You are here

Konekakkosena M/T Dalnyssa

PenttiHuttunen's picture

Yksi konetarina lisää.

Eikä mitenkään poikkeuksellinen, kun puhutaan 1960 – 70 lukujen ahvenanmaalaisista pönttölaivoista, joilla saarivaltion ”Onassikset ja Livarnokset” tahkosivat massia paljonkaan murehtimatta ympäristöriskejä ja kulien oloja. Väljähkö väkiviinapolitiikka ja lehtiharavalla raaputetut ylityökirjaukset olivat aikakauden rekrytointivaltteja.

M/T Dalnyn kuvakommenteista saa hyvän käsityksen työ- ja henkilömääristä. Kerron tässä oman kokemukseni niin kauan kuin vielä uskon omaan muistiini.

Mönsträsin 70-luvun puolivälissä Helsingin päällystövälityksessä konekakkoseksi ja matkustin lautalla Maarianhaminaan jossa liityin joukkoon muita shanghaiattuja ja itse Padre Algot. Ryhmämatka jatkui Tukholman kautta Göteborgiin. Lautalla Algot kaivoi rahapussin esiin ja varmisti, että kaikki halukkaat saivat avanssia matkajuomien hankintaan. Kirjoitti ennakon servettiin ja otti siihen allekirjoituksen. Se oli ensimmäinen rahalista, minun kohdalla kylläkin viimeinen. Junamatka Tukholmasta Göteborgiin sujui sitten hilpeän tutustumisen merkeissä ja perillä oltiin jo melkein kuin yhteisessä pirtissä ikänsä kontannut pentue. Kirjaimellisesti.

Alkuillan tunteina oltiin perillä. Asetuin parakkiini ja tunnin päästä kuulin koputuksen ovelta. Raumalainen moottorimies pyysi audienssia ja halusi perehdyttää minut laivan styleen. Sanoma oli jokseenkin seuraavanlainen: ”Yleensä tulemme konehuoneeseen vain hätätapauksessa ja sisääntulo/uloslähtö tilanteissa”. Sain sanottua vain TÄHH!!!??? ja kaveri katosi oviaukosta.

Aamu todisti ennakkoilmoituksen oikeaksi, paikalle tuli tunkki, sorvari ja toinen kahdesta opiksesta. Yksi kolmesta apukoneesta oli levitetty atomeiksi. Tunkki ja sorvari kaavasivat kiertokansien alapään laakereita ja opis pesi osia. Vahdissa olevat moottorimies ja patavahti eivät osallistuneet huoltotöihin. Mestareista ei näkynyt varjoakaan. Hain crew-listan ja aloin selvittämään, kuinka paljon tässä laitoksessa oikein oli konemiehiä. Ja niitähän näytti olevan. Siiffi, päiväykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen, sähkäri, kaksi tunkkia, sorvari, kuusi vahtimoottorimiestä(3 patavahtia + 3 konevahtia), kolme päivämoottorimiestä ja kaksi opista. Hulppeat 20 äijää. Päivämiehiä puolet, joista kolme tuli aamulla töihin. Apukone murusina turkilla. Kymppikahviin mennessä olin repinyt loput päivämiesporukasta kellariin ja minä sain hullun tulokkaan leiman otsaani. Puuttui vain, että se olisi leimattu nyrkillä.

Iltapäivällä lasti oli maissa ja lähtö Ventspilsiin oli käsillä. Olin uutena mesuna päiväykkösen opastuksessa valmistelemassa konetta lähtökuntoon. Pääkone oli 8 pyttynen 2-toimi- MAN, tarkoittaen, että jokaisessa sylinterissä oli kaksi palotilaa. Yksi männän yläpuolella ja toinen männän alla. Jokainen palotila oli varustettu yhdistetyllä varoventtiili/indikaattorihanalla. Uloslähtö valmisteluineen oli elämäni erkoisin.

Päiväykkönen sijoitti päivämiesmotorit, kaksi koneen toppirallille putken pätkät kourassa ja kaksi välirallille, eli alasylintereiden tasolle samoin varustein. Toinen oppilaista sijoitettiin startti-ilmapullon pääsulun viereen, toinen startti-ilmakompuran koplingin viereen. Kompura oli generaattoriakselin jatkona ja kytkettiin akselille käsin kitkakytkimellä. Minun tehtävä oli päivystää pääkoneen voiteluöljypumpun käynnistinnapin vieressä.

Siinä sitten odoteltiin kaikki omilla vartiopaikoilla.

Telegrammi kilisee Dead Slow Ahead. Konetopilta alkoi välittömästi kuulua metallin sointuista kolistelua.  Koneen manoveerauksesta vastannut päiväykkönen hivuttautui kiirettä pitämättä Mannin rattiin, odotti kunnes kolistelu konetopilla vaimeni. Jumalattomasta ilman purkauksesta hän päätteli, että startti-ilmapullolla päivystävä opis oli raottanut startti-ilman päällelaskua ja varmisti, että kolistelun vaiettua minä olin startannut voiteluöljypumpun. Pyöräytti sitten koneen käyntiin. Opis nykäisi ilmapullon venttiilin saman tien kiinni, kun näki vauhtipyörän pyörähtävän. Helvetinmoinen kipinäsuihku levisi öljyiseen pilssiin, kun ilmakompuraa hoitava opis paiskasi kitkakytkimen kiinni. Kaikki meni protokollan mukaan, kone kävi ja kompura alkoi täyttämään starttipulloa uutta koitusta varten.

Telegrammin viisari heilahtaa Stop asentoon. Ykkönen pyöräyttää manoveerausratin stoppiin, minun tehtävänä on pysäyttää samalla sekunnilla öljypumppu. Konetopilta alkaa kuuluu kiivasta kolinaa, kun neljä moottorimiestä hakkaa putkenpätkillä varoventtiilit auki. Voiteluöljyä alkaa valua pitkin koneen kylkeä alaturkille saakka. Seuraavat startit ja stopit hoituivat yllä kuvattujen konseptien mukaan ja viimein oltiin matkalla ja meren rauhassa. Tilanteen rauhoituttua päiväykkönen selitti syitä lähtöön liittyvään roolijakoon.

Pääkoneen öljyjäähdytteiset männäntopit vuotivat niin pahasti, että sylinterit olisivat täyttyneet hetkessä voiteluöljystä ilman varoventtiilien avaamista lyhyenkin stopin ajaksi. Öljypumppu oli tietysti pysäytettävä vuodon vähentämiseksi. Startti-ilman ’master-venttiilistä’ oli sisuskalut poistettu, joten ilmamäärää piti säätää suoraan pullolta. Starttikompuran kitkakytkimessä oli enää niitit jäljellä. Opis hoiti kompuraa vaahtosammutin toisessa kädessään.

Ykkösen antamassa ’tervetuliaisesittelyssä’ selvisi, että kolmonen ja nelonen ajavat puoliksi minun vahtini niin kauan, kunnes atomeina oleva apukone on kasassa. Minulle näytettiin kaksi alakongin entistä hyttiä, jotka oli muutettu varastoiksi ja olivat täynnä puulaatikoita. Laatikot sisälsivät aiemmin romutetun Ronnyn apukoneiden laakereita, joista piti valkometallivalulla ja kaavauksella sovitella kiertokangen alapään laakerit hajallaan olevaan myllyyn, jonka akselikaulat olivat soikeat. Homma kuulemma uusittiin parin kuukauden välein. Molemmat tunkit ja sorvari olivat päätoimisia laakerimiehiä.

Ventspilsin redille tultaessa keli oli sen verran kehno, että ankkuroituminen ei tullut kysymykseen. Jäätiin driftaamaan stand-by päällä. Päiväykkönen oli taas orkesterin johtajana, minä assistenttina ja kuorolaiset omilla passipaikoillaan. Yhtäkkiä konehuoneeseen alkoi sataa lankunpätkiä. Paattitäkin aurinkoseilin laho puurunko tuli skailetista alas. Eikä aikaakaan, kun senttien päähän minusta jysähti Hempelsin kakskymppinen täynnä metalliromua. Varmaa oli, että ei voinut itsestään tai rullauksen ansiosta tulla koneverstaalta ensin ulos ja nousta turkkireunuksen yli kaatumatta ja tyhjentymättä. Tulkitsin sen varoitukseksi, kun olin liian aktiivisesti muistutellut työajoista.

Ventspilsin kuormaa purettiin Wilhelmshavenissa. Hain kipparilta passini verukkeella, että menen pankkiin rahaa vaihtamaan ja tarvitsen siihen henkilötodistuksen. Painuin passi taskussani suoraan Hamburgin lentokentälle, soitin isäukolle, että käy maksamassa lähimmässä Finnairin toimistossa poikasi lentolippu Suomeen. Laukkuni tuli kotiovelle pari viikkoa myöhemmin. Törnin lyhyestä kestosta (44 pv) johtuen en ehtinyt tavata aluksen konepäällikköä. Enkä ole myöhemminkään nähnyt tarpeelliseksi selvittää, kuka oli siiffinä.

Ronnyn varaosat tais mennä pohjaan laivan mukana.olin 75-76 tuossa samassa laivassa.

"Ronny" pysyi pinnalla romurantaan saakka. "Ragny" vei varaosansa pohjaan. 

Menee kipot sekasin,onneksi ei edes muista kaikkea.tai lähellekään.