TIVANOn jobi – kohti Kiinaa (osa 8)

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) Ke, 12.01.2022 - 11:46

Santos jäi ahteriin ja uteliaina aloitimme kuukauden mittaisen matkan kohti Shanghaita. Ajettaisiinhan nyt purjelaivakirjojen myrskyistä kuuluilla ”roaring fortiesilla”. Olisi jatkuvaa rajuilmaa, laiva slaagsissa puolelta toiselle, vesimassat vyöryisivät kannelle, räntää tuiskuaisi vaakasuoraan albatrossien liidellessä. ”Ei aika mennyt koskaan palaa” lauloivat Eero ja Jussi kymmenkunta vuotta aiemmin ja paikkansa piti edelleen. Purjelaivaromantiikkaan ei saatu tuntua: niin oli tyyntä, ettei purjeilla olisi matka joutunut. Myöskään ei nälkä, jano, kylmä, jatkuva märkyys, berberitauti eikä keripukki vaivanneet runsaiden aterioiden ääressä lämpöisissä messeissä. Saunakin oli kuumana päivittäin. Tosin makea vesi oli ransuunilla, kuten aina pitkillä merimatkoilla, mutta ensimmäisellä viikolla jopa suihkutkin olivat päivittäin käytössä. No, sentään albatrossit liitelivät.
Merkittävä porukan humöörin ylläpitäjä on byssa, laivakeittiö. Aavalla merellä vaihtuu pelkästään vuorokauden aika, säätila ja laivapäiväkirjan positsuuni. Merenkulkijan päivässä vaihtelu tulee byssasta tekijöinään stuju ja kokit. TIVANOn tuju Reima oli ilmiselvästi kutsumusammatissaan, kuin pappi saarnastuolissa.
”Katsos, kun aamulla keittää riisivelliä, niin siitä porukat tykkää. Kun keittää vähän reilummin, voi ylijäämästä päiväkahville leipoa riisipiirakoita. Niitä porukka syö niin paljon, ettei kellään myöhemmin kovin nälkä olekaan. Silloin on hyvä pitää grilli-ilta. Laittaa vähän sisäfilettä tarjolle, kun ei ne paljoa jaksa syödä. Tekevät itse ruokansa ja pyssäporukka pääsee vähällä. Ja redari on hyvillään, kun ruokaraha pysyy pienenä.”
Aamuisin Reima ei tarjonnut pelkkää kauravelliä. Vaihtelevien puurojen ja vellien lisäksi pöytiin kannettiin mitä erilaisimpia valmiiksitehtyjä leipiä: ”Siinä tulee syödyksi vanhemmat kuivuneet leivät, kun kostuttaa ja laittaa päällysteitä”.
Kerran stuju löytyi timpan sapista nikkaroimassa laudoista laatikkoa. Oli odotettavissa Lemin särää, jahka laatikko olisi turvonnut liemenpitäväksi. Ehkei Reiman timpan taidot vetäneet vertoja stujun taidoille. Eräänä yönä kakkonen katseli brygän siiveltä, miten suuri puulaatikko lensi mereen. Lemin särää ei sen jälkeen ollut odotettavissa.
Ainutlaatuinen oli Reiman ideoima ruokalistakokeilu. Joka päivälle oli luotu kolmen aterian menu, josta sai valita makunsa mukaan. Sai halutessaan syödä kaikki kolmekin. ”Kokeille se teettää enemmän hommia, mutta jatketaan niin kauan kuin porukat tykkää, eikä kukaan ole vastaan.”
Vaan eipä mennyt kauaakaan, kun konemestari messiin tullessaan työnsi trasselitukon haalareidensa perstaskuun ja pöytään istuuduttuaan käänteli ruokalistaa:”Perkele, aina pitää valita ja tehdä päätöksiä. Ennen oli paljon helpompi, kun sai syödä, mitä pöydässä oli”. Niinpä kokkien hommat palautuivat ennalleen, eikä tujun tarvinnut enää kirjoittaa ruokalistoja.
Maukkaat muistot ovat lähes kaikista laivakeittiöistä. Toisen suunnan ääripää oli TIVANOn sisarlaivan byssan emännöinti. Aamuisin pruukasi olla ohutta kauravelliä. Viikoksi tehtiin provianttiin ruskeaa soossia. Ainoa, mikä vaihteli oli hernekeittopäivä, joka muissa laivoissa oli torstaisin.
Väliperämiehen päivävahdin puolivälissä kello 14 laivan aikaa oli vahtimiehen hommia kantaa termoskannu brygälle. Siinä kahvin äärellä ei koskaan jutut loppuneet. Välillä oli niin mehevät tarinat, että naputtelin niitä kirjoituskonella paperille ja messiin muidenkin iloksi. Hyvän suosion ansiosta siitä tuli päivittäinen tapa. Jonain päivänä oli jotakin muutakin, kuin korvilla kuunneltavaa työtä, joten ei ollut aikaa päiväkahviin eikä lehden tekoon. Vieläkin muistan yliperämies Tepon etsimässä messistä päivän sanaa ja murheellisen ilmeen hänen kuullessaan, että palkkatyö oli estänyt toimitustyön.
Radiosähköttäjän elo kuivarahtilaivassa pitkillä merimatkoilla oli leppoisaa kuin virkamiehellä valtion hommissa. Muutaman kerran viikossa sähkötettiin kulkutiedot redarille Helsinkiin ja aikarahtaajalle Kiinaan (kiinalaisilla oli erittäin hyvät rannikkoradioasemat). Aamun askareisiin kuului säätiedotuksen kirjoitus. Alkumatkan säät kuului Buenos Airesin asemalta, sitten Cape Townista ja Singaporesta. Pitkin päivää oli kuunneltava tarpeellisia rannikkoradioita, olisiko meille kenelläkään asiaa. Useimmiten ei ollut, mutta joskus saattoi tulla kiireinen määräsataman muutos. Kuukauden vaihtuessa oli laskettava koko laivaväen palkat. Vasta Shanghaita lähestyttäessä olisi ohjelmassa satamapaperit ja porukan rahalista ja porukanvaihtojen ulosmaksut.
Kolmisensataa kilometriä Hyväntoivonniemen eteläpuolella saatiin kiinalaisen aikarahtaajan sähke, että Shanghain sijaan puuvilla viedään Hsinkangiin. Ei ollut Kiinan tunnetuimpia satamia, mutta paikallistettiin Pekingin ja Tientsinin rannikolle. Ei aiheuttanut muutosta matkantekoon.
Sundasalmesta ajoimme Jaavan merelle ja kurvattiin pohjoiseen Singaporeen. Ankkuroitiin iltapimeällä puoli yhdeksältä. Matka jatkui reilun tunnin kuluttua. Porukkaa vaihtui ja heidän mukanaan postia saatiin. Ja päästiin kysymään tulijoilta ”vieläkö Suomessa on Kekkonen presidenttinä". Freshwater pysyi edelleen ransuunilla, koska vesiproomua olisi pitänyt odottaa liian kauan.
Jos nelikymppiset latitudit eivät möyrynneetkään, kävi huju Etelä-Kiinan merellä. Jo Intian valtamerellä olin kirjoittanut Singaporen lisäksi Australian ja Filippiinien rannikkoradioasemien säätiedotuksia Dinah-taifuunin vaeltelusta ja vahvistumisesta jossain Filippiinien takana (netistä Dinah löytyy). Arveltiin pyörremyrskyn ehtivän pois reitiltämme poiketessamme Singaporessa. Tuohon aikaan sekä hurrikaanit, että taifuunit kastettiin naisen nimellä. Senpä mukaisesti tämä Dinahkin kierteli ja kaarteli kulkiessaan ja Borneon ja Vietnamin välillä tietysti kääntyi suoraan reitillemme.
Melkoisia vesivuoria 130 km tunnissa puhaltava pyörremyrsky kehitti. Kevyt puuvillalasti ei onneksi ole pahimpia laivankeikuttajia. Keula puski aaltoihin kuin kallioon. Fööri kohosi korkealle aallon harjalle ja rymähti sieltä aallonpohjaan. Aina pohjalyönnin alkaessa tuntui, että maha nousee kurkkuun ja jää sinne. Näkyvyys oli olematon pyörremyrskyn pöllyttäessa vesipilviä. Päällikkö lohdutteli pelokkaampia, ettei ”valtamerilaivoja rakenneta pelkästään tyynessä säässä kulkemaan”.
Vanhempi laivakoira Iita viihtyi hiivarissa. Istui ja huojui tyynesti paapuurin siiven lamppukaapin päällä uutsikissä. Välillä tuuli puhalsi korvat taaksepäin kuin Tenavien Ressun lentäessä Sopwith Camelia. Välillä huulet kääntyivät kaksin kerroin ja hampaat oli julmassa irveessä.
Yritin ottaa paapuurin siivellä valokuvia, vaan eiväthän ne kummoisia kuvia ole korkealta nähtynä. Pitäisi mennä alas kannelle ja kuvata aaltoja ylöspäin. Vaan myrsky voi viedä kameran mennessään. Ja kuvaajankin.
Ripustellessani kameraa hyttin kaappiin joku sähkötti sellaisella teholla, että kovaääniset särisivät. Kuuntelin toisella korvalla, että jotakin paikkaa kysellään. Kirjoitin positsuunin lapulle ja perämies tuumaili, että siinähän on melkein meidän paikkamme. Kysymällä selvisi, että jostain laivasta haluttiin puheyhteys. Kutsumerkistä saattoi päätellä paatin olevan jenkkien militäärialus. Tuohon aikaan avomerellä brygän VHF-puhelin pruukattiin pitää suljettuna, joten ainoa yhteyskeino oli sähkötys taajuudella 500 kHz. Päälliköt pääsivät puhumaan keskenään ja kohta puhelun merkityksen huomasi: alettiin kääntyä sivuaaltoon. Jenkkipaatilla oli jotain kulkuongelmia ja pyysivät meitä väistämään kauempaa. Sähkötysyhteydellä kyselin kollegalta laiva- ja kulkutietoja, mutta oli vastaus varsin niukka:”just rolling”.
Joutuessamme ajamaan sivuaaltoon Iita-koiran kanssa katsottiin aallonharjoja välillä yläviistoon. Välillä oltiin niin korkealla, ettei pärskeiden keskeltä merenpintaa meinannut nähdä. Pyörremyskyissä on se hyvä puoli, että keskellä myrskyn silmässä on tovi tyyntä huilausaikaa, ennenkuin rytkys taas jatkuu.
Allakkaan olen merkannut kahdelle päivälle ”Typhoon Dinah”. Taifuuni rantautui Vietnamissa. Aaltojen tasoituttua saatettiin todeta, ettei kummoisia vahinkoja ollut kärsitty. Pentteristä oli lähtenyt luistelemaan iso jääkaappi kiinnityksistään, samoin innostui ryskimään nurkasta nurkkaan päällystön päivähuoneen sohva. Jääkaappi piti edelleen kylmän sisällään ja sohvakin oli istuttavassa kunnossa.
Matka jatkui kohti koillista läpi Formosan salmen. Hsinkangin redille ankkuroiduttiin kymmenien laivojen joukkoon sunnuntaina 16.6. kello 22.55 laivan aikaa.
Makea vesi oli melkein lopussa.

Forums