Lisää uusi kommentti

Heinäkuun lopussa vuonna 1980. Olimme lastaamassa Oulussa Oritkarin satamassa puutavaraa Ilmari Tuulen Meritaan, Algeriaan Oraniin Vietäväksi. Ottaessamme kansilastia alus alkoi hallitsemattomasti kallistella välillä paapuuriin, välillä styypuuriin. Eikä yhtään auttanut painolastien pumppaaminen puolelta toiselle, sillä selvisi että painolasti oli vuotanut ruumaan ja siellä se hölskytteli puolelta toiselle.

Ja kun vielä puolimatruusimme Kallion Ile loukkasi jalkansa kansilastia siirrellessä, niin Kapteenimme “koukku”Koponen sai tarpeekseen ja lähti Kotkaan lomailemaan. Ja paikkaamaanhan saapui tietty Ilmarin luotto kippari Henrikki, joka myös aikansa yritti oikaista laivaa. Mutta ei siinä lopuksi muu auttanut kuin purkaa melkein koko kansilasti pois. Jotta saatiin kallistelu pysymään kaatumisriskin paremmalla puolella. Eli ei köli kohti pohjantähteä.

Jatkuvasti kallellaan olevassa laivassa oleminen ja seiniä pitkin kävely alkoi jo pitempiaikaisesti vaikuttaa tasapainoaistiimme ja päivittäin otimme stujulta grillitarpeet ja menimme ahteriin rannalle grillaamaan ja “virvokkeita” nauttimaan . Sillä ilmat olivat ihanteelliset “rantaleijonille”. Silloin oli juuri Moskovan Olympia kisat ja kun menimme Sarkkaan niitä seuraamaan, niin sarkan porukka oli ihmeissään kun me laivan sakki kaikki puristimme olut tuoppejamme rystyset valkoisina. Etteivät ne olisi liukuneet laaksillaan olevilta pöydiltä lattialle ! Ja se oli aivan toden tuntuista harhaa, ja kesti monta tuntia!

Koska toimin aluksen luotto ukkona, niin Merimies Unionista soittelivat minulle muutamaan otteeseen että onko laiva mielestämme uloslähtö kunnossa ja uskommeko selviävämme Algeriaan kuivin kusiluistimin ? Ja kyllähän me kk-v silmällä aamupuuromme nauttivat “aamunraikkaina” yksimielisesti päätimme, antaa siiffillemme Otto otukalle valtuudet potkaista kaikkien vastamäntä-sutsuttajien Metusalem tulille, ja ruorijenkarimme suuntia kohti lähintä palmujen reunustamaa hiekkarantaa ! Unionista muutaman kerran matkan aikana soitettiin ja kysyttiin kuulumisia, mutta eihän meillä hätiä mitiä. Kun ilmatkin suosivat meidän kylkimyyryllä surffailua.

Saavuimme turvallisesti Oraniin, mutta ruumien alimmaiset koilit noin reilun metrin korkeuteen  olivat kastuneet veden iloisesti loiskuessa ruumassa . Eihän siinä muuta kuin lasti maihin ja kohti uusia seikkailuja Ilmarin Tuulilla ! Ja kiittäen turhat pelot poistavaa lasikantista virsikirjaa..sillä tiesimmehän että ennemmin kilpailevilta varustamoilta kuluu loppuun punaiset matot, kuin meiltä rohkaisevat virsikirjat..ja näin oli näreet ! m/s Meritan “lamppu Taavetti”.