SATTUMIA 3

Lähettänyt IlkkaYlikojola Ti, 28.06.2022 - 09:51

Olin M/s Actiniassa ykkösmestarina 1970 kesästä vuoden 1971 kevääseen. Minulla ei ollut kuin konemestarin kirjaa mutta laivan siiffi anoi ja sai minulle dispanssin ylikonemestarin jobiin.

Laivan loppulastia lastattiin Kotkassa. Lähtöpäivänä viisi poliisia tuli laivaan ja veivät siiffin (jatkossa Arska). Päällikkö oli tilannut uuden siiffin konttorista jo aikaisemmin. Tuli selvitetyksi, että poliisit veivät Arskan tutkimuksiin koska poliisin tietoon oli tullut että Arska ottaa vaimonsa mukaan reissulle ja heittää hänet matkalla mereen. Päällikkö kyseli konttorista uutta siiffiä ja sai kuulla, että odotellaan tuloksia viranomasilta. Neljä tuntia poliisit ja psykiatrit tutkivat onko mies hullu vai järjissään. Kun Arska tuotiin laivaan hän meni suoraan kipparin luokse ja näytti papereita. Minulla on terveen paperit mutta onko sulla.

Juttelimme asiasta Arskan kanssa. Hän kertoi, että psykiatri oli sanonut: Kyllä te olette terve mies mutta teillä on hyvin pirullinen luonne. Ja tämähän piti tasan tarkkaa paikkansa. Arska sanoi, että väärään ilmiantoon syylliset tullaan viemään oikeuteen. Oikeutta ei tiettävästi koskaan käyty. Kansipuolen ja konepuolen välit tässä laivassa olivat erittäin huonot. Tästä johtui, että kippari halusi päästä Arskasta eroon.

Ilkka Ylikojola

ACTINIA kuvia