WHITE ROSE osa 6

Singapore – Shangai

Singaporesta kohti Shanghaita moottorilaiva WHITE ROSEn matka jatkui 24. heinäkuuta vuonna 1972 kello 10.40 paikallista aikaa.

Ajankuluksi olin laskeskellut uudella Ruotsissa ostetulla Facit laskukonella laivaporukan keski-iäksi 22 vuotta. Päällikkö lie ollut vanhin, ehkä lähellä kuuttakymmentä. Vanha kaphoornari. Oma 21 vuottani oli keskiarvoa alentamassa.

Meitä oli muutaman perämiehen ja konemestarin porukka, jotka vietimme vapaa-aikaa keskenämme. Minulla oli kitara, perämiehellä banjo ja Uher-nauhuri, minne talletettiin paljon mölinää musiikkina. Kummastusta herätti, kun Singaporen jälkeen eräs joukostamme alkoi viihtyä omissa oloissaan. Eräs toinen otti selvittääkseen, mistä moinen johtui.

Istuskellessaan syrjäänvetäytyneen hytissä sai selvitysmies selvitetyksi, että Singaporessa oli ollut kaupan hassista. Sitä oli tullut ostetuksi ja kokeiltuakin. Oli ”hyvää ainetta”. Sittenpä molemmat yhdessä laadunvarmistukseksi vuorotahtiin sauhua kiskoivat keuhkoihinsa pää vaakkumilla. Kun selvitysmiehen otsaa alkoi sietämättömästi kolottaa, hän halusi nähdä Singaporen ostoksen. Tököttiä tutkailtuaan arveli ostajalle:”Tämähän on pelkkää kamelinpaskaa”. Kun ostajakin hoksasi tulleensa huijatuksi, lensi ”hyvä aine” yli puurin. Vanha jengi jatkoi taas täysilukuisena metelöintiään musiikin nimissä.

Heinäkuun viimeisellä viikolla matkattiin navakassa koillistuulessa ja pärskeessä kohti Formosan salmea Vietnamin vesillä. Ruotsalaisen sellun purkaussatamaksi oli sähkeitse ilmoitettu Shanghain lisäksi Tsingtao.

Iltapäivävahdin puolivälissä puolikas oli tuonut byssasta termoskannun brygälle. Kakkosen kanssa kuumaa kahvia hörpittiin ja seurailtiin vaahtopäiden pärskymistä keulapakalle. Rauhallisen, aurinkoisen iltapäivän kahvitauon keskeytti meteli kuin brygän takana korsteeni olisi sortunut. Tai ainakin ahterimasto romahtanut.

Paapuurin siiveltä nähtiin kiiltävän lentokoneen kohoavan kohti taivaita. Muutama muu samanlainen kone kaarteli kauempana. Vietnamissa sotivat amerikkalaiset olivat tulleet suihkuhävittäjillään tutkimaan, mikä oli tämä kaunis valkoinen laiva punainen tähti vihreässä korsteenissa. Lentokoneen seuraavalla syöksyllä aallonharjoja hipoen oikeasti pelotti, että nyt lähtee ylilennon mukana kuparinen antennivaijeri keula- ja ahterimaston välistä.

Kolmannella syöksyllä lie tarvittavat tiedot kerätty ja lentelijät poistuivat. Ehkäpä pelottelemaan muita rauhanomaisia merenkulkijoita. Amerikkalaisethan sotivat vielä vajaan vuoden Vietnamissa. Heidän paettuaan kotimaahansa vietnamilaiset jatkoivat keskinäistä väkivaltaansa kaksi vuotta. Sodan loputtua alkoi venepakolaisten aika.

Kiinan historiassa Shanghain sanotaan olevan nuori kaupunki. Jangtse-joen suistoon kehittynyt asutusalue on vain noin 1000 vuotta vanha. Viisikymmentä vuotta sitten liikenne kaduilla oli enimmäkseen polkupyöriä ja aasien vetämiä kärrejä. Puistojen aamusumussa näki aavemaisten taitse-ryhmien tekevän hartaasti hidasta liikehdintäänsä. Nykyisin kaupunkia mainitaan asukasluvultaan maailman suurimmaksi. Satamakin on suurimpia maailmassa. Ja Jangtse-joki on mitattu kolmanneksi pisimmäksi koko maapallolla.

Meistä useimmille Kiina oli ennen kokematon maa. Niin myös varttuneemmalle kansimiehelle, jolla silti oli jo selkeä tavoite: päästä putkaan Kiinassa. Harrastuksenaan matruusi oli pyrkinyt putkaan mahdollisimman monessa maassa. Kuntoharjoitteluna merellä oli raittius, jotta perillä tiuhaan tahtiin kumotut vahvat juomat toisivat pian autuaan putkakunnon ja -kannon.

Shanghaita lähestyttäessä varustamo heräsi huolehtimaan Kiinan kulttuurivallankumouksen pyörteisiin joutuvista pojistaan. Ja tyttärestään: stujun tuore vaimo oli pestattu villeksi. Sähkösanomalla varoitettiin kreikkalaisen merimiehen kohtalosta. Oli yrittänyt romanttisin aikein taputella kiinalaista punakaartilaisneitoa. Kohta vimmastuneet kansanjoukot ryntäsivät sitomaan köyden toisen pään kreikkalaisen kaulaan ja toisesta päästä narua hiivasivat taputtelijan koristen roikkumaan puunoksaan kuin joulukuusen koristeen.

Lähestymisemme Jangtse-joen suistoon huomasi selkeästi. Auringossa sinisen vihreänä kimalteleva merivesi muuttui ruskeaksi, kuin maalisudilla maalattuna. Kohtapa nähtiin Shanghain luotsiasema, ruskeaan veteen ankkuroitu vanha matkustajahöyry.

Shanghain redillä ankkurissa odoteltiin kolme päivä laituripaikkaa. Ei tullut aika pitkäksi ihmeteltäessä ikivanhoja höyrylaivoja ja puisia dzonkkeja, joita ajeli ohitsemme. Jotkut moottori kovasti papattaen, jotkut ääneti purjeilla. Sittenpä pääsimme laituriin kolmeksi päiväksi purkamaan sellua.

Neuvostoliiton malliin Kiinan satamissa oli monipuoliset merimiesklubit. Sisäänpääsy oli sallittu myös diplomaateille ja muille ulkomaalaisille. Shanghain merimiesklubi oli Britannian entinen suurlähetystö. Palveluita ja tavaraa oli monenlaista: ravintola, parturi, elokuvateatteri, kirjasto ja laajat myymälätilat. Elokuvina näytettiin vallankumousoopperoita korviavihlovine veisuineen. Kirjastossa oli eniten suuren ruorimies Maon teoksia eri kielillä. Kirjoja sai vapaasti ottaa mukaansa. Konekolmonen kehui ostaneensa tusinan hopeisia ruokailuvälineitä muutamalla traktorilla – setelillä, jossa oli traktorin kuva. Painavissa kahveleissa ja veitsissä oli brittien lähetystön vaakunat antamassa kuninkaallista säväystä.

Laivalta merimiesklubille oli järjestetty edestakainen autokyyti. Kiinalaisille kujille ei keritty vielä seikkailemaan. Eikä putkaan päässyt kukaan. Koitti lähtö pohjoiseen kohti Tsingtaoa.