"Eurot" käytössä Rio Paranalla 1978

Lähettänyt KariHovi

Keväällä 1978 suurehkon suomalaisen bulkkerivarustamon alus rahdattiin venäläisille ja hakemaan jyvälastia Argentiinasta. Saavuimme aluksen kanssa Montevideon edustalla olevalle Recaladan redille viikkoa ennen vappua. Redillä oli kymmeniä saman kokoluokan laivoja ja uusia saapui päivittäin. Veli venäläinen oli laivoista suuremman osan rahdannut. Aamusella luotsiasema pyöritti listaa missä järjestyksessä aluksia luotsataan eteenpäin. Olimme juuri tulleena listan peräpäässä, joten odotusajasta tulisi pitkä.

Noin kolme viikkoa kului, kun agentti Vitalis Buenos Airesista ilmoitteli yllättäen mahdollisesta lastauksesta Rosariossa. Vuorokautta myöhemmin saimme luotsin ja siirryimme Interseccioniin. Täällä odottelimme pari päivää ja jatkoimme Parana-joelle ja kohti Rosarioa.

Ankkuroimme Rio Paranalla Rosarion redille paikallisen teurastamon läheisyyteen siten, että olimme laivan mitan teurastamosta ylävirran puolella ja vastakkaisella puolella teurastamoa. Tämä mahdollisti sen, että uskalsimme tehdä evaporaattorilla jonkin verran saniteettivettä.

Odottelu aikamme redillä oli taas pari viikkoa. Saimme sataman puolesta venekuljetuksen maihin ja näin laivassa oloon tuli jonkin verran vaihtelua. Emme kuitenkaan ensimmäiseen viikkoon saaneet rahaa, joten pälyily kaupungilla rahattomana oli masentavaa.

Rahattomuus kärjistyi todelliseksi kun jokirämeiköstä ilmestyi vene, jossa miespuolisen "managerin" lisäksi oli muutama "bisnes girl", tarjoten palvelujaan. Porukalla kun ei ollut rahaa, niin aluksen idearikas matkanjohtaja neuvotteli managerin kanssa ensin "peruspalvelun" hinnan ja sitten maksutavan. Se tapahtui siten, että merikortista leikattiin pankkikortin kokoinen läpyskä, jossa oli laivan leima,kipparin allekirjoitus ja summa pesoina. Tämä yksi shekki, joka sai välittömästi nimen "Eurocheck", vastasi tytön "short-time" palvelun hintaa. Manageri, nimeltään Zapatero, keräsi tytöiltä shekit ja kun alukseen viimein tuli rahalähetys, hän kävi vaihtamassa shekit käteiseksi kipparin luona.

Homma toimi ja pelasi aikansa, ensimmäiseen rahalähetykseen saakka, sitten se loppui. Manageri ei ollut "kotiuttanut" oikeita summia tytöille ja tytöt kieltäytyivät jakamasta palvelujaan. Heille enää ei "Eurocheckit" kelvanneet, piti olla käteistä.

Rahattomana oli keksittävä muunkinlaista maksutapaa. Aluksen kokki aloitti erään tytön kanssa vaihtokaupan siten, että tyttö tarjosi "tavaraansa" ja kokki maksoi keikan Kiinasta ostamillaan riisiporsliini teekupeilla. Kahdentoista hengen teekalusto kuihtui nopeasti puoleen, mutta kaiketi vaihtokauppa oli tyydyttävä, molemmin puolin. Myöhemmin naureskellen totesimme kokille, että onhan se rämemajassa varmaan hienoa nauttia teetä aidoista porsliiniastioista.

Konstit on monet, sano... mutta tämä juttu on tosi! 

Sattuipa somasti: lisäilin juuri muutaman uuden MELTEMI (2) kuvan TAIFUN (2) albumin loppuun ja muistelin siellä ollutta rahapulaa.

TAIFUN oli Pulpships:lle Länsi-Saksassa 1976 rakennettu tankkeri. Pari vuotta valmistumisestaan sen osti konkurssihuutokaupassa Helsinginosakepankki ja perusti laivalle yhtiön Oy Banship Ltd. Sitten lähdettiin Ruissalosta reissuun ja jämähdettiin ajamaan raitiovaunulinjaa Maracaibolahden La Salina - Aruba. Vuorokausi Venezuelassa, puoli vuorokautta matkaa ja vuorokausi Aruballa.

Eikä laivaväki saanut rahaa kummassakaan satamassa. Olisikohan tuota vajaat puolenkymmentä kertaa ällistelty. Sitten kipinä naputteli kirjoituskoneellaan nootin, jonka allekirjoittivat jokaisen neljän ammattiliiton edustajat. Nootti pantiin postiin jokaiselle liitolle ja varustamolle. Asian jouduttamiseksi teksti sähkötettiin laivan laskuun telegrammina samoille vastaanottajille.

Sen jälkeen ei ollut ongelmia rahan saannissa missään satamassa.

Semmoiset konstit oli tässä tapauksessa.

Itse en noita Karin mainitsemia "eurocheckejä" joutunut käsittelemään, mutta niitä lienee Nielsenin laivoissa aiemmin käytetty. Vanhoissa tankeissa konkarit muistelivat kuinka jossain Kauko-idässä "naitiin vastakirjalle". Korean Busanissa pitkän satama-ajan johdosta joillain kavereilla ei saldot enää riittäneet rahanottoon. Lemmenkaipuu oli kuitenkin kauhia. Ehdotin heille mahdollisuutta vaihtaa jo tienattua vastiketta rahaksi, jos polte palleissa on noin kova. Muutaman kaverin mielestä pimpsa oli aina hintansa väärtti ja vastikkeiden vaihto sovittiin, taas oli woneja Texas Streetille jaettavaksi. Seuraavan palkanlaskun yhteydessä sitten miinukselle mennyt osa palkasta revittiin muuttamalla vastiketunteja markoiksi. Näin oli sanalla sanoen "naitu vastikkeita"

Merenkulkijoitten kulunutta sanontaa "ei tullut rahaa, mutta praktiikkaa" lupasi nuori merimiehen alku ensitöikseen kertoa kotiväelle kotiuduttuaan Lita-laivan 5 kk:n törnistä Santa Martassa. Saldot sinisenä ja vastikkeista ei tietoakaan. K.H.