Äänimeressä on uusien merikirjojen palsta, sekä foorumi ”Muita kirjoja”. Palstan seuraajat jakavat tietoja omista lukemisistaan. Ohessa eräs vinkki, kiitos.

Fredrik Rejman: Laivalääkärinä valaanpyynnissä. Sahlgrenin kustannusliike Oy 2006. Sivuja 219.

Fredrik Rejman (Helsinki 14.12.1928-15.2.2012 Porvoo) vasta valmistuneena lääkärinä hoksasi Hufvudstadsbladetista pikkuisen ilmoituksen, jossa etsittiin lääkäriä valaanpyyntikaudelle 1957-1958 Antarktiksen vesille. Redari lähetti matkaliput: DC-3 lentokoneella Maariaahaminasta Tukholmaan ja sieltä DC-8 lennolla Osloon. Esittäytymisreissu oli suotuisa molemmin puolin ja lääkäri sai jobin.

Jo tuohon aikaan valaanpyynti oli kansainvälisesti säännösteltyä.Vajaat 15 000 valasta oli sallittu ammuttavan tuolla pyyntikaudella. Laivalla oli kaksi valtion virkamiestä, jotka tunnistivat pyydetyt valaat ja mittasivat pituuden ja kirjasivat tiedot. Ei kerrota, mitä alamittaisille tehtiin, muttei niitä varmaankaan saatu herätettyä henkiin.

Valaskeittämö PELAGOS oli alunperin liverpoolilainen 1902 rakennettu pasiseeri/rahtilaiva ATHENIC, joka oli 1928 muutettu valaanpyyntiin. Saksalaiset olivat takavarikoineet laivan käyttöönsä sotavuosiksi. Romuranta odotti Hampurissa 1962.

Pyyntiretkelle lähti noin 400 miestä. Naisia ei ollut. Varsinaisia pyyntialuksia oli vajaat kymmenen. Tykillä ammutun harppuunan kärjessä oli räjähdyspanos. Tapetut valaat puhallettiin täyteen ilmaa ja jätettiin merkittyinä kellumaan tukialuksen keräiltäväksi.

Ensimmäiset tapetut valaat kiinnitettiin keittiön ulkosivuille fendareiksi pyyntialuksia varten. Aikansa raato kesti puristusta kahden laivan välissä, kunnes räjähti ja levisi palasina ja löyhkänä molempiin aluksiin. 

Nuori lääkäri oli kovin huolissaan osaamisestaan. Oli kokemusta vasta vain vajaan sadan umpisuolen leikkaamisesta. Pyyntimatkalla lukema kasvoi yhdeksällä. Lisäksi yksi vatsakalvon tulehduksen leikkaus. Paljon enemmän tohtoria työllisti pyyntiväen mädäntyneet hampaat, joita oli jatkuvasti revittävä irti. Lisäksi aasialainen flunssa piileskeli jossain ja merellä sairastutti tohtorinkin.

Olessani töissä rahtilaivoilla 70-80 luvuilla pääsin tutustumaan suomalaisten merenkulkijoiden alkoholinkäyttöön. Tuolloin huomasi, että norjalaiset olivat tässä taidossa paljon pidemmällä. Laivatohtori kertoo, että matkalla pyyntivesille bunkraussatamissa porukka täydensi omia viinavarastojaan. Kaikki juotiin yhtä mitaa niin kauan, kuin pulloissa riitti. Massiivinen seppä kantoi Kapkaupungista kaksi koppaa viskiä puuriin. Parin pullon vuorokausivauhdilla ne riittivät 12 päiväksi. Kova kuuri oli toipuminen, mutta sen jälkeen työkunto löytyi.

Kokeneet valaanpyytäjät kertoivat, että aiemmin oli löytynyt satojen valaiden parvia. Nyt enää alle kymmenen.

Retkikunta saavutti tavoitteensa 80 000 tynnyriä valasöljyä. Yhdestä valaasta saatiin keitettyä 300 astiaa. Tavoite tuotti laivaväelle bonukset, paitsi tohtorille, joka oli neuvotellut kiinteän palkan.

Antarktiksella oli kaksi muutakain norjalaista valaanpyyntilaivastoa. Niiden saaliit olivat yli 130 000 tynnyriä. Lisäksi havaittiin japanilaisia, brittejä ja neuvostoliittolaisia. Neuvostoliittolaiset olivat tarkkaan perillä kaikista kansainvälisistä säännöistä, mutteivät noudattaneet yhtäkään. Näköetäisyyden päässä norjalaiset kuuntelivat venäläisten radioivan aivan muuta, kuin mitä tekivät.

Töissä olen ollut tankkilaivalla, josta ei sinä aikana päässyt maihin kolmeen kuukauteen. Huomasi, että joillekin laivaväestä eristäytyminen kävi raskaaksi. Suunnilleen saman mittaisen pyyntikauden loppuaikoina alkoi norjalaistenkin humeetit höyrähdellä. Ilmaantui vainoharhaisuutta jopa niin, että joitakin oli vahdittava. Onhan valaanpyytäjillä painolastina kurjat säät ja jatkuva tappamisen löyhkä.

Fredrik Rejman jatkoi kirurgin hommiaan ja on kirjoittanut toisenkin muistelun: Som volontärkirurg i Afrika