Aprillipila neljänkymmenen vuoden takaa. Julkaistu Merimiespalvelutoimiston Vapaavahti-lehdessä ja kirjassani Allright taas mennään. Jospa jotakuta vielä ilahduttaisi:
Laiva oli lähes kolmesataa metriä pitkä. Täydessä raakaöljylastissa laivan runko kynti merta melkein kahdenkymmenen metrin syvyydeltä ja lähes viidenkymmenen metrin leveydeltä.
Vuosia ennen laivan valmistumista oli maailmalla tehty rahtaussopimus, jota oli kaupiteltu rahtaajalta toiselle milloin kalliimmalla, milloin halvemmalla konjunktuurien mukaan. Kun laiva valmistuttuaan aloitti työnsä, se tuotti jokaisella matkallaan tappiota. Merimiesjuttu kertoi, että ensimmäiselle rahtaajalle maksettiin viisi dollaria kuljetetusta öljytonnista, mutta laivan omistaja sai tonnista enää yhden dollarin. Omistajat olivat ilmeisestikin optimistisia tulevaisuuden suhteen. Joskus yksikin matka saattoi tuottaa laivan hinnan ja enemmänkin.
Ajoimme kuin raitiovaunu Libyasta Karibialle tai Meksikonlahdelle. Lasti purettiin ulkosivulle töijättyihin pienempiin laivoihin. Joskus nousimme pitkälle ylös Mississippijokea ja öljy pumpatttiin johonkin keskellä rämettä olevaan öljyputkeen. Förstillä oli tarkka laskeminen lastin määrän suhteen. Laiva piti saada mahdollisimman täyteen muttei saanut tarttua joen pohjaan eikä mastot saaneet katkeilla siltoihin. Lähetinantennin standardibrygällä jouduin jokimatkoilla veivaamaan nurin.
Rahtaussopimus määritteli, että laivan omistaja maksoi polttoaineen. Niinpä Atlanttia ylitettiinkin useimmiten kaasu pohjassa. Noin isoksi alukseksi vauhti oli rivakka, 17 solmua. Polttoainetta kului yli 90 tonnia vuorokaudessa. 12 solmun vauhdilla vuorokausikulutus olisi ollut 30 tonnin nurkilla. Vaikka Atlantin yli oli rynnätty täydellä vauhdilla, jouduttiin joskus odottelemaan viikkotolkulla purkauksen alkamista. Ilmeisesti lastin omistaja odotteli öljyn hinnan nousua.
Laivassa oli videolaitteet ja elokuvakoneet muiden ajanvietevälineiden lisäksi, mutta silti tahtoi aika käydä pitkäksi ja yksitoikkoiseksi, kun ei kuukausiin päästy maihin. Tosin seitsemän päivän työviiikko ylitöinen kävi kuntoilusta, muttei sen lisäksi jonkinmoinen vaihtelu olisi ollut haitaksi.
Rahtaussopimuksen monilla jälleenmyyjillä oli omat intressinsä ja vaatimuksensa. Joku oli kieltänyt pysähtymisen Gibraltarissa, joku toinen Bahamalla ja joku kolmas Floridassa. Niinpä oli melkoista palapeliä hoidella laivaan bunkkeri, proviantti ja porukan vaihdot. Joskus lomallelähtijät odottelivat laivassa matkalaukut pakattuina muutaman Atlantin ylityksen, ennenkuin jossakin pysähdyttiin, ja vaihtomiehistö pääsi laivaan.
Olimme tulleet täydessä lastissa Cayman saaren vesille Karibialle. Ensimäinen “shuttle vessel” eli kevennysalus oli töijätty styyrpuurin puolelle välissä mahtavat fendarit. Miidsippilaiva, kreikku. Ikää oli kertynyt niin paljon, että sanoivat sitä Nooan arkiksi. Kyläilin siellä kipinän luona. Kannella kulkiessa pelotti, että jalka menee läpi ruostetta lohkeilevien plootujen. Jo menossa tyhjänä makaavaan kreikkuun oli riskinsä. Piti kiivetä huteria alumiinileidareita puolenkymmentä metriä ylöspäin kannelle päästäkseen.
Aamukahvilla huomasimme siiffin kanssa, että oli huhtikuun ensimmäinen päivä. Aprillipäivä. Muistelimme tietämiämme aprillipiloja. Kun kiireitä ei ollut, alkoi kehkeytyä oman aprillipilan suunnittelu. Jotta pääsisimme toisille nauramaan.
Koska oli kahviaika, porukat oliva kokoontuneet omiin messeihinsä. Kipaisin brygän takana olevaan radiohyttiin ja kuulutin juhlallisesti keskusradioon:
”Tänään huhtikuun ensimmäisenä päivänä on Kreikan kansallispäivä. Kreikkalaisen laivan päällikkö on merkkipäivää juhlistaakseen pyytänyt välittämään kutsun koko laivamme henkilöstölle tulla nauttimaan lasillinen uzoa ulos komentosillalle. Jokaisen toivotaan ottavan mukaan oman lasinsa.” Sitten siiffin kanssa liimasimme brygälle vievien leidareiden yläpäähän ison lapun, jossa luki APRILLIA. Ja siirryimme vähän syrjään valmiina nauramaan janoisille kansallispäivän viettäjille.
Aikamme odottelimme, muttei ketään tullutkaan. Pettyneinä tuumimme, että olivat varmaan hoksanneet aprillipäivän. Menimme nojailemaan brygän siivelle ja silloin valkeni, että kuulutuksestani oli ymmärretty kansallispäivää vietettävän kreikkulaivan siltakannella eikä meidän brygällä. Manifoldien luona kreikkuun vievien leidareiden juurella oli väentungos kuin Kuopion tammimarkkinoiden rukkaskauppiaan kojulla. Kaiken keskellä näkyi perämies ja pumppumies puhuvan suuna päänä huitoen käsillään ahteriin päin. Ja suuret mukit kourassa leidareille jonottava muu väki pyrki selvästikin kiipeämään juhlapaikan kannelle.
Vähitellen jonkinlainen konsensus syntyi ja juhlaväki alkoi palailla mukeineen ahteriin päin. Joillakin näytti olevan lasina tyhjä vesikannu. Otimme siiffin kanssa aprillilapun irti ja veimme vähin äänin roskakoriin.
Mutta milloinkaan minun nenäni alla ei niin moni ole puinut nyrkkiään niin iloisin ilmein.
Laivan historia ja lisää kuvia linkistä: https://aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/632
Forums
- Lisää uusi kommentti
- 217 katselukertaa