukut lähettivät kolme tarkastajaa (runko-, kone,- ja sähkö tarkastajat).

Kun olimme olleet jonkin aikaa telakassa alkoi runkotarkastaja tulla enemmän tutuksi. Kävi niin, että kippari pyysi tämän herran lounaalle. Siitä tulikin "pitkä lounas". Kaveri oli kovin perso wiskille.

Myöhään iltapäivällä kippari ehdotti että mennään saunaan. Porukka oli hyvällä tuulella ja niin mentiin saunaan. Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes kippari toi naisen saunaan. Neukku oli vähällä hyppiä seinille. Järkytys oli todella kova.

Jokaisena päivänä kun olimme vielä telakassa tämä neukku tuli kysymään etten vain ole kertonut kenellekkään, että hän on ollut saunassa naisen kanssa.

Hän antoi kotiosoitteensa (asui Odessassa) ja sanoi rakentavansa suomalaisen saunan. Toivoi, että tulisin käymään sitten kun hänen työnsä suomessa loppuisi.

Ymmärsin, että neukkuporukassa kuka vain voi olla "vasikka". Neukuilla oli varmasti tiukat käyttäytymissäännöt.

Ilkka Ylikojola

 

TEBOSTAR kuvia

ms ASYNJA - Eka matka

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ke, 16.03.2022 - 14:52

Juhannuksena vuonna 1959 lähtö Hesasta Turun telakalle. Hyttikaverina oli Helsingin poliisikomentajan Erik Gabrielssonin poika. Itse olin uffarikalle ja hyttikaveri oli pölykalle. En muista Gabrielssonin etunimeä joten hän on vain pölykalle. Olimme samanikäisiä 16 vuotiaita.

Siihen aikaan oli trendikästä lähteä merille töihin. Monet lähtivät harvat jäivät. Matkalla etelään pölykalle kertoi hyviä juttuja isänsä kosteista juhlista. Kuvioissa oli mukana myös Kekkonen.

Kun tulimme Las Palmasiin oli tiedossa ettei linjakastajaisia pidetä. Byssä - porukka oli suunnitellut omat "kastajaiset". Pääarkkitehtinä oli säkäkokki. Minua vietiin "casa especial" - taloon, jossa oli vain vanhoja akkoja. Sanottiin, että mene tekemään "temput" niin olet vapautettu linjakasteesta. Akka vaan levitti maton lattialle ja sanoi "ven aqui". Samassa huoneessa toinen akka pesi pyykkiä. Oli siinä kova paikka kun karkuunkaan ei päässyt. Ikkunasta kurkisteli säkäkokki ja halusi tietää, että tapahtuuko mitään.

Alasmatkalla varsinkin byssä-porukka yritti kaikella tavalla kusettaa. Jotkut menivät läpi mutta useimmat eivät. Olisi pitänyt hakea ankkurisavea, vaaccumia ja ruokkia kölisikaa.

Kun päästiin Bonikseen ihmettelin kun puhuttiin munanäyttelystä. Kun tulotarkastuksessa (komissio) viranomaiset tulivat laivaan mukana oli lääkäri joka tarkasti jokaisen vehkeet. Propuskaa ei saanut jos vehkeet eivät olleet kunnossa. Tulopäivän toinen hämmennyksen aihe oli eräs kauppias. Olin uffarimessin käytävällä kun ovesta tuli argentino. Hän huusi kovalla äänellä "haista vittu kalle. Minä Libanon poika. Osta vitunnahka viinalaukku kyrvännahka matkalaukku". Sitten se antoi nimikortin ja lähti ahteriin. Kyllä se pisti ihmettelemään.

Myöhemmin kävimme Libanon pojan liikkeessä Leanoro Alem - rantakadulla. Sen pohjoispäätä kutsuttiin pilarikongiksi. Sieltä löytyi hyvin varustettu nahkatavaraliike. Monet merimiehet ostivat ns. Libanon matkalaukun.

Lopuksi vielä yksi moka. Kun tulimme Suomeen ja Turkuun satamaduunarit kyselivät puuroa. Sanoin heille, että puuro on klo. 9. Kyllä nauratti jälkeenpäin kun tiesin mistä oli kyse.

Olin m/s Asyniassa 3 vuotta ja 4 kuukautta putkeen. Oli kertakaikkiaan mahtvan kivoja satamia ja kauniita tyttöjä. En pitänyt vuosilomia. Halusin olla vain laivassa. Ajatus oli, että työt pitää hoitaa hyvin. Olin uffarikallena, konekallena, salonkivillenä, koneoppilaana ja moottorimiehenä.

Merityöhön tuli vuoden tauko kun piti lähten armeijaan.

Ilkka Ylikojola.

Katso kuvia laivasta