Pireuksessa 1967 oli muitakin illanviettomahdollisuuksia kuin jäädä istuskelemaan Miken paikkaan. Saimme selville, että lähikaupungissa tai kaupunginosassa nimeltään Dafni oli par´aikaa viinifestivaalit. Niinpä  taksi alle ja sinne. Matkaan lähti lisäkseni   apukokki-Kari, pölykalle-Esko ja motori-Manne.

Festivaalialueen portilla ostimme pääsylipun, johon sisältyi viinikarahvi ja lasi. Sisäpuolella avautui "paratiisi", riveittäin viinitynnyreitä, joista itse sai laskea viintä niin paljon kuin sielu sieti. Niinpä Lapinpoika-Esko jäi jo ensimmäisen viinitynnyririvin viereen, me muut sentään lähdimme karahveineen katsastamaan aluetta muultakin kantilta.

Alueella oli kaksi-kolme ravintolaa, joissa soi kreikkalaismusiikki höystettynä kansantanssiesityksillä. Parhaimpia viinejä tarjoilivat kansallispukuiset tytöt mukanamme olevaan lasiin. Ilta kului rattoisasti viinejä "makustellen" ja joskus puolenyön jälkeen suunnittelimme laivaan lähtöä. Portin vierestä löysimme Eskon, joka oli suorittanut kunnon tankkauksen.

Viintä ei saanut viedä portista ulos, mutta Eskohan ei tästä välittänyt, karahvi puolillaan hän hoiperteli jonon jatkona. Saimme vaivatta taksin, mutta Eskon saaminen taksiin tuotti vaikeuksia. Joku kreikku huomasi suomalaismerimiehen ja karahvin sisällön haluten mukaan apajalle. Lapinpoika ei viiniään jakanut, vaan tempasi kreikkua kuonoon. Siinä lensi pusikkoon kreikku että karahvi. Rauhoittelimme Eskoa ja saimme tungettua hänet taksiin ja kuskille käsky kohti satamaa. Laivalle päästiin, kenellä vielä mukana karahvi, kenellä lasi, Eskolla ei mitään.

Aamulla kerroimme muulle porukalle reissustamme, kateellisina kuuntelivat tarinaamme, olisi heillekin ilmaiset viinit kelvanneet. 

Tässä muistelussa suomalais-kreikkalainen yhteistyö ei  kuitenkaan kovin hyvin sujunut. 

1967-1968 kävimme Hesperuksen kanssa Pireuksessa harva se reissu. Purimme paperirullia ja lastasimme bulkkina viiniä. Iltaakin vietettiin, kuka pidemmällä keskustassa kuka lähikulmilla, sillä yleensä sataman portilla meitä odotti Mike farmari-Peugeotinsa kanssa. Mike vaimonsa Elenan kanssa omisti pienehkön kapakan sataman läheisyydessä, nimeä en nyt enää muista mutta saattoi olla Florida. Kapakka oli pieni ja periaatteessa syrjässä ns. kusikulmilta, joten Mike harjoitti ilmaista "transiittoa" suomalaisille merenkulkijoille, jotta he jäisivät viettämään iltaa "lähiöpubiin". Kapakassa oli vain pari pöytää ja muutama tuoli  sekä tietysti baaritiski.

Pariskunnalla oli sekarotuinen koira, joka tepasteli pöytien välissä. Selvisi, että piski oli pahasti alkoholisoitunut. Asiakkaat olivat tarjonneet koiralle olutta, johon se oli jäänyt koukkuun. Elena kielsi juottamasta hurttaa, mutta useinmiten salaa joku sille tarjoili. Hurtta oli monasti jo alkuillasta pahasti "fyllassa" ja hoiperrellen hakeutui baarin nurkkaan nukkumaan. Elena kertoi, että seuraavana päivänä sitä on surkea katsella, krapulassaan se uikuttaa ja sotkee paikkoja. Varsin todentuntuinen olotila.

Pariskunta oli kuitenkin tykästynyt suomalaisten merimiesten rehellisyyteen ja totuudessa myös avokätisiin "tippeihin". Baaria pidettiin auki niin kauan kuin asiakkaita riitti. Takaisin alukselle palailtiin yleensä taksilla, koska Mikekin innostui joskus ottamaan paukkuja, eikä Elena halunnut ryhtyä kuskiksi.

Paikka toimi myös postitoimistona. Jätimme sinne kortit ja kirjeet, jotka he postimerkkien kera toimittivat eteenpäin. Näin toimi suomalais-kreikkalainen yhteistyö 60-luvun loppupuolella.  

Kivoja uusia ARIANA kuvia. Olin itse juuri silloin laivassa mukana ja muistan hyvin tuon kalanostokeikan norjalaisesta troolarista. Muistaakseni laiva maksoi kaloista muutamalla viinapullolla. Muutenhan miehistön osalta Ariana oli ns. kuiva laiva mitä tuli ulosvienteihin ja muistini mukaan me saimme ulosvientinä viisi kartsaa röökiä kuukaudessa eikä muuta. No satamissa jengi sitten juhli aina sitäkin reippaammin.

Kalakuvat on otettu ylhäältä ilmeisesti kipinän hytin tasolta.  Kalat otettiin vastaan kolmos luukun kohdalta joka sijaitsi kahden midskepin välissä.

Stuju Torsten Lundenius toimi myös laivan lääkärinä eli hoiti aluksen lääkekaappia hyvällä asiantuntemuksella. Yleensähän se homma on kakkos perämiehellä eli täkkikakkosella. Tarkoitan tässä ns. väliperämiestä jonka virallinen ammattinimike myöhemmin oli ensimmäinen perämies.

En minäkään pysty tunnistamaan henkilöitä niistä kalakuvista paitsi yhden jugoslaavin jota kutsuttiin Popoksi. Etunimi lienee ollut Popovitch tai jotain sellaista. Punaisenmeren kuvasta uskon tunnistavani itseni makaamassa (oikean puoleinen) nelosen luukulla.

Muistaakseni matkustimme kuvaajakipinän kanssa laivaan samassa jengissä kesäkuun alussa 1964. Kymmenkunta henkeä silloin vaihdettiin Kielin kanavassa Brunsbyttelin päässä. Lensimme ensin Hampuriin (minun ensimmäinen lentomatkani) ja sieltä sitten junalla Brunsbytteliin jossa hotellissa odottelimme laivaa  pari yötä kunnes laiva sitten saapui kanavaan viljalastissa Kanadasta määränpäänä Stetting Puolassa. Oli se niin upea ja iso laiva mielestäni.

Liitetiedostona lista josta löytyy henkilöiden nimiä jotka minun aikana siinä upeassa laivassa seilasivat. Ihmettelen itsekin kuinka paljon nimiä muistin kun oikein rupesin päätäni vaivaamaan. Täytyy myöntää, että minkään toisen laivan jengiä en muistaisi niin hyvin.

Arianan aikana vielä merimieslaki oli sellainen, että jos halusi vapaan kotimatkan ulkomailta niin aluksessa oli palveltava kaksi vuotta ja siinäkin oli ehto, että jos voidaan olettaa, että alus lähimmän kuuden kuukauden aikana ehkä saapuu sellaiseen satamaan josta matkakustannukset ovat huomattavasti halvemmat niin merimies voitiin vielä velvoittaa olemaan kuusi kuukautta laivassa. Vuoden palveluksen jälkeen joutui vielä maksamaan omat kotimatkansa, mutta ei tarvinnut maksaa uuden kaverin matkoja. Jos irtisanoi itsensä tai irtisanottiin ennen kuin vuosi tuli täyteen niin velvoitettiin maksamaan omat kotimatkat ja uuden miehen matkat Suomesta tilalle.

Perämiesluokan loputtua keväällä 1969 menin Bensowin konttoriin kysymään Arianaan kolmosen jobia, mutta sanoivat, että laiva on juuri myyty.

Herkullinen muistelu Yle Kymenlaakson ohjelmistossa:

http://yle.fi/uutiset/laivakokki_on_ajanut_merirosvoja_takaa_leipaveitsella/6297731

Muistelijasta kuvia ainakin Äänimeren TIVANO ja ESTHEL albumeissa.

Tuosta laivan katkeamisvaarasta Äänimeren merimiesjuttufoorumissa MISTRALIN hätäsatamat:

http://www.aanimeri.fi/node/391

sekä MISTRAL valokuva-albumissa:

http://www.aanimeri.fi/index.php?q=gallery&g2_itemId=12895

Satunnaisesti saattoi tulla ylimääräistä tuloa semmoisista hommista, mitkä eivät kuuluneet työnkuvaan. Kipinänä ainoat saamani provikat tulivat ulosviennin hoidosta. Tosin menivätkin eivätkä riittäneet, kun janoista väkeä riitti kylässä.

Täkkärien provikat saattoivat tulla ruumajobeista jos niitä tehtiin rahtaajien laskuun. Jostain erityisellä kiireellä tehdystä tankkijobistakin olen kuullut maista rahaa saadun.

Koneporukkakin saattoi joskus saada jonkin remontin puitteissa jotakin ekstraa.

Ylimääräiset rahakirjekuoret annettiin päällikölle ja konepäällikölle. Jotkut heistä jakoivat rahat eteenpäin varsinaisen urakan tehneille tasapuolisesti. Jotkut taas antoivat jotakin joillekin palkiten eniten itseään. Sitten saattoi levitä jostakin tietoa, että ylimääräistä rahaa jostain työstä oli maksettu, muttei sitä rahaa kukaan osallinen ollut saanut.

Suomen Merimies-Unionin lehti Merimies Sjömannen kertoo numerossaan 4/2012 Äänimeri-sivustosta. Sivu 14:

http://smu-fi-bin.directo.fi/@Bin/fa3eccc52528c80f4be89ad6d68c7ba8/1347443138/application/pdf/2840747/MS_4-2012_www.pdf

Ohessa Unionin jäsenkorttini vuodelta 1971

Kerään tietoa kauppalaivojen ruokakulttuurista 40 luvulta aina 80-90 luvulle asti. Tarkoitus olisi kartoittaa mitä laivoilla syötiin ja oliko eroja vuosikymmenten välissä, eri linjoissa, varustamoissa ja erilaisissa laivatyypeissä.

Jos sinulla on muistikuvia joistakin tyypillisistä laivaruuista tai ruokailuun liittyvistä tavoista jne.  laita ne tulemaan tähän viestiketjuun.
 Myös eri maissa nautittuja ruokakokemuksia voi laittaa tulemaan, sehän oli merimiesten ruokakulttuuria. Jos mahdollista ja muistat niin laita laivan nimi ja vuosiluku mukaan.

Teille, jotka seilasitte kokkina, stujuna tai kokki-stujuna jos on jäänyt kokonaisia ruokalistoja laatikon pohjalle, laittakaa ne tulemaan. Mikäli ei listoja ole, voisitte ”sorvata” kasaan jonkin tietyn ajan tai laivan tyypillisen ruokalistan omasta muistista.

Tulen ottamaan yhteyttä Raumalle ja pyytämään apuja heiltä. Loppu tarkoitus olisi laittaa kaikki samalle paperille ja tehdä pieni yhteenveto, joka voisi sitten jäädä Raumalle jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Toivon mahdollisimman monen osallistuvan keräykseen, jotta tietoa saataisiin oikeilta henkilöiltä niin kuin he ovat asiat kokeneet.

Monihan meistä sai palkan ja kokemusten lisäksi jonkun kymmen kiloa (yli)painoakin lahjaksi mereltä, joten annetaan takaisin vähän. Jos jollakin on kiinnostusta olla aktiivisesti mukana asiassa tai olette jo jotain keräilleet otan mielellään apuja vastaan.

Mikäli haluatte laittaa sähköpostilla tietoa tulemaan on osoite: jaakko@solra.se

From Durban bound for Santos in psn 31.33S 10.07E. No. 2 hold flooding and causing the list more than 20 degrees. Tug SUHAILI arrived to salvage the vessel.

Courtesy: capt. Kees de Ru, master of the SUHAILI

"She had the misfortune to be in the wrong area. South Africa and Namibia are afraid for problem vessels, so I was not permitted to tow her into False Bay, Table Bay or Walvisbaai. Had to stay 200 nm out of any S.A. coast. Because of the severe listing, I could not tie up alongside, without damaging my own vessel. Breaker-/repair yards were too far away for economic towage. (Turkey or India) Owners were not interested also, as the overall condition of hull and engineroom was not so bright. All bilge lines in the holds were completely blocked by rice and such.

It appeared to be quite difficult to scuttle her even with the engineroom flooded after opening the CW inlets. We had to cut an additional hole in the main deck just in front of the accommodation, after that it took another odd 12 hours to get her down, stern first. On the end the tied-down MacGregor hatch covers of hold #1 were blown off with explosive force.

She was a proud vessel, fighting to the end and it was a tragic affair to all of us."

See photos of  BISMIHITALA

Olin AL:n AYMARAssa kesällä 1970 ja kävimme tietysti Buenos Airesissa. Laivaan tuli "vierailulle" vanha vatsakas mies, joka puhui suomea. Selvisi, että kaveri on entinen merimies, jäänyt muinoin Boniksessa ahteriin ja asettunut asumaan maahan. Hän oli tehnyt Argentiinassa sekalaisia hommia ja saanut maan kansalaisuuden. Sai pientä eläkettä, kertoi asuvansa jossakin murjussa, jossa ei ollut sähkövaloa eikä muitakaan mukavuuksia, ajanvietteenä vain pari kirjaa. Niinpä hän "asusteli" suomalaisissa laivoissa kun niitä Puerto Nuevon Darsena C:hen silloin tällöin saapui.

Hän koisasi yöt miehistön päivähuoneen soffalla ja ruokaili kanssamme, vuoroin täkkärien ja koneporukan messeissä. Hänen ruokailutapansa olivat iljettävät. Hän latoi lautaselle ruokaa mielettömät määrät, söi hotkimalla kiivaaseen tahtiin, ei jaksanut kaikkia syödä ja useinmiten yökki ja oksenteli kesken ruokailun.

Päivisin hän käppäili maihin ostamaan janoisemmalle porukalle pure alcoholia, kansanomaiselta nimeltä "puuroa". Tätä sai olemattomaan hintaan ostaa apteekeista periaatteessa rajattomasti. Itse hän sitä myöskin naukkaili ja hoilotti sävelmää:"Oi Honolulu, siellä olla saa kuin zulu!"

Kaverin oleskelu laivassa alkoi kuitenkin pidemmän päälle kyllästyttämään. Eikä vähiten se että hän "puuro tokkurassa" laski alleen ja sotki paikkoja. Miehistömessien jääkaapeista kerätty makkara- ja säilykehivakka  kainalossaan hän vähän ennen uloslähtöpäivää tallusteli viimein maihin.

AL:n seilurit tämän papparaisen varmasti muistavat.

Elämää Luotsiasemilla - Luotsiasemien arki valokuvina sadan vuoden ajalta. Luotsiliiton kustantaman kirjan tekijät Marjo Jäppinen, Max Gustafsson Tapio Tuomisto.

Teosta saatavilla Suomen Merimuseon myymälästä Kotkasta.

Mielestäni tyylikkäästi koottu kirja, hienoja valokuvia.