AL:n paateilla ANJA (2) ja ATLANTA (3) veimme useammankin kerran banaaneja sekä välitäkki- että täkkkilastina vuosina 1958-61, mutta suunta oli aina etelään eli Santoksesta Bonikseen. Paluulasteina olivat yleensä erilaiset viljatuotteet Argentiinasta Hollannin, Belgian tai Saksan satamiin sekä raakakahvi Brasilian satamista Suomeen. Anjassa ja Atlantassa ei ollut lainkaan jäähdytystilaa. Tein yhden reisun Araguayalla 1967. Jäähdytystiloissa oli Boniksesta pakastettua lihaa Rotterdamiin sekä omenoita Helsinkiin.

tässä esimerkki välilastista v.1955

S/s Mercator kuin "iso vonkale veessä".

Tällaiset välikeikat eivät ilmeisesti olleet mitenkään poikkeuksellisia Suomen-Etelä-Amerikan liikenteessä siihen aikaan, sillä eiköhän myös s/s Mercator kuskannut banaaneja kannellaan niillä maailman nurkilla.
Hajuefektejä taisi olla riittämiin, ainakin silloin kun jossakin ruumassa oli Suomeen tuomisina haiseva raakavuotalasti.

Erään vanhan aikalaistiedon mukaan alus teki ainakin kerran vuosina 1949-50 kotimatkallaan Etelä-Amerikasta Suomeen eräänlaisen välikeikan kuljettamalla kansilastina valtaisan banaanimäärän Montevideosta johonkin satamaan Brasiliassa.
Kovassa merenkäynnissä aaltojen kastelemana ja auringonpaahteessa banaanilasti ylikypsyi, mikä oli vain hyvä asia, sillä ne olivat matkalla raaka-aineeksi jollekin saippuatehtaalle.
Olisihan banaaneille toki ollut tarvetta myös sen ajan korttiaikaa elävässä Suomessakin, mutta siihen aikaan Suomen kauppalaivastossa ei ollut varmaankaan ainuttakaan kylmäkuljetusalusta, jotenka etelän hedelmien tuonti piti järjestää lähempää siinä määrin mikä silloin oli mahdollista, sillä suurella todennäköisyydellä esim. banaanien tuonti oli silloin luvanvaraista toimintaa eikä tuontilisenssejä tainnut saada kovin helposti Suomen Pankin jyrkän linjan vuoksi.

Tuota Sisukkaan kuvaa katsellessa, tarina sivula, Tuli jostain lokerosta muistoja kesästä -61.
Ensimmäinen alus kannella työskentelyä. Kirvesmies, joka oli meidän pomo; poika mennään keulamastolle. Mukaasi otat pytsin johon vettä ja rättejä. Sinnepä mentiin ja hän kiipesi mastoon,
mukanaan köysi vyötettynä vyötärölle. Tikkaiden loputtua herra "silppasi" puutoppia ylös. Siellä pujotti köyden plokinläpi ja laskeutui alaspåin. Saalingilla seisoen veti köyttä alaspäin, kunnes sen pää oli kannella. Tuli itse alas ja veti köyttä niin,että poosutuoli oli metrin verra täkistä ylös, sitoi pytsi n köyteen. Kiristi köyttä vähän ja sanoi, istu siihen. Ei siinä paljon vaihtoehtoja ollut. Hän kiskoi minut sinne ylös ja huusi "peset saalingille asti". Minähän pidin topista kiinni melkein kaksin käsin. Oli onneksi tyyni, pieni maininki. Uskaltauduin kuitenki irroittaa otteen mastosta, jalat kyllä jotenkin siitä tukea ottaen. Toinen käsi tiukasti köydessä kiinni ja toisessa rätti. Kyllä vähitellen vähän rentoutui ja pestyäkin tuli. Timpalla oli köysi aarhollilla ja välillä laski mua alaspäin. Alaspäästyäni Cameli maistui ja pienoinen tutina helpotti. Seuraaavt kerrat elämässäni olivat helpompia, siis ylös mennä.

Aluksessa 1960-luvun alussa syttynyt tulipalo saatiin ilmeisesti sammutetuksi pelkästään laivan oman miehistön onnistuneen sammutustoiminnan avulla. Hyvä niin, sillä osan miehistön jäsenten ulospääsy pyöreistä ikkunaventtiileistä ei onnistunut.
Tulipalon alku rajoittui todennäköisesti pelkästään miehistötilojen alueelle, mutta tulipalon alkukin missä tahansa osassa tankkialusta on toki aina vaarallista.

Oli eka työmaa kallena , sittemmin koneoppilaana, laiva oli Katajannokalla kuivatelakalla, olisikohan ollut jotain v-64- 65,Kaitila oli kapteenina.
Raahesta malminpölyjä Antverpeniin, joskus harkkoja paluulastina ruuman pohjalla, pysyi hyvin myterissä kuosissa vaikka asteikot heitti konehuoneessa yli 45 astetta.

Cereksen haverista:
Ei siellä mitään varsinaista ns. hälytystä ollut laivan jättämisestä. Dunkki oli ihan oikeassa, kuten lehtihaastattelussa kertoi. Savolainen kävi huutamassa konehuoneeseen, missä oli konemestari ym.:"Laiva uppoaa, äkkiä pois." , tai jotain vastaavaa.
Asiasta kertoo sekin jotain, ettei kenelläkään ollut pelastusliivejä päällä. Toisaalta, mikäli mereen olisi hyppinyt, olisi litistynyt paperirullien ja sellupaalien väliin. Nehän kelluvat jonkin aikaa.
Laivassa oli erittäin hankala liikkua kallistuman vuoksi. Sitä sai kiskoa itseään eteenpäin seinän kaiteista kiinni pitäen. Vain kallistuman puolella pystyi etenemään. Ovet olivat puuovia.Toisaalta ahteritäkille tuli aina iso aalto, joka vei jalat alta. Homma oli siis täyttä kaaosta. Ihme , että kaikki muut tulivat mukaan!
Pelastusveneellä olivat jo menossa pois aallon mukana, kun tulimme ahteritäkille.
T. Ap

Laitinen alias Herneenpieni