TORNADO (7) - Uusi päällikkö

Lähettänyt TimoSylvänne

New Yorkissa East Riverin öljykaijassa lossatessamme vaihtui päällikkö. Uusi kippari toi tullessaan sellaisia terveisiä varustamon konttorilta, että seuraavalla kuormalla tienataan redarille laivan hinta.

Vaikka rahtitulot eivät laivaporukan palkkoja nostaneetkaan, ilahduttivat uutiset meitäkin: vanhan öljypurtilon myynti romuksi varmaan lykkääntyisi, ja töitä riittäisi ainakin niin pitkäksi aikaa, kuin muutaman viikon rahtaus tuottaa omistajalle laivallisen rahaa. Kunhan työpaikkamme edelleenkin suostuisi pysymään pinnalla. (Nyt jälkeenpäin on tiedossa, että laiva kuskasi öljylasteja vielä kuusi vuotta. Viimeinen lasti jäi ajamatta laivan kunnon vuoksi. Romutettavaksi Taiwanille vietäessä oli jo varoen kuljettava kannella – kertovat mukanaolleet - ettei ruosteen läpi tipahtanut öljysäiliöön.) )

USA:ssa on melko vilkas vesiliikenne joilla ja järvillä. Hinaajat työntävät pitkiä proomuletkoja. Suurilla järvillä jopa kolmesataa metriä pitkät laivat kuskaavat bulkkitavaraa. Jos suomalaiset Trafin virkamiehet pääsisivät konsultoimaan, vesiliikenne lopetettaisiin ja kuljetukset siirrettäisiin pyörille ja vähäsen kiskoillekin.

Aikanaan lähdettiin painolastissa ajelemaan alaspäin East Riveriä. Luotsin opastuksella ja uuden päällikön johdolla, vai mitenkä se hieno pykälä on muotoiltu. Jossain siinä YK:n rakennuksen huitteilla huomattiin vastaan tuleva jenkkien sotalaiva. Kippari komensi välittömästi vahtimiehen valmiiksi standardibrygälle lipputervehdystä varten. Nääs kauppalaivat pruukavat lipulla tervehtiä sota-aluksia.

Suomen lippu hulmahteli joulukuusen kahvelissa. Sotalaivan kohdatessamme kippari karjaisi lipputervehdyksen, ja puolikas alkoi viiraamaan lippua. Vaan kankaan nurkka oli takertunut kahvelin tukivaijereihin, eikä halunnut tulla alas. Vahtimies tempoi naruista, ja kippari huusi paapuurin siivellä. Sotalaivassa musta mies totisena tuijotti valkoinen koirankuppi alassuin päässään ja lippunarut kourissaan meidän standarttibrygälle: kun Suomen lippu olisi alhaalla, hän laskisi jenkkilipun. Lopulta kun puolikas roikkui melkein koko painollaan selkä alaspäin lippuliinoissa, kahvelin nokkaan jumittunut kangas repesi ja lippu tulla hulmahti alas ja puolikas istualleen. Isäntämaan sotalaiva oli jo kaukana ahterissa, mutta meidän uuden kipparimme ääni kuului vielä tovin jos toisenkin.

Matkan alussa oli perinteinen tankkilaivan sähkösanomien lähetysurakka redarille, rahtaajille, ja lastaussataman uudelle meklarille ja sipsulle. Laivaan tulleen uuden porukan henkilö- ja palkkatiedot oli keräiltävä ja rulla päivitettävä. Sittenpä saikin rauhoittua matkanteon arkeen. Tosin Bahaman Freeportiin ajettaisiin vain muutama päivä.

Uusi päällikkö oli tiukan tuntuinen. Ei paljoa puhellut ja teititteli kaikkia. Noilla vesillä ei ollut mikään tropiikin helle, joten päällystön messissä jokaisella oli jonkin sortin paita ruoka-aikoina.

Grand Bahaman Freeportissa tankkilaivat töijättiin rannikon edustalle rakennettuihin diktaaleihin, teräslaitureihin. En ollut ennen moisia nähnyt, joten kiinnostuneena nojailin reelinkiin rakenteita silmäillen. Kunnes ovi rämähti auki ja tuttu huuto kuului. Sen verran sain selvää, että satamaan tultaessa radiosähköttäjän kuuluu olla radiohytissä, jos klaarauksessa ilmenee tarvista johonkin poikkeavaan. Niinpä sitten kiireellä marssin pitkin kongia ja kiipesin leidareita radiohyttiin takanani päällikön ääni ja kolmantena päällikkö.

Eipä siinä mitään peruuttamatonta tapahtunut. Kun oli tullut selväksi uuden kipparin staili, sujui kaikki yhteisymmärryksessä. Merelle päästyämme brygällä kahden kahvilla jo joviaalisti juttu juoksi. Seuraavaan satamaan tultaessa kipparin koputteli ovella: oli tarvista lainata partakonetta. Sittenpä jo sinuteltiinkin.

Bahamasaarille ensimmäisenä eurooppalaisena lie saapunut Kolumbus. Muutaman vuosikymmenen kuluttua paikalliset asukkaat (noin 80 000) oli viety Hispaniolaan orjiksi tai tapettu. Saaristo oli asumaton reilut sata vuotta, kunnes britit valtasivat saaret espanjalaisilta.

Joku on laskenut, että saaria olisi noin 700. Asuttuja vain kolmisenkymmentä. Britit soivat bahamalaisille itsenäisyyden 1973, eli samana vuonna kuin lastasimme tätä öljykuormaa.

Bahamasaaret kuuluvat Brittiläiseen kansainyhteisöön, joten tuore kuningas Charles III on muodollinen valtias. Freeportin vapaakauppa-alue oli perustettu 1955.

Bahama on merenkulkijoille tuttu mukavuuslippuvaltiona. Suomalaisia laivoja sinne liputettiin urakalla 1980-luvun lopulla. Bahaman lipulla seilaa paljon pasiseereja.

Freeportissa oli Suomen konsuli. Ajelin venekyydillä rantaan ja kävin rullaan leimauttamassa mönstränneiden tiedot ja jätin konsulille heidän mukanaan tulleet siirtorullat (vai mikä sen nimi olikaan, minkä mönsträysmies täytti Suomesta lähteville matkaa varten). Yleensä Suomen konsulit tai kunniakonsulit olivat hupaisaa väkeä, joilla ei ollut aavistustakaan, että heidän hommiinsa saattaisi kuulua laivan henkilöstöasiakirjat. Neuvojeni mukaan konsuli läiski riemulla leimoja rullaan ja innokkaana kyseli, eikö keksittäisi vielä jotakin muuta leimattavaa.

Freeport oli jo tuohon aikaan suosittu kasinokaupunki ja jenkkien turistipaikka. Hinnat olivat sen mukaisia. Eipä öljykuljetustyöläinen olisi rohjennut pyrkiä kasinoiden tuikeitten tampuurimarsalkoiden ohi, vaikka olisi vuoden ulosmaksukin ollut täyttämässä taskuja.

Freeportin lastin purkusatama oli Portland, Mainen osavaltiossa.

Portland on asukasluvultaan vähän Joensuuta pienempi. Kaupunki on ensimmäisen kerran perustettu 1623. Alue on tunnettu monilla nimillä: Machigonne, Indigreat, Elbow, The Neck, Casco ja Falmouth. Kaupungin talous on kukoistanut, kunnes kaikki on tuhottu muutamaan kertaan. Ensin sodassa alkuperäisiä asukkaita vastaan. Sitten Royal Navy tykkeineen oli asialla. Noin sata vuotta myöhemmin kaupungin hävitti tulipalo. Nykyisin asukkaita työllistää merkittävästi kauppa- ja logistiikka-alan yritykset sekä satama, jonne on rakennettu öljyputki Montrealista.

Painolastimatkalla Aruba for orders saatiin varustamosta murheviesti. New Yorkista lomalle lähtenyt toinen konemestari oli menehtynyt. Joulukuusen kahveliin hiivattiin Suomen lippu puolitankoon. Muulloin en ole suruliputusta laivassa nähnyt.

Matka lastaussatamaan päätyi aikanaan Bajo Grandeen. Muistaakseni Maracaibolahdella La Salinan vastarannalla. Kesän helle oli paahtava ja sisällä vielä kuumempaa. Huoleti istuimme edelleenkin syömässä päällystömessissä ilman paitaa.