IMG_4161_600.jpg ANJA, SantosEsikatselukuvatMerimiesmaalareitaANJA, SantosEsikatselukuvatMerimiesmaalareita
Olimme tulossa viljalastissa Bahia Blancasta määräsatamana Bremen. Kokeneimpienkin skönöjen mielestä joulukuussa 1958 kohtaamamme myrsky suunnilleen Gibraltarin korkeudella ennen Portugalin kustia oli poikkeuksellisen ankara. Kurssimme olisi ollut suunnilleen sivutuuleen, joten olimme useamman päivän ajan piissä keula vastatuuleen, koneen käydessä juuri sen verran, että keula myös pysyi siinä. Kuvassa pahin myrsky on hellittänyt ja aallot muuttumassa mainikimaisemmiksi, mutta olemme vielä vasten tuulta. Kippari Charlie Bergroth oli jo kokeillut muutaman kerran kulkusuuntaan kääntymistä, mutta meno olisi ollut liian hurjaa.
Kiipesin ahteritorpan katolle ja otin tämän kuvan. Torpan katolla oli ohut antennin kiinnitysseiväs. Keula on sukeltamassa alas kohotakseen hetken kuluttua kohti taivasta.
Teksti ja kuva: Antero Sala