Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

RAUNI-laivalla III osa

Lähettänyt EsaNieminen Ma, 16.01.2017 - 16:31

Jeddahissa ollessamme ankkurissa koralliriuttojen keskella, ymparillamme oli paljon hylattyja laivoja eri aikakausilta, jotkut puoliupoksissa juuttuneina kiinni koralliriuttoihin. Hyvin omituinen naky. Olisikohan kenellakaan valokuvaa niista.

Aika siella meni mukavasti, kun uimme laivasta vedessa olevalle matalikolle monena paivana simpukoita ja meritahtia poimimaan. Meren pohjasta loysimme ‘merikurkkuja’, sellaisia pehmeita ison kurkun nakoisia mustia mohkaleita, joilla heittelimme toisiamme. Niita kun kasitteli, niin ne muuttuivat liimamaiseksi, mutta oli silti hauskaa.

Eraana paivana joku mainitsi, etta usein, jos laiva on ankkurissa, niin hait oleskelevat laivan pohjan alla. Niin silloin konemies meni konehuoneeseen (shoppaan) ja vaansi lihakoukun, jonka laskimme narulla laivan sivua alas pohjan tasolle. Heti paikalla sielta syoksyi haita, jopa isojakin. Ajattelin etta hyva etteivat napanneet meita, kun olimme jatkuvasti uimassa heidan vieressaan.

Kohta sen jalkeen olikin jo aika lahtea taas ja lahdimme lanteen Punaisen Meren yli Port Sudaniin. Se oli likainen ja meluisa paikka. Siella oli kansainvalinen merimiesklubi, jonka seinalla oli kadonneita merimiesten nimia, oli suomalaisiakin joukossa.

Yksi tapaus muistuu mieleeni, kun tulimme salonkivillen kanssa vesitaksilla pimealla takaisin laivaan, ehka vahan kippurassa. Siina vesitaksissa meille tuli joku sanaharkka, niin siita ville kimpaantui ja hyppasi yli veneen laidan. Vesi oli mustaa pimeassa ja viela hyvanlainen matka laivaan ja rantaan, ainakin puolikilometria. Salonkiville oli pitkaan veden alla, mutta onneksi pullahti pintaan, niin sain hanet vesitaksikuskin kanssa raahattua takaisin veneeseen.

Neljas juttu jatkuu takaisin kohti Eurooppaa. Osa IV

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

 

RAUNI-laivalla II osa

Lähettänyt EsaNieminen Pe, 13.01.2017 - 08:55

Matka jatkui Harmajan majakalta Kielin kanaalin lapi alas Gibraltarille, jossa tankkasimme Ceuta’ssa,Marokossa, Gibraltarin etelapuolella. Sielta seilasimme Sete’n kapunkiin etela-Ranskaan.

Sete oli miellyttava paikka. Toinen messi-kalle kaveri halusi ostaa uudet kengat itselleen, niin menimme sitten kauppaan ostamaan niita. Kumpikaan meista ei osannut tietenkaan Ranskan kielta, niin kalle kaverini sanoi myyjalle, etta han haluaa ostaa Geng ja osoitti kenkia. Myyja ymmarsi  heti ja kengat loytyivat kallelle.
 
Sete’sta jatkoimme matkaa Suezin kanaaliin. Olimme siella ankkurissa. Vesiletkut kasissa suihkutimme Arabeja alas heidan purjeveneiden mastoista,  koska he yrittivat vakisin nousta laivaamme myymaan meille rihkamaa.
 
Myohemmin pysahdyimme kauemmas kanaaliin pitkaksi aikaa, en muista miksi, mutta uitiin ja hypeltiin veteen. Yksi moottorimies nousi takaisin laivaan paa verissaan. Meren pohjassa oli jotain rautaromua, johon han oli sukeltanut. Hanella oli hyva tuuri, kun selvisi siita.
 
Tasta paikasta kohta saavuimme Jeddahiin, Saudi-Arabiaan ja ankkuroimme keskelle koralli-riuttoja. Matkan paahan rantaan paasimme ainoastaan vesitaksilla.

Laivan purkaus tehtiin proomuihin Arabi-vaestolla. Minun homma oli messi-kallena antaa heidan kayttaa yhta vessa suihku-koppia. Uskomatonta, mutta he eivat ymmartaneet vessan tarkoitusta, kun he tayttivat suihku-kopin paskalla, ja minun piti se sitten lapiolla tyhjentaa. Siina hommassa olisi kalja maistunut, mutta siella oli kaikki alkoholi tavalliselta kansalta kielletty.
 
Kolmas juttu eteenpain Jeddahista tulossa. Osa III

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

 

RAUNI-laivalla I osa

Lähettänyt EsaNieminen Ti, 10.01.2017 - 19:00

Kesalla 1965 sain messi-kallen homman Rauni-laivaan Haminasta, josta seuraavana aamuna lahdimme lahden yli Leningraadiin lastaamaan puutavaraa Saudi Arabiaan Jeddahiin.  Laiva oli satamassa pitkan ajan ja miehistolle ei ollut muuta huvia, kuin saada kyyti international merimies clubiin, jossa Venalaiset baari-tenderit myivat ainoastaan Venalaista olutta , mutta kyllakin salaa laittoivat olut-pulloihin vodkaa, etta iloisia merimiehia riitti.  

Meidan laiva oli jo melkein taydessa lastissa. Lauta pinot ylsivat bridgelle asti, kun yhta-akkia laiva rupesi kallistumaan satama-kaijaa vastaan, joten joka mies juoksi ulos laivasta satama-kaijalle.  Me luulimme, etta koko laiva kaatuisi, mutta sitten yksi rohkea konemestari meni kone-huoneeseen ja tasoitti ballasti-tankit, niin etta laiva suoristui. Sitten lahdimme kohti SaudiArabiaa.    
 
Ensimmainen pysahdys oli Harmajan majakan edustalla, koska piti lahettaa takaisin maihin yksi miehistosta , laivan laakinta-mies, kun han oli kayttanyt laivan laakkeet omiin tarpeisiinsa.
 
Toinen juttu eteenpain Harmajan majakalta tulossa. Osa II

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

Turkulaista merimiesmuistelua

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) Ma, 09.01.2017 - 13:53

Eräänä kevätpäivänä otti muuan matruusi jobin Paulinin Libertyyn. Laiva kierteli kaukovesillä, ei käynyt Suomessa.

Muutamana päivänä stuju meni kipparin puheille; hän sanoi kipparille että toi matruusi on tullut hulluksi, sillä hän näki kun se jutteli silakan kanssa proviantissa tänään. Kippari sanoi stujulle, että kutsutaan mies salonkiin ja kysytään häneltä itseltään.

Matruusi kutsuttiin salonkiin ja kippari kysyi mieheltä: No juttelitko silakan kanssa, johon matruusi vastasi että kyllä. Mutta mitä te sitten puhuitte, kippari tivasi matruusilta. Matruusi sanoi kysyneensä oliko silakka sattunut tapaamaan hänen velipoikaansa joka hukkui kymmenen vuotta sitten itämereen. Mitä silakka vastasi kysyi kippari. En muista noin tuoreita asioita kun olen maannut täällä PAULININ proviantissa yli kymmenen vuotta.

Tästäkös kippari hiiltyi ja antoi matruusille lemput. Arvaatteko saiko matruusi tämän jälkeen jobia PAULIN varustamosta?

Näitä vanhoja tarinoita, ja monia muitakin mulle kertoili Kähkösen Paukku kun oltiin samassa NIELSENIN MONSUNISSA joskus 60 luvulla. Paukku tuskin on enää henkivien kirjoissa, oli värikäs persoona, ja paljon seilannut höyrylaivoissa.

Terveisin Säyrinen

Freak of Navigation by SS.Warrimoo

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) To, 03.11.2016 - 17:52

The passenger steamer SS Warrimoo was quietly knifing its way through the waters of the mid-Pacific. On its way from Vancouver to Australia. The navigator had just finished working out a star fix and brought the result to the master…… Captain John Phillips.
WARRIMOO
The Warrimoo’s position was LAT 0 degrees 31’ N and LON 179 degrees 30’W. The date was 30 December 1899. “Know what this means?” First Mate Payton broke in, “We’re only a few miles from the intersection of the Equator and the International Date Line”. 

Captain Phillips was prankish enough to take full advantage of  the opportunity for achieving the navigational freak of a lifetime. He called his navigators to the bridge to check and double check the ship’s position. He changed course slightly so as to bear directly on his mark. Then he adjusted the engine speed.

The calm weather and clear night worked in his favour. At midnight the SS Warrimoo lay on the Equator at exactly the point where it crosses the International Date Line.

The consequences of this bizarre position were several. The bow of the ship was in the Southern Hemisphere and the middle of summer. The stern was in the Northern Hemisphere and in the middle of winter. The date in the aft part of the ship was 31 December 1899… Forward it was 1 January 1900.

This ship was therefore not only in two different days, two different months, two different years and two different seasons, but in two different centuries ~ all at the same time. 

S/S ARIANAN MUISTELU 4

Lähettänyt ErkkiRatia Pe, 30.09.2016 - 08:21

Saavuimme Istanbuliin marraskuun alkupäivinä. Meidän lossauspaikka oli Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla. Taas alkoi odottelu, koska päästään lastia purkamaan.

Istanbulin kaupunkiin oli hyvä lauttaliikenne yli salmen Kultaisen sarven lahteen. Niinpä heti vapaavuorolla lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Keskusta oli rannasta aika ylhäällä ja sinne olikin maanalainen kiskorata, joka kuljetti ihmiset rannasta ylös. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin: suureen basaariin, Sofia-Haagin moskeijaan ja paljon oli nähtävää ja ihmeteltävää tässäkin suurkaupungissa.

Pari viikkoa odotettuamme alkoi meidän lastin purku. Lähellä meidän lastauspaikkaa oli myös itään lähtevien junien rautatieasema. Olisiko ollut idän pikajunan asema? Siellä minuakin alkoi joku agentti värväämään tutkimaan ja katselemaan paikkoja ja hyvin tuntui tietävän, mikä oli meidän seuraava lastauspaikka Neuvostoliitossa. Pääsin kyllä tyypistä eroon häivyttämällä jälkeni vessareisulla.

Laivalla kävi suomea puhuva poika, joka asui äitinsä kanssa kaupungissa. Hän oli pitkä ja pelasi koripalloa jossain paikallisessa joukkueessa. Hän oli myös meille kaupunkioppaana.

Lastin purettuamme lähdimme Mustallemerelle Novorosiiskiin. Taas oli apulantaa ruumassa takaisin Intiaan. Illalla lähdin parin laivakaverin kanssa maihin. Tosi kylmä tuuli puhalsi pohjoisen arolta. Siinä aloin sitten aika nopeasti voida huonosti. Lähdimmekin takaisin laivalle. Stuertti, joka hoiti lääkekaappia tässä laivassa, toi kuumemittarin. Totesimme kuumeen olevan aika korkea, lähellä 40C. En tiennyt, mistä tämä johtui ja niin kippari tilasi maista valkotakkisen. Liekö ollut lääkäri, en tiedä. Hän antoi minulle kuitenkin joitain tabletteja, jonka seurauksena voin pahoin eli ripuloin ja oksensin. Makasin kuumehoureissa kippurassa yläpunkassani.

Laiva oli lastissa aamulla ja kippari kysyi, jäänkö sinne vai lähdenkö mukaan. Sanoin, että tänne en jää, lähden mukaan. Matka kesti liki kaksi vuorokautta Bosporinsalmen luotsipaikalle. Matkalla stuertti epäili minun sairastavan umpisuolentulehdusta ja hän pisti minuun antibiottia, joka sitten siirsikin puhkeamista.

Luotsipaikalta sitten minut kuskattiin Admiral Bristol Hospitaliin, jossa kuvattiin. Hetken päästä tuli tohtori Barput, joka vahvisti, että minulla on umpisuoli tulehtunut ja se leikataan vatsan tyhjennyksen jälkeen.

Näin minä jäin sairaalaan ja laiva jatkoi matkaa Afrikan ympäri Intiaan. Pojat olivat pakanneet matkalaukkuni, joka seurasi minua sairaalaan.

Leikkaus onnistui hyvin. Sairaalassa oli kyllä hyvä hoito joskin se oli vain hyväosaisille. Hoitajat puhuivat ainakin auttavasti englantia joten tulin minäkin omalla kielitaidollani heidän kanssa hyvin juttuun. Sairaalassa ollessani en tavannut ketään muuta suomalaista. Tulin hyväksi tutuksi yhden amerikkalaisrouvan kanssa, joka oli sappileikkauksessa. Hänen miehensä oli siltainsinööri, joka suunnitteli pitkää riippusiltaa salmen yli. Mies kävi päivittäin vaimonsa luona ja he pyysivät minut aina myös hänen tuomiaan eväitä syömään.

Sairaalassa oli tyyli, että joku omainen oli yötä päivää potilaan kanssa. Huone oli kalkittu valkoiseksi mutta silti aamuisin löysin torakan jostain patterin takaa. Ainoa, mikä minua hiukan ihmetytti maan tavassa, että pitivät minua yhdeksän päivää sairaalan kirjoissa. Lopulta sain ohjeet kotihoitoon ja agentin asiamies tuli hakemaan minut. Hän vei minut vielä yhdeksi yöksi hotelliin, lupasi aamulla tulla hakemaan minut lentokentälle ja vahtasi niin kauan, että menin varmasti oikeaan koneeseen. Wienissä oli vielä koneen vaihto ja sitten alkoi jo kuulua kotikieltä. Niin poika yllätti omaiset ja tuli jouluksi kotiin.

Tästä tarinasta alkoi minun merimiesura. Seilasin tankki-, rahti- ja matkustajalaivoissa moottori-, donkey- ja korjausmiehenä. Vuonna 1978 viimeinen laiva oli M/S Lotila, joka kulki jo puolet pienemmällä miehityksellä kuin S/S Ariana.

Erkki Ratia

Lue Erkki Ratian ensimmäinen ARIANA muistelu

ARIANA (2) historia ja lisää kuvia

S/S ARIANAN MUISTELU 3

Lähettänyt ErkkiRatia Ti, 27.09.2016 - 05:55

Syyskuun alkupuolella saavuimme Algerian Oraniin, joka oli lastin ensimmäinen lossauspaikka. Lastin purku tapahtui laivan omilla vinsseillä. Höyryä tarvittiin kannelle päivittäin.

Satamassa muuten lämmittäjät ajoivat neljästä aamu kahdeksaan yövahtia eli 16 tuntia. Kannella oli yövahti, jonka kanssa vuorottelimme usein. Sataman puolesta oli myös vahti, jota me vahdimme. Yövahdille kuului laivan puolesta ruoka, jota hän aina muslimina epäillen maisteli, koska uskonto kielsi sianlihan. Päivät olivat kuumia ja yöt tosi viileitä.

Jatkoimme sitten pääkaupunkiin, Algeriaan, jonne jäi toinen osa puutavaralastista.

Mieleen jäi hauska episodi. Koko koneporukka, minua ja mestareita lukuun ottamatta, oli ajanut päänsä kaljuksi. He sanoivat minulle, että pääsen heidän mukanaan maihin, jos ajaisin pääni kaljuksi. En suostunut heidän ideaan joten kyseinen kaljupäiden porukka kokoontui neuvonpitoon. Päätös oli, että saan seurata heitä kaupunkiin. Tarina jatkuu. Istuimme iltaa jonkun ravintolan patiolla. Kadulle alkoi kerääntyä paikallisia katsomaan kaljupäisten joukkoa. Ei aikaakaan, kun alkoi aikamoinen kapina, suorastaan joukkotappelu. Kai me olisimme sen sodan hävinneet, jos poliisijoukot eivät olisi tulleet pelastamaan meitä pitkine pamppuineen. ”Maijat” kuljettivat meidät laivalle. Kehottivat myös olemaan tulematta heti uudelleen kaupunkiin mellakoinnin välttämiseksi.

Kuinka ollakaan, tämä vanhemman polven seilorisakki keksi uuden konstin. Kaijalla oli algerialaista punaviiniä 200 litran tynnyreissä vientiin menossa. Ja velikullat lahjoivat lankongivahdin parilla tupakkakartongilla. Niinpä kohta miessakilla oli 200 litran punaviinivarasto mastohausissa raana päässä. Siitä sitä riemua riitti.

Jatkoimme kolmanteen satamaan, joka oli Skikda, Algeriasta itään. Yöllä merellä yliperämies tuli luokseni ja huolestuneena miesten kunnosta totesi, ettei raaka punaviini ollut oikein terveellistä. Niinpä löimme kirveellä tynnyriin reikiä ja heitimme loppuaineen yli syrjän ja rauha palasi laivaan.

Loppulossaus meni hyvin ja lastaus ja purkaus kestivät kummatkin noin kuukauden.

Lokakuun alkupuolella lähdimme satamasta merelle ja saimmekin oorderin Marokon Safiin, josta apulantaa säkkitavarana Istanbuliin. Lastaus tapahtui taas omilla vinsseillä.

Kaupungissa oli uutta osaa ja hieno, korkea linnoituksen sisään rakennettu vanha kaupunki. Tie kaupunkiin kulki linnoituksen ulkomuurin reunaa pitkin. Korkealla ylhäällä oli pieni luukku, josta huusi miehen ääni eri kielillä olevansa vanki ja pyysi, että laittaisimme hänen pussiinsa, jonka hän narulla laski alas, tupakkaa. Me laitoimme pari poksia. Jäi kyllä epäselväksi, oliko tarina totta.

Pari viikkoa meni taas, kun säkkitavara oli saatu ruumaan. Matka kauniilla Välimerellä alkoi kohti Istanbulia.

Lopuksi muistikuvia miehistövahvuudesta. Kapteeni ja siiffi, kolme perämiestä, kolme mestaria, stuertti, kipinä, timppa, poosu, kolme rasvaria, viisi lämmittäjää, trimmari, kolme matruusia, kolme puolimatruusia, junkki, esakokki, säkäkokki, salonkiville ja kaksi messikallea.

Lue edellinen muistelu

Lue ensimmäinen muistelu

ARIANA (2) historia ja kuvia

 

H. Kaasalainen (ei varmistettu)

Ti, 27.09.2016 - 15:23

S/S Arianassa oli pitkään poosuna ja timppana Tommilan Eki. Puhui aina Arianasta. Ekin mukaan missään muualla ei ollut niin kovia myrskyjä kuin Mosambiquen salmessa.

KARI HOVI (ei varmistettu)

To, 27.10.2016 - 15:14

Muistan tuon Arianan Algerissa. Olin FÅA:n Hesperuksessa ja kävimme muutama kaveri laivastovierailulla ja noita paljupäitä teitä oli koko joukko. Muistelen sellaistakin, että olitte rakentaneet yhteen mastohaussiin saunan?

KARI HOVI (ei varmistettu)

Pe, 28.10.2016 - 11:33

Ukkosen Pekka oli muistaakseni timppana, konekakkonen vanttera harjastukkainen jurrikka, koneykkönen silmälasipäinen kuiva kaveri. Työasuina lappuhaalarit ja verkkopaita, kuten Uuno Turhapurollakin. 

Siellä ei ollut saunaa, vaan ns. stimmikaappi.Tarkoittaa tulistettu höyryputki oli lauteiden alla.Sinne vettä putken päälle, niin tuli ainakin höyryä.

S/S ARIANAN MUISTELU 2

Lähettänyt ErkkiRatia Pe, 23.09.2016 - 08:49

Vielä Argangelista. Kun tulimme satamaan, soi joella Maamme-laulu, joka hämmästytti meitä uusia. Mut vanhat jo tiesi, että sisään tullessa soitettiin maan kansallislaulu sen mukaan, mikä lippu oli ahterissa. Satamassa oli isot kovaääniset, joista tuli ”uutisia”. Satamissa oli suomea puhuvia, tosi pelokkaita ihmisiä, joita tapasin puolisalaa. Puhuimme salaa jossain lautataapelien takana. Heitä kovin kiinnosti, miten Suomessa eletään ja onko Suomi vapaa maa.

Kaupungista vielä. Neuvostoliittolaisissa satamakaupungeissa oli interclub, niin täälläkin. Työssä oli ihmisiä, jotka puhuivat eri kieliä. Täällä oli Maria-niminen nainen, joka puhui suomea. Hänellä oli venäläinen mies ja 10-vuotias poika. Kirjoittelimme myöhemminkin ja meistä tuli hyvät kaverit.

Sahat olivat joen kahta puolta, joten kulku tapahtui vesibussilla. Kerran laiva oli siftattu toiselle sahalle ja kun tulin rantaan näin, että laiva oli pois. Aika alkoi käydä vähiin, sitten tuli vesibussi ja sain selville, missä meidän laiva oli. Jouduin vielä vaihtamaan vesibussia. Olin kuitenkin laivavahdin luona klo 23.55. Laivavahtikin jännitti puolestani ja näytti peukkua onnistumisen merkiksi.

Lähtö laiturista onnistui. Laiva oli balanssissa, ei niin kuin Lundqist Rederin samanlainen kuin meidän laiva, joka meinasi jo kaatua satamassa. Luotsi mukana lähdimme ulos. Samoilla paikoilla, missä meidät vastaan otettiin isänmaallisesti, luotsi sanoi, että ankkuri legoon. Kaikki olivat ihmeissään, mitä nyt. Selvisi kohta, kun kylkeen tuli harmaa alus. Koko miehistö komennettiin salonkiin, vain minä sain jäädä patavahtiin. Pyssymies vahtasi kyllä minua joka hetki. Koirat ja kontraporukka etsi ihanasta maasta pakenevia loikkareita neljä tuntia. Sitten pääsimme jatkamaan matkaa.

Matka etelään, Oraniin, Pohjois-Afrikkaan. Matkalla vielä kilpailimme siitä, kenen 4 tunnin vahdissa laiva kulki pisimmän matkan. En nyt muista matkaa mutta laiva kulki noin kymmentä solmua. Minä voitin sen Norjan kustilla.

Jatkuu ...

Lue edellinen Erkki Ratian ARIANA muistelu

Lue seuraava Erkki Ratian ARIANA muistelu

ARIANA (2) historia ja kuvia

S/S ARIANAN MUISTELU

Lähettänyt ErkkiRatia To, 22.09.2016 - 10:14

Minä aloitin merimiesurani kyseisessä villin linjan rampissa kevättalvella -68. Meitä lensi Etelä-Intiaan Cochiniin minun lisäksi siiffi, Ab ja Os. Matkaan meni pari päivää välilaskuineen, yksi yö Teheranissa ja toinen Bombayssa.

Saavuttuamme laivalle meitä oli vastassa lämpösokki ja hautajaistunnelma. Yhtäaikaa saapui osa miehistöstä hautajaisista. Laivalla oli sairastuttu malariaan. Kolme selvisi hengissä ja sai sairasulosmaksun mutta neljäs puolimatruusi haudattiin Cochinin katolisen kirkon hiekkamaahan. Eli me tulimme sairastuneiden tilalle. ”Ota poika tropiikkijuomaa (gini), kuolet sä kumminkin” oli tervetuliaissanat minulle.

Minulla oli trimmarin jobi ja mynsträtty 13. pykälän mukaan.Työni oli pääasiassa konehuoneessa suodattimien vaihtoa ym. siivous- ja puhdistustyötä. Laiva oli jo kuitenkin öljystimmi, ettei tarvinnut kolin kanssa touhuta.

Koneykkönen antoi minulle ensimmäisen työmääräyksen: ”Teeppä itsellesi palli.” Hiukan hämmästyin käskystä mutta huomasin kuitenkin, että koko koneporukka istui ainoan koneellisen ilmastointiputken alla. Konehuoneessa oli kova lämpötila, joten tehtiin vain välttämättömät työt.

Ariana seilasi maailman meriä hakurahtiliikenteessä Suomen lipun alla käymättä koskaan Suomessa. Osa miehistöä oli ollut laivalla jo 1,5 vuotta, koska se seilasi Intian ja Tyynenvaltameren alueella. Tietoa oli kuitenkin Eurooppaan saapumisesta. Olimme Intian kustilla vielä pari kuukautta. Sitten tyhjänä Etelä-Afrikkaan, Port Elisabeth oli lastauspaikkana. Tullessa jouduimme pyörremyrskyyn Madagaskarin salmessa. Oli pakko saada painoa alukseen, vettä vaan ruumaan. Aamulla tutkimme vaurioita. Muutama midshipin venttiili oli mennyt rikki. Myös irtainta, jopa 200 litran öljytynnyreitäkin, samoin styypuurin puoleinen pelastusvene oli menneet yli syrjän.

Malmilastia helluntaipyhinä odotellessa tutustuimme kaupunkiin, jossa rotusorto rehotti. Silloillakin kuljettiin eurooppalaisten puolta ja paikalliset tummat non-eurooppalaista puolta. Suurkaupunki muuttui illalla autioksi, vain taksit ja autot liikkuivat. Alkuperäisväestöllä oli ulkonaliikkumiskielto.

Lasti päällä jatkoimme Cape Towniin bunkraamaan. Sitten kohti Englantia,Workington-nimiseen kaupunkiin. Vielä Las Palmasissa provianttia hakemassa. Merimatka pysähdyksineen kesti noin kuukauden. Satamassa kuitenkin odotti meitä yllätys. Jouduimme vuoroveden takia odottamaan jotain päiviä ennen dokkaan sisään pääsyä.

Suurin osa miehistöstä oli lähdössä kotimaahan. Vaihtomiehistö oli odotellut meitä hotellissa ja olivat aika hilpeällä tuulella. Siiffi huomasi koneporukankin kunnon ja teki minusta eldarin. Olin onneksi opetellut vapaa-aikanani merellä kattiloiden niksit. Niin jouduin yöksi patavahtiin ja maissa käynti jäi.

Matka jatkui jo vuorokauden päästä Norjan vuonojen kautta Argankeliin, jossa lastasimme pitkää tavaraa (lautaa ja lankkua) kuukauden. Joka ainoa kappale lastattiin käsin ja vielä 2,5 m täkkilastia.

Neuvostoliitossa oli merimiehillä sellainen laki, että piti olla klo 24 laivalla. Jos myöhästyi, niin roopuska meni. Tarkoitti sitä, että sen jälkeen ei maihin päässyt. Minulla oli kyllä lupa koko kuukauden, mutta suurimmalla osalla se meni jo parin ensimmäisen vuorokauden aikana.

Laivaa siirrettiin päivittäin sahalta toiselle, koska yksi saha teki vain yhtä laatua. Lautojen päähän naiset maalasivat kolme eri väriä ja värien mukaan lastasimme kolmeen eri satamaan Algeriaan.

Tarina jatkuu.

Lue seuraava ARIANA muistelu

ARIANA (2) historia ja lisää kuvia