TIVANOn jobi (osa 15) - Jouluksi kotiin

Lähettänyt TimoSylvänne

Chilen Tocopillasta matka Shanghaihin kesti kuukauden ja vajaan viikon päälle. Kerrankin Tyynimeri oli nimensä veroinen, koska isoympyrän mukainen reittimme ei vienyt pohjoisen, eikä etelän myrskyihin.

Puolivälissä matkaa eräänä iltapäivänä näkyi tutkassa joitakin Havaijin saarista. Paljoa muuta kertomista ei matkasta sitten ollutkaan. Ei nähty muita laivojakaan. Paitsi täkkikakkonen:

Yön pimeydessä yhden aikoihin laiva lähestyi paapuurin puolelta. Olisiko ollut menossa Australiasta Amerikkaan, tai jotakin? Kollega tähtäsi vakaasti suoraan meidän kylkeen. Hyvissä ajoin väänsin kaikki styyrpuuriin ja vetäisin täyden ympyrän. Olihan siinä vettä väistää.”

Olen tuota myöhemmin mietiskellyt: onko todennäköisempää voittaa lotossa päävoitto, kuin viiden viikon merimatkalla saada laiva kylkeensä?

Matka kesti lähes viikon pidempään, kuin väliperämies oli lähtiessämme laskenut. Navigaattorien laskut pruukasivat pitää paikkansa. Lieneekö sitten matkalla ollut arvaamatonta vastatuulta, vastavirtaa tahi konestoppeja. Ei ole jäänyt mieleen.

Aiemmin kesällä menomatkalla Kiinasta Meksikoon hypättiin yli tiistaipäivä. Nyt ajettaessa länteen matkalla kohti itää elettiin kahdesti keskiviikkopäivä. Menomatka kulki Japanin saarten pohjoisimman salmen Tsugary Kaikyon kautta. Nyt kuljimme eteläisimmän salmen Osumi Kaikyon läpi. Väliperämies väitti, ettei kuukauden avomerimatkalla saatu yhtään paikanmääritystä taivaalta. Oli kuljettu ns. merkintälaskun varassa. Puolitoista merimailia oli heitto, kun maista saatiin positsuuni.

Oletteko panneet merkille, että maalaisilla alueet Itä ja Länsi sotkeutuvat ilmansuuntiin itä ja länsi? Vastikään luin historiaa Aleuttien saarilta. Historioitsija kertoi, että Attu on saarista itäisin. Onhan se saarista lähinnä itää, eli Siperiaa – vai mikä Venäjän itäkolkan nimi lieneekin – mutta ilmansuuntien mukaan läntisin.

Eipä kulunut kuin vuosi, kun pääsin maihin Osumi Kaikyon pohjoisella rannalla olevalle Kyūshūn saarelle. Silloin oli tultu laivalla San Franciscosta. Shimonosekistä alkoi lentomatka Tokion ja Anchoragen kautta Eurooppaan.

Shanghaihin varustamo oli järjestänyt porukanvaihdon. Kymmenkunta meitä oli lähdössä joulun viettoon.

Maon ajan Kiinassa meininki oli hyvin kiinalaista: kun uusi porukka kiipesi laivaan, oli ulosmaksaneitten samaan aikaan poistuttava kimpsuineen hotelliin. Häthätää ehti tulijoille tehdä perinteisen kysymyksen:”Vieläkö se on Suomessa Kekkonen presidenttinä”. Kummasti kaikkia jaksoi aina naurattaa.

Vaihtomiehistö toi meille lähtijöille paluuliput. Ennen lentoamme olisi edessä viiden päivän hotellimajoitus. Tilaa kyllä kyllä riitti. Huoneemme oli varattu kuuluisan rantakadun Bundin kuuluisasta ja massiivisesta Peace Hotellista. Vanhojen elokuvien näyttämästä liikennekuhinasta ei ollut tietoakaan. Vain aamuisin sumuisessa puistoissa näkyi taiji-voimistelijoitten äänettömiä, aavemaisia ryhmiä. Päivisin liikennöivät enimmäkseen polkupyörät seassaan jokunen aasin vetämä kärry.

Pitkä matka ei ollut hotellista Shanghain merimiesklubille, joka oli Britannian entisen suurlähetystön rakennuksissa. Siellä illalla tapasimme uuttakin porukkaa ja saimme heidän tuomaansa kotimaan postia. Merimiesklubin suljettua ovensa puoliltaöin, kokoonnuimme poosun hotellihuoneeseen, mikä oli suurin ja viihtyisin. Kielimiehenä poosu soitti huonepalveluun:

Hei hei, Erkki täällä. Ruum voor van nain, ten pottl biir. Ruum voor van nain. Erkki täällä, hei hei!” Palvelu pelasi ja hetimiten ilmaantui tilatut kolmen vartin kylmät Tsingtao-olutpullot ovelle.

Joku saattoi olla ostanut merimiesklubilta pullollisen juomaa, mikä kaipasi jäitä sekaan. Puhelintilauksella tuli huoneeseen iso jäälohkare. Pieniä paloja tarpeen mukaan sai lasiinsa keräillä lattialta, kun lohkare oli nakattu kiviseinään.

Aamuisin hotellihuoneesta käytävälle astuessa leyhähti nenään kiinalaisen aamupalan mausteinen tuoksu. Meille oli katettu oma suuri pyöreä pöytä hotellin ravintolasta.Ruoka oli joka aamu samaa ja aina haaleaa. Muutaman aamun jälkeen yksi jos toinenkin siirteli edestään lautasen ja kahvelit naapuripöytään ja tilasi aamupalaksi ”van Tsingtao biör”.

Kiinassa oli totuttu osallistumaan merimiesklubin järjestämille tutustumismatkoille ja kiertoajeluille. Niinpä sain hotellista tilatuksi pari taksia ja ajaa hurautimme Shanghain eläintarhaan. Eläinten lisäksi siellä oli tungokseen asti kiinalaisia. Heillä oli suuria vaikeuksia ratkaista, tuijottaako apinoita häkissä vai meitä ulkomaalaisia apinahäkin ulkopuolella. Pandoja oli mukava silmäillä pidempään. Kun käännyimme seuraavalle kohteelle, oli edessä sankka joukko kiinalaisia. Olimme kiinnostavampia, kuin pandat.

Omatoimimatkastamme tuli torumisia hotellilla: ”Ei itsekseen saa lähteä retkeilemään. On oltava opas johtamassa”. Isännät järjestivätkin tutustumisen läheiselle maatilalle, missä seurasimme rikkaruohojen kitkemistä kasvimailla. Lastentarhan lapset oli kerätty meille työläistovereille aplodeeraamaan ja vilkuttamaan. Suomen pienoislippuja ei ollut.

Aikanaan koitti lähdön hetki. Pari pikkubussia tuli viemään ryhmäämme lentokentälle. Ensimmäinen etappi olisi Pekingiin. Hotellin väki oli tarkastunut huoneemme ja juoksutti unohtuneita tavaroita autoihin. Roskakoreihin heitetyille hammasharjoille ja likaisille kalsareille etsittiin omistajia.

Kovin riemukkaasti ei lentomatkamme alkanut. Poosun perinteinen tilaus ”ten bottl biir” ei enää toiminut: koneessa tarjottiin juotavaksi vain kuumaa teetä ja vettä.

Pekingistä lento Eurooppaan oli kiinalaiselle lentoyhtiölle historiallinen. Ensimmästä kertaa koneen henkilöstö oli kokonaan kiinalainen. Aiemmin lentäjät olivat olleet länsimaalaisia. Ryhmämme oli koneen ainoat ulkomaalaiset, muut matkustajat olivat kiinalaisia, jokaisella samanlainen Mao-puku. Voimakkaasta naftaliinin hajusta päätellen kaikki kiinalaisten kamppeet oli vasta varusvarastoista jaettuja.

Monenlaista juhlapuhetta koneessa pidettiin ja lentoemänniltä leikattiin saksilla poikki pitkät letit. Historiallisen lennon kunniaksi lupauduimme kuvattaviksi juhlaelokuvaan. Ehkei ryhmämme ollut ulkonaisesti edustavimmillaan eikä ihan parasta mainosta lentoyhtiölle maistellessamme tarjottua jasmiiniteetä.

Joku porukastamme poiketessaan toiletissa totesi, että hänen edessään istuvalla kiinalaisella oli Suomi-Kiina sanakirja. Alkumatkasta riehakkaat kiinalaiset hiljenivät kovasti, mitä lähemmäksi Euroopan kenttää saavuimme. Oli nollasummapeliä, kun meillä mieliala vastaavasti koheni.

Pekingistä lähtenyt lento laskeutui Karachiin ja jatkoi Pariisiin. Koneen valmistuessa laskuun syttyi kiinalaiset valot penkkien yllä. Ehkä se oli merkki matkustajille nousta ylös ja alkaa kaivella hyllyiltä matkatavaroita. Kun kone kaarteli kenttää lähestyessään, kaikki jalkeilla olleet kumartuivat kurkkimaan alapuolen ikkunoista. Kaartelua Pariisin pilvisen taivaan yllä jatkui niin pitkään, että arveltiin lentäjien eksyneen.

Pariisissa oli koneen vaihto. Lento kulki Brysselin kautta Helsinkiin.

Riemullista oli lopulta laskeutua marraskuisen illan pimeydessä kotimaan synkälle ja hyiselle lentokentälle. Osalle meistä oli varattu huoneet Helsingin hotellista, koska oli tarve asioida varustamon konttorilla seuraavana päivänä. Ahtauduimme tavaroinemme hotellin hissiin, mutta perässämme tunki vielä joku muukin hotelliasiakas laukkuineen.

Pojat on tainneet olla reissussa” kuului vieraan tervehdys. Myönneltiin, että on viikko tehty matkaa Shanghaista.

No sittenhän sitä ollaan matkamiehiä kaikki. Minä olin juuri viikon Kanarialla!”

TIVANOn jobista merimieskirjaan kertyi 268 päivää valtameriliikennettä.

TIVANO historiaa ja kuvia

jokke (ei varmistettu)

Pe, 11.03.2022 - 21:20

Onko kirjoittajalla hiihtoloma putki päällä?
Attu sijaitsee Paraisilla.
Useasti on tullut ohitettua vesikulkuneuvolla, jolla ei saa mennä Itämerta kauemmas.

Ei ole eläkeläisille suotu lomia, ei edes Pekkaspäiviä!

Kun Alaska oli osa Venäjää, siellä oli paljon kirkon- ja virkamiehiä Suomen suuriruhtinaskunnasta. Olisikohan ollut joku Paraisilta, joka nimesi Attu saaren kotiseutunsa mukaan? Vai lieneekö Attu aleuttien kieltä?