Muita kirjoja

Lasse Lehtinen: Läheltä piti – Kansakunnan hurjat hetket. Otava 2025. ISBN978-951-1-51272-1

Viime vuosituhannen alusta talonpoika Lallin ja piispa Henrikin kronikasta kirjailija aloittaa. Tämä taitaakin olla ainoa historiallinen tapaus, jossa Novgorod tai Venäjä eivät ole olleet suomalaisia vainoamassa. Ja tämäkin tarina on kirjailijan mukaan pelkkää legendaa.

Kirjailija selostaa lukujen alussa ”hurjan hetken”. Sen jälkeen selviää, kuinka tilanteeseen on jouduttu, ja kuinka siitä on selvitty. Samankaltaiset tapahtumat ovat toistuneet Suomen historiassa. Läheskään aina päättäjät eivät ole osanneet ottaa opikseen aiemmista epäonnistuneita toimista, vaan on aiheutettu samoja ongelmia. Kuten juuri nytkin.

Paljon kerrotaan presidentti Urho Kekkosen ajasta. Neuvostoliiton etu oli Kekkosen etu ja päin vastoin. Noilla eduilla kuitenkin saatiin pidetyksi puna-armeija rajan takana. Suomen itsenäisyys edellytti, että kaikkiin päätöksiin kysyttiin Neuvostoliiton hyväksyntä. Jopa sanomalehden pilapiirros nosti ulkopoliittisen kriisin. ”Presidentti Kekkonen ratkaisi monia ongelmia, joihin ei olisi jouduttu ilman presidentti Kekkosta.” Maailmankuulua suomettumista tosin rajaa ”Max Jakobsonin muinoinen päätelmä, jonka mukaan Suomessa vain eliitti oli suomettunut” (eliitillä oli toki laajat tukijoukkonsa).

Pitkin matkaa kirjassa mainitaan poliitikkojen lain vastaiset toimet. Jopa valtiosääntöä rikottiin Kekkosen operaatioissa. Nykyiset lain vastaiset lait eivät ole mikään uusi ilmiö. On kuitenkin hyvä, että laittomasta lainsäädäntötyöstä voidaan vielä julkisuudessa kertoa, vaikkakin vallanpitäjien sensuurin vaatimukset ovat lisääntyneet.

Kansakunnan yhtenäisyys on menestymisen edellytys. Kun pari sataa vuotta sitten Suomen suuriruhtinaskunnassa kulttuuri alkoi luoda suomalaisuutta, lujitti se yksimielisyyttä vastustaa Venäjän tsaarin sortokausia. Talvisodan aikaan lähes yksimielinen Suomi taisteli Neuvostoliiton tsaari Stalinin hyökkäystä vastaan. Erityisen merkittävä oli ”Tammikuun kihlaus”. Työnantajat suostuivat neuvottelemaan työntekijöiden kanssa sopimuksista.

Aina ei ole yksimielisyyttä löytynyt. Venäjän vallankumouksen aikaan Suomessa bolsevikkien kellokkaat kaappasivat sosialidemokraattisen puolueen ja aloittivat kapinan tamikuussa 1918. Vallankumousyritys johti sisällissotaan. Samalla käytiin vapaussota, kun venäläisten satatuhantinen sotaväki riisuttiin aseista ja palautettiin Venäjälle. Ensimmäinen maailmansotakin rantautui itsenäiseen Suomeen Saksan armeijan mukana. Silloin ratkottiin ongelmat vihan voimalla.

Jo Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan väkivaltaa käytettiin ongelmanratkaisuun. Jopa koulupojat suunnittelivat ja olivat toteuttamassa esivallan murhia. Suomalaiset murhasivat oman sisäministerinsä 1922. Sisäministeri Ritavuoren tappamisen syynä oli yritys rakentaa suvaitsevuutta ja yhteistyötä kaikkien suomalaisten kesken. Nykyisin meidän aikanamme on päinvastainen tilanne: hallinnon tavoite on lisätä polarisaatiota, eli erimielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja vihaa. Vastustajaa on vasaroitu ja pistooli on paukkunut.

Presidentti Ståhlberg sai 32 jääkäriupseerin allekirjoittaman vaatimuksen erota, jos ei halua tulla tapetuksi. Myöhemmätkin presidentit ovat saaneet tappouhkauksia. Lapuanliike ja kommunistit kahakoivat ja ihmisiä katosi. Nykyinen eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on murehtinut:”Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino”. Silti nykyinen Suomi on jatkuvasti EU:n väkivaltatilaston kärjessä. Paljonkohan tarvittaisiin uhreja lisää, että Halla-ahon ongelmanratkaisukeino muuttuisi arvostetuksi?

Viime vuosituhannen lopulla kokoomuksen ex-puheenjohtaja Harri Holkerin hallituksen, pankkien ja presidentti Mauno Koiviston ”vahvan markan” politiikalla Suomi ajautui historiansa pahimpaan talouslamaan. Kirjailija toteaa:”...yksi historian huonoimmista hallituksista.” Muistan, kuinka ministeri Suominen hehkutti eduskunnassa:”Tämä hallitus tullaan muistamaan rahamarkkinoiden vapauttamisesta.” Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja oli oikeassa, vaikkei ehkä ymmärtänyt, millaiseen katastrofiin oli Suomea johtamassa.

Seuraavan hallituksen Esko Ahon ja Iiro Viinasen johdolla laman rauniot pistettiin kansalaisten piikkiin. ”Pelastamalla pankit tuhottiin samalla suuri määrä kannattavaa bisnestä… Historiamme suurinta omaisuuden uusjakoa kesti koko 1990-luvun”. Valtion velka kymmenkertaistui. Työttömiä puoli miljoonaa, konkursseja noin 60 000, ulosotossa puoli miljoonaa suomalaista. ”Lama kosketti eri tavoin likimain puoltatoista miljoonaa suomalaista, mukaan lukien omistajat, työntekijät ja perheenjäsenet. Arviolta 10 000 itsemurhaa oli sidoksissa laman tapahtumiin.” Edelleenkään pankkien toimintaa ei ole laitettu aisoihin ja odotellaan seuraavaa pankkikriisiä.

Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin 2020 koronan ja Venäjän hyökkäyksen aiheuttamien ongelmien hoidossa otettiin oppia Holkerin hallituksesta, mitä ei pidä tehdä. Työllisyys kasvoi, yritykset eivät tehneet konkursseja.

Äänestäjät halusivat vuoden 2023 eduskuntavaaleissa muutosta. Niinpä tuon ”historian huonoimman hallituksen” ennätyksiä ollaan nyt lähestymässä, mahdetaanko ylittääkin ennen seuraavia vaaleja: jatkuvasti jyrkässä kasvussa ovat olleet valtion velka, työttömyys ja tuloerot, eli lisää rutiköyhiä, joiden tuet siirretään ökyrikkaille. Valtion tulonsiirroista rikkain kymmenys saa lähes tuplaten sen, minkä köyhin kymmenys.

Presidentti Kekkosen jälkeen Ahti Karjalaista seuraavaksi presidentiksi tukeneen Teollisuuden keskusliitton vaalijulistuksen oli allekirjoittanut sata teollisuuden ja kaupan vaikuttajaa. ”Jos Karjalaista ei valita, panssarit tulevat (Venäjältä)… Vetoomus on noloimpia lukuja suomalaisen kappaporvariston historiassa. Mutta liikemiespiirit olivat olleet Suomen itsenäistymistä vastaan myös vuonna 1917. Silloinkin pelättiin Venäjän kaupan vaikeutuvan.”

”Vuoden 1938 budjettiin sosialidemokraattien valtionvarainministeri Tanner esitti puolustusmenojen kattamiseksi 20 prosentin korotusta tulo- ja omaisuusveroon. Esitystä vastustettiin ankarasti oikeistossa, ja se sai nimen ”Tanner-vero”. Väittelyn ollessa kiivaimmillaan Tanner sanoi, etteivät porvarin isänmaallisuus ja lompakko näyttäneet olevan edes hyvänpäivän tuttuja keskenään. Eduskunta kuitenkin hyväksyi veron.”

”Rahalla ei ole isänmaata ja kauppiaan sydän on lompakossa (pohjaton).” 

Kirjailija muistelee myös Veikko Vennamoa, joka 1959 perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen. Sittemmin nimeksi vaihtui Suomen Maaseudun Puolue. Tästä puolueesta kehkeytyi nykyinen hallituspuolue Perussuomalaiset.

Veikko Vennamon kehittämät ilmaisut kuvaavat hyvin hänen nykyisten perillistensä hallitustoimia:”rötösherrat, seteliselkärankaiset”. Ovathan ministerit toistuvasti halunneet alentaa omia verojaan ja kasvattaa tuloeroja.

”Kyllä kansa tietää, riistohallitus, pelin politiikka ja unohdettu kansa”. Kansaa ei ole Vennamon nykyiset seuraajat unohtaneet: jatkuvasti on muistettu kurjuutta köyhimmille ja heikoimmille kasvattaa. Muutama kuukausi sitten yli 100 000 suomalaista tiputettiin alle köyhyysrajan. Lisäksi lapsia köyhyyteen putosi arviolta 30 000, jotta valtakunnan rikkaimmat saivat miljardin verohelpotukset. Käsittämätöntä on pahin suomalaisen kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan sortokausi sitten tsaarin vainojen. Venäjän hybridisodassa on ollut sama tavoitte koko tämän vuosituhannen.

Kirjoittaja Mariam Naiem, kuvittaneet Julija Vus & Ivan Kypibida. Pitkän sodan lyhyt historia. Suomentanut Eero Balk. Tammi 2025. ”Kirjan teossa ei ole hyödynnetty tekoälyä”. Kuvateos Ukrainan historiasta 800-luvulta nykypäivään. ISBN 978-952-04-7525-3.

Tämän kuvateoksen löysin kirjastosta. On niin selkeä tietoisku, että kävin kirjakaupasta ostamassa oman kappaleen. Siksikin, kun kirjassa lukee:”Tuotto ohjataan Suomen Unicefin kautta lyhentämättömänä Ukrainan lasten hyväksi”.

Kirja kertoo elämästä Ukrainassa venäläisten epäinhimillisen ja järjettömän hyökkäyksen kohteena. Välillä kerrotaan Kiovan ruhtinaskunnan alkuajoista yli tuhat vuotta sitten. Valotetaan parinsadan vuoden takaisia Venäjän valtiaan Katariina Suuren valloituksia nykyisen Ukrainan alueilla. Myös selviää Neuvostoliiton diktaattorin Stalinin toteuttamat nälänhädät ja kansanmurhat. Ukrainan aluehan ei ollut ainoa Neuvostoliiton alueista, missä kansalaiset näännytettiin nälkään tai muuten murhattiin.

Kiovan ruhtinaskunta (Kiovan Rus) oli Euroopan suurin ja vaurain valtio. Mongolien hyökkäys 800 vuotta sitten hajotti Kiovan Rusin. Itäosat jäivät valloittajien verotettaviksi. Kiovan Rusin länsialueet liitettiin Liettuaan, joka laajeni Euroopan suurvallaksi. Liettuan liitto Puolan kanssa säilyi 1700-luvun lopulle asti.

Moskovan ruhtinaskunta syntyi Moskova-joen soisille rannoille jonkin aikaa ennen mongolien hyökkäystä. Mongolit sopivat Moskovan ruhtinaiden kanssa valloitettujen alueiden veronkannosta. Mongolien väkivalta ja epäinhimillinen julmuus juurtui venäläisiin veronkantajiin ja vallanpitäjiin. Mongolien verojen lisäksi ryöstettiin alamaisilta loppuomaisuus ruhtinaskunnan valtiaille ja alue nimettiin suuriruhtinaskunnaksi. Veronkanto mongoleille kesti satoja vuosia. Venäläisten lähteiden mukaan vielä Pietari Suuri maksoi veroja Krimin kaanille. 

Moskovan suuriruhtinaskunnassa ymmärrettiin loisteliaan historian merkitys. Jo kuusisataa vuotta sitten ympäri aluetta perustetuissa luostareissa kirjoitettiin suuriruhtinaita ja sotasankareita ylistäviä kronikoita. Jokainen hallitsija on halunnut oman Eskon puumerkkinsä todistamaan omaa erinomaisuuttaan.

Venäläiset eivät itsekään pidä kunniakkaana valtionsa syntyä mongolien julmina verokarhuina. Mongolitausta halutaan kiistää ja monenlaisin kommervenkein pyritään piirtelemään perintökaavioita Kiovan Rusiin. Olihan siellä oltu kristittyjä yli 1 000 vuotta sitten. Silti toisesta suupielestä venäläiset kyseenalaistavat koko Ukrainan ja ukrainan kielen olemassaolon.

Jos kiinnostaa oppia aiheesta lisää, kannattaa lukea Pekka Lehtosen kirja ”Myyttien ja utopioiden maa. Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa”. Kirjoittaja on ollut vankka tosiuskovainen kommunisti. Herätyksen todellisuuteen koettuaan hän on kiinnostunut selvittämään, kuinka asiat ovat oikeasti. Eräs tiivistys aiheesta:”Venäjä on aina perustunut valheelle!”

Peter Pomerantsev: Totuudella ei voi taistella valheita vastaan. Docendo, 2025. Sivuja 391. ISBN 978-952-850-173-2.

Kuinka sattuikaan. Tämän päivän uutisissa kerrotaan tutkimuksesta, kuinka Suomessakin poliitikkojen valehtelu lisääntyy. Esimerkkinä vaikkapa, kun viime viikon uutisissa kuultiin, että ministereiden julistamat 10 miljardin euron säästöt ovatkin oikeasti vain kolmasosa. Samoin hallitus on pitänyt tärkeänä, että tuleville suomalaisille sukupolville jätetään kukoistava luonto. Tänään uutiset toteavat, että ”luontostrategia on ollut jumissa” koko hallituskauden ajan. Vaikka pääministeri kävi Dubaissa asti julistamassa Suomen edistyksellisyyttä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Nyt Ympäristö- ja ilmastoministeri haluaa lykätä omat vastuunsa kunnille ja yrityksille.

Tässä kirjassa käydään läpi Thomas Sefton Delmerin elämänkertaa. Australialaisten vanhempien poika syntyi Berliinissä. Ensimmäisen maailmansodan alkuaikoina koululainen koki, mitä oli olla brittiläinen lapsi kiihkokansallisessa Saksassa.

Ajoittain kirjailija vertailee natsien ja Venäjän Putinin toimien samankaltaisuutta. Mikä on tehonnut Saksassa, tehoaa Venäjälläkin. Ja tehoaa yleensäkin ihmisiin.

Ensimäisen maailmansodan jälkeen lehtimiehenä Delmer loi suhteita nousevan natsiliikkeen johtoon. SA:n katutappelijoita johtanut Ernst Röhm järjesti muutaman Hitlerin haastattelun ja pääsyjä natsien sisäpiirien kokoontumisiin. Natsit keksivät saksalaisten ihanteeksi arjalaisen rodun ja kaikkea siitä poikkeavaa piti vainota. Myös homoja, vaikka Röhm oli itse ”julkihomo”. Sittemmin Hitler murhautti vankan tukijansa.

Natsipuolue oli noussut valtaan vastustamalla korruptiota. Samaa tietä on kuljettu Kiinassa, Unkarissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Euroopan populistisissa puolueissa. Kun on valtaan päästy, pyritään siellä kaikin keinoin pysymään, jotta omaa korruptiota voisi jatkaa. Tärkeä keino on propaganda ja sensuuri estämään omien väärinkäytösten paljastuminen.

Natsit olivat opiskelleet kansanjoukkojen villitsemistä: ”tiedostamattoman merkitys kaikissa teoissamme on valtava, kun taas järjen merkitys on hyvin pieni... väkijoukkojen näkemykset alkavat muistuttaa sokeaa alistumista ja raivokasta suvaitsemattomuutta. Hitlerin propagandassa erityisen vaikuttavaa oli häijy viha oletettuja vihollisia vastaan.” Viha kasvattaa vihaa.

”Ei ole mitään uutta auringon alla” toteaa Vanhan testamentin Saarnaajan kirja. Niin natsit, kommunistit, kuin Putinin, Trumpin ja populistien tukijat rakentavat kannatustaan nöyryytyksen tunteelle. Siitä kasvaa pelko, kateus ja erilaisuuden viha, jolla halutaan peittää omaa huonoa itsetuntoa.

Ideologian kannattajat luottavat niihin tiedotusvälineisiin, jotka edustavat heidän poliittista identiteettiään ja tuntevat epäluottamusta muita kohtaan. Niin natseilla, kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa ja maailmalla populisteilla. Perussuomalaisten tiedotus ei noudata Julkisen Sanan Neuvoston journalistin ohjeita, joissa edellytetään julkaistun tiedon olevan totta. Samoin julistivat natsien propagandakäsikirjat:”uutiset eivät pyri olemaan objektiivisia, vapaita, riippumattomia, vaan päämäärä on heijastella aatteen henkistä perustaa.”

Natsit kannattivat kansalaisia ilmiantamaan puolueen vastaisia voimia. Natseille oli katkera pettymys todeta, että ilmiantojen takana oli useimmiten ihmisten kateus ja viha, riidat naapureiden tai työtovereiden välillä.

Brittien propagandasotijat oli keskitetty Woburniin, luoteeseen Lontoosta. Lähellä oli Bletchely Parkin maineikkaat koodinmurtajat, joilla oli käytössään maailman ensimmäinen ohjelmoitava tietokone Colossus.

Kun Englannissa epäilyt Sefton Delmerin natsisympatioista väistyivät, hän pääsi luomaan keski- ja lyhytaaltoradiolähetyksillä natsien vastaista viestintää saksalaisille. Hänen asemansa esittivät isänmaallisia saksalaisia, jotka olivat uskollisia Hitlerille, mutta kaivoivat maata natsipuolueen johdon alta. Laajan avustajaverkon avulla kerättiin nippelitietoa Saksan valtaamilta alueilta puoluejohdon korruptiosta, mässäilystä, öykkäröinnistä ja itsekkyydestä samalla, kun sotilaat rintamilla ja kansa kotimaassa kärsi. Vaikka sittemmin saksalaiset tiesivät, että radiolähetykset tulivat briteiltä, lähetyksiin uskottiin, koska oli todettu tietojen olevan totta.

Niinpä erään Britannian rannikkovesillä väijyneen sukellusveneen päällikkö sai Delmerin radiolähetyksessä onnittelut terveen pojan syntymisestä. Päällikkö ei ollut kahteen vuoteen päässyt käymään kotonaan perheensä parissa. Onnittelut saivat hänet ajamaan veneensä Englantilaiseen satamaan.

Sodan päätyttyä Delmer palasi Saksaan. Vaikka natsit olivat saaneet koko Euroopan tuhotuksi, heitä alettiin nostaa merkittäville paikoille hallinnossa. Säädettiin lakeja sotarikollisten armahtamisiksi. Itävallassa presidenttinä oli tunnettu natsirikollinen vielä 1990-luvulla. Neuvostoliiton hallitsemassa Itä-Saksassa jatkui tyrannia entiseen malliin, nimi vain vaihtui. Natsien sijaan valtaa pitivät kommunistit. Korruptiokin jatkui totutulla tavalla.

Kirjan tekstissä jokunen kohta hämmensi. Toistuvasti mainittiin Saksan kansalaisten transistoriradiot. Sota-aikaan ei ollut transistoreja missään laitteissa. Myös kerrotaan, että saksalaiset laajalti selasivat lyhytaaltojen radioasemia. Muista kirjoista on voinut lukea, että Saksassa olisi ollut sallituja vain kansanradiot, keskiaaltovastaanottimet, joissa oli kiinteästi valittavissa vain saksalaisia asemia. Ja sitten mainitaan että Woburnista Lontoon nurkilta oli 1600 kilometrin päässä Yhdysvaltojen Nebraska. Olisiko tuohon erheeseen syynä, että USAssa on myöskin Woburn nimisiä paikkoja? 

Alussa mainittu kotimaamme uutinen, että poliitikot valehtelevat yhä enemmän kertoi myös, että rahalla on yhä suurempi vaikutus äänestäjien suosioon. Orbanin, Putinin ja Trumpin lisäksi miljoonamiehiä on valittu valtioiden johtoon muuallakin. Viimeksi Tsekissä ja Slovakiassa. Näin jatkunee niin kauan, kuin äänestäjiä ei kiinnosta seurata päättäjien puheiden ja tekojen erilaisuutta. Sitäkin on tutkittu, että valehtelu syö moraalia, eikä enää eroteta oikeaa väärästä, hyvää pahasta.

Tämän tikustelin aikanaan Facebook-sivulleni. Viime kesänä lopetin Facebookin käytön, mutta tämä teksti sopii näin pyhäaamun rauhaan.

Ville Mäkipelto, Paavo Huotari: Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023).

Olen tottunut semmoiseen, että jos kirjan nimessä on "vaiettu", kirjailija on ollut laiska, eikä ole viitsinyt silmäillä, mitä kaikkea aiheesta aiemmin on julkaistu. Tämä kirja on poikkeus: jo alussa todetaan, ettei suomeksi ole tällaista julkaistu.

Omalla vastuullaan saa jokainen selostukseni lukea. Uskon asiat ovat useimmille netin selaajille tärkeitä ja herkkiä. Ei pystytä hyväksymään muuta, kuin omaan kuplaan sopivaa tietoa, on kyse sitten uskonnosta tai politiikasta. Eräistä toisista aiheista kirjoittaessani olin saman päivän aikana "vihervasuri, punikkikommari, demari ja natsi" sekä lietsoin "Venäjän vihaa". Kun lukijalla ei ole vankan luulon tueksi tietoa tosiasioista, voi pistää niin vihaksi, että voi vain yrittää leimata tosiasioista kertovan valehtelijaksi. Toki olen hyvilläni noista kommenteista, koska olen lukijoiden mielestä osannut asioita käsitellä monipuolisesti ja laajakatseisesti.

Olen tiennyt, että eksegetiikka on uskonnollisten kirjoitusten parissa tehtävää salapoliisityötä. Erinomaisesti tämä kirja aihetta valaisee perinpohjin.

Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Ensimmäiset kristittyjen pyhät kirjat oli juutalaisten Tanak, kristityille Vanha testamentti. Juutalaisten pyhät kirjoitukset olivat osin kolmen tuhannen vuoden takaa kirjoitettu hepreaksi ja arameaksi. Kristittyjen Vanha testamentti Septuaginta oli Egyptissä tehty kreikankielinen käännös noin vuodelta 300 ennen ajanlaskun alkua. Puhdasta Jumalan sanaa julistaa yli 6 000 Uuden testamentin erilaista versiota. Uuden testamentin kirjojen ensimmäisiä versioita arvioidaan kirjoitetun vuosina 50 - 150 ajanlaskun alun jälkeen. Yksikään kirjoittajista ei ollut Jeesuksen lähipiiriä. Tekstit perustuvat kuulopuheisiin.

Suomenkielinen kirkkoraamattu on vuodelta 1992. Joidenkin uskovien mielestä käännös on harhaoppinen, koska alkuperäistä Jumalan sanaa julistaa käännös vuodelta 1938. Tosiuskoville kelpaa vain käännös vuodelta 1776.

Yhtään alkuperäistä raamatun tekstiä ei ole säilynyt, eikä kirjoittajia tunneta. Kaikkia tekstejä on ollut muokkaamassa ja eri kielille kääntämässä lukematon määrä kirjureita eri maissa. Raamatun kertomusten aikoihin hepreankielessä oli alle 10 000 sanaa, eikä kirjoitetussa tekstissä ollut vokaaleja (a, e, i, o, u, y). Nykyisin satoja tuhansia ja sanojen merkitys on osin muuttunut. Lisäksi kopioitaessa tai käännettäessä on tapahtunut tahattomia tai tahallisia virheitä ja sisältöä on soviteltu ajan hengen mukaiseksi.

Vanhan testamentin alkuaikojen ylijumala oli Eljon ja oli paljon "jumalan poikia", yhtenä Jahve. Eljonin puoliso ja Jahven äiti oli Asera, joka vaihdettiin myöhemmin Jahven puolisoksi ja lopulta hylättiin harhaoppina (suomalaisilla oli Ukko ylijumalan lisäksi mies- ja naisjumalia). Jumalan pojille jaettiin maat ja Jahve sai Juudan asukkaineen. Vähitellen Jahve nousi hierarkiassa ja niinpä ensimmäinen käsky sanookin "... älä pidä muita jumalia."

Ohessa liitekuvana kirjan sisällysluettelo. Monet asiat eivät ole uskomustemme mukaisia. Neitsyt Marian kertomuksen kulku lähtee noin 2 700 vuotta sitten vaikuttaneen Jesajan kirjasta. Jumala tekee liiton Juudan kuninkaan Ahasin kanssa ja "lupauksen merkkinä on nuori nainen, joka synnyttää pojan" (ei mainita kuka missä milloin). Lähes tuhannen vuoden kuluttua Matteuksen evankeliumin kirjoittajat huomaavat, että "nuori nainen" on Neitsyt Maria ja "poika" on Jeesus. Noina aikoina alkuperäisellä sanalla oli molemmat merkitykset ja sittemmin "nuori nainen" hävisi ilmaisulle "neitsyt." 

Kirjoittajat tietävät, että Suomen eduskunassa useimmiten siteerattu on Raamattu. Murheellisesti julkisuudessa Raamattu on monesti lyömäase, josta poimituilla tekstipätkillä todistellaan muiden mielipiteet synniksi. Kirjassa on mm. otsikko:"Kääntäjät lisäsivät homoseksuaalisuuden Raamattuun".

Itse suosittelen tätä kirjaa koulujen uskontotunneille (mikähän lie nykyisin oppituntien nimitys?) kuin myös rippileireille. Ei tarinoiden taustojen selvityksen pitäisi ihmisen henkilökohtaisia uskonasioita ja arvoja muuksi muuttaa. Raamattu kertoo tuhansien vuosien ajalta ihmisten suhtautumisesta jumaliin.

Ps. maailmassa lienee erilaisia uskontokuntia satoja tuhansia (kristittyjäkin on laskettu olevan lähes 50 000 erilaista seurakuntaa). Monilla on omat pyhät kirjoituksensa, joten sanan selittäjillä riittää työsarkaa.

Ps2. Raamatussa ei mainita Eevan poimineen omenaa paratiisissa. Maailman vanhin ammattihan on ollut omenanpoimija. Vasta toisena on se "maailman vanhin ammatti". Ennestään olen tiennyt, että ennen Eevaa Jumala oli luonut Aatamin kaveriksi Lilithin samoista aineksista kuin Aataminkin. Koska Lilith tykkäsi päntiönään rillutella joidenkin lähiseudun örkkien kanssa, yritti Jumala uudelleen: loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Onnistuikohan nyt paremmin?

Ps3. Eräs kristinuskon peruspilareista, kirkkoisä Augustinus, oli jumalalle vihainen naisen luonnista. Hänen mielestään jumalan olisi pitänyt luoda mies Aatamin kaveriksi. Niistä ajoista naiskeskeinen uskonto alkoi lietsoa naisvihaa, joka jatkuu edelleen.

(Jatkoa tälle kirjalle viime vuonna julkaistussa Mäkipellon kirjassa Jumalan synty)

Äänimeressä on uusien merikirjojen palsta, sekä foorumi ”Muita kirjoja”. Palstan seuraajat jakavat tietoja omista lukemisistaan. Ohessa eräs vinkki, kiitos.

Fredrik Rejman: Laivalääkärinä valaanpyynnissä. Sahlgrenin kustannusliike Oy 2006. Sivuja 219.

Fredrik Rejman (Helsinki 14.12.1928-15.2.2012 Porvoo) vasta valmistuneena lääkärinä hoksasi Hufvudstadsbladetista pikkuisen ilmoituksen, jossa etsittiin lääkäriä valaanpyyntikaudelle 1957-1958 Antarktiksen vesille. Redari lähetti matkaliput: DC-3 lentokoneella Maariaahaminasta Tukholmaan ja sieltä DC-8 lennolla Osloon. Esittäytymisreissu oli suotuisa molemmin puolin ja lääkäri sai jobin.

Jo tuohon aikaan valaanpyynti oli kansainvälisesti säännösteltyä.Vajaat 15 000 valasta oli sallittu ammuttavan tuolla pyyntikaudella. Laivalla oli kaksi valtion virkamiestä, jotka tunnistivat pyydetyt valaat ja mittasivat pituuden ja kirjasivat tiedot. Ei kerrota, mitä alamittaisille tehtiin, muttei niitä varmaankaan saatu herätettyä henkiin.

Valaskeittämö PELAGOS oli alunperin liverpoolilainen 1902 rakennettu pasiseeri/rahtilaiva ATHENIC, joka oli 1928 muutettu valaanpyyntiin. Saksalaiset olivat takavarikoineet laivan käyttöönsä sotavuosiksi. Romuranta odotti Hampurissa 1962.

Pyyntiretkelle lähti noin 400 miestä. Naisia ei ollut. Varsinaisia pyyntialuksia oli vajaat kymmenen. Tykillä ammutun harppuunan kärjessä oli räjähdyspanos. Tapetut valaat puhallettiin täyteen ilmaa ja jätettiin merkittyinä kellumaan tukialuksen keräiltäväksi.

Ensimmäiset tapetut valaat kiinnitettiin keittiön ulkosivuille fendareiksi pyyntialuksia varten. Aikansa raato kesti puristusta kahden laivan välissä, kunnes räjähti ja levisi palasina ja löyhkänä molempiin aluksiin. 

Nuori lääkäri oli kovin huolissaan osaamisestaan. Oli kokemusta vasta vain vajaan sadan umpisuolen leikkaamisesta. Pyyntimatkalla lukema kasvoi yhdeksällä. Lisäksi yksi vatsakalvon tulehduksen leikkaus. Paljon enemmän tohtoria työllisti pyyntiväen mädäntyneet hampaat, joita oli jatkuvasti revittävä irti. Lisäksi aasialainen flunssa piileskeli jossain ja merellä sairastutti tohtorinkin.

Olessani töissä rahtilaivoilla 70-80 luvuilla pääsin tutustumaan suomalaisten merenkulkijoiden alkoholinkäyttöön. Tuolloin huomasi, että norjalaiset olivat tässä taidossa paljon pidemmällä. Laivatohtori kertoo, että matkalla pyyntivesille bunkraussatamissa porukka täydensi omia viinavarastojaan. Kaikki juotiin yhtä mitaa niin kauan, kuin pulloissa riitti. Massiivinen seppä kantoi Kapkaupungista kaksi koppaa viskiä puuriin. Parin pullon vuorokausivauhdilla ne riittivät 12 päiväksi. Kova kuuri oli toipuminen, mutta sen jälkeen työkunto löytyi.

Kokeneet valaanpyytäjät kertoivat, että aiemmin oli löytynyt satojen valaiden parvia. Nyt enää alle kymmenen.

Retkikunta saavutti tavoitteensa 80 000 tynnyriä valasöljyä. Yhdestä valaasta saatiin keitettyä 300 astiaa. Tavoite tuotti laivaväelle bonukset, paitsi tohtorille, joka oli neuvotellut kiinteän palkan.

Antarktiksella oli kaksi muutakain norjalaista valaanpyyntilaivastoa. Niiden saaliit olivat yli 130 000 tynnyriä. Lisäksi havaittiin japanilaisia, brittejä ja neuvostoliittolaisia. Neuvostoliittolaiset olivat tarkkaan perillä kaikista kansainvälisistä säännöistä, mutteivät noudattaneet yhtäkään. Näköetäisyyden päässä norjalaiset kuuntelivat venäläisten radioivan aivan muuta, kuin mitä tekivät.

Töissä olen ollut tankkilaivalla, josta ei sinä aikana päässyt maihin kolmeen kuukauteen. Huomasi, että joillekin laivaväestä eristäytyminen kävi raskaaksi. Suunnilleen saman mittaisen pyyntikauden loppuaikoina alkoi norjalaistenkin humeetit höyrähdellä. Ilmaantui vainoharhaisuutta jopa niin, että joitakin oli vahdittava. Onhan valaanpyytäjillä painolastina kurjat säät ja jatkuva tappamisen löyhkä.

Fredrik Rejman jatkoi kirurgin hommiaan ja on kirjoittanut toisenkin muistelun: Som volontärkirurg i Afrika

Mihail Zygar. Sota ja rangaistus - Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Otava 2023. Suomentaja Kyösti Karvonen.

Erinomainen kirja, jos kiinnostaa tietää, kuinka tähän päivään on tultu viime vuosituhannen aikana.

Venäläisten kirjailijoiden näkemykset ovat vähän eri kantilta, kuin läntisten historioitsijoiden. Oppii erilaista nippelitietoa.

Zygarilla on mittava ura toimittajana ja henkilökohtaisia tapaamisia monien venäläisten ja ukrainalaisten oligarkki/poliitikkojen kanssa. Zygar ei ole hallinnon äänenkannattaja, joten hänen kertomansa historia on yhtenevä läntisten dokumentteihin perustuvien julkaisujen kanssa.

Presidentti Putinin toiveajattelu historiasta kertoo, että Venäjä olisi ensimmäisen vuosituhannen lopulla syntyneen Kiovan Rusin perillinen. Venäläinen Zygar kertoo - kuten läntisetkin historioitsijat - että Ukraina periytyyy Kiovan Rusista. 

Venäjä on mongolivalloittajien Kultaisen Ordan luomus 1200 luvulta. Tsingis Kaanin pojanpoika Batu antoi vähäisen Moskovan ruhtinaskunnan hallitsijoille tehtäväksi huolehtia veronkannosta valtakunnan läntisillä alueilla. Valtiaita kiinnosti saada vain määrätyt verot, joten Moskovan herrat keräsivät samalla itselleen omaisuutta, minkä alaisiltaan irti saivat. Saalista paransi mongoleilta opittu julmuus.

Kun Kultainen Orda hajosi parin sadan vuoden kuluttua, Venäjän ruhtinaskunta maksoi veroja Krimin kaanikunnalle. Veroja mongoleille maksettiin vielä Pietari Suuren aikaan 1600-luvun lopulla. Vasta sata vuotta myöhemiin Katariina Suuren aikaan Venäjä valloitti ottomaaneilta Krimin. Eli Krimin niemimaa on kuulunut Venäjälle noin 150 vuotta.

Venäläisille on periytynyt mongolien ääretön julmuus elämää kohtaan. Kymmenissä miljoonissa arvioidaan mongolien murhatyöt. Ehkä vain Stalin on pystynyt murhauttamaan yhtä paljon. Tosin mongolit eivät murhanneet omaa väkeään Stalinin tavoin. Presidentti Putinin aikaisten hirmutekojen uutiset ovat levinneet sodista Kaukasiassa ja Ukrainassa.

Ehkäpä omaa historiaa ei Venäjällä koeta ylpeilyn aiheeksi. Presidentti Putin ei julista mongolien perintöä, vaan pyrkii tuomaan sukulaisuutta ukrainalaisten kanssa esille. Toisaalta yhtä kiivaasti Venäjän hallinto kiistää Ukrainan valtion olemassaolon ja ukrainan kielen.

Niin Mihail Zygar kuin venäläinen kirjailija Mihail Šiškin ovat yksimielisiä, että ainoa keino saada Venäjä palautetuksi ihmiskunnan joukkoon on menneisyyden rehellinen käsittely. Mihail Šiškin kirjoittaa, että venäläiset ovat aina olleet valtiaiden orjia. Ainoa ylpeyden aihe on olla suurvallan orjia.

Zygar:"Imperiaalinen historia on sairautemme, se on luonnostaan koukuttavaa. Ja vieroitusoireet tulevat tekemään kipeää. Meidän on palattava todellisuuteen ja ymmärrettävä, mitä olemme tehneet... Me olemme syyllisiä ukrainalaisten, puolalaisten, suomalaisten, georgialaisten, kazakkien, kirgiisien, uzbekkien, tataarien, kalmukkien, evenkien, jakuuttien, burjaattien edessä. Ja lista jatkuu."

Lukeminen oli merenkulkijoilla arvossaan 1970-80-luvuilla, kun maailmalla työskentelin tienaamassa elantoani. Kun merimatkoja taitettiin viikkoja ja kuukausiakin, kasvoi uutta jutun juurta kirjojen tarinoista. Kauppalaivaston huoltoneuvosto ja sittemmin Merimiespalvelutoimisto ylläpitivät laivakirjastotoimintaa. Vaihtomiehistöjen mukana kulkivat kirjastokassit. Joskus omatoimisestikin järjestettiin kirjastovaihtoja samoille vesille sattuneiden suomalaisten laivojen kanssa. Joskus jopa satamavaltion direktiivejä venytellen.

Äänimeren sivustoilta löytyy palsta ”Merikirjoja” sekä foorumi ”Muita kirjoja”. Palstojen seuraajat laventavat lukemisen aihepiiriä omilla kirjavinkeillään. Kuten oheinenkin.

Shaun Walker: Soluttautumisen mestarit. Bazar 2025. Sivuja 505.

Venäjällä 1917 syksyllä vallan kaapanneet bolsevikit olivat harjoitelleet vuosikymmeniä maanalaista sabotaasia, salamurhia ja soluttautumista vastustaessaan tsaarin hallintoa. Mm. tsaari Aleksanteri III tapettiin pommilla.

Neuvostohallintoa ei maailmalla kovin kerkeästi kiiruhdettu tunnustamaan. Niinpä lähetystöjen ja diplomaattien puutteesta johtuen oli hankittava tietoa epävirallisin ja laittomin keinoin.

Siviilien käyttö vakoilussa oli uutta. Britit olivat luoneet vakoilujärjestönsä MI6 vuonna 1909. Jenkit vastaavan vasta toisen maailmansodan jälkeen. 

Neuvostoliiton alkuvuosina tsaarin vallan kannattajat olivat vakava uhka uudelle hallinnolle. Kirjassa ei mainita ”Trusti”-operaatiota, joka oli riemuvoitto kommunisteille. Lähes koko 1920-luvun maailmalla uskottiin Trusti-järjestelmän kannattavan tsaaria ja pyrkivän kaatamaan neuvostohallinnon. Systeemi oli Moskovassa kehitelty ja hyväuskoiset tsaarin kannattajat saatiin houkuteltua tapettaviksi.

Kirja kertoo elämäntarinoita monista muista menestyksellisistä vakoilijoista eri puolilla Eurooppaa ja Japanissa. Ongelmaksi nousi luottamus: kun vakoojat asemamaissaan esiintyivät keksittyinä henkilöinä, keskus Moskovassa joutui myöskin epäilemään, huijaavatko agentit heitäkin. Stalinin vainovuosina 1930-luvun lopulla monet vakaumukselliset vakoojat kutsuttiin kotimaahan ja tapettiin keksityillä syytteillä kansanvihollisina. Kokeneiden toimijoiden tilalle organisaatioihin nimitettiin ummikkoja vasta-alkajia, joilla ei ollut kielitaitoa eikä omakohtaista kokemusta ulkomaista.

Kuten nyt vuonna 2026 presidentit Putin ja Trump tekevät pisnestä muiden kansojen ja valtioiden omaisuudella, jakoivat liittolaiset Hitler ja Stalin elokuussa 1939 naapurivaltioitaan ja yhdessä aloittivat toisen maailmansodan syyskuussa 1939.

Stalin oli vakuuttunut, ettei hänen sotatoverinsa Hitler ryhdy kahden rintaman sotaan, ennenkuin olisi saanut rauhan brittien kanssa. Samalla Stalin uskoi, että Hitler ja britit rusikoisivat toisensa henkihieveriin, jolloin Neuvostoliiton olisi helppoa valloittaa Eurooppaa.Vähäisinkin vakoilijavoimin eri maista Moskovaan tulvi varoituksia Hitlerin hyökkäysvalmisteluista Neuvostoliittoon. Yhä vainoharhaisemmaksi muuttunut Stalin tyrmäsi kaiken.

”Jos ruohonjuuritasolta tulevat raportit eivät istuneet siihen, millaiseksi maailman tulisi kehittyä Leninin kirjoitusten mukaan, ne hylättiin virheellisinä… Berija (ylin vakoilupäällikkö) määräsi neljä NKVD:n upseeria, jotka edelleen lähettivät raporteja Saksan hyökkäysvalmisteluista, ”murskattavaksi työleirille hiekaksi” (Berijan kuvaus venäläisistä oli ”vankileirien tomua”. Tämän ajan valtaapitävien kuvaus venäläisistä on ”planktonia”). Samana päivänä hän kirjoitti viestin Stalinille tavanomaiseen imartelevaan sävyynsä:”Minä ja minun alaiseni, me olemme painaneet tiukasti mieleemme viisaan loppuäätelmänne: Hitler ei aio hyökätä kimppuumme vuonna 1941”. Samana yönä historian suurin sotajoukko aloitti hyökkäyksensä Neuvostoliittoon.”

”Sota tappoi kaksikymentäseitsemän miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista. Kolmasosa maan sotaa edeltävästä varakkuudesta tuhoutui, mukaan lukien 32 000 tehdasta ja 70 000 kilometriä rautateitä. Vuoden 1945 toukokuun vapauttavaa juhlintaa seurasi nälänhätä, joka pyyhkäisi maan suurimman osan yli.”

Sodan jälkeen illegaalien käyttö jatkui tuloksekkaasti. Neuvostoliitto puolusti voimakkaasti julkisuudessa rauhaa, mutta salaisesti lietsoi eripuraa, väkivaltaa ja sotaa. Kirjan takakannen kuvassa kerrottu kymmenen venäläisen vakoilija pidätys meinasi tyssätä siihen, että Venäjän presidentti Medvedev oli tulossa vieralulle Yhdysvaltioihin. Vielä Obaman aikaan oli yleinen uskomus, että Venäjä olisi muuttumassa länsimaiseksi demokratiaksi ja hyviä suhteita piti vahvistaa kaikin keinoin.

Eräs toinen historiateos valottaa 80-luvun neuvostoliittolaisen loikkarin kuulusteluja Yhdysvalloissa. Suurin osa maahan lähetetyistä vakoojista oli illegaaleja, tavalliseksi amerikkalaisiksi naamioituja. Heidän tehtävänsä oli ja on lietsoa polarisaatiota, eripuraa, väkivaltaa ja heikentää luottamusta esivaltaa ja lainsäädäntöä kohtaan. Tätä tavoitetta on vahvasti edistänyt internet. Myöskin presidentti Reaganin masinoima uusliberalismi: useimmat eivät ole hyvillään, että heidän kovan työnsä tulokset kasvattavat vain yritysjohtajien ja omistajien varallisuutta. Viime vuosien uutiset kertovat, että illegaalit ovat saavuttaneet tavoitteensa.

Jos ei Stalinille tosiasioilla ollut merkitystä, on sama jatkunut nykyisenkin presidentin aikaan. Hyökkäys Ukrainaan on perustunut luuloille ja toiveajattelulle. Presidentin avustajat ovat Berijan lailla ”painaneet tiukasti mieleensä presidentin viisaan loppupäätelmän”. 

Stalin on nykyisin venäläisten suurimpia idoleita. Tosin Venäjän nykylakien mukaan hän olisi vankilassa. Stalin totesi sodan aikana, että Venäjä olisi hävinnyt sodan Saksalle ilman länsimaiden massiivista apua.

Iida Hallikainen & Jukka Savolainen: Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä. Venäjän hybridisota Suomea ja länttä vastaan. Otava 2025. Sivuja 314.

Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Iida Hallikainen kirjoittaa sujuvasti ja vetävästi Venäjän aiheuttamista tapauksista niiden alkamisesta loppuun asti. Jukka Savolainen tekee yhteenvedon virkamiesmäisemmällä tyylillä. Paljon mainitaan, että ”julkisuudessa ei ole kerrottu”.

”Venäjän informaatiosodankäynti on koordinoitua ja sitä syötetään kohderyhmille eri kanavien kautta. Mukana ovat joukkotiedostusvälineet ja sosiaalinen media. Tiedon tuottajina esiintyy mittava määrä erilaisia lähteitä: hallinto, vapaina toimittajina toimivat propagandistit, ulkomailla talkoisiin osallistuvat motivoituneet toimijat.”

”Kohderyhmiä ovat: Venäläinen yleisö, aggression kohteena olevan maan kansalaiset – kuten suomalaiset –, ”Länsi” ja ”Globaali etelä” (viittaa matalan ja keskitulotason maihin, jotka sijaitsevat Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa).”

”Venäjän informaatiosodankäynnistä pitää ymmärtää jotain, mikä ei sovi länsimaiseen maailmankuvaan: informaatio ei ole sidottu millään tavalla mihinkään absoluuttiseen totuuteen. Me länsimaalaiset olemme ihmetelleet, miksi jotkut kehtaavat valehdella niin karkeasti.” Venäjän kielessä on paljon totuuteen liittyviä sanoja, jotka ilmaisevat totuuden määrän: ääripäät täysin totta tai ei totta edes toinen puoli.

Tulisi aina muistaa, että diktatuurien ja autoritääristen valtioiden (esim. Venäjä, Kiina, Unkari, Trumpin USA) tiedotus pönkittää pelkästään hallinnon omia tavoitteita.

”Venäjältä Suomeen kohdistettua tai Suomeen liitettyä kielteistä infromaatiovaikuttamista alkoi esiintyä hämmennystä herättäneissä Venäjän lapsiasian valtuutetun kautta järjestetyissä operaatioissa vuonna 2012. Puuhamiehenä toimi suomalainen dosentti, joka sittemmin presidentti Putinin asetuksella sai Venäjän kasalaisuuden (saiko joitakin kunniamerkkejäkin?). Sisällysluettelon kuvasta voi katsoa, mitä ilkeyksiä on sen jälkeen seurannut.”

Venäläisten tekemiin kiinteistökauppoihin viitaten ”Venäjän hallussa oleviin tiloihin voidaan varastoida aseita, räjähteitä ja muuta materiaalia, kuten univormuja, ja niistä käsin voidaan käyttää esim. elektronisen härinnän laitteita ja majoittaa erikoisjoukkojen sotilaita. Krimin valtauksen yhteydessä 2014 hyödynnettiin juuri tälläistä ennakkovarastointia.”

”Venäjä on lisännyt aggressivisia hybriditoimiaan Naton jäsenmaita vastaan myös euroatlanttisen alueen yli. Näitä ovat mm. sabotaasi, väkivallanteot, provokaatiot liittolaisten rajoilla, laittoman maahanmuuton välineeellistäminen, pahantahtoien kybertoiminta, elektroniset häiriöt, disinformaatiokampanja, pahantahtoinen poliittinen vaikuttaminen sekä taloudelliset pakkokeinot. … lisäksi poliittista ja diplomaattista painostusta, disinformaatiota ja propagandaa, illegaaleja ja nukkuvia agentteja, yksityisiä toimijoita, kuten yksityistä venäläistä palkka-armeijaa Wagneria (natsihenkinen ryhmä otti nimekseen Hitlerin suosikkisäveltäjä Wagnerin. Nykyisin Afrikassa käytetään Wagnerista nimitystä Africa Korps, mikä oli Hitlerin Afrikan armeijan nimi), kyberoperaatioita, informaatiovaikuttamista, sotilaallista painostusta ja erikoisoperaatioita sekä yleistä kiistämistä ja hämmenyksen aiheuttamista.”

”Venäläistä diplomatiaa ymmärtääkseen on hahmotettava, miten venläisiä diplomaatteja tehdään… Ensimmäisestä päivästä lähtien meille opetettiin, että Venäjä on ja sen tulee pysyä suurvaltana. Ei vain yhtenä maana muiden joukossa vaan napana moninapaisessa maailmassa… haastaa länsi. Tämä uskomus – yhdistettynä katkeruuteen, imperiaaliseen nostalgiaan ja jatkuvaan loukkaantumisen tunteeseen (kuten lännessä populistit) – muodostaa venäläisen diplomatian selkärangan”.

”...meille opetettiin, miten vedotaan kansainväliseen oikeuteen samalla, kun sen henkeä rikotaan. Miten puolustetaan normeja samalla, kun niitä puretaan, ja miten puhutaan rauhasta samalla, kun oikeutetaan ja käydään sotia. Georgia, Syyria, Ukraina. Me käytämme mitä tahansa alueellisen koskemattomuuden tai itsemääräämisoikeuden perustelua, joka sopii kulloiseenkin päivän puheenaiheeseen (näinhän Venäjä on toiminut Ukrainassa torjuttuaan ehdotukset tulitauosta ja rauhasta ja samalla julistanut Ukrainan rauhan esteeksi).

Liittolaiset ”Venäjä ja Kiina näkevät nykyisen konfliktin vahvasti sivilisaatiovaltion näkökulmasta. Mikä tarkoittaa tulkintaa historiallisesta oikeutuksesta alueisiin, jotka eivät tällä hetkellä kuulu näiden valtioiden hallintaan… nykyiset kansallisvaltioiden rajat eivät venäläisestä tai kiinalaisesta näkökulmasta vastaa niiden sivilisaatiovaltioiden rajoja, mikä tarkoittaa jatkuvaa pyrkimystä laajentumiseen poliittisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti sekä alueellisesti… kulttuurilla on ratkaiseva merkitys. Kun kulttuurin perinteiset tavat tuhoutuvat, ihmiset menettävät kykynsä ymmärtää kulttuurinsa merkityksiä, ja kun itse merkitykset tuhoutuvat, tuhoutuu lopulta myös kansakunta.”

Kiina pyrkii vankasti liittämään Taiwanin alueekseen kuin myös kaappaamaan koko Etelä-Kiinan meren omaan hallintaansa. Samalla mitätöidään kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja.

”Venäläinen ”Sodan yleisen teorian perusteet” teos vuodelta 2013 määrittää sodan perustavanlaatuiseksi ja pysyväksi osaksi ihmisen olemassaoloa.

”Sodan voittamiseksi ei ole välttämätöntä tuhota vihollisen armeijaa: riittää, että hajotetaan vihameilisen osapuolen hallintojärjestelmä, tukahdutetaan sitä hallitseva eliitti ja häivytetään kansakunnan kulttuurin perustukset.”

Venäjän ulkopolitiikan doktriini... selittää Venäjän aseman yhtenä maapallon merkittävistä sivilisaatioista, jonka tulee selviytyä muiden sivilisaatioiden asettamista haasteista. Läntinen liberaali demokratia kuvataan rappeutuneena järjestelmänä, joka tukehtuu moraalin puutteeseen ja afroislamilaiseen hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen. Jossain vaiheessa vain Venäjä jää puolustamaan kristinoppia. Näin pyhään tehtävään liittyy velvollisuus toimia valtakeskuksena, jolle pienet napurit ovat alisteisia.”

Itse muistan muutaman vuoden takaa Moskovan patriarkka Kirill II:n näkemyksen moraalista ja kristinopin puolustamisesta:”Ukrainassa käynnissä oleva sotilasoperaatio on evankeliumin kirjaimen mukaan toteutuvaa lähimmäisenrakkautta”.

”Kiinalla ja Venäjällä on selkeästi yksi yhteinen intressi: länsimaiden vapaisiin vaaleihin ja vapaaseen tiedonvälitykseen perustuva demokratia ei saa levitä niiden alueelle. Vapaisiin vaaleihin alistuminen johtaisi vaivalla luotujen hallintajärjestelmien pettämiseen.” Hallitsijat pelkäävät eniten oman valtansa menettämistä.

”...häämöttää Tsingis-kaanin, Stalinin ja Maon perintö. Nyt on jo näkyvissä, että sekä Kiinan että Venäjän johto ovat valmiita kurittamaan omaa kansaansa ja koko maailmaa uudessa hengessä… Kiinassa usko uuteen kommunistipuolueen johdolla saavutettavaan paluuseen maailman johtovaltioksi ja Venäjällä oppi venäläisen sivilisaation erityisestä merkityksestä. Näiden kansakuntien uhrivalmius ja laajentumisennälkä on kova. Lännessä sellaista ei ole (muualla kuin Trumpin USAssa?)”

”...olemme kansainvälisessä maailmanlaajuisessa konfliktissa. Siinä ottavat mittaa toisistaan länsimainen liberaali demokratia, markkinatalous, kapitalismi ja toisella puolella valtiojohtoinen autoritaarinen kapitalismi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että länsi voi hävitä tämän kamppailun.”

”Häviön avaimet ovat oman alueen kontrollin menetys taistelussa merkityksistä, jolloin kansalaiset eivät enää tunnista omaa yhteisöään ylläpitämisen saati puolustamisen arvoiseksi, sekä taloudellisen, poliittisen ja kulttuurisen vaikutusvallan menetys maailmanväestön enemmistön keskuudessa, mistä seuraa syrjäytyminen. Näin voi käydä, ja siihen lännen vastustajat pyrkivät aktiivisesti.

Kirjan mukaan Suomen valtiovalta on tähän mennessä onnistuneesti torjunut Venäjän häirinnän. Se ei kirjasta selviä, miksi nykyinen hallintomme kohtelee kirjan otsikon sanoilla omaa kansaansa: rapauttaa suomalaista kulttuuria, näivettää kansalaisyhteiskuntaa ja sananvapautta, kasvattaa polarisaatiota ja syrjäytymistä. Ottaa kansalaisilta pois sen, joka olisi puolustamisen arvoista. Samaa tavoittelevat Venäjä ja Kiina.

Toistaiseksi Suomessa voidaan järjestää vaaleja. Toivoisi jokaisen äänestämään oikeutetun ymmärtävän, että jokainen ääni Suomen puolesta on tärkeä.

Eskil Engdal & Kjetil Sæter. Salakalastajien jäljillä. Like 2018. Kääntäjä Jonna Joskitt-Pöyry. Sivuja 333.
333 s.

Tätä tikustelua tarjosin erääseen lehteen kahdeksan vuotta sitten, muttei ollut silloin tarpeellinen.

Norjalaiset toimittajat Eskil Engdal ja Kjetil Sæter olivat jokunen vuosi sitten kirjoittaneet lehtijutun salakalastuksesta. Tarina sai Norjassa niin suuren suosion, että aihe päätettiin laajentaa kirjaksi, joka ilmestyi viime vuonna. Suomenkielellä teosta päästiin lukemaan heti tänä vuonna (2018). Kääntäjä Jonna Joskitt-Pöyry on onnistunut erinomaisesti.

Meillä Suomessa on vuosien mittaan saatu lukea uutisia islantilaisten, japanilaisten ja norjalaisten laittomasta valaanpyynnistä ”tieteellisiä tutkimuksia” varten. Japanilaiset ovat lisäksi saaneet mainetta delfiinien joukkoteurastajina. Tämä kirja kertoo rikollisesta hammaskalan pyynnistä kylmillä ja myrskyisillä Antarktiksen vesillä.

Hammaskala ui syvissä merissä ja saattaa elää 50-vuotiaaksi. Kala kasvaa parimetriseksi ja painaa yli 100 kiloa. Kauan on tiedetty hammaskalan olevan merenelävistä maukkain: kuuluu maistuvan hummerin ja kampasimpukan välimuodolta.

Mittava salakalastus on alkanut kolmisenkymmentä vuotta sitten Etelä-Amerikan vesillä. Sitä mukaa kun jokin valtiovalta on häätänyt troolarit pois alueeltaan, on saalista löydetty muilta vesiltä. Kun kulinaristeille levisi tieto, että hammaskala on häviämässä sukupuuttoon, ravintolamaailma keksi hammaskalalle uuden nimen Chilean seabass ja kaupankäynti jatkui hyvällä omallatunnolla.

Salakalastuksen vuosituotoksi arvioidaan 20 miljardia dollaria. Indonesian vesillä uskotaan uistelevan 5000 laitonta kalastusalusta, joiden saaliin arvoksi mainitaan 5 miljardia dollaria. Hammaskalaa rosvoavan troolarin arvioidaan tuottavan hyvänä vuotena 5 miljoonaa dollaria.

Hammaskalan hävityksen ohessa albatrossit ovat katoamassa meriltä. Kun salakalastaja laskee pitkääsiimaa syötteineen, albatrossit hukkuvat jäätyään kiinni koukkuihin. Kerrotaan jopa 100 000 albatrossia tapetun vuosittain tässä pyynnissä. 

Sea Shepherd Conservation Society (SSCS) on 1977 perustettu meren elämää suojeleva järjestö. Suomessa Greenpeace on tunnettu reippaasta toiminnastaan. Sea Shepherd toimii vielä suoremmin ja tarvittaessa vastaa merielämää tuhoaville rikollisille samalla mitalla.

Kirja kertoo Sea Shepherd organisaation BOB BARKER aluksen seurantamatkasta THUNDER salakalastustroolarin vanavedessä 110 vuorokauden ajan. Toistaiseksi 110 vuorokautta laivajahtia on maailmanennätys. 

BOB BARKER on alunperin 1950 valmistunut norjalainen troolari POL XIV. THUNDER on Norjassa rakennettu troolari, 20 vuotta nuorempi, alunperin färsaarelainen VESTURVON. Sittemmin nimiä on kertynyt melkoisesti: ARCTIC RANGER, RUBIN, TYPHOON 1, KUKO, MING NO. 5, WUHAN NO.4, THUNDER. Lippuvaltio on muuttunut tarpeen mukaan, koska väärennettyjä rekisteröintidokumentteja on ollut puurissa tarpeen mukaan. Laivan nimi on vaihdettu nopeasti kääntämällä ahterissa roikkuva puulevy ympäri.

Sea Shepherd etsii tietolähteidensä ja laivojensa avulla laittomia kalastajia ympäri maapallon. Tavoitteena on estää salakalastus. Nostetaan ylös kymmenien kilometrien verkkojatoja ja siimoja. Ajetaan hengenvaarallisesti kalastus- ja huoltoalusten väliin, jolloin bunkraus ja proviantinsiirto on mahdotonta. Yritetään saada troolarit palaamaan satamiin toiveissa, että viranomaiset voisivat puuttua laittomaan kalastukseen.

Kuten maissa, on merelläkin ongelmana, että viranomaisten toimivaltaa on rajoitettu monenlaisin direktiivein. On useita edunvalvontayhdistyksiä, kansainvälisiä liittoja, poliisi, Interpol, merivartiosto, laivasto, tulli, satamaviranomaiset, jotka tietävät rosvolaivoista, mutta joiden puuttuminen rikolliseen toimintaan on lainsäädännöllä kahlittu. Rosvojen puuhia eivät kahlitse mitkään direktiivit. ”Hyvät” joutuvat syytteeseen, jos ovat yrittäneet valvoa lakeja jonkin direktiivin vastaisesti.

Niin maalla kuin merelläkin menestyvän rikollisuuden edellytyksenä on riittävä korruptio. Lahjotaan viranomaisia, rekisterinpitäjiä, vakuutusyhtiöitä, rahoittajia ja muita asianosaisia. Jos jossain on saatu laiton kalastaja haaviin, löytyy vapautukseen riittävästi rahaa. Jos jossain saadaan tuomio aikaiseksi, ei sakkoja tarvitse maksaa, eikä linnatuomioita istua. Joissakin maissa laivarekisterit on ulkoistettu yksityisille yrityksille, jotka rekisteröivät mitä tahansa sopivasta maksusta.

Troolarien suosima rekisterin pitäjä on Mongolian Ulan Batorissa. Jos salakalastaja on pidätetty johonkin satamaan, viranomainen joutuu odottelemaan kuukausia kyselyynsä rekisterinpitäjältä, joka ei välttämättä ole ymmärtänyt kysymystä. Jos vastaus tiedusteluihin joskus saadaan, on kalapaatti jo jonkin muun yhtä osaamattoman valtion rekisterissä.

Ihmiskauppa eli orjuus on käytössä troolareiden miehityksissä. Köyhistä maista kurjista oloista houkutellaan muhkeilla eduilla miehistöä. Autoritääriset valtiot kauppaavat kansalaisiaan laivojen omistajille. Valtio takaa, ettei seuraamuksia koidu työntekijöiden epäinhimillisestä kohtelusta. Jos kalastusmatkalla kuolo korjaa, ei perään kysellä. 

Troolari THUNDERin omistus selviää vasta kirjan lopulla. Hammaskalan laitonta pyyntiä organisoidaan Espanjan Galiciasta useiden kunnioitettujen sukujen voimin. Perheillä on arvostettuja liikeyrityksiä, jotka saavat laillisille pisneksilleen miljoonittain valtion ja EU:n tukia. Rikollinen kalastusraha kierrätetään ympäri maailmaa. Toki rosvoperheet ovat syvästi uskovaista kirkkokansaa lahjoittaen niin seurakunnalle, kuin hyväntekeväisyyteenkin.

Kirjassa seurataan 110 päivän takaa-ajon aikana elämää BOB BARKERilla, kuin myös jossain määrin rosvotroolari THUNDERilla. Pidempäänkin takaa-ajoon olisi resursseja, kun proviantti riittäisi kahdeksi vuodeksi. Paljon muuta salakalastukseen liittyväää kerrotaan merimatkan ohessa. Tosin jäi epäselväksi, mitä on laillinen hammaskalan pyynti.

Monia laivoja kirjassa mainitaan. Pientä herätyskelloa kilkuttaa reefer SUNNY JANE, joka keräsi Barentsin mereltä kaliningradilaisilta troolareilta luvatonta tonnikalasaalista. Viranomaisten havainnot laittomuuksista estivät reeferin pääsyn useimpiin Euroopan satamiin. Lopulta SUNNY JANE ankkuroitui Espanjan Galician Ria de Arousa jokisuistoon Venäläinen 13 hengen laivaporukka oli rahaton. Ei ollut bunkkeria, eikä provianttia. Oli 600 tonnia laitonta tonnikalaa. Viimeistä palkanmaksua ei enää muistettukaan. Entinen Gustaf Eriksonin Uudessakaupungissa rakennettu FISKÖ (2) hylättiin Ribeiran satamaan, missä se ylösmakasi kolme vuotta ennen romutustaan. 

Lue FISKÖ historia ja katso kuvia:
https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/53

Kun tämän kirjoittaja on nuoruudessaan tienannut omakotitalon hintaa rahtilaivolla ymmärtää, että pikkuiset troolarit ja reeferit ovat oma erilainen maailmansa. Kirjan laivoilla kalastuspäällikkö on lenkki omistajan ja laivan välillä ja määrää laivan kulusta. Kovin moni ei laivan omistajaa tiedäkään. Troolarin päällikkö on se joka naulataan ristille, jos laiva sattuu jäämään kiinni. Muu miehistö jätetään heitteille.

Jotkin asiat jäivät mietityttämään. Jos kalastajat ajavat kuuden solmun nopeudella, kuinka matkaa vuorokaudessa taittuu 200 mailia? Välillä tutka näyttää maksimissaan 12 mailia, välillä 20 mailia. Joskus hyvässä säässä jokin alus lähestyy kalapaattia ja havaitaan vasta kolmen mailin päästä. Ja tokihan entistä kipinää häritsee simplex radiopuhelinliikenteessä jokaisen puhevuoron vaihdon jälkeen sanottu ”loppu”.  

Kalastus on levinnyt kaikille merille. Mittavan ylikalastuksen vuoksi kaupallisesti tärkeimpien kalakantojen arvellaan romahtavan lähivuosina. 

Kirjaa lukee hyvillä mielin siltä osin, että maailmassa löytyy vapaaehtoisia suojelemaan sukupuuttoon tapettavia vedeneläviä. Samalla tulee tuumineeksi, mitenkä meillä direktiivien Suomessa? 

Suomen kaloista 12 on luokiteltu uhanalaisiksi. Kuitenkin niitä saa lain mukaan pyytää. Suomen tunnetuista eliölajeista uhanalaisiksi on arvioitu 2247. Tärkeimpiä uhanalaisuuden syitä ovat rakentaminen, sellumetsänhoito, soiden ojitus, vesien rehevöityminen. Kaikki laissa sallittua tuhoamista, minkä estäminen on lain vastaista. Suomessakin on pieni joukko rohkeita ihmisiä, jotka pyrkivät suojelemaan luonnon ja sen elämän säilymistä jälkipolville jopa rangaistusten uhalla.

Mari Manninen: Toimittaja kertoo – Niin Totta Kuin Osaa. Vastapaino 2025. Sivuja 262.

Tämän kirjan kirjoittamisen syynä mm. ”… huoli demokratiasta… Ilman journalismia ei ole demokratiaa, eikä ilman demokratiaa ole journalismia. Niitä nakerretaan rinta rinnan. Laitaoikeisto ei tukahduta journalismia vain Unkarissa tai Yhdysvalloissa, vaan journalismia yritetään mitätöidä myös Suomessa.”

Kun nettiä selaa, löytyy sieltä myös lehdistönvapaus maittain. Suomi oli pitkään ykkösenä. Sitten tuli SipiläOrpoSoini-hallitus ja Suomessa pudottiin sijalle kolme. Marinin hallitus petrasi lehdistönvapautta yhden pykälän kakkoseksi. OrpoPurran hallituksen aikana ollaan pudottu sijalle viisi. Maapallon väestöstä alle kymmenen prosenttia elää demokraattisissa valtioissa.

Konjunktuurit aaltoilevat. Viime vuosituhannella Suomessa oikeisto vaati lehdistön- ja sananvapautta. Keskusta ja vasemmisto olivat ”hyvien idänsuhteiden” ja itsesensuurin kannalla ja herkästi lyötiin leimaa neuvostovastaisuudesta. Silloiset taistolaiset vastasivat nykyisiä perussuomalaisia. Nykyisellä vuosituhannella ”vihervasemmisto” on siirtynyt puolustamaan yksilönvapauksia. Lehdistömme ja Yle vielä pystyvät kertomaan, kuinka nykyinen hallinto kuristaa vapauksia ja pyrkii lisäämään sensuuria siten, ettei hallinnon toimista pysty vapaasti ja lain mukaisesti julkaisemaan tietoa kansalaisille.

”Suomessa tärkeimmät säännöt toimituksille on kirjattu Journalistin ohjeisiin. Niiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto, ja sääntöjä kunnioittavalla alalla pelätään neuvoston moitteita. Suomessa kaikki merkittävät viestimet perussuomalaisten äänenkannattajaa Suomen Uutisia lukuun ottamatta ovat liittyneet Julkisen sanan neuvostoon ja lupautuneet noudattamaan alan eettisiä ohjeita."

Perussuomalaisia hiertää journalistin ohjeissa mm. ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen” ja ”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta”. Puolueen kannattajia viimeisen vuosikymmenen aikana seurattuani olen todennut, että eri mieltä olevia voi vainota ja kiusata keksityillä luuloilla ilman minkäänlaisia tosiasioita, samoin kuin suomalaisten maineen maailmalla voi häpäistä yhtä helposti.

Suomalaisia tiedotusvälineitä syytetään puolueellisiksi, koska ei julkaista näille syyttäjille tärkeitä uutisia jostakin päin maailmaa. Toimituksilla on käytössä ”valtava analyyttinen koneisto”, joka herkeämättä seuraa julkaisujen netissä saamaa suosiota. Samasta uutisesta voi olla erilaisin otsikoin erilaisia versioita joiden lukijoiden määriä verrataan. Uutinen voi tulla ja mennä, koska sillä ei ole lukijoita. Jonkin merkittävän uutisen puuttuminen ei johdu julkaisijan puolueellisuudesta, vaan lukijoiden kiinnostuksen puutteesta.

Myös toimittajia syytetään puolueellisiksi. Kuten eräs Ylen toimittaja kertoi, yhden viikon aikana hänet oli leimattu kommunistista natsiksi ja kaikkea siltä väliltä. Leimaajien viha herää heille vastenmielisistä totuuksista, joihin kertoja on syyllinen.

Toimittajien puoluekantoja ei ole tutkittu. Arvellaan toimittajien ajatuksen olevan vähän vasemmistoon kallellaan. Esimiehet, jotka hyväksyvät julkaisut, ovat vastaavasti keskustaa ja oikeistoa. Toimittajien lisääntynyt koulutus ja ammattitaito ovat suitsineet puoluekantojen merkitystä. Toimittajat ovat raitistuneet, varrattuna vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin pyrittiin kaveraamaan päättäjien kanssa. Toisaalta ei ole tutkittu sitäkään, kuinka lukijat ovat muuttuneet.

”Kun oli Juha Sipilän hallitus, keskustalaiset olivat meille raivoissaan. Kun oli Sanna Marinin hallitus, vasemmistolaiset olivat raivoissaan. Kun on Orpon hallitus, oikeistolaiset ovat raivoissaan. Hallitus on nimittäin aina toimittajien syynin keskiössä.

Toimittajien määrä on puolittunut viimeisen 15 vuoden aikana. Enää ei ole entiseen malliin erikoistuneita toimittajia. Oikolukijat eivät korjaile kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Paperilehti eli printti alkaa olla taakka, kun kaikki uutiset ilmaantuvat ensin nettiin.  Erillinen tiimi kokoilee nettiuutisista seuraavan aamun paperilehden. Usein työn alla on useita saman omistajan eri lehtiä, koska omistus keskittyy yhä harvemmille sijoittajille. Kiireen vuoksi virheiden määrä kasvaa.

Jos on kaksinaamaista silmänpalvelua kansalaisten ja poliitikkojen elämä, niin on toimitustenkin. Voidaan olla syvästi huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Julkaisussa saatetaan esitellä laajasti kaukomaiden matkakohteita. Samassa painoksessa voidaan kertoa lentomatkojen haitallisuudesta. Ehkä kerrotaan kaivosteollisuuden aiheuttamista kasvavista luonnontuhoista ja toisessa jutussa kehutaan sähköautojen etuja. Onkin ehdotettu, että kaikessa journalismissa pitäisi ottaa huomioon ilmastolle aiheutettavat muutokset ja luontokato.

Gazan tilanteesta toimitukset tasapainoilevat molempia osapuolia myötäillen. Samalla unohtuu journalistin ohje, että lukijalle pitää kertoa, onko totta kansanmurha ja nälänhätä vai onko Israel oikeassa kiistäessään tuhotyönsä. Samanlaista tasapainoilua uutisissa ei ole Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, eikä jokaiseen venäläisten tekemään tappo- ja tuhotyöhön kysytä Kremlin näkemystä. Pitääkö olla jakomielitautinen, että pystyy tuomitsemaan venäläisten murhatyöt, mutta israelilaisten samanlaisia toimia tuetaan?

Toisin kuin Suomessa, ruotsalaiset journalistit osaavat pitää etäisyyttä päättäjiin. Ruotsalaiset poliitikot myös ymmärtävät, ettei toimittajia vastaan hyökätä. Suomessahan on viime aikoina ministeriä myöten hallituspuolueen edustajat nuijineet toimittajia, jotka kertovat kiusallisia tosiasioita. Aiemmin kritisoitiin juttujen sisältöä. Nyt hyökätään henkilökohtaisesti julkaisijaa vastaan. Yli 70% toimittajista on kokenut yleisön kiusaamista ja vainoa.

Kun Ruotsissa käsiteltiin valtiollisen ja kaupallisen median välisiä toimenkuvia, tärkeimpänä pidettiin demokratian vahvistamista. Suomessa vastaavassa tilanteessa ei demokratiaa mainittu. Tärkeintä oli omistajien etu. Yksi hallituspuolue jopa tavoittelee Yleisradion lopettamista, ettei puolueen edustajien puuhailuista kerrottaisi kansalaisille. Europarlamentaarikko Tynkkynyt on vankasti kannattanut niin Ylen sensurointia, kuin lopettamistakin.

Ruotsissa media palvelee yleisön oikeutta saada tietää. Laki kieltää tietovuotajien etsimisen ja vainoamisen. Suomessa ensimmäisenä pyritään selvittämään ikävän tiedon lähde. Usein ongelmista kerrottaessa mainitaan, että kertojan suojelemiseksi nimi ja ääni on muutettu. Suomessa toimittajat kokevat kansalaisten sijaan edustavansa työnantajiaan.

Populistit pyrkivät ympäri maailman edistämään polarisaatiota, eli kansan kahtiajakoa: Eurooppa vastaan Europan Unioni, maan kansalaiset vastaan maahanmuuttajat, kristityt vastaan islam, vanhat perhearvot vastaan seksuaalivähemmistöt, liberaalit vastaan illiberaalit eli demokratian vastustajat. Illiberaalit ovat vallassa Unkarissa, Yhdysvallat on sellaiseksi muuttumassa, samoin kuin Tsekki ja Slovakia ja maat, joissa populistit ovat päässeet valtaan. Venäjän presidentti Putin on polarisaation vankka tukija pitkäaikaisella mittavalla rahoituksella.

Kirjoittaja kertoo oheisesta pilakuvasta, jonka itsekin olen hoksannut aikanaan ottaa talteen. Kuvassa ollaan asian ytimessä: niin tiede (science) kuin journalismikin ovat ääriliikkeiden kannattajien hampaissa, jotka hyväksyvät vain omaan kuplaansa sopivia tietoja.

Toivoisi toisinaan ajattelevan ajattelevan toisinaan, mistä syystä Venäjä tukee niin mittavasti polarisaatiota ja muita ääriliikkeiden tavoitteita.

PS. nelisenkymmentä vuotta sitten hoksasin, että iltapäivälehtiä myydään negatiivisilla tunteilla, kuten pelko, kateus ja viha. Tämän kirjan mukaan edelleen on tärkeä myyntivaltti. Myös netissä.