Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

Molander hokema

Lähettänyt TimoSylvänne To, 25.06.2015 - 08:59

Merenkulkijoiden laulujen lisäksi oli erilaisia hokemia laivoista ja laivatöistä kuten:

Molanderin Motto ja Hacklinin Otto, riemujen Ragunda, murheiden Modesta ja surujen Zorro.

Kaikki nuo laivat löytyvät Äänimeren albumeista

JH (ei varmistettu)

Ti, 07.07.2015 - 16:27

Olen kuullut lorun myös seuraavanlaisena: Hackliniin Otto ja Moloanderin Motto, riemujen Rissa ja surujen Summa.

Nesteen nostalgiaristeily

Lähettänyt TimoSylvänne Pe, 17.04.2015 - 08:58

NESTE, ensimmäinen laiva

Viking Grace miniristeily

la 31.10. lähtö Turusta klo 20:55
su 1.11. paluu Turkuun klo 19:50

Hinta yhden hengen hytissä 82 eur
Hinta kahden hengen hytissä 59,50 eur/hlö

Hintaan sisältyy:
- risteily valitussa hyttiluokassa
- tervetulotilaisuus laivan kokoustilassa menoiltana klo 21-22
- kokous paluumatkalla klo 12-14
- kokouskahvi ja hedelmät
- buffetpäivällinen ruokajuomineen
- Matkavekan edustajan palvelut satamassa

Lisämaksusta:
- meriaamiainen 10 eur
- kuohuviiniaamiainen 16 eur

Hintaan lisätään palvelumaksu 12 eur

*Ilmoittautuminen*

puh 020 120 4851 tai ryhmamyynti.turku@matkavekka.fi
https://www.facebook.com/notes/nesteen-nostalgia-risteily/ilmoittautuminen/932104253518451#
http://www.matkavekka.fi/nesteen-nostalgiaristeilylle
ma 10.8. klo 9 alkaen, paikkoja rajoitetusti. (ilmoittautuminen päättyy 30.9.)

Ilmoittautumiseen tarvitaan matkustajan nimi, syntymäaika, osoite, sähköposti ja matkapuhelinnumero.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen/laskun ensisijaisesti sähköpostitse ja maksu erääntyy kerralla 7 vrk:n sisällä.

*Peruutusehdot:*
Peruutus viimeistään 31 vrk ennen matkaa -> peruutuskulut 10 eur/hlö
Peruutus 30-15 vrk ennen matkaa -> peruutuskulut 25% matkan hinnasta
Peruutus 14vrk – 72h ennen matkaa -> peruutuskulut 50% matkan hinnasta
Peruutus myöhemmin kuin 72h ennen matkaa -> peruutuskulut 100% matkan hinnasta
Kaikkiin peruutuksiin lisätään palvelumaksu 12 eur
Mikäli joku sairastuu eikä pääse matkalle, peruutuksesta on ilmoitettava viipymättä ja lääkärintodistus toimitettava 14 vrk:n sisällä peruutuksesta. Sairastapauksessa peruutuskulut lasketaan aina erikseen tapauskohtaisesti.
Suosittelemme matkavakuutusta!

Niina Mäkelä
Matkamyyjä, ryhmät / Travel Consultant, groups

* paikalla klo 9-15 arkisin *

Nesteen laivojen valokuvia ja historiatietoja

Ensimmäinen merivahti perämiehenä

Lähettänyt HANK Ke, 08.04.2015 - 15:53

Sen muistaa varmasti jokainen. Itse muistan sen seuraavasti... Elettiin helmikuista päivää silloisessa Porvoon Sköldvikissä nostalgisen 1980-luvun alkupuolella. Olin tullut hyvissä ajoin iltapäivällä tähän Nesteen "lintulaivaan". Kukapa ei tärkeän ja uuden jobin ollessa kyseessä. Olin vienyt paperini kipinälle ja tervehtinyt kipparia, fixannut hyttiäni sekä katsellut paikkoja.Tervehtinyt porukkaa josta vanhastaan tunsin jonkun.

Myöhemmin istuskelin lastiohjaamossa ja juttelin mukavan mestarin kanssa. Samaa ei voinut sanoa tuolissa röhnöttävästä förstistä. Hän oli saanut vaivoin lykättyä nikotiinin kellastaman velton kätensä, ja kakaistua tervehdyksen kulmiensa alta. Hän näytti tiineeltä porsaalta mahan pullistuessa entisen valkoisen paidan retkottavien nappien lomasta. Olin sanomaisillani että pistä napa piiloon - mua alkaa panettaa...Tämä försti katsoi oikeudekseen vitnoilla aloitteleville perämiehille mahdollisimman paljon. Tulisin seilaamaan hänen kanssaan myöhemminkin ja toteamaan, ettei "mitään henkilökohtaista". Hän kun vitnoili muillekin ja osasi olla ihan mukavakin mies. Heikon itsetunnon pönkitystä vaan piti tehdä hänen ehdoillaan ja konsteillaan. Hän piti itseään legendana. Asetelmaa ja egoa tuki turpamoottori, joka kävi kuin Höyry-Häyrisellä parhaimmillaan. Joku poosu tai matruusi olisi voinut lyödä turpaan, siihen turpeaan. Vaan tuskin aloitteleva perämies. Tällainen ”kohdennettu” vitnoilu oli siten turvallista. No, hänessä oli myöhemmin kipparina jopa miestä myöntämään, ettei osannut ajaa kaijaan. Mikä piti täysin paikkansa. Oppikokaan koskaan - mene ja tiedä. Hän taisi siirtyä reservin merikapteeniksi melko varhain. Silloin kuitenkaan kenellekään ulkopuoliselle ei olisi juolahtanut mieleen, että hänellä oli myös heikkouksia. Siinä kategoriassa hän ei toki ollut yksin!

Lasti oli saatu päälle förstin vahdin aikana. Noin 16.000 tonnia raskasta polttoöljyä oli kaksoisrungon sisällä; vietäväksi Perämeren rantojen teollisuuden tarpeisiin. Försti poistui lastiohjaamosta rehvakkaasti. Muistettuaan sitä ennen kehaista, kuinka taitavasti ja nopeasti sekä erinomaisesti HÄN oli lastin lastannut! Meinasin pyytää valokuvan nimikirjoituksella.

Luotsi oli päällä. Varsi irti, gangwayn tummpi sisään ja legotettiin ne pari endaa sekä menoksi. "Päällikön johdolla, luotsin opastuksella.." kuinkas muuten. Kello lähestyi 2000. Istuin pimeässä lastiohjaamossa brygän alapuolella ja katselin sohjoista ränniä valonheittimien loisteessa. Se näytti puuromaiselta ja siitä nousi usvaa. Talven selkä oli sinä vuonna taittumassa varhain. Paapuurissa häämötti suttuisen kelin lomasta Emäsalon luotsiaseman valot. Oli aika mennä ylös brygalle merivahtiin. Siihen ensimmäiseen, jännitti!

Saapuessani brygalle oli spaaki pystyssä ja ensimmäinen "perämieshommani" oli luotsin jättäminen. Tullessani takaisin brygalle spaaki oli pantu pohjaan "full ahead" kahdella koneella ja automaatti päällä sekä vahtimies yytsikissä siivellä. Runko torppineen tärisi kevyesti kumityynyillään nopeuden noustessa 2x8000 hevosvoiman MAKn työntämänä.

Tuohon aikaan Nesteen aluksilla, tai ainakin "lintulaivoissa" tutkat ja navigointilaitteet olivat aikansa huippua ja parasta mitä rahalla oli saatavissa. Olivathan tuon ajan uudisrakennukset muutoinkin sellaisia, että eräskin yhtiön kippari oli tokaissut:

”En kehtaa mennä kotiin kun laivalla olosuhteet ovat niin fiinit”.

En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt - vaiko mitään. Kippari oli vähän juro ja jutteli harvakseen. Ihan asiaa. Styypuurissa oli Raytheonin tutka jossa ajettiin 10cm kuvaa. Laite oli Kotkan koulustakin tuttu. Niinpä sen luona tuntui turvalliselta seisoskella.

Suttuinen keli oli väliaikaisesti klaarannut. Kalbådagrundin kelmeä valo välkähteli pienessä kulmassa paapuurissa. Neuvosto-Eestin rannikolla pyörivien valvontavalonheittimien sädekimput pyrkivät nousemaan yli horisontin. Tallinradio 'sunna gagore'...kaikui slaavilainen naisääni VHF16lla. Mieleen tuli viiksekäs maatuska permanentattuine hiuksineen vihreässä uniformussaan, ehkä jossain Tallinnan radiobunkkerissa. KGB-Igorin kuunnellessa vieressä, ettei vaan ”Suuren ja Mahtavan” turvallisuutta uhattu.

Ymmärsin olevani vahtipäällikkö - ”ajomies” - vaikkei sitä kippari ollutkaan minulle erikseen sanonut. Niinpä aloin "ajelemaan". Tuohon wanhaan hywään aikaan aikaan ei ollut mitään integroituja navigointijärjestelmiä. Ne on sittemmin kehitetty uusavuttomia varten. Siten ei myöskään ollut elektronisia tutkakarttoja ja tutkakuvaa piti osata tulkita sekä tunnistaa maaleja. Ihan oikeasti. Raconit toimivat siinä hyvänä apuna. Piti osata myös kääntää hyrrästabiloitu kuva mielessään. Eteläisillä suunnilla vasta-alkajan pää saattoi olla vähän pyörällä, mutta kuka sitä nyt head up:lla ajamaan. Mestari soitteli alhaalta ja aloitti ns. pyjamavahdin. Kipparikin piipahti alhaalla. Varmaan kuikuili hyttinsä tai toimistonsa venttiilistä - kukapa ei.

Käännöksen lähestyessä Kalbådagrund oli raconeineen ebl:n alla valmiilla suuntimalla ja katsoin vain vrm:ltä etäisyyden sekä käänsin automaattiin uuden suunnan. Se veisi separaattorille Porkkalaan. Pitkin haalistunutta kuulakärkikynäviivaa. Pistin nämä tiedot ajan kera visusti ylös kladiin. Tutkakuva oli TM/North Up/Offcenter 12' skaalalla, eli sillä näki kauas ”eteenpäin” noin 18` asti. Liikenne oli hiljaista. Helsingin kasuunin ja Porkkala Kalbådanin raconit blinkkasivat sweepin tahdissa vihreän fluorisoivalla kuvaputkella. Sitä oli miellyttävä - nykykielellä kai ergonomista - katsella.

Sitten näkyvyys yht'äkkiä heikkeni lumirintaman noustessa lännestä Porkkalasta päin.

Olin sitä ennen seurannut jonkun matkustaja-aluksen tulevan ulos Helsingin suunnasta. Kippari joka oli tullut ylös uudestaan, tiesi kertoa sen olevan Neuvosto-Eestin ylpeys m/s George Ots, ja vielä ihan aikataulussaan. Kerrotaan että, mikäli virolaisten toiveet olisi toteutuneet, aluksesta olisi tullut autolautta. Tarinan mukaan kuitenkin ”Kokkolan Pallokerho” esti virolaisten toiveet. Aloin siis seuraamaan sitä tutkalla tunnistettuani sen maalina Harmajan itäpuolella.

Niissä Raytheoneissa oli yksinkertainen plottaussysteemi toki vain pienelle maalimäärälle. Noina Suomen itsenäisyyden vuosina ei ollut jossain Skattalla "puolimatruusia” huutelemassa VHFllä mitä pitäisi tehdä - eikä tarvittukaan. Aloin ensimmäisen oikean plottaukseni. Fixasin ensin maalin independentin ebl:n alle. Sitten maalin vähän liikuttua ja kääntäessäni ebl:ää huomasin cpa:n eli lyhimmän välin pienenevän uhkaavasti. Ryssähän oli tulossa päälle! Toki oikealta. Kippari veti spaakia hieman pystyyn. Hän oli varmasti suuntinut tulijaa johonkin brygan venttiilin pokaan, sen välillä näkyessä lumikuurojen seasta. Itse jouduin vielä tuolla praktiikalla luottamaan monimutkaisempaan tekniikkaan. Vaikka olimme avovedessä vauhti laski nopeasti, olimmehan täydessä lastissa. Cpa alkoi kasvamaan. Seurasin sitä tarkasti ja oli mukava todeta kuinka koulussa opetettu paperiplottaus toimi käytännössäkin. Lumimyräkän keskellä häämöttävä "Otsi" meni headingin yli noin viidessä kaapelissa ja jatkoi matkaansa kohti Tallinnaa.. Raytheonin merenkulkututkilta ei mikään pystynyt ”piiloutumaan”. Kunhan ne olivat kunnossa ja vireessä sekä clutterit oikein säädettyinä. Niillä oli kissan silmät!

Ensimmäinen merivahtini lähestyi loppuaan. Se oli kulunut nopeasti, lähinnä avovedessä tai lauttajäässä ajellessa. Sellainenhan ei Super A I:selle tuntunut missään. Tapahtumia vahdissa oli ollut sopivasti ja uutuuden viehätyskin vaikutti. Olin käynnistänyt karttapöydän vieressä olevan Raytheonin jossa ajettiin 3cm kuvaa. Maalit ja kaiut piirtyivät tarkasti katodisädeputkelle; eräät rannat kuin karttaa mukaillen. Sillä oli hyvä suuntia ja mitata etäisyyksiä. Puoliltaöin suunnin styypuurissa Längdeniä. Tuota Inkoon saaristossa sijaitsevaa kivikasaa. Sitä samaa joka on päätynyt satoja tuhansia kertoja kladeihin ja päiväkirjoihin. Stockholm”raadio” oli alkanut kuulumaan VHFllä. Kahvi tippui minipentterissä. Vahtimies odotteli osaltaan seuraavaa vahtia siivellä. Pistaydyin uudestaan brygan siivellä. Tuuli oli vähän friskannut ja löi pärskeitään föörissä. Katselin avautunutta tähtitaivasta. Etsiskelin joitakin koulusta mieleen jääneitä tähtikuvioita. Ihmettelin jälleen kerran tuulen ja ajoviiman kallistamia radioantenneja.Taipuessaan ne tuntuivat uhmaavan fysiikan lakeja; ne ja vaijeriantennit ”vihelsivät”... Juuri siten kuten niin moni lukija hyvin muistaa... ja tähtitaivasta vasten ”joulukuusessa” pyöriviä tutka-antenneja sekä kelmeänä palavaa mastokulkuvaloa... Haistelin raikasta ja kylmän kosteaa meri-ilmaa. Se tuntui hyvältä; happipitoiselta – sitä se totisesti olikin.

Sää ja näkyvyys oli hyvä Pohjois-Itämerellä. Läntisessä taivaanrannassa kajasti suur-Tukholman valomassa ja luoteessa Turun. Hanko nukkui pohjoisessa talviuntaan. Bengtskär ja Utö näkyivät hyvin. Neuvosto-Hiidenmaan rannikko oli ihmeen pimeä.

Vain Tahkuna loi harvakseltaan kelmeää valoa sosialismin yöhön..

Liikenne oli verkkaista tuona helmikuisena iltayönä.Tein vahtini loppuja kartta- ja kladimerkintöjä. Karttalamppu loi himmeää valoaan suomalaiseen Decca-karttaan,

Hanko – Loviisa (Nro 901). Decca-navigaattorin näyttö välkähteli aloittaen masterilla decometrien viisarien ryömiessä hiljakseen yli ”lanen”. Katsoin siitä vielä kahdella hyperbelillä Decca-paikan klo 2400. Se, kuten suunnittu paikka olivat haalistuneella kuulakärkikynäviivalla. Sillä joka veisi Perämeren ahtojäihin... Ovi kävi alhaalla väliperämiehen noustessa brygalle. Oli hyvä lähteä vapaavahtiin - ensimmäiseen sellaiseen - perämiehenä.

Hank

Sailor (ei varmistettu)

To, 23.04.2015 - 19:10

Lähestyimme eräänä keväisenä päivänä wanhaan hywään aikaan Waasaa etelästä päin. Täysi lasti makuutti lintulaivaa tasakölillä 8 metrissä, eli oltiin lastissa ”väylän mukaan”.

Katselimme mukavan ja ammattitaitoisen kipparin ”Kössin” kanssa auringon kilossa lepäävää Selkämerta. Siinä sulavien kevätjäiden rippeet ajelehtivat välillä föörin tömähtäen. Oli niitä Suomen rannikkomerenkulun harvoja todella mukavia päiviä, vai oliko?

Olimme huudelleet VHFllä Waasan luotsia saamatta vastausta. Kokeilimme:” Wasa lots” ja heti tärppäsi. Olihan agentti toki antanut ennakkoilmoituksen, mutta ties minne jäänyt.

Luotsi tuli päälle. Enpä muista saatikka tiedä, tuliko suoraan Bergöstä, siikaverkoilta tai hylkeen pyynnistä – vai mistä. Tuli joka tapauksessa valtion punarunkoisella kutterilla.

Näkyvyys oli hyvä. Luotsille kerrottiin, että syväys on maksimi Waasaan, ja tulee käyttää ns.syväväylää (8m silloin). Sitä samaa jota pitkin mennään hakemaan Absolut-Votkaa Umeåsta.

Kippari meni käymään alhaalla. Seurasin luotsin ”opastusta”. Ruorimieskin oli tarkkana, epäröiden hänkin luotsin toimintaa. Tulimme väylien risteykseen; siinä haarautui syvä- ja matalampi saaristoväylä. Sinne se luotsi yritti kääntää! Pääsin onneksemme väliin ja niin meripelastusyhtiöltä meni hyvä keikka ohi.

Luotsi varmaan ihmetteli, että mitähän amatöörejä nämäkin Nesteen miehet oikein ovat. Vahtaavat noita omituisia kapistuksia, joita ”raadareiksi” kutsutaan. Keskellä kaunista kirkasta kevät päivää! Olihan kollega kertonut, kuinka kerran ukonilman jälkeen Ruotsin TV ei meinnanut näkyä. Kanavaa etsiessä  hän oli eksynyt väärälle kanavalle; Ajankohtaisen Kakkosen loppuhetkiin. Siellä oli pyörinyt tuo mystinen ”raadarikuva”. Härre gud... Fennomaanien propagandaa – vastoin saariston perinteitä.. Jävlä finnar!

Ns. ”Bergön miehet” tunsivat Waasan saariston hyvin. Kuin omat taskunsa. Olihan epävirallisella verkon silmäkoolla perinteisesti nostettu karisiikaa ja paljon. Jokainen kivi ja kari tunnettiin. Eikä vähiten se karialue, johon oli kieltolain aikana uponnut pirtulasti harvinaisissa lasipulloissa. Siitä riittäisi vielä pojallekin valmistujaispullo. Kunhan tämä saisi ”Arbiksessa” suoritetuksi saaristo- ja rannikkolaivurikurssin, niin pääsisi luotsin virkaan. Ei sitä ennen vaivattu turhilla teorioilla, pohdiskeli luotsi.. Bergö oli perinteisesti tunnettu ”oikeista merimiehistä”. Siellä ammattiin oli synnytty – muualla ehkä opittu. Bergöhän on kuuluisa saari. YK on myöntänyt sille WHOn genetiikan kiertopalkinnon. Saarella kun 98% asukkaista on West-nimisiä - olematta sukua keskenään.

Kippari tuli ylös sopivaan aikaan; oli pamahtanut sakea kevätsumu. Sellainen joka tiputti näkyvyyden metreihin. Olimme lähestymässä tiukkaa käännöstä; liki vinkkeliä styybuuriin kohti Nagelbrickiä. Siellä olisi pari betonista reunamerkkiä. Ne eivät antaisi periksi edes Saksanmaalla rakennetulle laaturungolle. Luotsikin vilkaisi tutkan ”tuuttiin” epäröiden ja tuskinpa ymmärtämättä mitään hyrrästabiloidusta tosiliikenäytöstä. Mutta sehän olikin amatööreille -  ei oikeille ammattimerenkulkijoille!

Kippari luotsille: ”Missä me olemme ?”

Luotsi: ”Jag vet inte!”

Kippari: ” Ja nyt minä jatkan luotsausta!!”

Lintulaiva kääntyi sen mutkan tyylipuhtaasti kipparin komennossa. Sumu hälveni nopeasti föörin osoittaessa kohti Waasaa, Nagelbrickin ollessa jo takana päin. Waskiluodon pöntöt näkyivät etäisyydessä. Porukka pohdiskeli alhaalla messissä, tietämättä uhanneesta uintireissusta; taas tultiin paikkaan jossa ei saa rahallakaan. Toista se on Kokkolan Kantarelliksessä...Onneksi seuraava lasti on sinne ja Kemigradiin, Perämieren Rioon. Siellä on merimiehen ystävä!

Niinpä päästiin turvallisesti kaijaan. Luotsin piina oli ohi. Hänen oli vielä ratkaistava ongelma. Se kippari-pirulainen kun oli kirjoittanut luotsauskuittiin huomautuksen:”Tämä luotsi ei ole tehtäviensä tasalla”.

”No, pitää mennä illalla käymään pirtukarilla. Hakemaan pullo vitutukseen. Se moukka kippari kun ei antanut luotsauspulloa, jostain ihmeen syystä. Samalla voisi vahingossa pudottaa mereen luotsauslaukun niine pärkkeleen kuittivihkoineen..” pohdiskeli luotsi.

Ps. Saiko muutoin joku joskus Waasassa? Jos niin kerro ihmeessä!

Joo, se lienee hiukan ongelmallinen toisinaan, tuo luotsien työpanoksen arviointi ja koko asian käsittelykin. Ainakin siis kansipäällystön osalta; monilla on mm. vanhoja merikoulu- ja laivakavereita luotseina. Olin itse muutaman vuoden merikoulussa opettajana sivutoimisesti, kun suorittelin yliopiston tiedekunnassa jatkopaperia. Siellä tuli mm. tulevien merikapteenien kanssa joskus asia esiin. Kehoitin varsinkin sen kirjan saamisen jälkeen vahtipäällikkönä varsinaisen duunin lisäksi katseleen luotsien touhuja "sillä silmällä", vertailemaan eri paikkojen kesken ja katselemaan, miten toimivat. Kun päällikkyys lankeaa sitten joskus, neuvoin aina asettamaan sen riman huonoimman kokemuksen kohdalle. Jos ei muuta, niin paperitöissä säästääkseen kaiken maailman pikkuhavereittenkin vuoksi...

Seuraavaa tarinaa en pojille kertonut - lähinnä pieteettisyistä - mutta voinen panna sen tähän. Valitan, jos teksti on joskus kovaa, mutta skönäri sanoo ja avaa suunsa silloin, kun on sen aika! Oli lokakuuta, säkkipimeää ja kävi hyvänlainen n. 6 bf:n southeast-tuuli, kun tulin aamuyöllä Naantaliin naftisti alle 10000 tonnisella täydessä lastissa. Siinä oli mennyt viikon päivät heikolla nukkumisella. Luotsi vaihtui Korppoossa ja vaihdon jälkeen sanoin tavan mukaan perämiehelle (terveiset vaan aina luotettavalle styyrille Richterin Paulille, jos vielä Haapasaaren nurkilla henki pihisee), että herättää Rajakarissa, vedän hetkeksi pötkölleen.

No, puhelin soi ja vastaamaan mennessäni näin Luonnonmaan nokan sivulla ja laituripaikan loistavan edessä kivenheiton päässä. Takuuvarmasti oli soitettu, mutta mitään en muista. Rappusia juostessa tunsin jaloissa, että kone käy täyttä eteen. Brykälle ja suoraan telegrammista täysi taakse. Luotsi katseli katse lasittuneena suoraan eteensä paikat täristen ja karjaisi: "Mää lähren paskalle!" Häipyi ja jälkeenpäin ajattelin - meillä kun ei ollut WC:tä brykällä vaan siinä kongilla oven pielessä - että pakopaikkakin oli mietitty valmiiksi. Sanoin styyrille vaan, että sandby ja tämä häipyi. Kone jauhoi täyttä taakse, muttei se vauhti siitä pudonnut juuri lainkaan, sillä tuuli painoi takaa. Onneksi oli nurjakäyntinen potkuri, jolla pakki vei perää oikealle laiturin suuntaiseksi. Ruorilla yritin tähdätä sen vähän mitä voi, sillä laituripaikka oli rako vain; edessä oli pikku hollanteri ja takana laituri loppui.

Okei, paatti kääntyi kuin kääntyikin kuitenkin laiturin suuntaiseksi. Juuri kun perä oli iskeytymässä hurjalla vauhdilla laituriin, ruori kaikki oikealle ja täysi eteen. Kun alus oli juuri syöksähtämässä eteenpäin, ruori keskelle ja täysi taakse. Paatti pysähtyi laituriin sen suuntaisesti ja vapisi paikallaan kuin ravihevonen! Kaksi metriä hollanterin ahterista, kävin katsomassa aamulla. Ja keulan töijäysjengi käveli keskilaivan paikkeilla duuniinsa! Siinä oltiin...

Samassa brykän ovi kiskaistiin auki, shiiffi seisoi ovella naama tummanpunaisena ja alaleuka vapisi, muttei sanonut mitään. Kerroin, että nukahdin saakeli ja luotsi rakensi pommin sillä aikaa! "Malmit on sitä varten, että ne pannaan liikkeelle", huusi shiiffi ja häipyi. Hän oli valvonut sen saman viikon tietysti ja ymmärsi. Luotsi tuli sitten aikanaan brykälle kuittivihkoineen ja pyysi allekirjoitusta. Vetäisin puukstaavit, käänsin selkäni ja karjaisin: "Painu vittuun!" Tämä meni...

Loppuarvioita: näin sitten vaan kävi ja luotsi oli näemmä niitä miehiä, joka oli vissiin seilannut styyrmannina vaan "hyvissä varustamoissa" (lue EFFOA), joissa vain Ukko Isojumala sai koskea telegrammiin! Jumalaton, kahden paatin upottama haverikin taisi olla parempi vaihtoehto kuin vaihdekeppiin koskeminen? Styyriä on turha syyttää, en edes välittänyt kysyä oliko herättänyt (olin möläyttänyt kai puhelimeen jotain, että kiitos vaan...), sillä monet luotsit haluaa ajella laituriin, että olisi edes jotain tuoretta tekemistä, kun on esim. 20 v. vatkannut samaa väliä. Luotsi sitten vielä teki sen kuolemansynnin että häipyi, enkä voinut ajaa satama-altaassa vauhdin tappavaa lenkkiä, sillä en tiennyt poijujen "vääristä puolista" mitään. Utö-Turku -välin poijujen nurjienkin puolien opettelu on kyllä liikaa vaadittu keltä vaan... Mutta, kun myöhemmin joku luotsi alkoi "esiintymään" sillalla, sylkäisin brykän turkille ja kävelin pois. Jokainen jeesuksen kerta! Yksi raumalainen, hermonsa menettänyt luotsi oli kerrankin tuuman päässä lähteä keulaan yytsiikiin ja försti (sattui silloin näet olemaan täysjärkinen kundi styyrinä, joka oli joskus nähnyt merikortinkin ja tunsi kaikki numerot) ajamaan ulos, mutta onnekseen sulki turpansa... Turha meinaan väittää rosiksessa, että hakattiin, jos kolme kundia, kippari, styyri ja ruorijengari kaikki sanovat, että "kaatui brykän kynnykseen"...

 

Vain parhaat miehet

Lähettänyt HANK Ke, 18.02.2015 - 12:32

Ajelimme eteläisellä Itämerellä kohti ”Armon Laaksoa”. Rannat tuntuvat kolmiviikkoisen valtamerimatkan jälkeen olevan lähellä. Vahdissa oloon oli tullut elämää sitten Pentlannin, ja Skagenista eteenpäin oli tuntunut jo tosi vilkkaalta. Näkyvyys oli erinomainen ja horisontti veitsen terävä päästyämme pois Ison Beltin mutkista. Ruotsin rannikko näkyi paapuurissa ja Walter Ulbrichtin ”luomus”, Itä-Saksa, siinsi styypuurissa.

Pohjoisesta horisontista nousi esiin vastaantulijan joulukuusi ja torppa sekä lopuksi runko, jossa oli F-kirjain. Hetken päästä VHF/ch16 heräsi eloon kutsuen meitä ja pyysi liikennekanavalle. Siirryttyämme sinne vanha koulukaveri tervehti reteästi: ”Terve, onko siellä Kyrpä-K. kipparina? ” ämyrin ollessa päällä ja kysymyksen kaikuessa brygalla.

Vastaus tuli spontaanisti selkäytimestäni: ”Tuossahan SE SEISOO vieressäni”. Päällikkö oli kai tunnistanut itsensä, ja ärtyneenä mutta pokerina kyseli: ”Mikä mies se oli?” Virkoin: ”Se oli tuon vastaantulijan vahtiperämies – taitaa olla vanhoja kavereitasi...”

Vahti jatkui. Muistelin erään vanhan kipparin valistaneen, että ”vain parhaat miehet saavat nimensä eteen elimellisen tai anatomisen etuliitteen”. Eli kyse on kunniasta.

Niin se varmasti oli, koska vastaantulijankin vahtiperämiehellä oli nimessään mainetta niittänyt ”Heppi”-etuliite!

Hank

Aina saaneet heille kuuluvaa anatomista tai elimellistä etulittettä, vaikka siihen olisi ollut ansioita. Tästä hyvänä esimerkkinä kaksi saman nimista vaan ei sukuista. Tätä ei moni lukija usko, saatikka miellä, mutta se joka teki "innovaatiohommia" oli itse asiassa ihan mukava ja fiksu. Ainakin alunperin. Mutta, se toinen ei ollut sitä edes alunperin. Se samainen joka ylpeili saavutuksillaan, kuten "söin, paskansin ja poltin pikkusikarin kahdeksassa minuutissa". Yhtiössä jossa hän toimi oli tehostamiskampanja ja hän oli päättänyt kunnostautua. Siis muutoinkin kuin pukemalla kaulaansa joka päivä sen ruokalistan kirjoman kravatin johon muijansa oli tehnyt valmiin solmun edellisellä vuosikymmenellä. Silloin kun oli käynyt laivassa ja epäillyt siippaansa uskottomuudesta. Siihen ei toki ollut mitään syytä koska siipallaan ei olut muuta jäykkää kuin käytös. No vielä; tarinan mukaan varustamon pikkujouluissa olisi sitten ollut saatavilla pikkusikareita ja sekundaattoreita... Olihan kyseessä eräästä "parhaasta miehestä"!

Reissulla Suezin kriisialueella

Lähettänyt MarkkuKääntä Ke, 18.02.2015 - 12:19

Markku Kääntä välittänyt Äänimereen Pentti Utriaisen oheisen muistelun:

Vuosi 1956 oli maailmassa aika risaista aikaa, kuten on tänäänkin. Syksyllä puhkesi Unkarin kansannousu, Algeriassa oli itsenäisyystaistelut ja sitten syttyi Suezin kriisi. Oli huikaiseva kokemus 15 vuotiaalle pojannaskalille kokea näitä paikanpäällä. Joulu ja uudenvuoden vietto Egyptissä kaukana kotoa etelän auringon alla.

Oli marraskuun 9 p:nä kun meitä haukiputaalaisia poikia useampia sai pestin samaan laivaan. Helsinkiläinen höyrylaiva Turid oli Veitsiluodon redillä, kun menimme laivaan. Ahon Teppo ja Nikulan Helge trimmariksi, Raappanan Jussi jungmanniksi, Ojalan Oiva puolimatruusiksi, minä messipojaksi. Lisäksi timpaksi tuli hailuotolainen Lauri Virpi ja kun vielä Kemistä oli lämmittäjä Rissasen Tauno ja puolikkaana Pietilänahon Jorma, oli meitä pohjoisen poikia ihan kiva määrä, ei tuntenut itseään yksinäiseksi.

Tuntui uskomattomalta kun menimme meklarin moottorilla laivaan ja meklari sanoi meidän lähtevän Egyptiin Alexandriaan, illan pimeydessä valaistu vanha musta laiva näytti sellaiselta ettei sillä sinne asti voi mennä. Olihan sillä kuitenkin kokoa 4000 dwt ja pituus 95 m. Lastasimme 1200 standarttia sahatavaraa, loppulasti kuitenkin otettiin Ajoksessa koska Veitsiluodon vedet eivät riittäneet. Kaijassa makasi samaan aikaa suomalainen BERNA niminen alus jolla oli sama päämäärä, Alexandria, ja jonka miehistössä oli kurtinhautalainen Vilho ”Nesori” Toppinen. Lähdimme ulos Kemistä 16.11.1956 jäänsärkijä Sisun avustamana useamman laivan letkassa. Jäätä oli jo huomattavan paljon. Radiossa soitettiin sävellahjalähetystä Unkarin kansannousun uhrien hyväksi.

Saavuimme muutaman päivän jälkeen Kielin kanavaan jossa viivähti aikaa koska oli vilkas liikenne ja jouduimme odottamaan. Holtenaussa olimme iltaa viettämässä ja yöllä sitten koppasimme kadulta kissan mukaan laivaan mutta eipähän siitä ollut talon tavoille joten eroon oli päästävä pian. Kun laskimme sitten Ranskassa Le Havren laituriin, veimme sen kaupungille ja jätimme sinne sopivaan paikkaan. Yllätys oli melkoinen, kun yöllä tulimme laivaan niin katti oli ehtinyt jo ennen meitä laivalle.

Le Havresta lähtiessämme kolmas perämies Erik Forssell meinasi seilata ahteriin mutta tuli sitten luotsikutterin mukana laivalle. Siinä sitten reelinkiin nojatessamme hän kertoi minulle, että olemme juuri paikassa jota kutsutaan laivojen hautausmaaksi. Muistossa oli neljä vuotta aiemmin kun seurasimme jännityksellä radion välityksellä amerikkalaisen Flying Inteprisen taistelua myrskyä vastaan. Laivan kapteeni Henrik Carlsen taisteli laivastaan ja hengestään. Nyt sain olla itse samalla paikalla, nyt kuitenkin meri oli varsin rauhallinen.

Höyrykattila reistaili lähellä Espanjaa

Atlantin pätkä ennen pahamaineista Biskajan lahtea oli tyyni, samoin itse Biskaja näytti kauneimmat kasvonsa. Saapuessamme Espanjan rannikolle höyrykattiloissa ilmeni vuotoja joita kävimme korjaamassa Vigo nimisessä kalastajasatamassa. Saimme kalastajilta simpukoita joita sitten höyrypillillä tyhjennettiin ja tehtiin tuhkakuppeja. Försti Henry Arling otti heiltä pienen mustekalan elätiksi. Kun olin offiseerinen messikallena jouduin hoitamaan sitä aina hyttisiivouksen aikana, Arlingilla oli kaksio hyttinä jossa oli lepohuone ja päivähuone erikseen. Mustekala oli päivähuoneessa sinkityssä soikossa johon piti laittaa aina vettä, mutta ei siinä montaa päivää mennyt kun mustekala pääsi omaan elementtiinsä mereen. Sattui näet, että försti vahtiin lähtiessään unohti välioven auki ja mustekala oli hiipinyt makuuhytin puolelle.

Kun menimme Gibralttarista läpi tuli vastaan kreikkalainen laiva jonka täkille oli rakennettu aitaus missä kasvattivat sikoja. Saivatpahan tuoretta lihaa.

Suuntasimme keulan Algeriaan Oranin satamaan bunkraamaan kolia. Siellä sitten tuo katti meni koliproomuun uteliaisuuttaan ja hinaaja lähti juuri viemään proomuja pois joten pääsimme eroon siitä. Lähdimme Pietilänahon Jorman kanssa postiin viemään kirjeitä, niin siellä oli hienosti pukeutunut rouva, jolla oli todella upennäköinen koira. Sanoin Jormalle katoppa kun on sievä koira, johon hän sanoi ostetaan se. Niinpä menimme rouvaa puhuttelemaan mutta hän ei ollut halukas luopumaan siitä mutta Jorman kielitaidolla kaupat syntyivät kun tarpeeksi tuli frangeja. Olin edellisenä kesänä palvellessani Axelissa, ostanut Rostockista veivattavan grammarin. Eräs arabi tuli sitä ostattelemaan ja niinpä vaihdoin sen isokokoiseen kilpikonnaan. Pitihän sille antaa yksi levykin, niinpä annoin Harmony Sistersien Sataman valot. Eipä aikaakaan kun hän tuli vaatimaan kilpikonnaansa takaisin koska oli vääntänyt grammarista vieterin poikki ja kampi potkaissut kynsille. Vaan ei siitä kaupan purusta mitään tullut koska hän oli vihoissaan paiskannut vekottimen Välimereen.

Myös Nikula Helgellä oli ollut epäonnistuneita kauppoja. Helge oli juuri viemässä byssasta 10 l kahvipannua ahterin messiin kun arabi tuli taas hätyyttämään Helgeä. Tästä tulistuneena Helge heitti arabia sillä kahvipannulla muttei osunut. Vastakirjalta sitten perittiin reelingin yli menneen kahvipannun arvo. Kaupungilla kuhisi valtavasti sotilaita osa lienee ollut OAS:n miehiä mutta osa myös Ranskan muukalaislegioonalaisia. Algerian itsenäisyystaistalut olivat menossa, passeja ja muita papereita jouduttiin näyttämääm useaan otteeseen.

Kun pääsimme Maltan ohi tuli taivaanrannalle yhtäkkiä ikään kuin majakka joka liikkui erittäin nopeasti meitä kohti. Se osoittautui lentotukialukseksi joka vaati meitä pysähtymään. Saattueesta irtaantui fregatti joka laski meidän kylkeen ja sotilaita kävi laivassa tutkimassa paperit ja kyselivät mistä tullaan ja minne mennään ja mitä on lastina. Lähestyimme nimittäin sotatoimialuetta, Suezin kriisi oli alkanut kesällä. Nasseri joukot kansallistivat kanavan, Kuningas Faruk oli syösty vallasta muutamaa vuotta aiemmin.

Kun aloimme tulla Alexandriaan, se oli 16.12.56 eli päivälleen kuukausi siitä kun olimme lähteneet Kemistä. Meille tuli valtava kiire, koneista revittiin kaikki irti mitä lähti. Siiffi Eero Vartiainen komensi kaksi vahtia ”turkille” pataruumaan, fyyreihin lapioitiin kolia sen minkä ennätti polttaa. Nimittäin horisontissa alkoi näkyä s/s Berna, joka lähti viikkoa myöhemmin Kemistä ja uhkasi ottaa kiinni ja satamassa oli vain yksi kaijapaikka vapaana.

Olimme vielä kaukana laiturista, kun ensimmäiset kauppiaat nousi laivaan, heille heitettiin leidarit laivan sivulle joita myöten he nousivat täkille. Sieltä tuli räätäliä, suutaria, parturia ja ties mitä lienevät kaikki olleetkaan. Räätälit alkoivat mittailla miehistöä jotta pääsevät tekemään khaki-pukuja. Oli muuten hyvämuistista porukkaa löysivät kenelle mikäkin puku kuuluu ja kuka oli sellaisen tilannut.

Pääsimme sitten lossaamaan lastia, mutta mieleen hiipui ajatus selviämmekö ennen kevättä pois. Lossaus tehtiin nimittäin laivan omilla vinsseilla kaijalle, siitä arabin ottivat muutaman lankun tai laudan olalleen ja juoksivat kauemmaksi pinomaan. Paljon heitä oli, olipa joillakin aasit tai muulit vankkurien edessä johon lastasivat sahatavaraa. Pääsimme kuitenkin heti joulun jälkeen malmikaijaan lastaamaan kuparikiisua Saksaan, Nordenhamin kaupunkiin. Nyt se vasta usko meinasi loppua lastin saannissa. Laivan sivulle laitettiin niin fööriin kuin ahteriinkin kaksi laakonkia molempiin. Lasti näet kannettiin käsin sellaisilla sapilailla joissa kahden aisan varassa oli pieni lava ja kaksi miestä kantoi sitä. Ei se määrä voinut suuri olla mitä he kerralla kantoivat.

Onhan kuparikiisu painavaa tavaraa, mutta samalla painollahan lastikin lisääntyi. Mutta se loputon miesjono toista ylös toista alas, tuotti lopulta täyden lastin. Satamassa oli kyllä jonkinlainen elevaattori mutta Rostedtin SUSANNE oli ehtinyt sen alle ensiksi. Susannen täkkikolmosena oli martiniemeläinen Reijo Simojoki.

Työ jatkui arabeilla tauottomana, ainoastaan Allahin kumarruksen ajaksi työt pysähtyivät kaikki kumartuivat kontalleen ja kumartivat kohti mekkaa. Loppiaiselta pääsimme sitten lähtemään ulos satamasta.

Karmea hammaslääkäkarimatka

Mieltä mykistävä oli matka hammaslääkärille, kun meni enempi aikaa katupartioiden kanssa kun mitä itse hammaslääkärissä josta jäi karmeat muistot. Puudutusaineet olivat niin hidasvaikutteisia, että minullekin laitettiin kuusi piikkiä yhtä hammasta varten. Sitten se tohtori, iso mies kyllä olikin, puristi tongillansa hampaan ikenen juuresta poikki. Tämän jälkeen piti hakata meisselillä tynkä kappaleiksi ja ottaa palasina pois. Näin kävi myös Helgelle, kumpikin kuljimme suut auki seuraavana päivänäkin jolloin puudutus vasta alkoi poistua leukaperistä.

Paluumatkalla pysähdyimme edelleen levottomaan Algeriaan, Bônessa nyk. Annabassa, siellä täydensimme niin muona kuin hiilivarastoja kotimatkaa varten. Laiva oli rakennettu v. 1900 joten ikää oli 56 vuotta. Bônen satamassa täkkimiehet rappasivat ulkosivua niin ruosterapa meni kylestä läpi. Sisäpuolelle valettiin sitten betonipaikka jonka turvin päästiin jatkamaan matkaa. Vaurioalue oli onneksi vesirajan yläpuolella noin metrin verran.

Tammikuu oli jo sivu puolenvälin kun pääsimme Atlantille ja nousimme kohti pohjoista. Oli todella paha paikka Cadizin lahden jälkeen, Vicenten niemimaan edustalla, jossa meri alkoi möyrytä ja sitä jatkui Biskajalle saakka jossa oli nyt valtava myrsky. Jonkin aikaa ajettuamme jouduimme kääntymään takaisin ja ankkuroitiin Espanjan Cap Finisterren satamaan tuulta makaamaan. Eräs ranskalainen laiva lähti ylittämään 11-12 boforin myrskyssä Biscajan lahtea mutta viljalasti siirtyi ja syttyi palamaan. Laiva painui syvyyksiin mutta miehistö saatiin pelastettua. Meidän kipinä Pertti Laakso piti porukan hyvin ajan tasalla. Saavuimme kuitenkin onnellisesti Nordanhamin satamaan, josta siirryimme tyhjänä Gdanskiin lastaamaan.

Määränpäänä oli Porin Mäntyluoto, jonne saavuimme helmikuun lopulla. Mieleen on jäänyt satamaan tullessamme lähistöllä olevassa koulussa oli Suomenlippu puolitangossa. Sanottiin erään koulun oppilaan menehtyneen silloin raivonneeseen ”aasialaiseen”. Satamassa sain Haukiputaan seurakunnan kirkkoherralta Evert Kauppiselta kirjeen jossa hän ilmoitti rippikoulun alkavan joten otin ulosmaksun laivasta.

Rippikoulu oli jäänyt pahasti kesken syksyllä kun karkasin koulusta hankkimaan papereita merille lähtöä varten. Pastori Lennart Pellikka ei tästä tykännyt ja toiset pojat toi terveisiä, ettei tarvitse enää tulla rippikouluun.

Tällä reissulla sain kokea sen kusetuksen mitä nuoret pojat saivat osakseen, kylläkin huumorimielellä. Kapteeni Lars Tallqvist kutsui minut brygalle ja antoi pytsin käteen ja käski mennä konehuoneesta hakemaan ”korsteeni deekuja”. Lähdin pytsin kanssa konehuoneeseen jossa oli vahtivuorossa kone kakkonen Aleksanteri Sario. Kysyin häneltä kyseistä ainetta mutta hänen ilmeestä olisi pitänyt osata lukea ettei kaikki ole kohdallaan. Siirryin siiffin luokse hän sanoi, kuules poika nyt sinua juoksetetaan turhan perässä. Mene nyt kipparin luokse ja sano, että aine on loppunut, vein pytsin kipparille ja episodi oli päättynyt. Ei tällaista ainetta ole olemassakaan, mutta se on vanha tapa juoksuttaa kokemattomia. Kummallista ettei ensimmäisessä laivassa Axelissa tätä harrastettu.

Toinen episodi oli kun försti Ralph Henry Arlingilla oli tapana käydä ahterimessistä syömässä pullat. Trimmari Ahon Teppo nimitti hänet rusinapullaksi ja kehitti laulun Veturi-Villen nuotilla: Rusinapulla meiltä se pullat taas söi. Turidin siiffi Eero Vartiainen antoi nuorelle messikallelle elämänohjeen: elä poika ala tolskaamaan viinan kanssa. Iske siitäkin edestä lujasti kusisuoneen, se on hyvä harrastus.

Laiva myytiin Saksaan romuksi 28.8.1958, ehti kuitenkin käydä Iin Röyttässä josta lähti ulos 25.7.1958. Turid vei paperipuulastin Rostockiin ja tämä oli vanhan täällä kävijän viimeinen matka ennen romutusta. Viimeinen miehistö pestattiin 1-4.9.58 matkaa Mäntyluoto - Calais varten. Miehistö sai sieltä vapaan matkan ja palkan kotimatkalta. Ulosmönsträys tapahtui Helsingissä 19.9.58. Laiva kulki 1920-40 luvuilla paljon täällä Hulda Thorden nimisenä.

Pentti Utriainen

Katso kuvia HULDA THORDÉN ja TURID

 

Juha Vainion Albatrossi

Lähettänyt TimoSylvänne Pe, 13.02.2015 - 09:37

Aina kun mainitaan TORNATOR, muistaa joku Juha Vainion laulun Albatrossi:

”Nään vanhan Tornatorin yhä vielä mielessäin, kun sillä silloin matkaan lähdit lapsuusystäväin”

Hieno laulu, jossa muutamalla sanalla maalataan tunnelma, mikä aina liittyy laivan lähtöön satamasta.

Suomen kauppalaivastossa on ollut kaksi TORNATOR nimistä valtamerilaivaa. Ensimmäinen oli moottorilaiva ja avasi AL:n linjan Suomesta Liinahamarista Japaniin ja jäi sille tielleen upottuaan Japanissa tammikuussa 1942. Toinen oli höyrylaiva ja sodan jälkeen Enso Gutzeitin Merivienti-yhtön liikenteessä Yhdysvaltojen itärannikolle. Kummankaan Tornatorin matkassa ei toteutunut laulun toisen säkeistön lyriikka:

”Sä Tornatorin matkassa näit Rion kuumat yöt ja tutkit tarkkaan kauniit Honolulun kaislavyöt”

Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen lehdessä LAIVA on selvitetty laulun taustoja. Juha Vainio kertoo olleensa koulupoikana laivatöihin lähdössä, mutta vanhemmat estivät. Sen sijaan kaveri lähti.

”Oikeastaan se laulu olisi pitänyt tehdä AL:n Mercatorista, mutta muutin sen Tornatoriksi, koska se istui tekstiin paremmin.”

Suomen Etelä-Amerikan Linjan, sittemmin Suomen Höyrylaiva Oy :n rahtihöyry Mercator liikennöi Etelä-Amerikkaan ja Rio de Janeiroon.

Ainoa suomalainen laivalinja, millä olisi Suomesta päässyt Honolulun tyttärien kaislavöitä tutkimimaan oli Vaasa Line Oy. Vaasan Laiva ja Suomen Tankkilaiva liikennöivät aluksillaan Yhdysvaltain länsirannikolle, Kanadaan ja Havaijille.

Mutta lauluhan ei ole merihistoriaa vaan runotaidetta.

Katso kuvia laivoista ja lue historiikit:

Ensimmäinen TORNATOR

Toinen TORNATOR

MERCATOR (2)

Tuli noista kaislavöistä mieleen (SEN lisäksi) että Vasa Shippingin FRANCES taisi joskus ajella (ehkä pitkäänkin?) jonkunlaista linjaa Ameriikan länsikusti-Hawaii. Onkos kenelläkään faktaa tai mutua asiasta?

                                        USA:ssa vaikuttaa Jones Act,joka mm.estää vieraiden valtioiden alusten "rannikkoliikenteen" USAn osavaltioiden välillä.Ajettiin erään barcon kanssa USA east coast US Virgin islands käytännössä se kävi niin että käytiin säännöllisesti rekistäytymässä British Virgin Islandissa joka oli siinä matkan varrella sopivasti.Road Townin redille,sieltä tuli vene jonne laskettiin röökiä ja tarpeelliset paperit tulivat hetken kuluttua takaisin ja näin olimme rekisteröityneet British VI llä.En vain löydä nyt aikaa kuinka kauan sai ajaa ilman rekisteröitymistä "toisessa valtiossa",oliskohan ollut 30vrk.

                               Missä olisi käynyt rekistöitymässä matkalla Hawaii US west coast?Canadassa? Meksikossa? tuskin jollei sitte ollut muuta asiaa esim.Canadaan-

Jari Savolainen (ei varmistettu)

To, 19.02.2015 - 13:29

In reply to by vierailija (ei varmistettu)

En tosiaan tiedä kuinka säännöllistä/pitkäaikaista tuo Francesin silloinen West Coast liikenne oli. Vapaavahdin 1977 positiolistassa on merkintä "FRANCES dep Havaiji, eta Powell River (Kanada) 20.11., San Francisco". Eli tuolloin rekisteröityminen onnistui Kanadassa, lastista en tiedä. Jos jollakulla on hallussaan Vapaavahdin tai muun merenkulkualan lehden tuonaikaisia positiolistoja, olisi niitä mukava lueskella täällä Äänimeren sivuilla, ihan noin yleisestikin. 

Tapio Helama (ei varmistettu)

La, 21.02.2015 - 13:35

In reply to by Jari Savolainen (ei varmistettu)

Olin 70 luvun lopulla puolenvuoden törnin Franceksessa matruusina. Ajoimme sanomalehti paperia Powell River (Kanada) nimisestä paikasta San Franciscoon, Long Beatsiin ja Hawaille (Honolulu) Powell River oli pieni kylä Vancouverista ylös päin jossa paperitehdas ja tehtaan laituri.

Jussi (ei varmistettu)

Ti, 24.02.2015 - 05:20

In reply to by Tapio Helama (ei varmistettu)

 Powel River sijaitsi Vancouver Islandilla. Siellä oli Mc Millanin paperitehdas josta ajettiin sanomalehtipaperia . En tiedä kauanko linjaa ajettiin. Itse vikaeerasin 6-reissua.

2 Losis, 2 Frisco ja 2 Honolulu. Vuotta en enää muista. 70-lukua anyway.

hello ! pitaa paikkansa frances ajoi siella 5 v , tota kyseista linjaa, en ole sata varma, kun taalla saa vain kirjoittaa totuuksia HEH, olisiko laiva rahdattu Canadian Gulf Linelle ? mene ja tieda , jo svenskien aikana Frances Salman ajoi siella pitkaan. ja muitakin havajin kavijoita on ollut, mm lunkun vanha Estrella paukutti sinne useamman lastin v-zuelasta,ja moni muu, itse olin Tavissa 5 v ajoimme tyynenmeren liikennetta Kitimat-Vancouver-Portland (OR)-Redando bc(Cali)-San Pedro- Frisco( siella usein 5-7 p purk)-Vilmington-Long Beach, ja rosarito ,Mex. Vaasa-linen vanhoja satamia ! ja sinne ajoivat ja havajille Sydland-Sanviken paperia haminasta. terv. JT

Kurinpitoa

Lähettänyt ArmasAallontie Pe, 06.02.2015 - 19:04

 

                                                 Luin tässä kirjan nimeltään "Herzocin Cecilie skeppet som ville flyga" kirjoittanut Dan Weissenberg.Vaikka aihe on ulkopuolella sivuston konelaivojen historiasta on ehkä puolusteltavaa tarkastella tätä aihetta.Päähenkilöinä ovat ,paitsi laiva,kolme henkilöä heidän nimensä voi tässä paljastaa koska ne ovat olleet esillä useammassakin kirjassa,ensimmäinen perämies/kapteeni Sven Eriksson ensimmäinenperämies Elis Karlsson ja Pamela Bourne Eriksson ensiksi mainitun rakastajatar/vaimo,joka on itse kirjoittanut kirjan joka käsittelee samaa aihetta.

                                                   Minulle oli selvinnyt että nämä herrat olivat hanakoita käyttämään nyrkkejään,mutta ajattelin että se liittyi kiukun/raivon puuskiin,mutta tästä kirjasta selvisi että se oli systemaattista ja ajateltua.Ollessaan ensimmäisenä perämiehenä HCssä Erikson otti nyrkkivallan käyttöönsä muiden perämiesten avustamana ja päällikön ehkä GEn hiljaisesti hyväksymänä tullessaan päälliköksi ja saadessaan Karlssonin förstikseen meno vain paheni,pieninkin vastustaminen sai aikaan turpiinvetämisen tästä eivät pelastuneet edes saarelaispojat.

                                                     Sven Eriksonin jatkuva ennätysten haku tuo mieleen kapteeni Ahabin joka Moby Dickiä etsiessään saattoi itsensä,miehistönsä ja laivansa alttiiksi vaaroista välittämättä.Kovan kohtalon koki myös Eriksson ja hänen laivansa,Minua viisaammat miehet ovat näihin päiviin saakka tutkineet ja ihmetelleet miten voi laiva lähteä Falmouthista ja päätyä Devonin Bolt Headiin,ja lopulta totaalihaveriin.

ArmasAallontie

Pe, 06.02.2015 - 20:19

                                               

Niin,HC oli matkalla Dover Straittiin

Anonymous (ei varmistettu)

Ma, 09.02.2015 - 14:57

In reply to by ArmasAallontie

Matruusi oli veltto kuin lapa mato ja kaikessa vastahankaan. Perämiehet katsoivat vähän sormien läpi kun oli aika riskin oloinen. Kerran keskimmäinen perämies hiilestyi urputukseen ja knokkasi kunnolla nokkaan. Siitäpä muuttui matruusi. Ei sen ahkerampaa ja tunnollisempaa täkkäriä laivassa ollut. Joitenkin motivaatio nousee näin. Useimpia motivoi raha tai ainakin rahan menetyksen uhka.

ArmasAallontie

Ti, 10.02.2015 - 19:56

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

                                             

                                                           Mietiskelin tässä asioita ja sitten iski paniikki-en muistanut erään teon slangisanaa,no tulihan se sitten mieleen.Kysynkin tässä mitä tarkoittaa logata? no niin TS ja muut tietäjät ja pankaa ne slangisana kirjat pois!!!

Kerran taas oli ohjelmassa ns. ulosvientiä ja sipsu toi miehistön listan mulle. Staili oli meillä lyhyen linjan paattina yleensä 3+3. Yhdellä messilikalla oli julmetun pitkä lista, jossa oli vaikka mitä ja aina 4-5 artikkelin jälkeen useamman kerran "3 Koskenkorva-vodkaa". Lokasin tietysti yhteen satsiin ja sanoin likalle: "Kyllä sä viinaa saat mun puolesta tilata, mutta et sä saa pitää mua tyhmänä"!

Merimieheltä lokattiin palkkaa niin pitkältä ajalta, kuin oli vetänyt pystyyn. Puoli päivää, päivä.......eli siltä ajalta, jonka veti pystyyn, ei maksettu palkkaa.

ArmasAallontie

To, 12.02.2015 - 11:24

In reply to by Matti Salo (ei varmistettu)

 

                                                        No niin,tulipa esitettyä kysymys johon yhtä oikeaa vastausta ei ole,mutta Matti Salon vastaus on se jota hain.Tietysti lokata on oikea suomenkielinen slangisana -viedä (kirjoittaa) lokikirjaan svetisismi nosti päätään loggbok,logata.Ei varmaan ollut kenenkään oikeudentajua vastaan jos päivän pystyynvedosta lokattiin päivän palkka,mutta sitten oli näitä mau mau yhtiöitä-kippareita jotka katsoivat että tällainen yks yhteen ei ollut mikään rangaistus vaan lokasivat päivän pystyynvedosta useamman päivän palkan.Tähän tarttui sitten Iso W Merimies-lehden palstoilla joka varmasti oikaisi tilannetta,nämä pystyynveto tapaukset olivat vaikeita Merimies Unionille sillä ei niitä voinut oikein puolustella,varsinkin koska Iso W oli raittiusmies,mutta vääryyksiin tartuttiin hanakasti.

                                                    Merimies-lehdessä julkaistiin vuosia listoja niistä kavereista joille kurinpito lautakunta oli antanut varoituksia tai seilauskieltoja,mutta kun Iso W ja muuan Lenkkeri saivat suhmuroitua Suomen Joutsenen Turkuun Romu-Rostedtin "telakalle",pieni kaijanpätkä ja yksi kraana,ja laiva kunnostettiin merimieskouluksi ja ensimmäiset oppilaat alkoivat uransa alkoi tapahtua,Suuri osa listalle joutuneista olivatkin koululaisia jotka Aurajoen meri-ilma sekoitti ja tämä rangaistujen lista poistettiin vähin äänin.

Kipinäliiton äänenkannattajassa Radiosähköttäjä-lehdessä julkaistiin ainakin vielä 1960 luvulla noita kurinpito-tietoja. Eli nimineen kaikkineen tieto kipinästä, jonka lupakirja oli peruutettu määräajaksi syystä tai toisesta. Yleisin syy oli pystyynveto merellä vahtiaikana. Tuollainen lupakirjan peruutus esti mönsträämästä Suomessa. Toisaalta varmaankin, jos lupakirjaa ei saatu "viranomaisen haltuun", luulisi olleen kuitenkin mahdollisuus mennä ulkomailla duuniin johonkin hauskemman lipun paattiin. Myös jäsenmaksunsa liitolle maksamatta jättäneiden nimet julkaistiin lehdessä

Sailor (ei varmistettu)

To, 12.02.2015 - 18:09

In reply to by JariSavolainen

Eräässä säiliöaluksessa oli radisti, jolla oli terve kansallinen suhtautuminen väkijuomiin. Radistin hommassa on vaikea ottaa kuppia niin, ettei kippari sitä huomaisi. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Kippari otti hikeä: "Minä tehdä sinusta ilmoitus Kurinpitolautakunta. Sinä saada seilauskielto". Radisti:"Tee vaan. Poika on siellä sihteerinä ja repii sen".

Puhuva papukaija Zeke – St. Pauli ja Reeperbahn

Lähettänyt HANK Pe, 23.01.2015 - 15:40

” Kauan etsin - kauan kuljin - vihdoin saavuin Hampuriin..” lauloi Irwin 1970-luvun menestyskappaleessaan. Sen taustallahan olivat Irwinin ja Vexi Salmen seikkailut 1960

-luvun Hampurissa. Itse ”seikkailin” kaupunkiin sillä kertaa viheliäisellä feederillä, jonka nimen jätän kertomatta. Voin vain todeta, että eräässä asiassa kirkas mitalisija olisi langennut tälle muinaiselle saksalaiskölille. Nimittäin mikäli sitä olisi mitattu sekä kansallisten että kansainvälisten määräysten rikkomisessa.

Luonnollisesti pihistelystä oli tehty tiedettä ja taidetta. Se käsitti esimerkiksi Itämeren veden evaporointia juomavedeksi, tai ainakin sen yrityksen. Reittijakojärjestelmien ”oikaisemista” siten että luhistuvan suurvallan rajavartiostoakin varmasti hirvitti. Kuukauden provianttitilaus mahtui Post It -muistilapulle; edamjuustoa ja lauantaimakkaraa, vv. Porukan esti nälkiintymiseltä vain ja ainoastaan hyvän kokin taidot sekä työmotivaatio. Hyvä kokkihan tekee huonommistakin tarpeista kelpo ruokaa – huono pilaa hyvätkin tarpeet.

Porukan lohtuna oli kuitenkin privatti kanta-asiakkuus Zerssen -shipsuliikkeessä Kielissä. Ostokset eivät suinkaan käsittäneet muonatarpeita. Niinpä tämä ”asiakkuus” ylen harmitti erästä nimeltä mainitsematonta organisaatiota. Se toimi vielä silloin itsenäisessä Suomessa Valtiovarainministeriön alaisuudessa.

Edelleen aluksen stailia kuvannee varustamon viisasten kiven löytäminen vakavuusongelmiin. Sen mukaan GM:n (eli vaihtokeskuskorkeus/aluksen vakavuus) tunsi ”perstuntumalla”. Hyvä neuvo maista käsin alukselle jossa on jatkuvia vakavuusongelmia. Varustamon hengessä eli ”päällikkö”, jonka vähäisen järjenjuoksun oli 24/7 -vahdin ajo himmentänyt lopullisesti. Hänen habitustaan kuvasi hyvin hänen hammasharjaviiksissään törröttänyt kuivunut piimä. Se tuntui vain lisääntyvän silloin kun minimaalinen ruokaraha siihen riitti.

Saavuimme siis ”Elben kaupunkiin” ja kölivanhus joutui pakkotokkaan varustamon mieliharmiksi. Iltasella suuntasimme läheiselle St.Paulin kaupunkialueelle. Siellä kun oli tarjolla sekä sielun että ruumiin virkistystä; Suomalainen Merimiekirkko ja syntinen Reeperbahn.

Noihin aikoihin Hampurin Merimieskirkolla oli kookas puhava papukaija Zeke.

Kuka muistaa? Silloin sattui olemaan Kalevalan päivä, ja kirkolle saapui runsaasti suomalaisperäisiä ns. Saksan morsmaikkuja.

He saapuivat kirkolle pääosin Volkkarikyydeillään. Se vähän mietitytti koska läntisessä Saksassa Mersut ja Bemarit olivat jo tuolloin ihan tavallisia keskiluokan autoja. No, ehkeivät kaikki ollet päässeet, tai joutuneet, naimisiin ”Herr Doktor`in” kanssa. Sitä pohdiskelin seuratessani heidän saapumistaan ja salin täyttymistä.

Väkeä kyllä riitti; joku oli pistänyt päälleen oikein kansallispuvun. Morsmaikut katselivat vähän alentuvasti meitä muutamia jotka kai tunnisti merenkulkijoiksi.

Eräskin nirppanokka on jäänyt mieleeni. Hänet kun toi paikalle vanhalla Volkkarin rämällä miekkonen joka ei ollut ihan kantasaksalainen. No, tohtorismies varmasti hänkin.

Niinpä tilaisuus saattoi alkaa. Kansallispukuinen esiintyjä oli tullut ihan Suomesta asti.

Hän aloitti esiintymisensä lausuen otteita, varssyjä Kalevalasta. Samalla Zeke alkoi huutaa häkistään salin nurkasta: ”TURPA KIINNI, TURPA KIINNI.. !” Esiintyjän värssyt menivät sekaisin pahan kerran yleisön pidätellessä naurua – eihän kirkossa saa nauraa.

Joku laukaisi tilanteen ja pisti mustan hupun Zeken häkin päälle. Zeke luuli että oli tullut yö ja lopetti huutonsa. Tilaisuus saattoi jatkua pienen hämmingin jälkeen.

Itse olin kuitenkin saanut riittävän annoksen sielun ravintoa. Poistuessani pohdiskelin oliko Zeke tehnyt merkittävimmän tulkinnan kansalliseepoksestamme Kalevalasta, sitten Elias Lönnrothin päivien.

Suuntasin kohti läheistä Herbertstrassea. Se tunnettiin paremmin ”peltikujana”. Myöhemmin tieni vei Grosse Freiheit`lle; suureen vapauteen. Siellähän sijaitsi Irwinin ja Vexin tunnetuksi tekemä yökerho Colibri!

Hank

Helsinkiradiossa oli papukaija Eetu Pitkäpyrstö. Yön hiljaisina tunteina päivystäjät opettivat sanontoja ja kuulema oli oppinut muutaman kymmenen lauseen ohjelmiston.

Kertoivat radioasemalla vierailleen jonkun runsaspuheisen naisen. Eetu olisi lehahtanut tukanpäälle ja alkanut jupista: Paska akka, paska akka.

Eetun kuva

 

 

Sailor (ei varmistettu)

Ma, 26.01.2015 - 13:55

Eräällä suomalaisella säiliöaluksella oli radioupseeri joka ei ollut ihan kantasuomalainen. Ellei turbaani sitten ole Suomen kansallispäähine. No kohta hyvinkin..., mutta häneltä kun meni tilaamaan puhelun, sai helposti vastauksen: "Helsinskiradio olla kiinni". Radioupseeri oli herra ja hidalgo, jonka takana puhelut olivat etenkin valtamerimatkoilla, kuten kerrotussa. Nyt Timo kertoi kommentissaan  totuuden; oli siellä ainakin Eetu Pitkäpyrstö hereillä, kun putiikki oli muutoin "kiinni" ?

Tuohon wanhaan hywään aikaanhan

Lähettänyt HANK To, 08.01.2015 - 16:55

... matkanjohtaja ja ciiffi ruokailivat pääsääntöisesti kahdestaan salongissa, joissakin aluksissa mukana oli försti. Asian kai päätti ”His Master`s Voice”.

Asetelma oli varmasti mukava ja ateriahetket sen mukaisia. Silloin kun henkilökemiat toimivat. Eikä sitä ruokaryyppyä, toistakaan tarvinnut ottaa salaa pentterissä. Jos kipinä vielä oli yhteistyökykyinen ja -haluinen sekä Helsinkiradio ”lakkasi”yllättäeän kuulumasta Ristnan majakan valon painuessa pohjoiseen horisonttiin, saattoi ottaa kolmannenkin ruokaryypyn....

Entäs sitten jos ne henkilökemiat eivät pelanneet ollenkaan ja erimielisyyttä oli kaikesta. Yhteiset ruokahetket saattoivat olla ”ikuisuuksia”. Silloin varmasti mitattiin salongin pöydän pituus. Päällystömessiin ruokailemaan siirtyminen olisi kuitenkin ollut tappion myöntämistä, vai?

Ainakin matkanjohtajan oli vaikea vedota erimielisyyksissä ”limadskeihin”. Silloinhan antoi toiselle psykologisen aseen.”Olen sinua ylempi arvoasteikossa – olen oikeassa” -kapiaisasenne paljastaisi sekä heikot kommunikaatiotaidot että huonon itsetunnon. Siten kadotettua itsetuntoa ei palauttaisi edes uudet piilokorot tai tupee, jonka vakioparturi oli luvannut pysyvän päässä hirmumyrskyssäkin. No, mutta salonkiruokailu oli varmasti monelle tärkeä asia, mikä ettei. Oltiinhan niissä myös tiedon lähteillä, jos oltiin. Asetelma oli varmasti tärkeä ciiffeille vaikka siitä saivatkin joskus kärsiä. Muistan monetkin kerrat seurailleeni brygalta kuinka ciiffi taituroi lehmänsiltaa pitkin myrskyportilta toiselle sadetakkiinsa kääriytyneenä, varoen visusti alla täkillä vellovaa vihreää valtamerta. Sitä jonka pärskeet välillä kastelivat varomattoman munaskuita myöten. Salonkiville ja kipinäkin kun saivat myös omat pärskeensä munaskuilleen, tai, jos ne olivat hameen alla..

Tällaiset asiathan yleensä pysyivät - josko niitä oli - salongin skottien sisällä. Muistan kuitenkin erään tapauksen melko läheltä seuranneena. Matkanjohtajan ja ciiffin välillä oli ollut kitkaa jo pidempään. Se leimahti ilmiriidaksi kun tämä nimitteli ciiffiä ”pojaksi”. Taisipa vielä olla niin, että ciiffi oli muutaman päivän vanhempi kuin matkanjohtaja!

Hank

                                                                                                                                                                    

Kirjoitin äskettäin mt Enskerin viinanhöyryisestä miehistön vaihdosta. Moni ei ehkä usko, mutta nuo asiat tapahtuivat todellisuudessa.

Turha sitä on kaunistella, että etenkin tankkilaivoilla käytettiin alkoholia reippaasti, liiankin usein. Se oli aikansa ilmiö. Silti hommat pelaisivat melko hyvin, lastit tulivat ja menivät perille. Viinaa siis tuli käytettyä ja kannettuakin ihan muidenkin tarpeisiiin, milloin se vaan oli mahdollista. Harvan sitä käy kieltäminen, vai?

Olen itse seuraillut, läheltä ja kaukaa – maista ja mereltä, suomalaista merenkulkua 1970-luvulta lähtien. Eräästä aisasta olen hyvilläni. Huumausaineet eivät ole koskaan olleet suomalaisen merenkulun tai –kulkijoiden suosiossa! Jos olisi mitenkään ollut, olisin siitä varmasti kuullut meneniden liki 40v aikana. Olen myös nähnyt asiakirjoja ”for your eyes only” joista asian olisi pitänyt esiin nousta, mikäli se olisi ollut vähänkään laajempaa.

Asia mietityttää täällä Aasiassa, missä välillä oleilen.Täällä huumausaineet ovat kasvava riesa, huolimatta niiden kriminalisoinnista. Ei täällä kannata mennä paikalliseen PRH:n kannabisyhdistyksen perustamisasiakirjojen kanssa. Näissä maissa useimmissa kun on kuolemanrangaistus huumerikoksista.

Näin esim.Indonesiassa, missä tilanne erikoinen ja relevantti. Kuolemanjonossa ”death rowssa” on noin 130 henkeä, joista valtaosa huumeiden diilauksen vuoksi. Jonossa on myös ulkomaalaisia, ml brittiläinen vanhempi nainen. Uudella presidentillä on erittäin tiukka suhtautuminen näiden armahtamiseen. Nähtäväksi jää, päätyykö myös ”hänen majesteettinsa alamainen” telotuskomppanian eteen!?

ArmasAallontie

To, 08.01.2015 - 19:14

                                     Rettigin Hansassa kippari joka oli aloittanut merimies baanansa GE:n purjelaivoissa,kun tämä pykälä tuli voimaan alkoi studeerata paperia ,ja löysi sieltä takaportin,Jos konepäällikkö ei voi aterioida salongissa,on hänelle tarjoiltava ateria omassa hytissä ja näin tehtiin,ja kippari söi yksin salongissaan ja siiffi omassa hytissään,näin palautui rauha taas laivaan.

Heh, olihan silloin ruoka-aikaan lehmänsillalla trafiikkia. Tyynellä ilmalla rauhallista liikehdintää ja myrskyllä hervottomia spurtteja. Ville raahasi herroille eineksiä miitsippiin ja perässä maleksi ciiffi. Ahteriinpäin syöksähtelivät syömään kipinä ja perämiehet. Mikäli muistini ei vallan petä, oli Vasa Shippingin Sandviken-laivassa (perätuuppari) ruokailu hieman toisin. Puolalaistaustaisen Maciej-kipparin aikana muistaakseni myös kippari ja ciiffi aterioivat päällystömessissä. Ja siellä pupelsi myös sähkömies. Korjatkaa paikalla olleet, jos muistan väärin.

... ruokailivat sopuisasti kaikki kipparia myöten laivoissa PAOLA, SOLANO ja TIVANO. PAOLAssa vikaeerasin muutaman kuukauden ja melkein koko messin porukka oli ransuuninsa täyteenjuoneita täysraittiita. Konemestari juhlisti raittiinaolonsa jotakin vuosipäivää ja kantoi messiin kaljakorin. Totesi, että hänellä on aina punkan alla täysi kaljakori jotta voi todistaa itselleen pysyvänsä raittiina. Messissä yksi perämiehistä ja minä niitä kaljoja kahdestaan lipiteltiin.

Hyvä näin, sillä eräässä yhtiöön ostetussa uudessa vanhassa laivassa varustamon herrat vaativat, että päällikkökin kippistää kuplivaa viiniä laivakaupan kunniaksi. Täysraitis päällikkö taipui herrojen vaatimuksesta ja lasin ääressä vietetyn yön jälkeen vietiin aamulla ambulanssilla hoitoon

                             

Ruotsalaisessa m/s Ragundassa espanjalaiset pyörittivät omaa "myllyään",aina kun joku pohjoismaalainen maksoi ulos käytiin kuiskuttamassa kipparin/siiffin korvaan"meillä on hyvä mies tilalle".Kun tämä matkusti omalla kustannuksella paikalle onnistui temppu useimmiten,tilanne kehittyi sitten kuukausien aikana sellaiseksi että ainoa ei espanjalainen miehistömessissä oli suomalainen sähkömies,sähkömiehillä svenskeissä kuului työehto sopimukseen että heillä oli oikeus syödä päällystömessissö ja hän käytti nyt option.

                              Tämä sai (suomalaisen)kipinän ja minun sairaissa aivoissa jonkinlaista toimintaa ja eräänä kosteana aamuyönä kun otettiin kuppia ruotsalaisen täkkikolmosen kanssa joka oli ainoa svenski päällystömessissä aloimme ehdotella hänelle että koska sähkö oli päässyt meidän messiin voisi kolmonen samalla syyllä vaatia saada syödä salongissa.Nyt lähti vähän lapasesta,kolmonen hyppäsi siitä paikasta kipparin ovea kolistelemaan ja kun kippari viimein aukaisi alkoi karjua asiaansa,kippari sai hänet viimein tungetuksi ulos.Laivoissahan on pienet piirit,eikä tarvinnut paljon järkeä hoksata asian oikeaa laitaa,kippari ei tervehtinyt pariin viikkoon.

Provosointia

Lähettänyt ArmasAallontie Su, 28.12.2014 - 15:52

 

                                          Oikeassa olet Brother Hank,kyllä elo oli silloin stressittömämpää,satama-ajat pitempiä,ja kai silloin kateltiin vähän läpi sormien pienempiä töppäyksiä,tietysti jos joku mulkkusberg oli laivassa niin se voi tehdä olon ikäväksi.

                                              Sanotaan nyt heti,ettei tule sellaista tunnetta että minä tässä brassailen pitkillä seilauksilla että minulla oli pisimmät ajat laivassa,kerran n,18 kk,jatoinen noin puoltoista vuotta.

                                              Mutta piti kertomani eräs tarina:Olimme kerran Monfalconessa,Venetsian nurkilla,lossasimme paperikoneen osia,Suomalaiset rakensivat paperikonetta jossain lähistöllä.Kaijalla oli siisti ravintola karvalakki-ja ruokapuoli ja siellä vietettiin aikaa,eräänä Sunnuntaina sinne tuli näitä rakentajia perheineen syömään,eihän me oltu mitään rähinöitsijöitä,tupakkia poltetiin ja kiroiltiin,äänet tais vähän nousta,mutta kuitenkin eräät rouvat siitä veti hernet nenäänsä ja tuli vähän sanomista,no teknikot häipyivät aikanaan jasitten paikan isäntä tuli juttelemaan ja kertoi että häntä oli vaadittu ulkoistamaan meidät."NeverHappens" oli isäntä sanonut ja kertoi sitten seuraavan stoorin:Hänellä oli ollut samalla paikalla sjappi joka oli jo parhaat aikansa elännyt sitten kaijaan sattui yht aikaa pari Suomalaista villin linjan laivaa nimet olivat tutut mutta nyt jo unohtuneet.Pojat olivat tapella jytyttäneet siihe malliin että kun laivat viimein lähtivät oli hänen sjapistaan suurinpiirtein vain päreet jäljellä,mutta niillä rahoilla mitkä nämä pugilistit jättivät hän rakennutti tämän uuden rakennuksen,ja Suomalaisia ei sieltä heitettäisi ihan helpolla ulos. 

                                               Että tällaista,muuten se otsikkohan on Provosointi että välillä voi vetää vähän yli?