Muuta muistelua

Kuvaus

Muita varustamoita, sekä muuta merenkulkuun liittyvää tarinointia

Tragikoominen hankintatoimi

Lähettänyt HANK Pe, 31.03.2017 - 08:21

Suomessa toimineiden, tai edelleenkin toimivien varustamoiden hankintatoimi tuntuu välillä vähän tragikoomiselta. Eikä vähiten sen erään ulkomaalaisomisteisen. Sen jonka kerrotaan löytäneen hankintatoimestaan viisauden kiven kannattavuuteen. Sen aluksilla kun tehdään vaikkapa varaosatilaus, saattaa tulla mitä merkillisintä tavaraa; polkupyöräntakoja bulkkina jne - kun ostaa paljon saa volyymialennuksen!

Mutta kerrotaan edelleen, että erään valtio-omisteisen öljy-yhtiön varustamossa vaikutti herra, joka tunnettiin "Varaosa-W":na. Kun eräällekin alukselle oli tarvittu ruuvimeisselisarja, niin käytiin pitkä HF-puhelu Capen luota sen tarpeellisuudesta. "Tarvitaanko sellainen varmasti?" Viisasten kiven löytäminen oli alkanut. Porvoossa odotti helvetillisen iso sekä myös miniatyyrimeisseli... Vaikkapa tavallisiin työhanskoihin liittyi omituisia piirteitä. Niiden piti tulla Porvooseen  jostain raisiolaisesta autoliikkeestä. Ettei vaan rahti olisi maksanut enemmän kuin itse hanskat...

Itse muistan kerran kuinka eräässä lintulaivassa  tarvittiin lämpömittaria. Ihan sellaista tavallista ulkomittaria brygan siivelle. Se haettiin itse omilla rahoilla kemiläisestä rautakaupasta, ja pantiin parisen ylityötuntia. Se oli pienin vaiva se!

Monella olisi varmasti tarinaa aiheeseen liittyen - kertokaa ihmeessä!?"

Hank

Kun konjunktuurit oli korkealla ja yhdellä matkalla redari tienasi melkein romulaivan hinnan, tuli konttorista "radiosanoma". Kehoitettiin suureen säästäväisyyteen ja hankkimaan vain välttämätöntä. Konttorista piti saada tilauksille hyväksyntä.

Seuraavassa satamassa oli bunkkerin, proviantin ja makeaveden lisäksi meininki tilata konttoritarvikkeita: kyniä, kumeja, vihkoja ja paperiblokkeja.

Koska nuo kolme ensiksimainittua tilausta olivat edellytykset laivan kulkemiselle, ne olivat välttämättömyyksiä. Konttoriin lähetettiin sitten pitkähkö sähke eriteltyinä kynät, kumit ja paperit merkkeineen ja malleineen ja muine täsmällisine tietoineen.

Pian välitti Helsinkiradio vastaussähkeen:"ei tämmöisiä pieniä hankintoja tarvitse konttorissa hyväksyttää. Pelkästään suuret tilaukset."

Suuret tilaukset olivat aina välttämättömiä.

Ehkäpä konttorissa oli jollekin annettu hommaksi patistaa säästäväisyyteen ja noin se hoidettiin.

Tuo yllä mainittu ylitöiden käyttö arkipäivän ostoksiin laivalle oli hyväksi havaittu menettely. Useinhan kun sipsun toimittama tavara oli kannettu lankongia ylös laivalle, oli laskussa yksi nolla lisää hintojen perässä.

Sailor (ei varmistettu)

Pe, 31.03.2017 - 12:38

Eräs Nuuga-Korhosen aluksella Vaasa X seilannut perämies kertoi seuraavan jutun. Alukselle oli - kai Korhosen tietämättä - hankittu alumiinileidarit. Sellaiset normiperustikkaat 3metriset. Korhonen sai tietää asiasta. "Miksi hankittu ? - Tikkaat palautettava - rahat vaadittava takaisin..!" Perämiehet ajattelivat vähän piruilla. Panivat paperin koneeseen - voi kun Korhonen olisi tiennyt - ja alkoivat vuoritellen kirjoittaa; "Leidareilla voi nousta/lasketua; stanttubrygalle, mastohaussiin, paattitäkille..." Tekstiä tuli monta sivua ja se lähetettiin Korhoselle. Hänhän oli pyytänyt selvitystä ja sai sellaisen!

Hankintoja oli laivaporukoillakin. Olin aikanaan öljy-yhtiön tankkipaatissa, mikä rannikkoliikenteen lisäksi ajoittain poikkeili Ventspilsissä ja Klaipedassa. Öljy-yhtiö jakoi laivaporukoille samoja kamppeita, mitä oli huoltoasemaväellä. Tuli kesävaatteet ja talvivaatteet, alushousut piti olla omat.

Ensimmäistä kertaa Klaipedassa kulkiessani virkatalvitakissa pysähteli kohdalle Ladoja. Ikkunaa ruuvattiin auki ja kuului kysymys:"Midä magsa talvitagi?"

Kun laivalla kerroin sinksareista, tiesivät pitkäaikaiset yhtiönmiehet kertoa, että vanhoina hyvinä aikoina vaatteita sai niin paljon, kuin kävi yhtiön varastolta hakemassa. Käytäntö loppui, kun "puoli Klaipedaa" kulki öljy-yhtiön kamppeissa. Sen jälkeen tuli vain kerran vuodessa kesä- ja talvivaatteet.

Laivaporukat saivat yhtiön työntekijöinä merkittävän alennuksen kevyestä polttoöljystä. Siihen taas tuli stoppi, kun yrittäjähenkiset merenkulkijat alkoivat kaupata lämmitysöljyä kaupunkien kerrostaloille.

Monet hyvät käytännöt on pilattu ylettömällä ahneudella. 

Saattaa olla että suurin osa polttis-alennuksen saajista haarasti niin suurta harmaata "kilpailevaa polttiskauppaa" että verottajakin hermostui siitä ja muisti näitä kauppiaita kivoilla tilillepanolomakkeilla! Nesteen duunari jolla ei ollut tippaakaan omaa polttiskäyttöä tilasi kokosuvulle polttista autokuormittain!

 

Sailor (ei varmistettu)

Ti, 09.05.2017 - 11:38

Kerrotaanpa se siten kuten sen olen kuullut, painotan kuullut ja muistan... Elettiin 1970-luvun alkuvuosia. Uusi oppilaitos, mikä kai oli sen silloisen rehtorin merenkulkuneuvos Raimo Louheksen hanke, oli valmistunut Puistolaan "kiven" päälle. Uudessa koulussa oli mittava piha-alue ja sen talvikunnassapitoon tarvittiin traktoria kauhoineen. Rehtori Louhes yritti hankkia traktoria ao. instannista (AKH/Hki?)ilmeisen epämuodollisesti ja -virallisesti. Ei onnistunut. Silloin oli käytössä jkl valtion hankintamenettely VHK:n (Valtionhankintakeskus) kautta. Täytettiin suuria "lakanoita" jossa oli lukuisia positioita mitä tuollaisessa oppilaitoksessa nyt tarvittiin; liituja, kyniä, paperia... Kyseinen hankintalista kävi sitten läpi hyväksymis- ja hankintamenettelyn. Niinpä rehtori Louhes merkitsi pitkään listaan jonnekin väliin "traktori/merkki/tyyppi/varustus" ja jäi odottamaan että lista kävi läpi hyväksymismenttelyn ao. virkamiehen puumerkillä. Kun se tuli, Louhes tilasi traktorin. Kyseinen virkamies sai kuulla hankitusta traktorista. Hän kovisteli rehtori Louhesta: "Kenen luvalla hankittu?". Louhes kehotti kyseistä virkamiestä katsomaan kenen hyväksyntä oli allekirjoituksineen hankintamenettelyssä... Tarua tai totta, mutta hauska tarina joka tapauksessa - vai mitä?

Vironpanamat?

Lähettänyt HANK Pe, 24.02.2017 - 00:00

Hei,

kertokaahan Te joku viisas tietäjä, mikä oli "Viron panamalainen"? 

Itse olen ymmärtänyt seuraavasti. Vuonna 1944 kun neukut miehittivät Eestin toisen kerran, osa maan kauppalaivastosta pakeni maasta, tai oli jo valmiiksi ulkomailla. Uudelleen rekisteröivät sitten aluksensa Panamassa. Kaippa oli käytössä muitakin lippuja. Tämä tonnisto ei kai alusmäärälläkään mitattuna voinut olla kovin suuri.

Miten tämä homma meni, yrittikö NL ehkä saada ko aluksia takaisin itselleen, punalipun alle. Varmasti ko alukset  välttelivät kommunistimaiden satamia. Tuskinpa sen ajan alukset pystyivät tekemään katoamistemppuja vain liputtamalla... Mutta kertokaa näistä aluksista ja yhtiöistä sekä mahdollisista niihin liittyvistä tapahtumista?

Lue Tatu Korhosen vironpanamajobista

Muistaakseni tuo käsite "Viron Panama" tarkoitti lähinnä näitä Ruotsiin muuttaneita muutamaa eestiläistä redaria tai oikeammin heidän mukavilla lipuilla olleita laivoja. Pääkonttori(t) taisi olla Tukholnassa ja laivat kukin rekisteröity omana yhtiönään. Täytyy tutustua asiaan syvemmin, mieleeni tulee ainakin yksi redarin nimi, Sergo. Kyllä jokunen virolainen paatti silloin Neukkulan ottaessa Viron haltuunsa tosiaan jättäytyi länsimaihin, mutta tuo käsite Viron Panama mielestäni tarkoitti kuitenkin näitä myöhemmin Ruotsista käsin hankittuja laivoja. Jari

Merimiesmuisteluja

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) Ti, 21.02.2017 - 17:54

Kesä aikaan kun PAUKKU, TURAKAISEN AATU ja PULKISEN MIKKI kyttäsivät jobia Turun myllyssä he ottivat hiukan ” SIKLAA” eräänä päivänä. Mikkiä myös muukalaiseksi kutsuttiin, koska yksi MOSELIN naikkosista oli vetänyt häntä sormesta niin, että toisen käden keskisormi jäi suoraksi lopuksi elämäksi.

Pojat otti ”vähän ”SIKLAA” erään mummon luona, ja mummolla oli kanoja ja kukko huushollissaan. Pojat saunoivat ja kuinka ollakaan yksi sammui saunaan. Aamulla kun jeparit tuli hakemaan mummoa niin eräs heistä aukaisi saunan oven ja samalla kukko kiekaisi niin jepari sanoi sammuneelle että eipäs pelleiilä. Arvatenkin jepari oli nolona kun asia valkeni hänelle. Poikien juopottelu päättyi tähän sillä skoudet veivät mummon mukanaan.

Paukku eräänä iltana ruokailun jälkeen lupasi syödä kaikki kalat jotka saamme välimerestä. Oli hänen onnensa, että oltiin Mustanmeren puolella kun odoteltiin kaijapaikkaa TUOPSEEN. Siellä oli jokin LUNKUN pönttö ottamassa lastia Suomeen. Me saatiin koukkuumme jokin ihme otus joka oli ihan kuin rapu. Sitä ei PAUKKU suostunut syömään, mutta kalansyönti puheet loppuivat siihen.

Eräänä kevätpäivänä oltiin merimieskavereitten kanssa kaljoilla ravintola THRINAXISSA Turussa. Lehtisen Seppo vainaakin oli mukana. Hän ei ehtinyt ottaa oluttaan kun hän jo käynnisti vanhaa BUDWAISERIA suullaan niin juoksi portsari RIPPE ylös ja ajoi LEHTISEN kadulle käynnistelemään Burmeisteriaan.

Lehtinen kertoi mulle seuraavan jutun. Kun hän oli Mariehamnissa odottamassa jobia Algotille niin joutui hän putkaan eikä suostunut sanomaan nimeään skoudeille. Hän sanoi, että ei häntä muu keljuttanut kun se että oli tulenkuumat savet housuissa. Aamulla hän sanoi nimekseen Algot Johansson ja nauroi päälle kuin Seppo vain voi. Hän oli Algotin miehiä koko elämänsä. Rauha Hänen muistolleen.

Lisää juttuja. Eräässä Suomen tekussa 60 luvulla tapahtunut. Kollegani kertoi seuraavaa. Höyryopin tunnilla oli opettaja kysynyt oppilailta tietäväkö he miksi kattilalaitosten piipuissa on kierteellä olevat tuuliohjaimet. Luokan perällä istuva vanhempi skönäri tokaisi viinan polttamalla äänellään: Siksi, että sutarin on nopeampi tulla alas . Tähän loppui opettajan kyselyt kuin seinään ja hän jatkoi opetusta hyvin virallisena.

Kaverini Hannu Grön oli väliperämiehenä WIHURIN M T PENSASSA ollessamme telakassa Verolmenilla Rotterdamissa. Loukkasin sormeni illalla ja menin siksi Hannun luokse Hän putsasi ja sitoi sormeni. Hän oli hiukan kaffessa ja alkoi kertomaan juttua miksi hän on humalassa.

Meillä oli ykkösenä yksi Einar Turusta Hän ei pystynyt nukkumaan vaan kulki paita käsivarsilla konehuoneessa Hannu vei miehen lääkäriin ja lääkäri kysyi vain yhden kysymyksen onko tämä mies juonut viinaa Ei vastasi Hannu Selvä tapaus ,mies on seonnut kotiin vaan ja lepoon. Hannu itse oli toista päivää kaffessa että ei tulisi hulluksi Hannu on jo kauan ollut maan alla. Oli kiva seilauskaveri.

Einarin tilalle tuli Esko Halmesaari kansakoulaikaisen Matti Halmesaaren luokkakaverini isoveli Lahdesta. Tapasin Ekon myöhemmin FINNLINESILLÄ hänen ollessa siifinä muistaakseni FINNALPINOSSA-

PENSAN konepäällikköä oli Ossi joka SUOMEN TANKILAIVAN konkurssin jälkeen siirtyi NIELSENILLE OSSIIN oli iskenyt FÅA;n ransuuniaika. PENSASSA oli vielä jäljellä ns. ransuunikaapit ,ei tosin enää käytössä. Pensassa oli rättikaappikin lukossa ja avain oli 1 mestarilla Ollessamme OULUSSA meillä syttyi pataruumassa tulipao ja lastina oli 13000 tonnia bensaa. OULUN palokunta saapui kaijalle ja jäi siihen. NISULAN JOUKO oi vahdissa ja hän sammutti fyyrin alta tulipaon siiffin kanssa vaikkakin poltti näppinsä ja sai sairaslulosmaksun Hän meni sen jälkeen TEKUUN TURUSSA Valmistui pari vuotta ennen minua TEKUSTA ja seilattiin samoissa laivoissa FINNLINESILLÄ samaan ja eri aikoina. Hän on jo kuollut, rauha hänen muistolleen, Oli hyvä kaverini.

RAUNI-laivalla VIII osa

Lähettänyt EsaNieminen To, 09.02.2017 - 22:38

Viimeinkin saavuttiin kylmaan Amsterdamiin, niin laivaan saatiin hyvia ruokia roppakaupalla. Olipa hyva juttu silla miehisto oli tosi nalkaisia ja vihaisia, saatuaan ainoastaan vetta ja riisia syotya viime aikoina. Jopa  alkoholikin  oli loppunut aikoja sitten. Nyt laiva tayttyi kaikilla Euroopan herkuilla. Jopa eras konemestarikin jalleen hymyili, kun oli aikaisemmin maannut alkoholi koomassa hytissaan kuin vastasyntynyt vitamiini piikkien turvin.

En muista, mita me lastattiin tai purettin, mutta eraassa Euroopan satamassa ollessamme ankkurissa, tapahtui vessan tyhjennys (vahingossa). Virkamiehet virkapuvuissaan olivat tulleet laivan kylkeen tuomaan laivapapereita. Laiva oli tyhja ja korkealla. Raput olivat alhaalla etta he paasevat kiipeamaan laivaan. Oli maarays, etta ei saa kayttaa sen puolen vessoja, mista kiivetaan laivaan. Tapahtui niin, etta eras kaveri unohti sen, joten tervetuliaissuihku tuli ylapuolelta olevasta reiasta virkamiesten veneeseen.

Hampurissa  eras  kaveri  tuli  aamulla  laivaan  paa  paketissa  ilman  korvaa.  Han  oli  joutunut tappelemaan hintteja vastaan, kun he olisivat halunneet vieda hanet “ilta-ajelulle”.

Sitten  mentiin Englannin  kanaalin  lapi,  joka  oli  kovassa  sumussa.  Liikuttiin  hiljaa,  mutta kohta  kuultiin  toisen  laivan  sumutorvi  ja  kuultiin  kuinka sen isot dieselit yrittivat pysayttaa sen ja saivatkin laivansa pysahtymaan,  ehka kymmenen metrin paasta meidan kyljesta. Sen laivan korkeus naytti sumussa valtavalta.

Sitten  Pohjan  Meri edessa ja taas kova myrsky.  Menin Villen  kanssa tyhjentamaan isoja keittioampareita yli laidan. Tuuli oli hurja kannella. Kun ville oli tyhjentamassa ampariaan, niin  tuuli  tempaisi  ampariin  niin  kovasti,  etta  se  alkoi  nostaa  villen  jalat  kannelta.  Huusin etta  irroita  se  ampari  heti,  ja  niin  nahtiin  kuinka  ampari  lensi  suoraan  kuin  luoti  aaltojen ylapuolella nakymattomiin.

Seuraava etappi oli Kielin lapi Ita Saksaan Wismariin lastaamaan suolaa laivaan Suomeen vietavaksi. Oli kylma taas merella ja  kaikki oli jaassa. Laivan kansi  oli kuin luistinrata. Jaa kertyi joka paikkaan. Laivan  vaijerit muuttuivat niin paksuiksi, etta piti yrittaa hakata jaata pois  niista,  kaipa  painoituksen  syysta,  eika  siita  tullut  mitaan.  Oli  todella  jaatavan kylma,
silla  laivan lammitys  ei  pelannut.  Sahkomies  teki  jokaiselle  pienen  lammityskoilin,  jolla saatiin hiukan lampoa.

Viimein saavuimme pimeaan, kylmaan Uuteenkaupunkiin. Siella alkoi miehiston omaisia ja tuttuja  tulemaan  laivaan. 

Sinne  tuli  myos  ainakin  2  kadonnutta  merimiesta,  jotka  eivat olleet ehtineet laivaan takaisin Keski-Amerikassa. Olivat kuulemma saaneet valtion kyydin Suomeen. 

Huomasin  meidan  Costa  Rican  salamatkustajan  ihmetellen  katselevan  uutta, outoa kotimaataan kannella kylmasta hytisten.

Saatuani ulosmaksun laivasta, alkoi minun kotimatkani ja elamani meriura oli ohi ja kohta muutto Kanadaan vanhempieni kanssa alkoi.

Palaa alkuun. Osa I

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

RAUNI-laivalla VII osa

Lähettänyt EsaNieminen Ti, 07.02.2017 - 10:52

Takaisin Costa Ricaan Limoniin lapi Panaman kanaalin. Talla kertaa ankkuroimme kanaalin jarville pitkaksi aikaa, koska konemiehistomme tekivat suuren korjauksen. Se ehka pelasti meidat tulevalta Atlantin talvimyrskysta tullessamme takaisin Eurooppaan.

Saavuttuamme takaisin Puerto Limoniin, en muista mita lastattiin, mutta Amsterdam oli seuraava etappi. Parin paivan lahdon jalkeen, konehuoneesta loytyi salamatkustaja, nuori mies Costa Ricasta. Halusimme jattaa hanet Kingstoniin, Jamaikalle, kun pyshdyimme tankkaamaan siella mutta Jamaika kieltaytyi ottamasta hanta ja matka Eurooppaan alkoi.

Uusi messikalle oli kiitollinen tekemaan meidan vanhojen kallejen toita. Salonki-ville jopa opetti talle uudelle "orjalle" ihan uuden kielen ja sanonnan "takkade pokka", jonka tama uusi kalle kumartaen sanoi ja teki meidan toitamme hymyillen.

Matka Eurooppaan jatkui sujuvasti, kunnes Atlantin talvimyrskyt alkoivat ravistamaan laivaa. Meidan peramies, joka oli ollut merilla 40 vuotta, ei ollut koskaan nahnyt niin suuria aaltoja. Han sanoi niitten korkeuden olevan 20 metria.

Siina myrskyssa meidan vauhti hidastui melkein olemattomiin. Ei ollut laivan kannelle menemista. Ainoa konsti menna laivan peran hytteihin, oli paakoneen akselin tunnelia pitkin, ja sitten tikarappuset suoraan ylos.

Ajateltiin, etta olipa hyva, kun konemiehet tekivat hyvan remontin Panamassa aikaisemmin. Muuten olisimme varmasti joutuneet poikittain meren armoille ja uponneet Atlantin syvyyksiin.

Pelastusvene jonka joku miehista oli aikaisemmin tarkastanut, oli vanha puusta tehty vene, jonka laudat olivat irti toisistaan ja veneen kuivaruokavarasto polya. Nyt merenkaynti oli niin valtava, etta ei olisi ollut edes ulosmenoa laivan sisalta.

Meidan ruokavarasto laivassa tyhjeni kaytannollisesti katsoen kokonaan. Oli ainoastaan riisia ja vetta laivassa ja Amsterdam oli viela pitkassa matkassa edessa.

Kipina kertoi joittenkin laivojen olevan samassa myrskyssa merihadassa, mutta emme me olisi pystyneet ketaan auttamaan. Muistan kavelevani yolla laivan sisalla kongia pitkin messiin. Missaan ei nakynyt ristin sieluakaan. Oli orpo olo, ja tata jatkui viikkokaupalla. Matka Atlannin myrskysta Amsterdamiin jatkuu. Osa VIII

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

WERGUS ja Kiinan laivat

Lähettänyt JariSavolainen La, 04.02.2017 - 19:49

Kun Kiina 1950-luvun alkupuolella alkoi enenevässä määrin ostaa käytettyjä rahtilaivoja länsimaista, seurasi USA tilannetta huolestuneena. Heidän ahtaan tulkintansa mukaan laivojen myynti Kiinaan oli kauppasaarron hengen vastaista. Brittiläiset suhtautuivat saartoon paljon lepsummin, osasyynä ehkä se, että melkoinen osa Kiinan kauppamerenkulusta tapahtui tuolloin brittiläisillä aluksilla.

Kun Sveitsissä kiinalaisten laskuun toimiva laivanvälittäjä lähestyi suomalaisia varustamoja tarjoutuen ostamaan käytettyjä aluksia hyvään hintaan Englannin punnilla, seurasi CIA tilannetta tarkasti. Tiedusteluraporttien mukaan neuvotteluja käytiin mm. aluksista AUNE H, KOTKA, PETSAMO ja VAASA.

1954 CIA raportoi, että suomalainen WERGUS oli myyty kiinalaisille 39500 punnalla. Kaupan välittäjänä oli hampurilainen yhtiö. Jenkkejä närästi se, että laiva jatkoi kulkuaan vanhalla nimellään Suomen lipulla ja suomalaisella miehistöllä.

CIA:n mukaan alus lastasi Gdyniassa sokeria joulukuussa 1954 ja otti lisälastia Hampurissa. Bunkkeria otettiin Adenissa ja Singaporessa. USA pyysi englantilaisia estämään bunkkerin saannin, mutta britit katsoivat että kun laiva oli Suomen lipulla ja lasti oli paperien mukaan sallittua, ei heillä ollut mahdollisuutta puuttua bunkkerin ottoon.

WERGUS saapuikin Shanghaihin 1955 maaliskuun tienoilla ja siirrettiin Kiinan lipulle saaden nimekseen HO PING 20. Amerikkalaisten ärtymystä ei suinkaan vähentänyt myöhemmin tullut tieto että laivan lastissa oli sittenkin ollut myös kiellettyä tavaraa, muun muassa kuulalaakereita.

Samankaltaista taktiikkaa käytti Wärtsilä rakennettuaan Turun telakalla kuusi rahtialusta kiinalaisille vuosina 1955-57. Alukset laitettiin Suomen lipulle niminä ROSA, RENATA, RITA, RUNA, ROSITA ja  RAGNI. Suomalaisen miehistön kuljettamana ne veivät lastia Kaukoitään, pujahtivat sitten Kiinaan, jossa ne siirrettiin Kiinan lipulle. Noina vuosina myös Puolassa rakemmettiin useita laivoja kiinalaisille. Sama temppu heilläkin, ensirekisteröinti Puolaan, ajo Kiinaan ja lipun vaihto.

Eräänä tärkeänä syynä tällaiseen menettelyyn oli pelko Taiwanin eli Formosan sotalaivoista. Ne partioivat kaukanakin merellä ja valvoivat tarkasti kommunisti-Kiinaan menevää laivaliikennettä. Manner-Kiinan lipun alla kulkeva alus olisi havaittaessa todennäköisesti kaapattu ja takavarikoitu.

Katso WERGUS kuvia

Katso Wärtsilän laivojen kuvia

Sailor (ei varmistettu)

Su, 05.02.2017 - 14:37

Tiedätkö/muistatko kirjaa, jossa kerrotaan erään noista vientireissusta!? Oli viimeisen päälle matka. Varmasti ulosvientien Suomen ennätys...Palasivat Siperian kautta junalla. Eräälläkin oli matkatavarana vain kenkälaatikko..

RAUNI-laivalla VI osa

Lähettänyt EsaNieminen To, 02.02.2017 - 16:13

Seilasimme  Panaman kanaalin lapi ylos rannikkoa pitkin Punta Renasiin, jossa pysahdyimme purkamaan lastia. Sen jalkeen pysahtelimme eri paikoissa Meksikon ja Panaman valilla, muun muassa Quatemalassa,  El Salvadoressa, Honduraksessa ja Nicaraquassa, monessa pienessa satamassa, jossa pysahdyimme vain muutamaksi tunniksi.

Ollessamme nailla pienilla KeskiAmerikan satama kylilla muutama merimies havisi. He olivat luultavasti unohtaneet laivan lahto-ajan (laiva ei odota) takaisin Costa Ricaan. Nicaraquassa tapahtui elamani seikkailu, joka oli vakavanpuoleinen 15vuotiaalle messikallelle.

Nicaraquassa on Corinto niminen satama-kaupunki, jossa olimme pysahdyksissa jonkin aikaa. Satama-alue oli aidattu valojen ja vartioitten myota.

Ainakin osa laivan porukasta paatti etta mina ja salonki-ville menemme pimealla kauvas satama-alueelta ottamaan soutuveneen, kiertaen pimeassa kaukana sataman valoista ja tulemalla takaisin laivan peran alle. Naruilla he laskivat veneemme tayteen radioita.

Sitten alkoi pitka soutumatka takaisin rannalle, josta veneemme oli otettu aikaisemmin. Huomasimme kohta, etta veneen soutu muuttuu raskaammaksi, ja ranta vaan kauemmaksi. Tuli kauhun-hetki ja hata koska luulimme jotuneemme merivirran armoille (myohemmin oivalsin sen olleen laskuveden).

Kun paasimme viimein rantapiihin, aikamoinen laine tuli, joka kaatoi puoliksi veneemme melkein rannassa silla seurauksella, etta puolet radioista meni mereen ja puolet veneen mukana hiekka-rannalle, joka oli autio. Sopimus oli etta laivamme porukka on vastassa, mutta ketaan ei nakynyt. Olimme hyvin nakyvilla ja katselimme ymparillemme ja Ville meinasi astua ison skorppionin paalle.

Paatimme lahtea juoksujalkaa heinikon ja ryteikon lapi kylan kapakkaan, jossa tiesimme meidan porukan olleen. Juoksiessani heinikon lapi, saareni sattui johonkin ja veri lahti juoksemaan kunnolla. Pysahdyin katsomaan taakseni ja siella oli kaarme, paa pystyssa tuijottamassa minua kuutamon valossa.

Kun saavuin kapakkaan, sanoin vanhemmalle porukalle etta kuolen, silla kaarme puri. “Suu kiinni”, oli vastaus ja tupla-rommi nokan eteen. Olin nahtavasti herattanyt sen kaarmeen, kun juoksin risuihin, johon jalkani olin raapaissut.

Myohemmin porukka haki radiot rannalta ja ainakin joku heista joutui susikoirien ja hakkauksen kohteeksi, mutta kapakka-bordelli ulvoi uudesta radiomusiikista. Laiva oli pitkaan hyvin hiljainen ja minun tuskin tarvitsi pesta edes kahvikuppiakaan.

Matka jatkui takaisin Karibian puolelle Puerto Limoniin, josta lisaa seuraa. Osa VII

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

RAUNI-laivalla V osa

Lähettänyt EsaNieminen Ti, 31.01.2017 - 16:42

Puerto Limon, Costa Rica, oli miellyttava paikka (silloin). Siella purettiin osa lastista, mutta kaikilla oli niin kiire maihin, etta laiva jai ilman vahtia. Silloin paikallinen hamaraporukka palasi takaisin laivaan, ja menivat lastiruumiin varastamaan kamaa ennenkuin asia huomattiin.

Satamasta oli pitka matka parhaaseen merimies kapakkaan ja kavelya siten kertyi. Kapakassa istuttiin monina paivina, ja paikan nimi on yha muistissa 50:n vuoden takaa: Salon Vasia Bar.

Eraana paivana istuttiin monen merimiehen kanssa tassa baarissa pitkan poydan ymparilla, kun syysta jota en tieda, minua vastapuolella istunut nuori, kaunis prostituutio otti poydalta rommipullon. Han loi sen rikki poytaan ja sitten rikkinaisella pullolla han viilsi ranteensa valtimosuonen auki, josta hanen veri suihkusi suoraan kasvoilleni. Nainen alkoi pyortya lattialle. Porukalla kiirehdimme baariin omistajalle sanomaan, etta soittakaa ambulanssi mutta paikan kiinalainen omistaja ei valittanyt vahaakaan, eika tehnyt mitaan. Silloin joku meidan laivan porukasta hommasi jeepin, jolla lahdettiin kuljettamaan potilasta sairaalaan. Tie lahti jyrkasti kuoppaiseen ylamakeen. Mina ja salonkiville olimme taka puskurin paalla jeepissa, mutta kohta putosimme pois maahan vauhdin ja kuoppien takia.

Lahdimme sitten kavelemaan takaisin baariin kaljoille. Siella oli kaikki normaalia ja iloista, ja automaatti levysoittimesta soi sen ajan hittilevy ‘Bule Bule’. En koskaan oppinut tietamaan, miten potilaalle tai jeepille kavi.

Puerto Limonista lahdimme seilaamaan Panaman lapi kohteena Costa Rican toisella puolella oleva Puntarenas mutta sita ennen pysahdyimme, ehka pariksi paivaksi San Cristobal:in kaupunkiin, joka oli ennen Panaman kanavan ylittamista.

Kavelin kaupungilla aamu varhain yksin. Oli tosi hiljaista. Joka puolella, kaupungin hiljaisilla kaduilla maleskeli isoja Iguana-liskoja. Oli todellaihmeellinen naky. Muistan kuinka minua vahan peloitti.

Samana paivana, myohemmin iltapaivalla kavelin kaupungin kapakkakadulla ja paatin ottaa kaljan. Kavelin yhden baariin sisalle, ja siella ei ollut viela asiakkaita. Baarissa oli hyvin pitka baari tiski, jossa joukko iloisia tyttoja istui kikatellen, odottaen optimistisesti hyvaa business-iltaa. Kauhukseni huomasin, etta he kavivat pitamaan minusta huutokauppaa. Taytyy sanoa, niinkuin Irwin Goodman laulussaan etta “ne maalais-poikaa hirvitti nyt hieman selvin pain”.

Matka jatkui Panaman kanavan lapi Tyynen Valtameren puolellePuntarenas:een josta lisaa seuraavalla kerralla. Osa VI

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista

RAUNI-laivalla IV osa

Lähettänyt EsaNieminen Pe, 20.01.2017 - 01:04

Matka takaisin Eurooppaan sujui ilman suurempia kommelluksia, jos ei nyt ota lukuun sita, etta kokki ei halunnut syottaa miehistoa ja han sulki itsensa hyttiinsa. Han oli ryypannyt liikaa nahtavasti. Siitapa stewartti suuttui mielettomasti. Han rikkoi palokirveen kaapin, otti kirveen, hakkasi kokin oveen ja uhkasi tappaa kokin. Me koko joukolla estamaan sita ja saimme sitten kokin takaisin byssaansa.

Hampuriin saapuessamme kokki ja stewart vaihtuivat. Taisi olla muitakin miehiston vaihtoa. Laiva oli nahtavasti taimseerattu jonnekkin ja laivaan lastattiin rahtia monissa Euroopan kaupungeissa. Lastattiin muun muassa erilaisia sahkovalineita, kuten radioita jne. Lastattiin myoskin Tuborg olutpurkkeja, Volkswagen autoja, ruumat ja takit (laivan kannet) tayteen.

Tama taisi olla Rauni-laivan arvokkain lasti koskaan, kun jopa vahtimies tuli mukaan Hollannista. Olihan Rauni kaunis laiva kaukaa katsottuna, kun sita jatkuvasti maalattiin ruosteen paalle valkoisella maalilla.

Matka Karibian merelle ja Keski-Ameriikkaan alkoi. Ei ollut myrskyja matkalla, mutta aikaa matka otti koska oli moottori probleemia, konepysayksien takia.

Jotkut miehistosta ostivat koppakaupalla aquavit pulloja, melkein pirtua Saksasta, jota nautittiin lastiruumasta haettujen kaljakorien kera. Tyhjat purkit kolisivat takilla, kun ei kukaan enaan viitsinyt heitella niita yli laidan. Vahdilla oli ihmettelemista, kaiketi ajatteli kaljapurkkien olevan miehiston omia.

Saavuimme St. Lucia saarelle Karibialle, jossa upeat palmut huojuivat lampimien tuulien myota. Laivatyttoja tuli laiva tayteen, mutta kenellakaan ei ollut viela rahaa, mutta ei huolta. Minulla oli messikallena avain laivan ruokavarastoon ja toin sielta sylikaupalla ranskan leipia jotka kavivat yhtahyvin kuin jenkkitaalat maksuyksikkona.

St. Lucia oli kuin maanpaallinen paratiisi. Sielta lahdimme sitten Haitille ruokavarastoja tayttamaan. Ollessamme ankkurissa Port Au Prince:n edustalla, tuli paljon Haitilaisia kanooteissaan kauppaamaan tavaraa. Vaihdoimme yleensa tupakkaa kamaan. Sielta jatkoimme matkaa Costa Rica:an Limon:iin Karibian puolelle.

Seuraavalla kerralla, lisaa Limonista seuraa. Osa V

Esa Nieminen, Port Colborne, Kanada. Email:  info@esastudiogallery.com

Katso kuvia Äänimeren RAUNI-albumista