ss TARSIS

Matka satujensaarelle

Elimme kesää, tarkemmin 22.8.1957 laivamme s/s Tarsis oli saanut lastinsa Nuottasaaren malmilaiturista, ilmeniittiä, joka vietiin Rostockiin. Laitoimme laivaa meriklaariin kun kipinä Sakari Suokas oli saanut oorderit jatkoa varten. Matkaamme Islantiin, tuonne karulle satusen saarelle. Laivaan oli tullut edellisenä päivänä myös uusi toinen konemestari, hän oli kotikylän miehiä martinniemeläinen Tuulos Nenonen. Oli kiva sikälikin kun Martti-veljeni maksoi juuri ulos, niin olipahan lähempiä tuttuja. Kun viimeisetkin selstogit oli saatu karveleiden väliin ja tammiset luukut paikoilleen ja pressut kiilattua ja surringit vaijereilla luukkujen päälle saattoi matka alkaa.

Lähtöpäivänä oli kaunis, mutta kuulas ilma. Matka taittui tavallisuudesta poikkeamatta, saavuimme Warnemünden suulle, jossa kanavaluotsi nousi laivaan viedäkseen meidät noin tunnin kestävän jokimatkan Rostockiin. Lossasimme lastin Rostockissa parissa päivässä, ehdimme kuitenkin käydä moikkaamassa jo tutuksi tullutta ”Meijerin sakkia”. Tuo meijeri oli väännös saksalaisesta Meyer nimestä, kapakka oli sen niminen.

Muistojen Rostock

Kaupunki oli tullut tutuksi jo kesällä 1956, jolloin ajoimme s/s Axelilla propsia sinne. Nyt kuitenkin ”unohduimme” kaupungille Martin kanssa liian pitkäksi ajaksi. Proopuskan ehtojen mukaan piti olla laivassa klo 24.00. Noin kolmen aikoihin aamuyöstä alkoi kuulu takaa kovaa jyrinää, käännyimme katsomaan sen aiheuttajaa. Sieltä tuli armeijan tankki se kait oli, kuitenkin jokin haupitsi siellä katolla törötti. Sieltä huudettiin achtung, achtung, kyllä me heti huomattiin, että ne oli tarkoitettu meille ja pysähdyimme. Sieltä yksi koppalakki hoki passport, niinpä näytimme passit ja proopuskat. Aikansa niitä tutkittuaan vinkkasi meidät kyytiin ja niin telaketjut kolisten ajettiin komiasti laivan kylkeen. Herättivät kapteeni Fredrik Karstenin ja selittivät asiansa. Meiltä otettiin proopuskat eli maihinnousuluvat pois, emmekä päässeet enää sillä reissulla maihin. Ainoastaan saimme käydä Internationalissa, se oli satama-alueella oleva kansainvälistä valuuttaa käyttävä kauppa. Sieltä sai ostaa kelloja, kiikareita, kameroita ym. tykötarpeita. Se oli sellainen kauppa, jossa sai vain ulkolaiset ja paikallinen eliittiväki asioida.

Warnemünden kaupunkia vastapäätä joen toisella rannalla oli purjehdusseuran paviljonki, jossa musiikki soi kaiuttimien välityksellä voimakkaasti. Oltuamme jo loittonemassa rannasta, niin mieleen jäi kuinka Kultaa ja hopeaa valssi saattoi meidät merelle. Suuntasimme sitten Gdyyniaan Puolassa hakemaan sementtilasti Reykjavikiin. Gdyniassa pääsimme suoraan transportin alle lastaamaan, mutta sitten satamaan saapui ”polakkien” oma laiva, joka ohitti muiden kiireet. Niinpä jouduimme siirtymään sivuun, siksi kunnes puolalainen alus oli saanut lastinsa.

Päästyämme ulos merelle, pysähdyimme Köpiksessä proviantti täydennykselle ja suuntasimme kohti Pohjanmerta. Me, jotka ensimmäistä kertaa ohitimme Kullenin majakan, jouduimme tarjoamaan kokeneille ”kulliviinat” seuraavassa satamassa. Se oli merten tapa jokaisen merkittävän paikan ohituksessa, ryypyn nimi vain vaihtui paikan mukaan. Uskomuksen mukaan muuten Kullenin-ukko olisi pahalla päällä ja aiheuttaisi merenkulkijoille vaikeuksia.

Laivassa oli tujuna l. stuerttina tanskalaissyntyinen, mutta turkulaistunut 1900 syntynyt Karl Jensen ja sitten viimeisen päälle nuuka mies. Hän oli jättänyt yöksi messiin välipalaksi jo kovettunutta patonkia. Lämmittäjä oululainen Yrjö Pellikka koiravahdin loputtua neljän aikaan aamulla, lähti purraamaan tujua saadakseen vähän tuoreempaa purtavaa.

Jensen juoksi pitkin kongeja ja Ykä perässä patonki kädessä kuin halko. Tuju huusi huonolla suomenkielellä mine lähte heti pois tämä laiva, johon Ykä vastasi mihin sinä keskellä merta lähdet. Mine mene ja sano kapteni Karstens. Sano vaikka korsteenille, mutta tuoreempaa leipää täytyy saada. Ja niinpä Jensen haki pentteristä leipää ja rauha palasi laivalle.

Luonto asettaa omat ehtonsa

Meri oli kohtalaisen rauhallinen ja pääsimme ilman kommelluksia Skotlantiin, se oli Methil niminen kaupunki lahden pohjukassa. Täällä ei ihminen voikaan määrätä omaa aikatauluaan, luonto oli asettanut omat ehtonsa. Jouduimme ankkurisa odottelemaan vuoksea (nousuvesi), jotta hinaaja, se oli siipiratasvetoinen, saattoi hinata laituriin. Täällä saimme kolibunkrauksen, otimme kakkosruuman päälle varabunkkerin. Koliboksit olivat mitsepin etuosan alla ja bunkrausluukku sen edessä. Myös provianttitäydennystä tuli ja tietenkin ulosvienti tupakat ja juomat. Kapteeni Karsten, paljon kokenut mies entisen Romu-Ellenin kippari, joutui käymään tullilaitoksella useam-man kerran koska emme saaneet tarpeeksi ulosvientiä. Niinpä hän sai määrää lisättyä, mutta tuli ulosajetuksi, tullipäällikkö poltti päreensä.

Jälleen lähdön aikana oli luode (laskuvesi) joten muutama tunti täytyi jälleen odottaa. Vuorovesi vaikutti kaksi kertaa vuorokaudessa. Suuntasimme kulkumme kohti Reykjavikia. Orkney saaret jäivät vasemmalle puolelle, kun Atlanti aukesi, oikealla häämötti Shetlandin saaret. Olimme juuri päässeet aavalle valtamerelle, kun meri alkoi liikehtiä. Oli syyskuun alkupäiviä, syysmyrsky otti meidät hoiviinsa, se yltyi lopulta likelle 12 boforia. Pääsimme ohittamaan Fär saaret vielä kohtuullisesti, mutta sitten alkoi kulkuvaikeudet. Ajoimme matruusi Raimo Sirkiän kanssa ”koiravahtia” ja olin menossa kahden aikaan ottamaan ruorivuoroa, kun huomasin pelastusveneen olevan irtoamassa. Meistä tulikin Ramin kanssa elinikäiset ystävykset, viimeksi joulun alla 2008 vaihdoimme kuulumisia puhelimessa. Vaikka emme ole nähneet Tarsiksen jälkeen. Ilmoitin vahdissa olleelle toiselle perämiehelle Pertti Packalenille asiasta ja hän hälytti friivahdin töihin. Sen jälkeen ei enää friivahtia ollutkaan pariin vuorokauteen. Kaikki lepo tapahtui messissä nuokkuen.

Myrsky nousi niin rajuksi, että aloimme ajoittain kulkea taaksepäin. Raskaassa sementtilastissa oleva laiva, jolla ei ollut täkkilastin antamaa apua. Laiva ei jaksanut nousta aallot harjalle vaan syöksyi osin sen läpi. Aallot alkoivat lyödä yli komentosillan, ruorikin karkasi käsistä kun ritilä luisti jalkojen alta. Sen minkä potkuri veti eteen, sen aalto vei tuplaten takaisin. Jo taakse jääneet Fär saaren alkoivat näkyä uudestaan. Kalastaja bukseerit kuitenkin kulkivat aaltojen välissä, niissä oli sellaiset harvaiskuiset moottorit. Ne menivät kepeän näköisesti aallon harjalla. Aallon pohjassa ollessamme tuntui uskomattomalta, että sieltä vesimassan edestä joskus ylös noustaisiin. Onneksi oli glyseriinillä toimiva ruorikone, joka ei reagoinut niin joutuin, että olisi ehtinyt laiva kovin paljon menettää kurssia. Messissä ei astiat pysyneet paikallaa, syödessäkin, milloin ruoka sattui maistumaan, täytyi astioita pidellä käsissä, jos mieli jotain suuhunsa saada.

Sitten alkoivat vaikeudet keulatäkillä vaijerikelat alkoivat irtoilla, joten jouduimme neljä miestä niitä surrailemaan kiinni. Komennus kestikin toista vuorokautta, syömättä, juomatta ja nukkumatta. Emme päässeet pois, ei ollut asennettu elämänlankaa, eikä siitä mitään apua olisi ollutkaan. Valtavat vesimassat löivät yli komentosillan tiuhaan tahtiin. Yksi oli utsikissa, milloin suraava aalto lyö ja menimme ankkurivinssin takana olevaan föörpiikkiin suojaan. Välillä yritimme surrailla keloja suotta, sillä viimein voiti meni mereen.

Viimein meri rauhoittui ja syyskuun 19 päivän aamunayöstä lähestyimme määränpäätä, oli enää pitkät matalat mainingit. Oli mahtava näky, oli ruorissa kahdesta kolmeen, oikealla ei kovinkaan kaukana valaskala nousi pintaan.

Niin paljon meni kolia, että jouduimme jo merellä hiivaamaan varabunkkerin kolibokseihin. Odottelimme redillä vuorokauden, kunnes saimme uusia vaijereita, että pääsimme töijäämään kaijaan. Vaan, että oli pahanhajuinen satama, siinä oli vieressä kalanjalostuslaitos. Naton koneet lentelivät taivaalla, niiden tukipaikkana oli Keflavikin sotilaskenttä.

Minulle sattui sitten yövahdin huki Reykjavikissä olon ajaksi. Laivaan tuli eräs islanderi ja hänen kanssaan keskustelimme minkä huonolla kielitaidolla osasimme. Kumpikaan ei osannut oman äidinkielen lisäksi, kuin hataria sanoja eri kielillä. Eihän siitä Islannin sillisalaatista mitään selvää saanut. Viimein hän alkoi hokea Sibeliuksesta. Käsitin hänen pitävän säveltäjämestariamme kommunistina. Istuimme kabyysissä, jossa keittelin juuri aamukahvia ennen miesten purraamista töihin. Silloin sanoin hänelle get out, go away ja saatoin islanderin laakongin päähän saakka hiilirassi kädessä.

Sitten aamukahvia juodessamme Suokkaan Sakari meidän kipinä sanoi Sibeliuksen kuolleen. Silloin vasta käsitin tuon yöllisen vieraan yrittäneen sitä minulle selittää. Kyllä nolotti, mutta en enää onneksi tavannut tuota kaveria. Samana päivänä entinen suomalainen, nyt saksalaisomistuksessa oleva parkki Pamir upposi Azoreilla, vieden mukanaan 81 merikadettia syvyyksiin, vain kuusi miestä pelastui.

Saarella muitakin suomalaisia

Oman mielenkiintonsa antoi kielitaidottomuus Reykjavikin apteekissa. Olimme hakemassa lääkkeitä, mutta emme osanneet kommunikoida henkilökunnan kanssa. Ei muutamilla sanoilla englantia tai ruotsia osattu asiaa ilmaista. Vetäydyimme vähän sivummalle ja keskenämme tuumailiin miten asiat hoidettaisiin. Eräs farmaseutti kuuli meidän jutustelun hän kysyi selvällä suomella, mitäs pojat? Hämmästyimme kovasti, mutta sitten hän sanoi samassa apteekissa olevan kahdeksan suomalaista praktiseeraamassa. Näin me saimme lääkkeemme, heiltä kuulimme Kekkosen olleen elokuussa Islannin vierailulla.

Kävihän meillä sitten kylässä vaasalaismies, joka oli tullut Islantiin maalariksi. Sitten lähdimme eräänä sunnuntai aamuna linja-autolla retkeilemään pitkin saarta. Ei näkynyt juurikaan luonnanvaraisia puita, joitakin istutettuja alueita oli. Vain karua rinnettä ja lukematon määrä lampaita. Kävimme Heklan tulivuorella, ympäristö oli täynnä kovettunutta laavaa. Huipulle pääsy oli kielletty ja estetty, sortumavaaran vuoksi. Ja kuumilla lähteillä geysireillä, niistä oli johdettu putket taloihin ja kasvitarhoihin, joilla niitä lämmitettiin. Oppaamme hätyytti meidät autoon ja juuri kun ehdimme autoon alkoi lähteistä syökseä kiehuvaa vettä ilmaan. Sitten menimme pieneen järventapaiseen paikkaan uimaan. Vettä siinä oli varmaan kymmenisen metriä, mutta niin kirkasta, että pohja näkyi. Mutta olihan kylmää vettä, tuskin kaivokaan on niin kylmä, amerikkalaisturisteilla oli hauskaa meidä toilailuja seuratessaan.

Lähdimme kiertämään Islannin ympäri kootessamme lastia. Ensimmäinen satama oli aivan lähettyvillä Hafnafjördur, sieltä menimme tanskansalmen rannalla Grönlantia vastapäätä sijaitsevaan Isafjörduriin, seuraava paikka oli Siglufjördur ja viimein Vopnafjördur Norjan meren rannalla. Tässä viimeisessä paikassa meitä oli kaijalla vastassa suomalainen konemestari. Hän oli paikallisessa kalalaitoksessa töissä, avioitunut islannittaren kanssa. Täällä ei ollut työväkeä niin paljoa, kuin olisi tarvittu, joten jouduimme itsekin lastaamaan. Neljä tynnyriä aina kerralla kettinki ropuilla joissa oli koukut päissä kiinni ja vinssillä ruumaan. Muistaakseni palkka oli 10 Islannin kruunua tunnissa. Oulussa yritin vaihtaa niitä Suomen pankissa markoiksi, rupesivat kyselemään niiden alkuperää. Laitoin kruunun taskuuni ja poistuin paikalta, myöhemmin sitten kuulin ettei se olisi ollut vaihtokelpoista valuuttaa.

Viimein saimme lastin täyteen ja lähdimme kohti Leningradia (Pietaria), pääsimme ilman kommelluksia Methiliin. Täältä sitten lähdimme lokakuun vaihteessa ylittämään Pohjanmerta. Sää oli enteellinen 5-7 boforin tuulessa keikuimme aina lähelle Tanskan rannikkoa, mutta keskiviikkona lokakuun toisena päivän illansuussa Pohjanmeri alkoi näyttää pahoja taipumuksiaan. Oli suuri vaara, että sillitynnyrit lähtisivät liikkeelle ruumassa, jouduimme vetämään lisää surrinkeja ruumaan, tynnyreiden päälle.

Myrsky yltyi aina 10 boforiin ja jopa ylikin, seuraavana yönä saimme viestin eetteriin: suomalainen nelimastokuunari Svenborg oli joutunut metihätään ja katkesi. Se oli matkalla Hullista Ouluun koksilastissa. Tanskalainen kalastajakutteri Olan pelasti 9 henkisen miehistön, joista yksi oli nainen kokki Liisa Nurmi ja yksi veljeni Martti. Pelastus tapahtui castliinojen varaan laitetulla kori-istuimella. Aaltojen läpi vedettiin yksi kerrallaan ja vietiin sitten Lemvigin kalastajakylään.

Siihen päättyi silloin Suomen suurimman puisen purjelaivan matka, kun Pohjanmeri otti sen viimeiseen syleilyynsä muutaman tunnin kuluttua. Svenborg, Tanskan Odensessa tammesta rakennettu alus päätyi lopuksi Tanskan vesille.

Seuraava puutavaralasti odotti Martinniemessä, mutta hakijaa ei koskaan tullut. Käydessäni kotona kuulin vasta, että Martti oli ollut tuossa uponneessa Svenborgissa jungmannina.

Sillilasti Venäjälle

Tultuamme Itämerelle tuli uusi oorderi, otimme kurssin Balttiaan päin, veimme lastin Leningradin sijasta Latviaan Riigaan. Vartiointi oli tiukkaa, kaijalla olevat naiset jotka olivat taljaamassa lastia eivät saaneet olla missään tekemisissä laivan väen kanssa. Venäläiset rikkoivat tahallaan tynnyreitä lossattaessa, koska saivat näistä vietyä kaloja myös kotiin. Mutta osa jemmatuista silleistä jäi ruumaan ja alkoivat myöhemmin haisemaan mädätessään. Vaikka ruumat buulattiin vedellä, ennen seuraavaa lastia ei kaikki sillit olleetkaan lähteneet. Toimme paluulastina Stettinistä klaubersuolalastin Toppilaan. Nenosen Tuulos maksoi ulos ja lämmittäjäksi tuli Helge Pinola.

Laivassa oli koko ajan useampia martinniemeläisiä. Silloin toukokuun 16 päivä kun menimme Tarsikseen, pestautui myös Aarne Hemmi joka sitten jäi Turussa elokuulla pois. Pateniemestä oli Mustikkakankaan Aimo ja Kenakkalan Jorma. Näin matka jatkui tuttua rataansa ilmeniittiä Oulusta ja klaubersuolaa takaisin. Kunnes Tarsis oli suorittanut oman taipaleensa, alus riisuttiin ja miehistö mönsträttiin ulos 30.12.1957 Paraisilla. Tarsis myytiin Saksaan romuksi 28.8.1959 maattuaan toimettomana liki pari vuotta.

Lienee syytä mainita, että förstinä oli Sven Fryckman. Tolkkisista juhannuksen jälkeen Ranskan matkan ajaksi tuli mukaan päällystön vaimot ja lapsia. Joukossa Sven Fryckmanin Aino vaimo ja poika Peter. Peter Fryckman oli kuusi vuotias pojan naskali, mutta ei silloin arvattu mikä hänestä tulee isona.

Pentti Utriaisen kirjasta Kotikyläni Martinniemi-elämää piipun juurella

TARSIS kuva-albumi