Osa IV TUON VALTAVAN PUUN ALLA
(Buenos Airesin merimiespappi Ilkka Pärssinen muistelumatkalla tervehtimässä entistä kirkkoaan ja kotiaan huhtikuussa 2026.
Suora verkko-osoite www.aanimeri.fi/IlkkaParssinen4)
BUSSI lähti majapaikkani puistoisesta Adroguen esikaupungista puoli kahdeksalta. Olin sopinut tervehdyskäynnin suurlähetystössä kymmeneksi.
Eteläiset esikaupungit olivat paikoillaan ja vanhat tutut kadut juuri siinä, missä vuosia olen ajanut rutiininomaisesti eestaas. Ero oli vain siinä, että nyt matka tuntui entistä paljon pidemmältä ja aikaa oli varattava yli kaksinkertaisesti. Constitucionin aseman kohdalla aloin huolestua ruuhkasta. Siinä kohdassa entisen kotikatumme päälle oli betoni- ja terästolppien varaan nostettu valtaisa autobaana, jonka alitse bussi vähitellen nytkäytteli kohti kaupungin keskipisteenä pidettyä korkeaa valkoista Obeliskia. Siitä lähdin kävelemään.
Liitän tähän jaksoon myös kuvakertomuksen eiliseltä matkaltani kotikulmille.
Maailman kolmen merkittävimmän oopperatalon joukkoon luetun Teatro Colonin kohdalla pysähdyin ottamaan siitä valokuvaa. Samassa puhelimeni antoi saapuneen viestin merkin. Kukahan juuri nyt – Suomessa kello on nyt vähän yli kolme iltapäivällä – ottaa yhteyttä? Näpytin viestin auki: lasku Varsinais-Suomen jätehuollosta. Pinnistelin takaisin kesken jääneeseen ajatukseen elämäni siihen asti hienoimmasta konserttielämyksestä Arto Noraksen sivellessä ”rasvatulla jousellaan ” Dvorakin sellokonserton hidasta osaa. Kiirehdin askeliani Avenida Santa Fe´lle ja ehdin parahiksi hienon suurlähettiläs Nicola Lindertzin tapaamiseen.
*
Vanhoille kotikulmille San Telmon kaupunginosaan hyräytin kumipyörillä. Hyvin edullinen taksilasku oli vain seitsemäntuhattayhdeksänsataa pesoa. Tultiin Lezaman ikivanhan puiston kulmille, sinne, mistä Ritva vähitellen hankki kotiimme esineantiikkia ja valittua taidetta kirpputorilta. En jäänyt katselemaan nykyistä turistirihkamaa, lähdin pitkin Defensaa etsimään lastemme ensimmäistä koulua. Löysin sen heti. Tyylikkään kaunis näky, nostalgian lämpimät väreet. Sain myös haastatella opettajatarta ja pääsin kuvaamaan sisäaulan.
Pedro de Mendozan patsaalla Lezaman fantastisessa puistossa kertailin historiatietoja Buenos Airesin perustamista Rymättylän keskiaikaisien kirkon vielä tuoreitten holvimaalausten kuivumisajalta.
— Perdon, señores… saanko kysyä, onko täällä jossain vielä se vanha karuselli?
— On! Menkää tuolta yläkadun puolelta.
Löysin lasteni rakkaimman leikkipaikan. Nyt jo instituutioksi muodostunut ja hyvin huollettu karuselli pyöri yhä paikoillaan! En voinut olla hyrskähtämättä onnelliseen … en sanoisi itkuntapaiseen, sillä en voinut olla kertomatta siinä kivikaiteella istuneelle vieraalle, mielestäni jotenkin Ritvan ikäiselle naiselle: ”Tuon valtavan puun varjossa lapseni leikkivät yli viisikymmentä vuotta sitten.”
Kongressipalatsi. Taksimies oli sitä mieltä että "...kyllä se komea on mutta sisällä on kaheleita."
Teatro Colon. Yksi maailman hienoinpia vanhoja ooppera- ja konserttitaloja. Kuudet parvet kaartuvat korkeana kattilana kuin Milanon Scaalassa tai Pariisin Oopperassa. Arto Noras soitti aikoinamme sekä oman resitaalin että solistina Buenos Airesin sinfoniaorkesterin kanssa. Aplodeista ei ollut tulla loppua ja musiikin opiskelijat ryntäsivät yläparvilta alas eteen kuulemaan ylimääräisiä vanhemman väen vetäytyessä lopulta jo nälkäisinä oopperavoileiville.
Big Benin muistotorni englantilaisille Retiron suuren aseman ja kaupungin vanhimman pilvenpiirtäjän, Cavangh-tornin välimaastossa San Martinin puiston alla.
Lastemme koulukadun yhteen kohtaan on ehtinyt lähtömme jälkeen kasvaa tyhjälle kulmatontille melkoinen "rikkaruoho", fikus-kumipuu, jollaisia on myös monen äidin ja isoäidin kukkaruukuissa.
Lasten koulun ulkoseinä ja katukäytävällä harvinaisen ehjä vereda-laatoitus
Koulun sisäaula kattoikkunoin ja lattian hienoine kompassikuvioineen.
Parque Lezama ja Buenos Airesin perustajan Pedro de Mendozan muistomerkki
Tuon puun varjoissa lapseni leikkivät ja pääsivät usein uneliaan lempeästi soivan calesitan (karusellin) kyytiin.
Myynnissä (voih!) oleva entinen Merimieskirkkomme ja kotimme, sittemmin Suomen Valtion hallussa oleva rappeutunut "Kulttuurikeskus".
- Lisää uusi kommentti
- 16 katselukertaa