TORNADOn jobi (4) - itäkustilla

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu)

Quebecissä maaliskuun puolivälissä purettiin La Salinan öljyä kolme päivää. Tankkilaivaa lastattaessa öljy virtasi laivan moniin lastitankkeihin paineella maista. Laivasta lasti pumpattiin maihin omilla pumppuruumassa olevilla pumpuilla. Kylmillä vesillä raskasta öljyä piti lämmittää. Semmoiseen manöveriin oli lastitankeissa slingat, höyrypytket.

Osa kuormasta jäi laivaan vietäväksi USA:n itäkustille. St. Lawrencella mennen tullen jouduttiin vielä jäätä murtamaan, muttei enää juututtu kiinni. Myrskyjäkin noilla vesillä pruukasi olla. Tavalliset myrskyt ja keikutukset unohtuvat ammatin etuina. Taifuunit ja muut hirmumyrskyt kyllä olivat mieleenjääviä, kun turkki muuttuu skotiksi ja päin vastoin (=lattia muuttuu seinäksi). Tuona vuonna ajettiin jatkuvasti ”Bermudan kolmion” vesillä, muttei mitään epätavallista todettu.

Quebecista navigeerattiin vajaa viikko Rhode Islandin nykyiseen pääkaupunkiin nimeltään Providence. Cape Codin niemen juureen on kaivettu kanava, mistä Finnlinesin paatit kuuluvat ajaneen. Me kiersimme niemen. Mitähän byrokratioita olisi mahtanaut kanavaan meno vaatia?

Providence – suomeksi Kaitselmus – on perustettu 1636. Läheisestä uudisasukkaiden seurakunnasta harhaoppien takia paennut muutaman miehen porukka löysi sopivan paikan Providence- ja Seekonk-jokien suistosta. Amerikkaanhan useat olivat muuttaneet uskonnonvapauden vuoksi. Kuitenkin heti kohta kun oli uudessa maassa opittu elämään, alettiin vainota ja jopa surmata toisin uskovia. Sen seurauksena oma omaisuuskin karttui mukavasti. Pohjoismaalaisillakin tätä vallantavoittelua uskonnon varjolla esiintyi. Tästä voi lukea vaikkapa Vilhelm Mobergin kirjasarjasta Maastamuuttajat. No, monta vuotta eläneenä olen todennut, että jokaisella on omanlaisensa uskonto. Jos se suvaittaisiin, olisi monelta kidutukselta, murhalta ja sodalta vältytty.

Myöhemmin Providencesta tuli itsenäisen USA:n taloudellinen keskus. Hurskaat uskovaiset isät varustivat laivoja, jotka kuljettivat rommia Afrikan länsirannikolle. Rommilla ostettiin mustilta heimopäälliköiltä laiva täyteen orjia. Orjat vietiin Karibian saarille, jossa elossa säilyneet myytiin. Suosittu myyntipaikka Karibialla oli Tanskan Neitsytsaaret. Myyntituloilla ostettiin sokerinvalmistuksen ylijäämätuotetta melassia, joka vietiin Uuteen Englantiin romminvalmistukseen. Tämän kolmioliikenteen voitolla rakennettiin lisää laivoja.

Kun olimme Providenceen menossa sisään, tuli satamasta vastaan Henry Nielsenin tankkilaiva PASSAD III. Laiva tuli tutuksi pari vuotta myöhemmin. Silloin laiva kiersi maapallon Mustaltamereltä Mustallemerelle. Jäin kesken matkaa pois Japanissa, mistä lennettiin lomalle Joulun viettoon.

Illalla Providencen keskusta oli hiljainen paikka. Keskustaa kierrellessäni löytyi sentän yksi baari, johon poikkesin tilaamaan hanaoluen. Baarimikko supatti varoen, että tämä ei taida ihan olla sinun paikkasi. Silmäilin hämärään huoneustoon. Pelkästään miehisen asiakaskunnan kiiluvat silmät tuijottivat uusia Amerikasta ostettuja Lee-farkkujani. Onneksi juomalasi oli pieni, ja laittauduin jatkamaan matkaani. Kadulla seurasin selustaani, muttei kukaan lähtenyt seuraamaan.

Kolmantena purkusatamana oli Marylandin Baltimore. Maryland on nimetty 1632 brittien kuninkaan Kaarle I:n puolison Henrietta Marian mukaan. Oli Ranskan kuninkaan Henry IV:n tytär. Brittiläinen Baltimoren jaarli oli saanut alueen kuninkaalta käyttöönsä, ja nimeäminen oli kiitollisuuden osoitus. Paikallisilta Susquehannocks Irokeeseilta mielipidettä ei tässä vapaassa maassa taidettu kysellä. Heimon mukaan on nimetty ainakin joki ja yliopisto, varmaan paljon muutakin.

Jo vuonna 1973 Usassa oltiin tarkkoja ilmansaasteista. Laivalle marssi virkamies, joka ilmoitti korsteenista hetken pölähtäneen jotakin mustaa. Sakkoa määrättiin puolitoistatuhatta dollaria. Vieressä rannalla olevan laitoksen korkea piippu työnsi tauotta taivaalle törkyä sateenkaaren kaikissa väreissä. Aprikoimme, jotta mahtanevat tarvita päivittäisen rekkakuljetuksen kuskaamaan sakkorahoja.

Kuukauden kesti raakaöljyn jakelukierros ja palasimme La Salinaan hakemaan uutta kuormaa. Uskon päivänä lähdimme lastin kanssa matkaan kohti itäkustia, Portsmouth, New Hampshire. Paikka on Salemin yläpuolella, Bostonista pohjoiseen.

Saman päivän aikana sain lähetetyksi lastitiedot redarille Helsinkiradion kautta ja rahtaajalle itäkustin rannikkoaseman kautta. Määränpään meklarille ilmoitettiin ETA (arvioitu saapumisaika). Sipsulle lähti stujun ja siiffin pitkät tilaukset. Siiffin tilauksissa oli aina melkoinen oikoluku, kun öljyiselle paperinriekaleelle oli lyijykynällä merkkailtu tietoja ja kokoja erilaisista ruuveista, muttereista ja muista varaosista tuumineen ja milleineen. Sitten alkoi työpäivän jälkeen tulli- ja rahalistojen kirjoittelu ja jakelu messeihin. Jenkkiroopuskat piti keräillä edellisen matkan jäljiltä porukalta pois lajiteltavaksi passien väleihin.

Kuten on tullut mainituksi, radiohytin ja brygän välillä oli pieni luukku. Illan pimeydessä kolmonen ja vahtimies pruukasivat joutessaan pistäytyä pakisemassa niitä näitä luukun äärellä. Oli täyden kuun aika ja oltiin menossa Bostonin seutuville. Maineikas Bostonin murhaajakin oli puheenaiheena. Vahtimies lähti pentteristä kahvia hakemaan ja kolmonen naviskaan tekemään navigointihommiaan. Päällikkö tuli brygälle ja jotain asiaa hänellä oli luukun läpi. Silloinpa siihen ilmaantui vahtimieskin kahvikannu kädessään. Läimäytti kipparia olalle ja totesi ”täysi kuu ja Bostoniin menossa”. Tiedä sitten, kumpiko hämmentyi enemmän kun erehdys selvisi, ettei luukulla ollutkaan enää kolmonen, eli toinen perämies. Kippari sai sanotuksi ”jaha, kiitos” ja poistui kerrosta alemmaksi hyttiinsä.

Seuraavana aamuna kuului sähkötyksen 500 kHz kutsutaajudella laivamme kutsumerkki OGXZ (muistan kaikkien laivojeni kutsumerkit vielä ulkoa, paljon myös rannikkoasemien kutsuja ja erilaisia taajuuksia, jotka ovat hyviä pin-koodeina) itäkustin radioasemalta Chatham, kutsumerkki WCC. Viesti oli lyhyt: määränpää vaihtui itäkustilta Kanadan johonkin pieneen satamaan.

Alkoi lähtöpäivän radioliikenteen urakka uudelleen. Helppo on nyt muistella, että samat sähkösanomat piti lähettää uudelleen. Vilkkaiden rannikkoradioiden kutsumiseen saattoi vierähtää puolikin tuntia, ennen kuin yhteys onnistui. Silloin sai vasta vuoron jonoon. Jonotus saattoi kestää tuntejakin. Korvat oli oltava koko ajan hörössä, mitenkä jono eteni ja milloin kuuli oman kutsunsa ja sai sähkeensä lähetetyksi. Sen jälkeen seuraavan rannikkoradion kutsuminen.

Kanadassahan oli omat tullilistansa, jotka piti viedä messeihin täytettäviksi. Rahalistakin porukalle Kanadan taaloina.

Eikä mennyt kauaakaan, kuin rahtaaja vaihtoi määränpääksi jälleen USA:n itäkustin sataman. Kertoivat, että Kanadan pikkusatama oli jäätynyt pohjiaan myöten, eikä laivat päässeet laituriin. Nyt oli vuorossa Portland, Maine.

Edelliset listat oli ville aamusiivouksen yhteydessä tyhjentänyt roskakorista mereen. No, olihan kertynyt lisää rutiinia noihin paperitöihin ja ylitöiden määrä verottajan mieliksi kasvoi. Olin juuri lähettämässä porukan jenkkitaalojen tilausta varustamolle, kun toisesta vastaanottimesta jälleen kuului OGXZ. Peruin lähetykseni Helsinkiin ja aika pian sain itäkustin asemalta uuden orderin. Neljäs purkaussatama olisi Halifax, Nova Scotia.

Onneksi Kanadan listat oli vielä tallessa, joten tarvitsi vain kerätä porukalta rahatilaukset. Halifaxiin sitten mentiin. Tuli luotsi viemään laituriin. On kuvakin, missä pumppumies viittoilee brygälle, jotta töijäys sattuisi hollilleen. Sisäänklaarausta ei tehty, kun tuli oorderi seuraavaan paikkaan: Holyrood, New Foundlandin pohjoisrannikolla.

Holyrood oli tuolloin pieni kalastajakylä. Niin pieni, ettei löytynyt kartasta. Agentilta piti kysyä koordinaatit, mistä satama löytyy. Eipä siitä ole jäänyt mieleen muuta kuin rannan laituri. Internetkään ei paljoa tiedä. Nykyisin parituhatta asukasta. Jokin kaljanjuontifestivaali siellä kesäisin järjestetään.

Rivakasti hoitui purkaminen. Vain pari päivää oltiin laiturissa. Lähdön hetkellä kurvasi sataman öljysäilöiden takaa taksi vinhaa vauhtia laivalle. Pari täkkäriä ja koneoppilas kömpivät kyydistä. Laakonki oli jo hiivattu, joten täkille piti nousta luotsileidareilla. Erityisen suurta huolta tulijat kohdistivat valkoiseen pahvilaatikkoon, jonka kyljessä luki punaisella ”Smirnoff” ja jota täkkärit varovasti endalla hiivasivat täkille.

Kippari huusi tulijoille brygältä huutotorvella ja käski viemään viinakopan salonkiin. Myöhemmin siiffi naureskeli, että siellä se Smirnohvikeissi oli salongin pöydällä. Muttei siinä ollut yhtään pulloa sisällä.

Villen torppaukset olivat seuraavina viikkoina varsin vähäisiä. Lopulta selvisi syykin: ville oli piilotellut Holyroodin Smirnoff-pullot salongin sohvan alle. Vähitellen hän niitä toimitti oikeille omistajilleen. Niin hyvällä provisiolla, että meinasivat vähäisemmät, varsinaiseen työhön liittyvät velvollisuudet unohtua.

Historiaa ja kuvia laivasta