Toukokuussa 1980 olin jäänyt lomalle Vasa Shipping-varustamon Sandvikenista. Elokuun loppupuolella konttorista soitettiin ja kehoitettiin valmistautumaan uusiin seikkailuihin. Reeferi San Benito oli muun lastin puutteessa ottanut Japanista kyytiinsä autoja ja saapuisi purkaussatamaan Nigerian Lagosiin lähipäivinä. Osa miehistöstä, mukaanlukien kipinä, tulisi lomille ja uutta verta laivalla tarvittiin. Kuulemma olisin tarvinnut viisumin Nigeriaan, mutta kun se olisi haettava perskohtaisesti Tukholmasta, oli varustamo ajatellut homman hoituvan ilman sitäkin. Kehoittivat varaamaan mukaan sievoisen nipun pientä US dollaripaperia. Matkalaskun saisi sitten lähettää heille, tositteiden kera tai ilman. Meitä oli puolen tusinaa laivalle menijää. En muista matkan alkureittiä tarkemmin, olisiko ollut Ateenassa yksi välilasku. Sitten lensimme Ethiopian Airlinesin koneella Addis Ababaan. Minulla on jossain tallessa ko. lennolta saamani lentoyhtiön promo-postikortti.

Illalla saavuimme Kenian Nairobin kentälle, jossa oli koneen vaihto. Ohjustin kentällä porukan eräälle portille, joka oli mielestäni transit portti. Joku porukasta esitti jo protesteja, mutta kun virkailija oli ehtinyt läimäistä passiini leiman, kehoitin kaikkia tulemaan samaa reittiä. Näinhän siinä kävi, olin johdattanut porukan Keniaan. Kun tupsahdimme ovesta ulos, niin paluuta ei ollut. Kävin passin leimaajalta kysymässä pääsyä takaisin transit-halliin. ”No way man”. Pitää mennä tuosta pääovesta kentälle ja maksaa kenttäverot. Shit. Jatkolento lähtisi useamman tunnin kuluttua, matkatavarat menisivät automaattisesti siihen, joten no problem. Nuo vaivaiset kenttämaksut voisin liittää matkalaskuun. Näin sitten työmaa äänestyksen jälkeen siirryimme kentän vieressä olevan kuppilan terassille, siemailimme olutta ja tähyilimme tropiikin yötä. Joku esitti aiheellista kritiikkiä matkajohdon taidoistani, mutta totesin seuraavan lennon ajan olevan tiedossa ja menisimme kentälle takaisin hyvissä ajoin. Näin tapahtui ja istuimme koneessa jälleen. Seuraava välilasku oli Kamerunissa, jossa onneksi ei tarvinnut poistua koneesta. Lopulta saavuimme Lagosiin ja ajattelin homman olevan hanskassa. Väärin.

Passitarkastuksessa kaverini viisumeineen pääsivät vaivatta läpi. Minun kohdallani toteamus oli ”no visa, go back home”. Olin tarkkaillut passijonoa ja huomasin useamman matkailijan saaneen saman kohtalon ja he siirtyivät allapäin takaisin jonon loppupäähän. Huikkasin läpipäässeitä laivatovereitani odottelemaan tovin. Siirryin passijonon perille ja kyselin kohtalotovereiltani, millä taalamäärällä viisumivapaus tiskillä irtoaa. Yleinen mielipide oli kymppitaala. Kun nuo kympin tarjoajat oli edelläni uudelleen lempattu jonosta, taitoin 20 USD passin väliin ja leima irtosi, tosin lievän vittuilun kera. No sitähän kestää jokainen, kun matkan pitää jatkua.

Seuraava rahastustiski oli sanitääri. Rokotustodistukset esiin ja kaikkia mahdollisia tauteja vastaan piti olla leimat. Ja taas tuli jokaiselle puutteita jossain rokotuksessa. Puuttuville rokotuksille saisi kuulemma piikin aivan tiskin vieressä olevassa rokotushuoneessa. Osallistuimme tähän näytelmään, sivuhuoneen tohtori löi leimat todistuksiin muutama taala per leima, piikkejä ei onneksi annettu. Kaverin mukaan se oli turhaa, kun leimat olivat kunnossa. Summat painoin kaaliini matkalaskua varten, kuitteja tuolla ei tarjottu eikä pyydetty. Nuo ”Lagosin rokotukset” vedettiin sitten papereista henkseleillä yli laivalla.

Lopulta olimme virallisesti Nigerian maaperällä. Ihme kyllä kaikkien matkatavarat taisivat tulla perille. Luvattua agentin autokuskia ei kylläkään löytynyt mistään. Siirryimme tuloaulan baariin ja otimme parit oluet, sikamaisen kalliit kylläkin. Vaihdoin muutaman paikallisen kolikon ja soitin yleisöpuhelimesta meklarin konttoriin. Lupasivat hoitaa kuljetuksen ja jonkin ajan kuluttua meidät sitten noudettiinkin ja pääsimme hotelliin, jossa Suomeen menevä porukkakin oli. Lomille lähtevä kipinä Josa kertoi siellä ilouutisen, laivan päälähetin oli sökö, syntikka levinnyt. No, sain lähettimen sitten laivalla toimimaan sähkötyksellä kun kytkin syntikan irti ja löysin muutaman vanhan kiteen romuista. Illalla alkoi hotellissa nälkä painaa päälle ja oli pakko syödä annos kanaa ja riisiä. Vatsatautihan siitä tuli. Onneksi iski päälle vasta laivalla, ei tarvinnut paskat housussa saapua alukselle.

Aamusella satamaan, jossa laivan pelastusvene odotteli. Försti siellä halasi tarmokkaasti paria kaljakeissiä, oli käynyt ostamassa kun laivalla ei kuulemma ollut mitään miestä väkevämpää. Eikä sitä tilattu sitten purkauksen aikanakaan, hinnat olivat pöyristyttävät. Pakollinen parin viikon nenänvalkaisu oli edessä. Benito oli odottamassa laituripaikkaa parin tunnin venematkan päässä merellä, rosvoukset kun olivat tuolloin yleisiä Nigeriassa. Kun lasti oli purettu, lähdimme kohti Karibiaa for orders. Muutama i musta jänis löytyi paatilta ja heidät jouduttiin viemään Liberian Monroviaan. Siellä sotilaat ottivat kaverit haltuunsa kiväärinperillä vauhtia antaen. Matkan aikana sitten rahtiakin löytyi, hedelmiä Texasista ja Floridasta Eurooppaan.