You are here

TIVANOn jobi

TimoSylvänne's picture

Puoliltapäivin pirisi puhelin kotona Kuopiossa. Helsingistä oli kaukopuhelun tilannut Henry Nielsen varustamon merihenkilöstöä manageeraava Pentti Ojamies. Tai siihen aikaan hän taisi yksin olla koko merihenkilöstöosasto. Radiosähköttäjää tarvittiin TIVANO-laivaan. Oli keskiviikko, helmikuun kuudes päivä 1974.

Vielä 1980-luvulla Suomessa oli kymmeniä paikallisia puhelinyhdistyksiä. Numeron valitsemalla pystyi soittamaan vain yhdistyksen puhelimiin. Jos oli tarve soittaa jonkin muun yhdistyksen tai ulkomaan numeroon, puhelu oli tilattava valtion keskuksen kautta.

Olin ollut aiemmin saman varustamon kolmessa laivassa. Kaikki rakennettuja 1950-luvulla. Tuleva työpaikka oli uusi, vasta parivuotias.

Jokunen viikko aiemmin oli päättynyt edellinen jobini: vajaan kuukauden mittainen vikaeeraus parinkymmenen vuoden ikäisessä tankissa. Seuraavana vuonna alkoi tämän laivan miidsipin ja pumppuruuman välistä runko murtua Hyväntoivonniemen vesillä matkalla Indonesiaan. Maurituksella hätäsatamassa lasti purettiin toiseen laivaan. Paikkauksien ansiosta voitiin ajaa romuttamolle Gadani Beachille. Rannalle oli tömäytetty neljä päivää ennen laivan 20-vuotisjuhlia.

Tuohon aikaan merenkulkijoiden työmatkat tehtiin taksilla ja lentokoneilla. Niinpä seuraavana aamuna taksi vei lentoasemalle Rissalaan ja Finnair Seutulaan. Aiemman vikaeerausjobin ansiosta terveysdokumentit olivat ajan tasalla. Tarvitsi käydä vain mynsträyskonttorissa Hakaniemessä ja varustamossa Keskuskadulla. Postia oli laivalle lähdössä. Lisäksi sain agentin puhelinnumeron, jotta perillä voisin tilata kyydin lentoasemalta laivalle. Lentolippu vei Kööpenhaminan ja Pariisin kautta Marseilleen. Laiva oli tullut sinne Kiinasta.

Työsuhteet tuolloin olivat laivakohtaisia. Kun kipparille ”vietiin vastakirja sisään” ulosmaksua varten, päättyi työsuhde. Merenkulkijoiden työtilanne oli hyvä, joten kauaa ei ehtinyt maissa viihtyä, kun varustamosta alettiin jo ehdotella töihinlähtöä. Yleensä johonkin muuhun laivaan.

Aikojen alussa merenkulkija sai laillisen ulosmaksun vain kotimaan satamassa. Sittemmin merimieslakia muutettiin, jotta ulkomailtakin saattoi redarin laskuun päästä matkustamaan kotimaahan, kunhan oli moitteetta palvellut kaksi vuotta. Jo vuoden kontrahdin jälkeen sai vapaan kotimatkan 1970-luvun alussa. Tuohon aikaan Pentti Ojamies sopi päällystön kanssa puolen vuoden työsopimuksia, mikä muissa varustamoissa herätti tulista torumista. Kohta seilausaikaa lyhennettiin jo neljään kuukauteen ja miehistöllä puoleen vuoteen.

Lento Pariisiin kesti arvioitua pidempään. Niinpä oli kiire koneenvaihdossa Marseilleen. Air Francen lähtöportti löytyi pikaisesti. Tiskin takana nuori mademoiselle virkapuvussaan oli omissa aatoksissaan, eikä noteerannut matkalippuani. Muutaman tovin kuluttua paikalle höyrysi samoissa asusteissa madame, joka nosti metakan:”täällä vain seisoskellaan ja tätä viimeistä tulijaa Marseillen lennon koko muu matkustajajoukko odottelee lentokenttäbussiin pakattuna”.

Illan pimeydessä laskeuduttiin Marseillen kentälle. Matkalaukun jonotettuani etsiskelin yleisöpuhelimen ja vaihdoin siihen sopivia rahakkeita. Kauaa ei puhelin ehtinyt hälyttää, kun äkäisellä vanhan miehen äänellä huudeltiin ”aloo, aloo”. Hitaasti ja kuuluvallä äänellä englannin kielellä aloitin ilmoituksen autokyydin tarpeesta. Nopeammin kai olisi pitänyt puhua, kun jo muutaman sanan jälkeen puhelin kolahti korvaan. Samoin kävi parilla seuraavallakin yrityksellä. Koska vielä oli yksi rahake jäljellä, muistelin lukion aikaisia ranskan tunteja ja vaihdoin kieltä toivorikkaana. Turha toivo. Samalla tavalla lyötiin luuri korvaan kielestä riippumatta.

Lentokentän taksikuskin kanssa selvisi asiat englanniksi niin hyvin, että yöpyminen järjestyi merimieshotellissa. Majapaikassa oli tarjolla aamiaista: croissantteja ja kahvia. Kahvikuppi oli suuri, ainakin puolen litran vetoinen kulho. Kahvinkaataja kyseli jotakin kouluranskaan kuulumattomilla sanoilla. Kun en heti osannut vastata, tuli kuppiin puoliksi kuumaa kahvia ja kuumaa maitoa.

Meklarin puhelinnumerossa maltettiin aamulla kuunnella asiani ja pian ilmaantui noutaja. Tuttu mies parin vuoden takaa. Silloinkin oli laiva tullut Kiinasta. Olin kuskaillut laivaporukkaa lääkäriin saman meklarin kanssa. Satamapaikkakin oli tuttu parin vuoden takaa. Laivakin oli tuttu valokuvista: tasainen runko ilman keulapakkaa, ahterissa kuution muotoinen keltainen torppa. Torpan katolla korsteenissa omistajan, Bertel E. Ahlströmin Oy Pulpships Ab:n kultainen P.

Katso kuvia laivasta

Forums: 
TimoSylvänne's picture

Hoksasin, että Pentti Ojamies on jo viisikymmentä vuotta sitten ollut edistyksellinen "paikallisen sopimisen" uranuurtaja.

Erona nykyiseen hänellä oli tavoitteena sekä varustamon, että työntekijän etu.

Nykyisin "paikallinen sopiminen" tarkoittaa työntekijän etujen heikentämistä alle yleissopimusten minimin. Esteitähän ei ole sopia paikallisesti paremmista työehdoista.