Laivakoira Tomin tarina

Tammikuussa 1976 otimme webmaster-Timon kanssa jobit Solano-laivaan. Matkustimme Helsingistä Zurichin ja Bombayn kautta Hong Kongiin. Täällä jouduimme odottelemaan Shamrock-nimisessä hotellissa pari vuorokautta ennenkuin laiva saapui Hong Kongin redille.

Kolme vuorokautta kestäneen lastauksen jälkeen matkamme alkoi ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Thaimaan Bangkok. Jäimme aluksi Bangkokin edustalle ankkuriin, josta myöhemmin siirryimme laituriin. Lasti oli riisiä, kuten se oli ollut Hong Kongissakin.

Olin siihen aikaan seilannut jo kymmenkunta vuotta ja nähnyt esim. Meksikossa paikallista elämää, joten thaimaalainen elämänmeno ei olisi pitänyt hämmentää, mutta näin kyllä kävi. Emme ehtineet kunnolla tipauttaa "lekaa" pohjaan, kun kymmeniä kapeita ja nopeakulkuisia veneitä saapui aluksen vierelle ja joka puolelta laivaan nousi naispuolisia "kaupustelijoita".

Kauppaa käytiin, "kaikennäköistä", aluksen poosu osti koiran.  Oikeastaan koira tuli kylkiäisenä muun kaupanteon yhteydessä. Hurtta oli - tottakai sekarotuinen - narttu, jolle poosu-Jussi antoi miespuolisen nimen:Tomi. Hänellä oli kai nuoruudessaan ollut samanniminen lemmikki. Kippari Pelle, tätä koiran tuloa laivaan oikein hyväksynyt, mutta ei jyrkästi kieltänytkään, niin Tomi sai jäädä alukseen. Syynä taisi olla se, että väliperämies Masakin oli hankkinut koiran. Näin aluksessa oli kaksi piskiä.

Bangkokista lähdettiin aikanaan, kävimme vielä Ko Sichangin saaren lähettyvillä lastaamassa. Täältä matkasimme Intian valtamerelle ja saavuimme Jemenin Al Mukallaan, jossa osa riisilastista purettiin. Tomi touhusi päivät pitkät poosun mukana maalaustöissä, josta osoituksena oli mustaan karvaan tarttuneet vaaleat maaliläiskät. Joskus iltasella koira muistutti rodultaan dalmatialaista.

Saavuimme vihdoin Eurooppaan Hampuriin ja Rotterdamiin, jonka jälkeen oli West Ham, Lontoossa. Kippari joutui kirjoittelemaan virallisiin papereihin, että aluksessa ei ole eläimiä. Muussa tapauksessa koirat olisi viety karanteeniin ja tämän kaiken olisi varustamo joutunut maksamaan. Näin ollen terveysviranomaisten tullessa alukselle koirat piti pitää visusti hytissä ja äänettöminä. Tämä kaikki tuotti ylimääräistä hommaa, myöskään koirat eivät tarkastuksen jälkeenkään voineet juoksennella täkillä vapaana.

Euroopan kierros Lontoon jälkeen sujui ongelmitta ja Masa koiransa kanssa lähti Hampurista Suomeen. Kaiketi tässäkin tarvittiin jonkinlaisia lupia, jotka mahdollistivat matkan. Poosu-Jussi lähti myös Suomeen, hänen törninsä täyttyi. Tomin uudeksi kaitsijaksi lupautui matruusi Paavo.

Seuraava puoli vuotta kului seilatessa osin Euroopan ja Keski- sekä Pohjois-Amerikan länsikustin satamien välillä. Syksyllä matkasimme Euroopasta Karibian meren saaristoon Barbadokselle ja Trinidadiin, sieltä Venezuelan Puerto Capelloon. Puerto Capellossa Tomi livahti maihin. Luulimme jo, että hurtta vaihtoi kansallisuutta, mutta muutaman päivän päästä ennen uloslähtöä Tomi jolkutteli laakongia pitkin takaisin alukseen. Menimme vielä Panaman kanavan kautta Tyynen meren puolelle Perun Callaoon. Täällä lastasimme kuparimalmia, jota toimme Eurooppaan.

Paluumatkalla Tomi alkoi lihota. Näinhän siinä oli käynyt, että Puerto Capellon karkumatkalla Tomi oli tavannut venezuelalaisen gigolon ja saisimme kohta tietää minkälaista jälkikasvua on tulossa.

Kävimme Antwerpenissa, sieltä Suomeen ja Kokkolaan jossa purimme loppulastin. Kokkolasta siirryimme Uuteenkaupunkiin , jossa lastasimme lannoitetta.

Tomi synnytti Uudessakaupungissa kaksi pentua. Toinen pennuista oli huonokuntoinen, joten tämä jouduttiin lopettamaan jo senkin takia, että koiramäärä aluksessa olisi kasvanut liian suureksi.

Kolmen viikon päästä lähdimme Suomesta kohti Välimerta ja Suezin kanavaa, josta matkamme jatkui Kenian Mombasaan. Tänne purimme lannoitelastin. Tomi ja pentu voivat varsin hyvin. Pentu oli vahvistunut, ollen kuitenkin pikkuinen pallero.

Mombasasta matkamme jatkui Intian valtamerellä olevalle Reunionin saarelle, Pointe de Galets-nimiseen kaupunkiin, jossa lastasimme raakasokeria. Tomin pentu jäi saarelle, nimittäin eräs tummahipiäinen tyttö, heitähän ilmestyi myös alukselle "kaupantekoon", ihastui pentuun haluten sitä itselleen. Niinpä eräs konepuolen kaveri , jolla ei ollut paikallista valuuttaa antoi tytölle "ulosmaksun"koiranpennun muodossa. Saihan siinä tyttö lähtiessään vielä voipaketinkin toiseeen kainaloon.

Reunionilta matkamme jatkui Cape Townin kautta Atlantille kohti Eurooppaa ja Lontoota. Tultuamme Biscayan lahdelle, kipparin piti jälleen ilmoitella Englannin viranomaisille laivan mahdollisista eläimistä. Tällöin hän ilmoitti ykskantaan ettei enää väärennä papereita koiran takia, vaan hän jonka hallussa koira on tulee hoitamaan viranomaiskustannukset Lontoossa. Miehistön messissä porukan päätös oli luopua Tomista. Seuraavana yönä Tomin tarina päättyi Biscayan aaltoihin, tosin Tomi enää silloin ollut elossa.