Sunnuntai aamuna kello puoli kymmenen päästiin irti Sevillan telakan laiturista. Oli aprillipäivän aatto vuonna 1974. Ajettiin telakan alapuoleiseen slussiin ja siitä Guadalquivir joelle. Kun suistossa oli jätetty luotsi, kurvattiin lounaaseen kohti Afrikan läntisimmässä kärjessä olevaa Senegalin pääkaupunkia Dakaria.

Nelisen vuorokautta kesti matka bunkraussatamaan. Iltapimeällä tultiin ja aamupimeällä oli bunkkeri puurissa ja matka jatkui. Rahaa ei laivaporukalle tilattu, eikä maihin päässyt. Niin hyvin oli onnistuttu lukitsemaan kaikki irrallinen, ettei ole jäänyt mieleen mitään menetyksiä paikallisille yrittäjille. Edellisen vuoden kesällä laivapoika Sulayman Gambiasta oli kaverinsa kanssa piiloutunut Dakarissa laivalle salamatkustajina. Sulayman oli edelleen laivapoikana, eikä nyt tarvinnut piiloutua mihinkään.

Suuntamme kohti Vitoriaa kääntyi pohjoisemmaksi, kun oorderisähke vaihtoi ensimmäiseksi lastauspaikaksi Fortalezan. Kiinalainen aikarahtaaja halusi Brasiliasta laivalastillisen puuvillaa. Kaksi muuta lastauspaikkaa olisivat Recife ja Santos. Mutta ennen Brasilian ihmeitä olisi muuta ajankulua: linjakaste.

Olin jo ”vanha kokenut” merenkulkija: seilausta ihan kolmatta vuotta, melkein kaikki mantereet kierretty ja toissa kesänä kastettu päiväntasaajalla. Merimiesslangikin alkoi lähes täysin olla hallussa. Niinpä oli mielenkiintosta kuulostella, kun kastejuhlan järjestäjät tivasivat Marseillessa tulleiden seilauksia. Suomalaisia villinlinjan laivoja ei ollut paljoa. Ainoa linja, minkä aluksilla pääsi yli päiväntasaajan oli AL. Sohon tervakeuloista ja Finnlinesin paateista tulleet olivat ilman muuta kastettavia. Samoin Mustallemerelle ajaneissa tankkipaateissa seilanneet.

Kastejuhlien järjestäminen oli porukasta ja päälliköstä kiinni. Edellisenä kesänä olin laivassa, jossa päällikkö kielsi tervajaiset. Erityisesti naisväkeä oli peloteltu paniikin partaalle. Tässä laivassa järjestelyistä huolehtivat ns. alipäällystö, eli poosu ja timppa, sähkö ja tunkki. Tasa-arvoa noudatettiin jo tuolloin: miehillä ja naisilla oli sama kastekaava, nahat tervattiin samalla määrällä mönjää. Oikeus olla osallistumatta oli suotu. Silloin sai viettää aikaansa venttiilittömässä provianttivarastossa koko seremonian ajan.

Linjakaste lienee yksityiskohdiltaan omanlaisensa eri laivoissa. Purjelaivoissa kerrotaan pysähdytyn päiväntasaajalla ja Neptunuspariskunta seurueineen oli kiivennyt veneestä kannelle. Päällikkö toivotteli tervetulleeksi ja maanhajun pesu pääsi alkuun. Yleensä viskaalit ja rituaalit ovat samankaltaisia ja sujuvat suunnilleen samassa järjestyksessä.

Kastelapsen hakevat poliisit sieltä venttiilittömästä proviantista, jonne on patistettu kaikki kastamattomat. Jotta ehdokas hyväksytään seremoniaan, on ensin kaljapullokiikarilla nähtävä Etelän risti. Tiedä häntä, kuinka näkökykyä friskaa kaljapullojen suolavesi. Jos ei muutaman kiikaraoinnin jälkeen ala Etelän risti näkyä, pruukaa tähtitieteilijä opastaa.

Suolaveden samentamin silmin ja poliisin avustamana siirrytään parturin asiakkaaksi. Jonkinlaiset suuria saksia markkeeraavat ristikkäiset puu- tai pahvikapulat ovat parturin työkaluja, kuin myös suti ja vaahtoastia. Ei se vaahto mitään shampoota ole, mutta saksilla niitä enimpiä muun kolkuttelun ohessa lanataan pois silmistä.

Kastelapsen terveydentilan tarkastaa lääkäri. Tärkein tohtorin työkalu on viemärinaukaisutyökalu. Keppi, minkä päässä on iso punertava imukuppi. Sitä tökitään eri kohtiin ja puukepin päästä kuulostellaan tarkasti: onko puruja päässä, matoja mahassa, jalkapohjissa multaa tahi muualla muuta vaivaa. Tulevan terveyden takeeksi syötetään troppeja, jotain pahaa ja tulista mönjää, mitä byssässä on kokattu. Kyytipojaksi vielä pahempaa nestettä. Jos ei meinaa maistua, poliisit auttavat.

Kun kastelapsi on ulkoisesti ja sisäisesti puhdistettu, kontataan Neptunuksen pariskunnan eteen hyväksyttäväksi. Kunnioitusta osoitetaan nuolemalla Neptunuksen muorin varpaita. Varpaat on desinfioitu sillivedessä tahi vastaavassa aromikkaassa astiassa. Jos kuningas Neptunus ei ole liiaksi raskaan seremonian uuvuttama, hän hyväksyy ehdokkaan kastettavaksi.

Tervaajan työkalut ovat suti ja pönttö täynnä mustaa tököttiä. Erinäisistä konehuoneen jäteöljyistä, bitumista ja mitä liekään on kasteneste sekoitettu. Huolellisimmin tervataan ne kohdat, mistä ihminen torpiikin kuumuudessa eniten hikoilee, eli kainalot ja haarat ja siltä väliltä. Etu- tahi takapuolelle Etelän risti. Toimituksen lopuksi uusi neptunuslainen spuulatan paloletkun merivedellä tai nakataan uima-altaaseen. Ei ne tervaukset siinä puhdistuneet. Omasta kasteestani muistan vielä monen kuukauden kuluttua löytyneen tervoja jostain ihopoimusta.

Koska kastaminen Neptunuksen kansalaiseksi ei ole mikään pakanaorgia, viskaaleihin kuuluu pappi valvomaan toimitusta. Tarkkaan valvotaan puhdasta oppia.,Illan mittaan saattaa ote herpaantua valvojan väsähdettyä. Saatettiin joskus tarvita poliisien avuksi apuvoimia, jos hurmos valtasi liiaksi juhlaväen.

Koska nyt oltiin vajaan viikon merimatkalla, oli makeaa vettä yllin kyllin. Kastetut saivat hinkata nahkojaan näkyville mustan mönjän alta. Vettä riitti jopa saunan perusteelliseen pesuun.

Merimiespalvelutoimistosta olin tilannut painetut Linjakastetodistukset. Vasta juhlan jälkeisenä päivänä niitä jakelin. Olihan kyseessä arvopaperi, jota saattoi myöhemmin tarvita, ettei joutunut kastettavaksi uudelleen. Kuten aina, ilmaantui vapaamatkustajia. Kasteesta kieltäytyneistäkin jotkut halusivat todistukseen. Ei niitä tervaamattomille annettu, vaan pidettiin tallessa lukitussa radiohytin kaapissa.

Kuvia laivasta voi selailla linkistä: https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/638