Tekniikkaa ja taikauskoa

Lähettänyt ArmasAallontie

Samalla reissulla kun kokki sai "keltataudin" tuli kippari juttelemaan tutkasta,hänen mielestään siinä oli huono kuva ja hän ajatteli tila sille huollon Bombaysta.Ruotsalaisilla on eräänlainen sisäänrakennettu tarve keskustella ja neuvotella asioista,minä tulkitsin asian niin että hän halusi kuulla minunkin mielipiteeni asiasta,joten sanoin etten minä tilaisi suurin surminkaan huoltoa koska tutkassa oli sentään melko hyvä kuva,vähän suttuinen mutta sillä tuli hyvin toimeen.Kipparin sanoma oli kuitenkin selkokielellä:"Minä tilaan Bombaysta huollon,piste" kun päästiin selkokieleen hän ilmoitti myös että niitä miehiä tuli valvoa kunnolla.Voi juma! kuuden luukun laiva,parhaimmillaan parikymmentä jengiä töissä ja sitten pitäisi valvoa tutkankorjaajia.Olihan se vanha staili että försti lastaa ja kakkonen lossaa,kappaletavaralaivan arkipäivää en ollut katkera,mutta kuitenkin.Kipinä toi usein messin pöydälle listan jos joku oli halukas lähtemään retkelle nähtävyyksiä katsomaa,siinä vaiheessa siinä oli jo kipparin ja förstin nimi,niin että peli oli selvä.

                Aikanaan tutkankorjaaja saapui mukanaan salkunkantaja,vähän aikaa katselin miekkosen touhua,mutta kun en siitä mitään ymmärtänyt häivyin tärkeämpiin hommiin,niin oli tehnyt korjaajakin,kun myöhemmin kävin katsomassa.Kaapit olivat kiinni ja tutka pimeä! Kun kippari palasi retkiltään ilmoitin tilanteen hänelle,hän mulkaisi sen näköisenä että miksei valvottu! Lupasi kuitenkin ottaa yhteyden agenttiin.Seuraavana päivänä saapuikin kaksi tutkankorjaajaa ja kaksi salkunkantajaa ja aloittivat työnsä.Tällä kertaa ei tarvinnut vahtia herrojen lähtöä,vaan he lähettivät salkunkantajan hakemaan minua täkiltä.Lähdin brygalle jossa korjaajat seisoivat vähän levottoman näköisenä kuin ohimennen pyysivät allekirjoittamaan korjausraportin,minäkin kysyin kuin ohimennen oliko tutka kunnossa.Sitten alkoi tulla selitystä!  Oli erittäin huono ajankohta juuri nyt aloittaa tällaista työtä kun henget eivät olleet myötämielisi,En kyllä sillä hetkellä ymmärtänyt kaikkea sitä sanatulvaa,mutta näin se jotenkin meni.Alkoi keittää,päätin että en kyllä ota tästä syytä niskoilleni ja hain kipparin,kun hän saapui alkoi sama selitys,jossa vilahtelivat henget ja demonit.Kipparin ilmeen nähdessäni olisin purskahtanut nauruun.mutta otti niin paljon päähän että naurua ei ollut vaikea pidätellä.Kippari kokosi itsensä ja käski minun allekirjoittaa paperi että päästään äijistä eroon,lupasi sitten hoitaa asian niin että laivalle ei tule mitään seuraamuksia,en voinut olla sanomatta että on tullut jo,nyt meillä ei ole toimivaa tutkaa! No,kirjoitin isoilla kirjaimilla RADAR IS NOT WORKING! ja vedin nimen alle,mutta tämä ei herroja miellyttänyt vättivät etteivät hyväksy kommenttiani,viimein kipparikin alkoi reagoida,kun hän ärähti saivat herrat jalat alleen.Kipparin kunniaksi on sanottava ettei hän yrittänyt lastata mitään minun niskoilleni.Merellä koneykkönen ja sähkömies saivat palautettua tutkan entiselleen

​Tämä tapaus voi joistakin tuntua uskomattomalta,mutta kyllä tänäkin päivänä tällainen on todellisuutta sielläpäin maailmaa usko henkiin on vahva ja jos huomaa että on maalannut itsensä nurkkaan menee selityksistä vähäinenkin  järki.

ArmasAallontie

Ti, 01.04.2014 - 19:32

Lukija saattaa ehkä ihmetellä millä konsteilla se mestari tutkan korjasi,tarkennetaan vähän. Burmassa oli kaksi pääkonetta ja yksi potkuri.Konemiehistö oli suuri.Mm.neljä mestaria ja kaksi sähkömiestä plus muut.Kone-ykkönen oli päivämies,ensimmäinen ja viimeinen sveitsiläinen jonka olen tavannut merillä,minä joskus kutsuin häntä leikilläni käkikello-mestariksi,ei hän pannut pahakseen,tuli mielellään avuksi jos tarvittiin.Olisiko saanut verenperintönä taidon näihin hieman pikkutarkempiin hommiin,vai oliko koulutus erilainen mutta kuntoon pojat tutkan saivat.

Ei kun lukija ihmettelee, että eikös radiosähköttäjä ole laivassa se, jonka eniten tutkan päälle luulisi ymmärtävän; vai oliko Burmassa joku poropeukalo radistina? ;)

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 04.04.2014 - 10:55

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Aiemmista kirjoituksista saa käsityksen, että kirjoittaja olisi perämies. Ei lääkekaappi tainnut kipinälle kuulua? Vai olisiko Ruotsissa ollut toisin?

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 04.04.2014 - 17:50

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Kirjoittaja on toki perämies, mutta koska radiosähköttäjällä lienee laivalla paras ymmärrys tutkasta, ihmettelin vain, miksei hän korjaukseen osallistunut. Kun tuossa lisätyssä tekstissä vielä erikseen selostettiin konemestarin osuutta. Vai oliko ruotsalaisilla radisteilla heikompi radiotekniikan koulutus, kuin suomalaisilla kolleegoillaan?

En tiedä mitään radiosähköttäjien koulutuksesta -60 luvulla,en suomalaisten enkä ruotsalaisten.Mutta jos kuvittelee että se oli suurinpiirtein saman tasoista kuin perämisten/kapteenien niin ei tainnut olla hurraamista,taitaa kommentoijilla olla vähän ruusuiset kuvitelmat sen suhteen.Tutkan käyttö opittiin laivoissa,vasta opetussuunnitelmien muutos toi opetuksen 1900-luvulle,ja uudet laitteet kouluihin esim.tutkasimulaattori joka oli ainoa järkevä opetusmetoodi.En sitten tiedä olivatko radio-jatutkatekniikka aivan yksyhteen,mutta sen tiedän että kun olisi tarvittu tutkankorjaajaa ei yksikään kipinä ilmoittautunut.

Lisäykseksi vielä:opetuksesta minulla on ainoastaan kokemuksia yhden kaupungin merikoulusta,mutta kai opetussuunnitelmien piti olla kansallisia.

70-luvulla kipinäkoulussa Lauttasaaressa saattoi meillä olla jotain opetusta tutkan korjauksesta,en tarkoin muista. Laivalla omat esteensä korjaukselle asettivat mittalaitteet ja varaosien puute. Toki vanhalla yleismittarilla teki ihmeitä ja joskus jopa tutkaan löytyi varaosia joko brygältä, radiohytistä tai sähkömieheltä. Tuli noiden kanssa aherrettua monissa vanhoissa paateissa. Joskus homma meni nappiin, joskus ei. Oli tutkia, joita merkkihuoltajat korjasivat joka satamassa, toimivat sitten uloslähdön jälkeen pari päivää ja sama rumba seuraavassa satamassa. Eli ruumista ei saa henkiin vaikka kuinka tekohengittäisi. Puhun nyt wanhoista laivatutkista. Myöhemminhän sitten vaihtokorttiaikakaudella kai vikadiagnostiikka jo näytti missä vika, vaihda kortti. Jos laivalta uusia kortteja löytyi.

Tulipa mieleen tarina Eriksonin reeferistä (jossa olin 70-luvulla täkki-kakkosena) ja esillä olevasta tutkankorjaamisesta. Meillä oli vanha Raytheon-tutka, joka toimi - toisinaan, jos toimi - niin ja näin. Oltuamme sitten kerran Perun Callaossa lastaamassa pakastemakrilli-lastia Puolaan, kippari oli kuullut agentilta, että Callaossa juuri olisi saatavilla Perun laivaston USA:ssa koulutuksensa saaneita laivaelektroniikka-asentajia, jotka tekivät vapaa-aikanaan hiukka ns. firapelitöitäkin. Sellainen otetaan, sanoi kippari-Olle minulle ja kehotti katsomaan sitten kundeja vähän perään, kun tulevat.

Tuli kaksi nuorta kaveria, jotka panivat vehkeen priimakuntoon. Lähdettiin sitten aikanaan ulos myöhään illalla. Oli hiukka sumua. Ajoin vahtia, kun yhtäkkiä yytsiikimies kiljaisi:"Laiva tulessa!" Lähistöllä oli runsaasti pieniä, sähköttömiä kala-paatteja. Näillä oli jonkinlainen malja föörissään, jossa oli risunippu, jonka he tuikkasivat tuleen, kun jokin isompi laiva läheni liikaa.

Soitin kipparin ylös js hän tuli duuniin mukaan, sillä niitä pieniä kaikuja oli tuhottomasti joka puolella. Jotkut lähenivät tosi lähelle, kunnes aivan viimetinkaan kaarsivat edestä pois. Pientä sik-sakkia siinä ajeltiin pohjoiseen päin pyrkien. Kun sitten aamu alkoi hiljakseen valkenemaan, näimme ison pelikaanin lentävän aivan edessämme ja väistävän sitten tietysti paattiamme. Samoin liikkui kaiku tutkan kuvaputkella. "Saakeli, väistelimme pelikaaneja koko hiton yön", sanoi kippari ja lisäsi:"Ei kerrota kellekään!" Jokaisen meidän muistissa tietysti ollut ajatus tutkan yleensä surkeasta kunnosta ja epäluotettavuudesta teki tepposensa...

Tutkista vielä. Olen ehkä kirjaillut tämän jo aiemminkin, sorry toisto.
1973 Tramontanan ainoa toimiva tutka oli nykykielellä ilmaistuna syvältä.
Sitä olivat minun lisäkseni korjailleet asentajat ja tekniikan tohtorit monissa
satamissa. Yksi inhoittava vika oli, että se aika ajoin sammui poltettuaan sähkötaulusta
pääsulakkeensa. Syytä moiseen ei minun aikanani yksikään tutkankorjaaja
pystynyt selvittämään. Synkeänä syysyönä olimme tulossa Hollantiin, luotsipaikalle
oli reilun tunnin matka. Heräsin hytissäni ölömölöön brygän suunnalta, sanoista erotin "tutka" ja "kipinä".
Johan sitten minua ravisteltiin hereille. Tutka sammunut, laivoja ympärillä ja sokeana ollaan.
Ei muuta kuin sähkötaulun kansi auki ja uusi sulake paikoilleen. Jotenkin laskeskelin
Murphyn lakia ja jäin radiohyttiin istumaan. Kollasin sulakevarastoni ja tutkan sulakkeita
oli pari-kolme. Näinhän siinä sitten kävi, että puolen tunnin päästä tutka sammui jälleen ja
uutta sulaketta pesään. Tuossa vaiheessa herätin sähkömiehen ja pyysin sopivia sulakkeita
konehuoneesta. Niitä löytyi, mutta nimellisarvoltaan tuplasti isompia. Luotsi oli tullut jo laivaan ja
sulakkeita meni kymmenen minuutin välein. Sanoin kipparille että nyt löytyy vain järeitä
sulakkeita ja tutka todennäköisesti tömähtää pikapuoliin näillä toimenpiteillä. Hänen mielestään
saisin työntää sulakepesään vaikka rautanauloja, kunhan päästään perille. Ei tarvinnut kuitenkaan nauloja.
Jäin sitten lomille ja ilmeisesti tutkalaitteet oli kunnolla rempattu, kun vuoden päästä tulin sinne jälleen.