Uuni kuumana

PATRICIAlla ajelimme Japanista Vancouveriin. Laiva oli vasta muutaman kuukauden ikäinen, mutta silti oli pitänyt poiketa Shimonosekiin, missä sukeltajat puhdistivat pohjan ja ulkosivut. Oltiin makailtu ankkurissa ja laiturissa Karachissa pari kuukautta.
Jotain tiedotettavaa kipparilla vielä oli Japaniin, joten sähköttelin yhteyden japanilaiseen lyhytaaltoasemaan, olisiko ollut Nagasakiradio/JOS.

Asema välitti paljon liikennettä laivoihin ja sain vuoronumeron yli kaksikymmentä. Pari tuntia piti aseman workkimista kuunnella, ennenkuin tuli OIDR vuoro. Vastasin omalla työskentelytaajuudellani. JOS kutsui uudelleen ja vastasin jälleen. JOS kutsui kolmannen kerran ja otti sitten yhteyttä seuraavana jonossa olevaan.

Suuresti hämmästyin, mikä oli vienyt lähettimen kuuluvuuden, kun selvästi kaikki toimi, kuten pitikin. Olisiko rantaradio kuunnellut väärää taajuutta?

Sähke oli edelleen lähettämättä. Yritin tällä kertaa toisen japanilaisen aseman kautta. Vilkasta oli sielläkin ja jälleen odotusaikaa vierähti tunti pari. Eikä taaskaan rantaradio kuullut lähetystäni työskentelytaajuudella, vaikka olin sen lilmoittanut kahdesti (lyhytaaltosähkötysliikenteessä käytettiin kutsutaajuutta yhteydenotossa ja ilmoitettiin oma työskentelytaajuus, mitä käytettiin viestiliikenteessä).

Nyt piti jo katsoa peiliin. Viritin varavastaanottimen lähettimen taajuudelle ja aina jyrähti, kun painoi sähkötysavainta. Aikani mietin ja kokeilin taas. Nyt lähettimen ääni oli kimeää vinkunaa. Empiiristen tutkimusten jälkeen ilmeni, että lähettimen taajuus ryömi ylöspäin semmoista vauhtia, että parissa tunnissa oli täysin kuulumattomissa ilmoittamaani taajuutta kuunneltaessa.

Aikaisemmin käyttämissäni lähettimissä oli ollut oma kiteensä kutakin taajuutta varten. PATRICIAn lähetin oli uusi ruotsalaisen ITT:n syntetisaattoriohjattu.

Pikakorjaus ongelmaan oli, että seurasin päävastaanottimella oman lähettimen ryömimistä. Kun tuli oma vuoroni, väänsin lähetystaajuutta sopivan määrän alaspäin. Jos oli useita sähkeitä välitettävänä, piti niitten välissäkin justeerata taajuutta, jottei rantaradio joutunut säätämään omaa vastaanotintaan.

Syytä moiseen ryömimiseen en löytänyt. Eikä heti löytänyt Vancouverin radiohuoltokaan, koska aluksi taajuus pysyi paikallaan. Lopuksi vika löytyi kideuunista. Syntetisaattorissa käytettiin yhtä kidettä, mistä kaikki taajuudet laskettiin. Jotta kiteen taajuus pysyisi vakiona, sen lämpö pidettiin tasaisena. Lämmittimen termostaatti oli särkynyt ja uuni paahtoi lämpöä täysillä, mikä nosti kiteen taajuutta.

Olin muutamaa vuotta aiemmin ollut pari päivää Tukholmassa ITT:n opissa perehtymässä näihin radioasemiin. Vieläkin muistan tärkeän neuvon, että syntikan ulosvedettävän laatikon takana oli sulake. Johonkin uuteen Japanissa olleeseen laivaan oli huoltomies lentänyt Tukholmata, vaihtanut tämän sulakkeen ja palannut takaisin kotiin.