Antero Sala
- lauantai 25. huhtikuuta 2026 klo 15.02.55
Olen epäillyt, että tämä kuva ei esitä Alexaa, niin paljon kuvassa oleva paatti eroaa muista Alexa-kuvista, puhumattakaan "nuoruusvuosien" Alpha-kuvista. Tutkittuani tarkkaan ylläolevan kuvan, mm. vertailemalla rungon ja mastojen mittoja eri Alexa-kuvien välillä, olen kuitenkin vakuuttunut, että kyseessä on ALEXA (muita varteenotettavia Alexa-nimisiä ei olisikaan missään laivaluettelossa). Rungon pyöröventtiilit, jotka näkyvät selvästi Alpha-kuvissa sekä ylläolevassa Alexa-kuvassa, puuttuvat ensisilmäyksellä muista Alexa-kuvista, mutta suurentamalla kuvia kuitenkin löytyvät umpeenpeitettyinä.
Vuonna 1898 ollessaan norjalaisomistuksessa, Alphaan asennettiin suurempi ja tehokkaampi höyrykattila. Ehkä juuri samassa yhteydessä kansirakenne muutettiin ja runkoon lisättiin keulapakka, mikä olikin tarpeen alusta käytettäessä seuraavina vuosina valaanpyyntiin. Paatti myytiin Suomeen 1912 ja ylläoleva kuva esittänee paattia Gustaf F.Ljungbergin omistuksessa vuosina 1912-16 (L korsteenissa).
Mutta kansirakenteita on kerran vielä perusteellisesti muutettu; milloin ja miksi.? Tästä en ole löytänyt muuta tietoa kuin muuttuneet mitat Suomen kauppalaivastotietokannassa, linkki alla. Alexan viimeinen omistaja J.W.Paulin on ilmeisesti halunnut kunnostaa ja modernisoida ostamaansa paattia ainakin sisätilojen osalta. https://kauppalaiva.nba.fi/card.php?id=4299&lang=fi
Roope
- perjantai 24. huhtikuuta 2026 klo 19.42.40
Kummasti zodiac merkkinen vene kulkee jäissä.Fransmanni tekeleitä.
roope
- perjantai 24. huhtikuuta 2026 klo 19.37.22
Ushuaian satamasta.Siellä ei kovin moni suomalaislaiva ole poikennut.
guest
- perjantai 24. huhtikuuta 2026 klo 15.24.55
Miten ovatkin tuoneet Etelä-Georgian saarille saakka maailman huonoimpia koneita,Mirrelesejä?Ehkä,kun on Brittien saari,ja Brittien kone.Olen ymmärtänyt,että on huonoin kone Rustonin(Britti) lisäksi.
guest
- perjantai 24. huhtikuuta 2026 klo 15.20.18
Port Lockroy,maailman eteläisin postitoimisto. Melkoisen ankea paikka.Ja melkoinen haju,pingviinit tekee tarpeensa mihin vaan. Piti katsoa mihin astuu!!!
TimoSylvanne
- torstai 23. huhtikuuta 2026 klo 14.18.24
Ei näy sähkövetureita ojan reunoilla
TimoSylvanne
- keskiviikko 22. huhtikuuta 2026 klo 16.30.25
Toisessa lähteessä saman kuvan teksti kertoo "Huvimatkalla".
TimoSylvanne
- keskiviikko 22. huhtikuuta 2026 klo 16.16.48
KATKURU on mystinen paatti. Muista lähteistä löytyy tietoa, että Nesteen ostettua laivan se vietiin Saksaan telakkaan. Siellä ollessa laiva vaihdettiin toiseen norjalaiseen ja KATKURU palasi norjalaiseksi. Tässä uutisessa Hesari tietää laivan olevan Persian lahdella lastaamassa.
TimoSylvanne
- maanantai 20. huhtikuuta 2026 klo 17.41.54