Pamela Bandarissa

Vapun tienoilla 1977 saavuimme Pamelan kanssa maissilastissa New Orleansista Iranin vesille. Ankkuroimme Bandar Abbasin redille odottamaan laituripaikkaa. Kuuma oli, kuten Perslahdella vain voi olla. Joku kävi jopa meressä pulikoimassa. Sitten ilmestyi paikallinen kalapaatti laivan kupeelle ja sen miehistö piti hirveää huutoa ja osoitti uimaria. Sen verran puhuivat englantia, että saivat kerrottua uimisen meressä olevan hengelle hupaa. Pinnalla kellui vihreitä kieppejä, jotka olivat myrkyllisä vesikäärmeitä. Yksi puraisu saattoi halvaannuttaa ihmisen. Siihen loppui porukalta meressä uinti. Kalastajat myivät sitten meille tuoretta kalaa, jota grillailtiin.

Aikanaan pääsimme laituriin purkamaan lastia. Purkaus tapahtui laivan kraanoilla kuorma-autojen lavalle. Ruumassa duunarit mättivät lapioilla tavaraa pressukankaalle ja kraana hiivasi sen auton lavan ylle ja jyvät valutettiin lavalle. Hidasta hommaa ja kuormureita pörräsi kaijalla. Katselin eräänä päivänä ahteritäkillä laiturin vilskettä. Muutaman kymmenen metrin päässä meistä pieni paikallinen vene purki uusia henkilöautoja, mersuja taisivat olla. Pikkuriikkisen purren täkille oli saatu ahdettua puolentusinaa kaaraa, ilmeisesti jostain Emiirikuntien puolelta tuotuja. Pienellä kraanalla niitä maihin hiivasivat. Sitten eräs meiltä lastia odottava kuorma-auto yritti peruuttaa parkkiin laiturin reunalle. Jostain syystä kaverilla meni peruutus todella pitkäksi. Sinne molskahti kuorssikka perä edellä meren syvyyksiin kuljettaja mukanaan. Ilmakuplia vain nousi pinnalle. Laiturilla nousi hirveä mölinä ja allahin huuto. Toiset kuskit kuikkivat kaijan reunalla, suut kävivät ja kädet heiluivat. Meni mielestäni melko pitkä aika, kunnes kuskin pää pulpahti pinnalle ja henkeä vedettyään hän yhtyi huutokuoroon. Miehelle laskettiin sitten köysi ja hänet kiskottiin kuiville. Jonkun tunnin päästä oli jostain saatu paikalle isompi nosturi, sukeltaja kävi kiinnittämässä vaijerit autoon ja se nostettiin pohjasta ja hinattiin korjaamolle.

Satama-alueella oli myös laivaston aluksia. Yhtenä päivänä joku hiukan isompi fregatti harjoitteli manöveerauksia vaarallisen lähellä meitä. Ja eikös heilläkin mennyt kääntyminen liikaa sivuluisuun ja sota-aluksen perä tömähti meidän kylkeemme. Jysäys oli melkoinen ja meiltä meni hiukan kylkeä lommoille. Fregatin kannella juoksenteli merisolttua kuin muurahaista ja taas kädet viuhtoivat ja suut pärisivät. Kai tuo haaveri heidän mielestään olikin meidän vika, kun olimme tuollaiseen paikkaan töijänneet.

Satamaan tultaessa oli radiolähetin sinetöity virallisilla liimapaperi suikaleilla. VHF:llä ja maista ei tahtonut millään saada puheluja varustamoon. Käväisin sitten kävellen lähellä olevalla rannikkoasemalla (Bandar Abbas Radio/EQI) kysymässä lupaa ottaa pari puhelua laivan omalla HF-lähettimellä. Asemalla oli tuolla hetkellä vain yksi operaattori duunissa. Hän sanoi homman kyllä onnistuvan, mutta hänen pitää tulla mukaan ja pieni korvauskin on paikallaan. Kysäisin, millaisista summista nyt puhutaan. Kaveri totesi kuiskaten olevansa armoton viskin ystävä. Mielestäni tuollainen nestemäinen korvaus oli ihan sopiva ja niin hän muitta mutkitta jätti aseman tyhjilleen ja lähdimme laivalle. Radiohytissä hän surutta tempaisi sinettitarrat irti ja käski aloittaa soittelun. Kippari sai asiansa hoidettua varustamon kanssa. Kipinäkollega lipaisi sinettitarroja ja länttäsi ne takaisin paikoilleen. Viskimaksun hän sai kipparin edustusviinoista, kääri palkkion huolellisesti paperiin sivullisten nähtäviltä ja poistui tyytyväisenä jatkamaan päivystystään. Lähtiessään hän totesi, että jos puheluja tulee lisää, hän on valmis auttamaan sinettien kanssa vaikka joka päivä. Taidettiin niitä puheluja sitten ottaa vielä myöhemminkin kun virallinen lupa oli noin helppo hoitaa.

Varustamo oli lähettänyt porukan privaattipostia laivalle meklarin kautta. Kaikki paketit oli Iranin sensuuri avannut ja tarkastanut. Hupaisaa oli, kun katseltiin vaikkapa Suomesta tulleita Apu ja Seura-perhelehtiä sensuurin jälkeen. Kaikki lehdissä olevat kuvat ja mainokset, joissa oli vähänkin naisen paljasta pintaa, oli tussilla peitetty. Varma on varmaa. Asiasta toiseen, tästä tuli mieleeni eräs bunkrauskeikka Kapkaupungissa. Kippari vanhasta kokemuksestaan käski minun kerätä sigeliin kaikki pornokalenterit ja lehdet messeistä. Toimin käskyn mukaan ja bunkkerikaijassa jouduin tietysti klaaraamaan tullimiehen kanssa tavarat. Sigeliruumasa kaveria ei kiinnostanut tupakan tai viinan määrä, vaan hän alkoi todella tarkasti selaamaan erääseen hyllyyn kasaamiani pornolehtiä. Aikaa kului, minulla oli maihinmeno odottamassa, mutta lehtien plarauksesta ei tuntunut tulevan loppua. Tokaisin kaverille, että hän voi minun puolestani ottaa noita lehtiä attaseasalkkuunsa kotiin viemisiksi. Toista kertaa ei tarvinnut kehoittaa, buuri sulloi lehtiä salkkuun ja tullitarkastus oli sen sileän tien kunnialla selvitetty.

Toukokuun puolivälissä tulikin yli kahdeksaksi kuukaudeksi venähtänyt törni Pamelassa täyteen ja koitti lomalle lähdön aika. Suomeen lähtijöitä olikin tusinan verran. Bandar Abbasin kentällä konetta odotellessa nähtiin vielä Iranilaista draamaa. Kahdella paikallisella tuli jotain riitaa keskenään ja toinen osapuoli tuikkasi toista veitsellä. Onneksi välikohtaus ei levinnyt yleiseksi tappeluksi. Lensimme Dubaihin, jossa odoteltiin Euroopan konetta. Transithallissa oli yksi myymälä, jonka hyllyt pursuivat kultaharkkoja. Siinä olisi ollut mukavia tuliaisia kotiinpäin, jos olisi lompakossa ollut hiukan paksumpi nippu seteleitä.

Pari kuukautta saikin rauhassa viettää lomaa. Sitten Ojuri konttuurista soitti, olisi pikaisesti mentävä Tebostariin tekemään sairasloma-vikaeeraus. Kaksi kuukautta siinä paatissa lilluteltiin eksoottista Itämerta katsellen. Jari Savolainen