BUENOS AIRESISSA XX

SIUNAUKSEN SINETTI

Tiedämme, että jokainen valo on syttynyt kerran ensimmäistä kertaa. Mutta emme useinkaan tiedä varmasti, onko jokin valo jo sammunut viimeisen kerran.

 Viime sunnuntaina kävin ottamassa jäähyväiset Maailman eteläisimmälle suomalaiselle merimieskirkolle. Kirjoitin tuon isolla alkukirjaimella juuri niin kuin sen uudisrakentaja, rovasti Oiva Pohjanpirkka on nimennyt siitä kertovan kirjansakin.

 Ottessani surullisena valokuvaa yhdestä elämäni rakkaimmista ja vilkkaimmin käyneistä ovistani mietin siinä olleita elon merkkejä, erityisesti pronssista nimilaattaa Hogar de los Marineros Finlandeses (Suomalaisten merenkulkijoiden koti), pitkää aukioloaikaa aina iltakymmeneen, rengaskolkutinta. Kuulen vieläkin kilahdukset oven käydessä. Kertailen vuorosanoja:

 - Käykää sisään. Mistä tullaan, mikä laiva?

- Terve, mitä kuuluu. - Ei mitään. Ja niin Suonpään Otto astuu taas saunareisullaan vanhalla rutiinilla matalan kynnyksen sisäpuolelle.

- Mitä, oleks sääkin vielä elossa, eräskin stuju tulee tokaiseeksi ulos mennessään kun samalla ovenavauksella vanha pummi Sundalin Gunnari tulee maksamaan lainaansa minulle ottaakseen sen uudestaan.

 *

 Klik. Ja niin kamerani näkee kaiken, revityn kuulutuksenkin jostain ”kulttuurikeskuksen” suorittamattomasta… Ovisilmäkin on sokea, postilaatikko hampaaton suu. Tähtään kuvaa niin, että yläikkuna näkyy kuvassa mukana.

Pohjanpirkka kertoo kirjassaan vuonna 1952 päättyneen suuren uudisrakennuksen huipennuksen otsikon sanoilla: kun suuri urakka – yksikätisen timpuripapin, merenkilkijoiden ja siirtolaisten yhteistyö – oli valmistunut ja kirkon eteisvalo sytytettiin, näkyi yllätys oven yläpuolella olevassa ikkunassa. Siihen tuli suunnittelematta ja tilaamatta valaiseva risti. Ikkunalasi heijasti valon sillä tavalla. Nyt se on ollut sammuksissa ties kuinka kauan.

Mutta siunaus tulee edelleenkin, sittenkin. Ja se tulee tähän ovikuvaan ylhäältä, Raamatun ensimmäisenä mainitseman värin myötä. Elävän puun oksat huiskivat. Ja niin mieleeni muistuu siunauksen sinetti, josta Rymättylän p. Jaakobin kirkossa Esko Honkasalo kerran jouluna minulle sanoi suntionpenkistään: Kuusi kasvaa ylhäältä alas, tähdestä puiseen ristiin asti.

 *

 Jätin viimeisen silmäyksen ensimmäiseen virkapaikkaani ja perheemme kotiin. Lähdin nousemaan San Juania Balcarsen kulmaan, siitä Humberto I:lle ja sitä puoli korttelia yläspäin. Suuret kellot moikuivat. San Telmon merenkulkijoiden roomalaiskatolinen katedraali ja Betlehemin neitsytäidin seurakuntakirkko kutsui kansaa messuun. Menin mukaan. Sain laulaa, sain lukea Uskontunnustusta ja Isämeitää.

Oli toinen pääsiäisen jälkeinen Hyvän Paimenen sunnuntai.

Sanan, Leivän, siunauksen saatuani astuin täkäläisen seurakuntakansan parissa rautapitsiovista ulos aurinkoon.

Merimieskirkon ovi huhtikuussa 2026.

Matkaajan muita kuvia

Katso muita kuvia merimieskirkoista