Viimeiset tuulenpurijat matkalla Afrikkaan

Lähettänyt PenttiUtriainen To, 07.07.2022 - 08:48

(Poikkeuksellisesti Äänimeressä julkaistaan purjelaivahistoriaa. Muutoinhan sivusto tallentaa vain Suomen kauppalaivaston konelaivoja. Timo Sylvänne)

 

Elettiin vuotta 1946, sota oli juuri jäänyt taakse ja elämä alkoi muotoutua uusille urille. Niinpä Santaholman sahallakin oli täysi työnhyörintä päällä ja tuotantoa piti saada maailmalle. Yhdeksi kulmakiveksi Martinniemen satamahistoriaan muotoutui Ahvenanmaalainen VIKING yksi maailman viimeisistä purjelaivoista, joka kulki täysin ilman koneita.

Alus oli maannut sodanajan Maarianhaminassa toimettomana, jolloin siihen rakennettiin lisää hyttejä ja hankittiin radiolähetin. Tällöin se sai kutsun jälleen merelle. Siitä tulikin yksi maailman viimeisistä syvänmeren purjehduksesta ilman koneita. Laivaan lastattiin alkulasti Pateniemestä lokakuussa, jolloin siirtyi Martinniemeen lastaamaan Santaholman sahalta höylätavaraa vietäväksi Durbaniin Lounais-Afrikkaan. Loppulastin se sai Vaasasta, josta uloslähtö tapahtui 15.11.1946 klo 13.50 avustajat päästivät hinausvaijerit. Satamassa olleet laivat töräyttelivät visseleillään hyvänmatkan toivotukset joihin Viking vastasi lipputervehdyksin.

Toisena "lastina" oli neekerinpaistia 28 ihmisen verran. Aluksen päälliköksi oli tullut kokenut 42-vuotias Karl Broman, mies joka varsin nuoresta iästään huolimatta oli ehtinyt matkata Australiaan 18 matkaa vuodesta 1920.

Hänen vaatimuksensa varustamolle oli, että saa ottaa vaimonsa mukaan. s/v VIKING oli rakennettu Kööpenhaminassa 1907, aluksen päämitat olivat pituus 107.5 m leveys 14.5 m ja syväys 8.5 m Mastot piirtivät huippunsa 55.5 metrin korkeuteen. Purjeiden kokonaispinta-ala oli 42.000 neliöjalkaa. Purjeita oli 32 kpl. Gustaf Erikson oli ostanut laivan v.1929 6500 punnalla, se oli nelimastoinen teräsparkki , alus kuului GE-laivastoon vuoteen 1951, jolloin se oltuaan Rotterdamin telakalla myytiin Göteborgiin merenkulkukouluksi 261.000 kruunun hinnasta ja on tänä päivänä Göteborgissa museolaivana.

Miehistöön oli liittynyt Ouluseudulta neljä miestä, nimittäin 3- perämies oli 27 vuotias oululainen Karl Johan Lindholm, jonka kuukausipalkaksi sovittiin 9500 mk. Hänen nuorempi veljensä Elias Wilhelm Lindholm pestattiin jungmanniksi, samoin 22 vuotias Tauno Olavi Nevanlinna lisäksi oululainen 24-vuotias Erkki Johannes Reinilä liittyi joukkoon Vaasasta. Jungmannien palkka oli 4000 mk kuukaudessa.

MATKA AFRIKKAAN ALKAMASSA.

Kun laiva oli saatu Martinniemestä meriklaariin se saattoi aloittaa matkansa kohti kaukaista Durbania. Kuitenkin piti poiketa vielä Vaasaan ottamaan loppulastin, josta sitten lähdettiin kaukopurjehdukselle 15.11.1946.

Puolenpäivän aikaan tarkemmin klo 12.45 touvit löysättiin kaijasta jolloin tarkastusalus "Vaasa" ja hinaaja "Kaija"avustivat Vikingin avomerelle. Välietappina ennen Durbania oli East London Afrikassa. Saattajina oli ainoastaan kaksi henkilöä nimittäin Vaasan ruotsalaisen seurakunnan pastori, joka Vikingin lipuessa avomerelle teki valkoisella vaatteella ristinmerkkejä, sekä uskollinen vanha diakonissa.

Vaasassa oli laivaan noussut myös 28 matkustajaa, joista 26 lähetystyöntekijöitä matkalla Ambomaalle. He olivat Aino Ahti, Miina Anttila, Linda Helenius, Jalmari Hopeasalmi, Alpo Hukka, Leena Hukka, Kauko Kanervo, Aino Kanervo, heidän lapsensa Liisa, Annikki Keinonen, Ilmi Laitinen, Liina Lindström, Anni Melander, Aino Nupponen, Elias Pentti, Kalle Petäjä- jo 65 vuotias ja matkalla kolmatta kertaa Ambomaalle, Bertta Puputti, Lempi Pöyry, Bertta Rapo, Impi Ruuska, Martti Suominen, Kaija Suominen, Alma Tenkama, Maire Tuhkanen, Rauha Voipio, ja Lahja Väänänen. Lisäksi lähti yksi äiti pienen lapsensa kanssa Australiaan siirtolaiseksi. Miehistö alkoi kutsua matkustajia "neekerin paistiksi". Viikon purjehduksen jälkeen Viking saapui Maarianhaminaan odottelemaan parempia tuulia. Joulukuun puolivälissä alus oli kuitenkin hyvässä myötätuulessa kohti Karlshamnia, jossa sitten alus antimagnetiseerattiin, mahdollisia miinoja varten. Meret alkoivat olla miinoista vapaat, mutta kaikki laivat piti suojata mahdollisia yksittäisiä miinoja varten. Horisontissa alkoi näkyä myös toinen purjealus, se oli saman varustamon PASSAT, joka sekin matkasi etelän vesille.

VIRSI KAIKUI YLI LAIVAN YÖN PIMEYTEEN

Kun sitten saapui jouluaattoilta, taivas hämärtyi, täysi juhlavalaistus otti Vikingin syleilyynsä, viettämään suurta juhlaa.

Hämärä messi, vanhojen purjelaivojen kuvia kehystettyinä seinillä, punaiset plyyshipäällysteiset sohvat; koko miljöö uhkui 1800-luvun tunnelmaa. Siinä Lähetystyöntekijät hyräilivät vanhoja joululauluja näperrellen joulukelloja punaisesta kreppipaperista, joululiinoja, enkeleitä ym. joulupöytien koristeeksi.

Skansseissa oli hämärää, messit ja hytit olivat saaneet juhla-asunsa, jokaisella hytin pöydällä paloi kynttilä. Messiin oli katettu jouluateria. Lähetystystyöntekijät kulkivat kaikkialla laivassa ja jakoivat joulupaketit, niin päällytölle kuin miehistöllekin ja samalla lauloivat joululauluja.

Jouluateria piti syödä kahdessa eri messissä ja kahdessa ryhmässä tilanahtauden vuoksi. Tuntui uskomattomalta sodan runtelemasta ja köyhästä Suomesta tulleena istua pöytään, mistä ei mitään puuttunut. Aterian jälkeen koko väki kokoontui samaan messiin illanviettoon. Joulukuusi oli otettu Suomesta mukaan. Kun kynttilät oli sytytetty, alkoi joukko veisata: Enkeli taivaan lausui näin... Virsi kaikui ympäri laivaa ja ulos yön pimeyteen. Tuntui kuin se olisi kantautunut Suomen rannoille saakka. Sitten aukaistiin vanha raamattu " Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustuskselta kävi käsky...

Laulettaessa vanhaa joululaulua Jouluyö, juhlayö, tuntui kuin olisi kuullut sen ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen alkoi lahjojen jakaminen. Suomalaiset ystävät olivat säilöneet matkatavaroihinsa hienoja yllätyksiä. Vilpitön oli riemu, kun paketista löytyi paksuja, vanhanaikaisia harmaita villasukkia, todellisia "pässinpökkimiä"

Samassa kaijassa maakaavan PASSATIN miehistä olivat muutamat tuutinkeja ja kävivät VIKINGIN joulua katsomassa.

Oven raosta he huokailivat: "Voi sentään ko meilleki olis joku laittanut tollasen joulun... Meille ei kukaan laita" Näin he hoipertelivat pois ja palasivat Passatin jouluun. Vikingin "kipinällä" oli kiireinen ilta. Joulutervehdykset kulkivat Ruotsin ja Suomen välillä puoleen jos toiseenkin.

MATKA AFRIKKAAN SAATTOI ALKAA

Ystävällinen ja vieraanvarainen Ruotsi oli jäämässä taakse, kun hinaajat Kirata ja Dou irroittivat touvinsa Helsingörin kohdalla. Viking nosti purjeensa ja kova myötätuuli kiidätti alusta Kattegatista ulos. Vuodenvaihteessa suuntaa muutettiin ja alus suuntasi kurssinsa länttä kohti vinhassa "looringissa" laitatuulessa. Vikingin kiitäessä Pohjanmerelle vain majakkaavalot Norjan rannikolla vilkkuivat, ikäänkuin viimeisinä jäähyväisinä. Jo ensimmäinen päivä näytti mitä tuleman piti. Äkäinen Pohjanmeri velloi ja vaahtopäisinä aaltoina. Tammikuun toisena päivänä 1947 tuuli yltyi jo myrskyksi. Laivassa poikkisuunnassa olevissa koijissa nukkuminen oli todella epämukavaa. Milloin lakanat ja tyynyt nukkujan mukana valahtelivat jalkopäähän, toisessa hetkessä venyivät pitkiksi ja sen jälkeen pää takoi kovaa komeron seinää. Mutta eipä koijassa paljon joutanut virumaankaan, kun piti koko ajan juosta irtainta omaisuutta varjelemaan. Vesikannut, tuolit, matkalaukut ja kirjat - kaikki vaeltalivat levottomina hytin ulkoseinän ja oven väliä edestakaisin. Minkä ihmeen takia hytissä pitikin olla niin paljon irtainta omaisuutta, että narut loppuivat heti alkuunsa. Myrsky natisutti ja revisteli alusta niin, ettei koisaamisesta tullut mitään. Muuan lautakasa rojahti, ovet paukkuivat, kermapullot menivät alkutekijöihinsä. Mutta tuli sellaisenkin stormin jälkeen kuitenkin aamu, hämärä ja alakuloinen. Merenkäynti voimistui, aallot löivät jo kannen yli. Valkea vaahto kohisi tervatuille lankuille, Veden haihduttua havaittiin suuren pelastuslautan rojahtaneen alahangan puolelle painunutta reelinkiä vasten.

Illalla tuuli veti henkeä, yltyen seuraavana päivänä. Viking oli juuri poistumassa Pohjanmereltä. Nyt alus voi suunnata Orkney- ja Shetlanninsaarten välistä Atlantin valtamerelle.

MYRSKYJÄ TÄYSI "PIRUNTUSINA"

Kolme viikkoa myrskyä, pitmeyttä ja kylmää oli kärsittävänä Pohjois-Atlantilla Laiva kitisi ja natisi, matalapaine seurasi toistaan. Kapteenin laskujen mukaan myrskyjä oli ollut 13 eli täysi piruntusina.

Purjeet oli laskettu alas niin, että vain pari-kolme puolikasta oli raaoissa. Tyhjät mastot piirtelivät komeita kaaria, parhaissa heilautuksissa ison maston kärki, joka oli kannesta 55.5 metrin korkeudessa, teki itsensä mittaisen matkan laiva poikkisuunnassa. Elias Pentti valmisti heilahdusmittarin ja siitä saadut heitot olivat 70 astetta toiseen ja 20 astetta toiseen suuntaan. Aallot hakkasivat täkille, niin että nakkasi ruorimiehenkin nurin. Alahangassa oleva reelinki oli kaksikin metriä veden pinnan alla. Ilmapuntari laski lukemaan 712, aallot nousivat jopa yli 20-metrisinä, kivitalon korkuisina, vaahtoharjoaisina. Oli hirmumyrsky, tuulen nopeus ylitti 12 boforia. Tammikuun 15 päivän 1947 vastaisena yönä osui kohdalle pyörremyrsky, jonka nopeus oli vieläkin suurempi. Silloin neljä purjetta hajosi ja kaksi vahvaa vaijeria katkesi, oli uhkaava tilanne. Messissä ja hyteissä kulki elämänlanka, jonka varasssa saattoi siirtyä paikasta toiseen. Venttiilien eli ikkunoiden kautta takana näkyi sinivihreä vesi kaikessa kauneudesaan. Luonto on kaunis, siihen ei vain sovi ihmiskäden kajota. Viikon ajan laiva ajelehti lämmittämättömänä ja valoa piti säästää. Aamulla ei saanut vettä, koska kokki oli saanut kiehuneen veden syliinä. Molemmat "kusineerot" kokit paiskautivat nurkkaan, kattilat lattialle, tuli leiskahti biisistä ja vesi ryöppysi skailetaista. Ja vielä sellaisessa tilanteessa kokki jaksoi aína vain hymyillä ystävällisesti.

On ruokailun aika. Vain aniharvat uskaltautuivat messiin syömään. Laiva oli niin paljon laaksillaan, ettei kukaan uskalla istua. Vaan seisoen seinää vasten nojaten valmiina tasapainoilemaan. Joku jätti lautasensa pöytätukien suojaan hetkeksi. Siinä ohikiitävässä hetkessä lautanen on muuttunut sirpaleiksi nurkkaan. - sirpaleet tietävät onnea sanoo sananlasku-

Jokainen yrittää niellä ruokansa, äkkiä skailetti avautuu, vesi syöksähtää tyttöjen niskaan ja märkinä he painuvat kongin suojaan. Viimeine myrskypäivä oli tammikuun 25, jolloin tyrskyt löivät kanne yli.

Seuraavana päivänä purjeet riippuivat velttoina, oli peilityven, laiva makasi piissä, ei liikkunut minnekkään. Mutta sitten matka alkoi taittua. Asema oli latitudi 42 astetta pohjoista leveyttä ja longitudi 20 astetta läntistä pituutta. Suotuisa tuuli kuljetti Vikinkiä kohti aurinkoisia vesiä.

Kapteeni Broman kirjoitti 1.3.47 varustaja Gustaf Eriksonille kirjeen, joka oli perillä 18.4.1947 matkattuaaan puolitoista kuukautta. Kirjeessä kapteeni selosti varustajalle matkan vaiheita, miten Norjan rannikolla oli vain kapea väylä miinakentässä. Tuultaoli niukasti mutta onnellisesti päästiin läpi Orkney- ja Shetlannin saarten välistä purjehdittaessa, kiitos radion, saimme suuntimat koko ajan. Meri möyrysi kaakkoismyrskyssä ja tiheässä sumusateessa. Useimmille matkustajille, joista osa oli lapsia ja naisia, merenkäynti oli kova rasitus. Pohjois-Atlantilla ratsastimme kaksi viikoa noidantanssia, joka toinen päivä. Myrsky kääntyi lounaaseen, jolloin halkaisijapuomin verkko särkyi ja laivan keulakuva.

PURJEHUSTA 95 VUOROKAUTTA.

Myrsky hakkasi kolmosluuken päälle sidotut palastuslautat oikeanpuoleista laitaa vasten, joka kuitenkin kesti.

Matkustajia oli kielletty tulemasta kannelle, huonolla menestyksellä, mutta pastori Hukka meni yli laidan. Hän jäi toisesta jalastaan suojaverkkoon, joten hänet saatiin vedettyä takaisin. Farmaseutti Nupponen sensijaan jäi toisen pelastuslautan alle murtaen jalkansa jalkaterän yläpuolelta. Lautat menivät käyttökelvottomiksi, joten niistä otettiin talteen vain käyttöarvonen tavara.

Norjan rannikon jälkeen kapteeni ei kolmeen viikkoon voinut riisuuntua jatkuvan vaaran ja vastuun painamana. Sähkövaloa ei ole ollut sitten Skotlannin rannikon, generaattorin käynnistäminen on suuren työn takana.

Tuo liki neljä ja puoli kuukautta kestänyt matka päättyi vasta huhtikuun lopulla 1947, jolloin purjeet laskettiin East Londonissa Etelä-Afrikassa. Yhtämittaista purjehdusta oli kestänyt 95 vuorokautta. East Londonista lähetyssaarnaajat sitten levittäytyivät kukin omille asemilleen Ambomaahan. Viking jatkoi matkaansa Durbaniin, jossa sitten Santaholman höylätavara purettiin laivasta.

Sieltä Viking lastasi hiililastin Santosiin Argentiinaan, ja haki Australiasta Port Victoriasta vehnälastin Lontooseen.

Tällä matkalla Tauno Nevanlinna jäi Australiaan, josta hän rantautui kotimaahan vasta viime vuosina.

Purjelaivojen aika oli kuitenkin auttamattomasti ohi. Gustaf Eriksonin kuoltua 1947, hänen poikansa Edgard yritti löytää lopuille laivoille sellaiset omistajat, että niistä olisi myöhemmin hyötyä merimiestaitoja koulutettaessa.

Viking sai vielä kerran purjehtia myötätuulessa, sille löytyi ostaja, Göteborgin kaupunki osti sen 1951 koululaivaksi.

Rotterdamista jossa laiva makasi se hinattiin koksilastissa Göteborgiin, missä se sai arvoisensa vastaanoton, kun tanskalainen Krononprinsessan Ingrid suoritti kunniatervehdyksen merellä laivan luo ja reittilentokone poikkesi suunnastaan tervehtiäkseen alusta ja toinen teki kunniakierroksen laivan ympäri. Huviveneiden armada saattoi laivavanhuksen viimeiselle leposijalleen Göteborgin vapaasatamaan. Vikingin yli 44 vuoden purjehdus maailmanmerillä oli päättynyt.

Pentti Utriainen

VIKING

 

Kuva kirjasta Suomen valtameripurjehtijat

 

 

Ambomaa

 

Kuva Ambomaalta 1948 Oik. pastori (Chalutta) Kalle Petäjä.

 

Lähteet:

Gustaf Erikson Purjelaivojen kuningas

Sanomalehdet

Merimuseo

Suomen Lähetysseura

Merenkulkuhallitus

Oulun Tullikamari

Oulun Luotsipiiri

Henkilöhaastattelut

Lloyds Register

Teksti julkaistu sanomalehti: Suomenmaa joulukuu 1994 (lehti jättänyt lähdeluetteloin poissa)

paikallislehti Rantapohja 22.12.1994

kirja Muistojen Saha marraskuu 1998 (lähdeluettelo jäänyt jostain syystä pois)