You are here

Capt. Allan McDowell part two

PenttiHuttunen's picture

Tuohon edelliseen juttuuni pitää ensin tehdä pieni korjaus. Plarasin muistikirjaani ja tarkentui, että McDowell ei muuttanut heti hääyön jölkeen purjeveneeseen, vaan lähti seuraavaan alukseensa ja palattuaan seuraavalle lomalle, totesi kodin ovilukot vaihdetuksi ja asettui sitten asumaan veneeseensä.

Okay, alla jutun jatkoa.

Fremantlen kupeessa olevasta Kwinanasta tulikin meille pitenpiaikainen tukikohta, kun jumituimme rahtaamaan raakaöljyä Varany Island Field'ltä Kwinanaan. Yksi keikka otti kolmisen viikkoa ja sitä rundaa kesti yli puoli vuotta. Edellisessä tarinassani mainitusta luotsista tuli minulle henkilökohtainen ystävä, joka lähes jokaisessa tulossa sattui meidän oppaaksi. Hän jopa lahjoitti minulle itse tekemänsä uniikin miniatyyriveistoksen, jonka oli tehnyt kadettina palvellessaan pelkästä savipallosta ainoastaan hammastikkua työkalunaan käyttäen. Hän oli brittisiirtolainen ja McDowell'n kurssikaveri kuninkaallisen kadettikoulutuksen ajoilta. Hän kertoi hupaisia juttuja päällikkömme kadettiajoista ja oli kiinnostunut kuulemaan meidän kokemuksiamme. Olihan niitä. 

Luotsi tunsi hyvin alueensa merenkulkijat ja kulttuuripiirit, kuten paikan, jonne oli minut neuvonut viemään päällikkömme (harkitusti siirsi tehtävän minulle). Päällikön käyttäytyminen paikkaan suhteutettuna oli yllättänyt palvelun tarjoajat. Positiivisesti siksi, että kapteeni halusikin vain henkeviä keskustekuja ja vastaanotti pankkitilinumeroita, joihin voisi maksaa jatkossa tapahtuvista yhteydenpidosta  ja ystävyyteen liittyvistä kustannuksista. 

McDowell'n "seksuaaliterapeuttina" tiesin, että syy hänen akuuttiin pers-auki-tilanteeseen olivat nuo lukuisat vetosetelit muun muassa Brasiliaan, Thaimaahan, Etelä-Afrikkaan jne ja yritin katkaista ketjun. Turhaan.

Pari laivaa myöhemmin osuin jälleen McDowell'n komentamaan pönttöön, tällä kertaa suezmax luokkaan kuuluvaan M/T Glen Roy. Telakointi Portugalissa, Lisnave. 

Yhtenä aamuna telakan työnjöhdon kanssa pidettyyn rutiini safety-palaveriin ilmestyi kapteeni McDowell shortseissa, pieni reppu selässä ja aurinkolasit päässään ilmoittaen, että hänen on mentävä huolehtimaan eräs naishenkilö hammasteknikolle. Illalla tämä mustia piikkejä suu täynnä oleva, kypsään ikään ehtinyt morsio tuotiin hyttiini esittelyyn. Voi sitä onnea, mikä oli aistittavissa jälkeisnuorten kuumassa suhteessa. Seuraavien kolmen kuukauden ajanjakson, minkä itse jouduin olemaan terapeuttina, Lissaboniin lähti kerran kuukaudessa sopiva maksumääräys ikenien sisäänajon kulujen peittämiseksi.

Väliepilogi: Aiempaa ja tulevia McDowell tositarinoita ei pidä ymmärtää suuresti kunnioittamaani kapteenikuntaa halventavana. Kertomukset ovat osoitus, että seula voi pettää, oli kysymys mistä tahansa ammattiryhmästä.

Jatkossa tulee ainakin:

Capt. McDowell hankkii rullaluistimet

Capt. McDowell pelastaa purjehtiat

Capt. McDowell pelastaa chieffin

Capt. McDowell ja AIDS testit

 

Kertoja Pentti Huttunen

ps. olisin mielelläni liittänyt kuvan Kwinanan luotsin antamasta paljon puhuvasta lahjasta, mutta taitoni eivät siihen riittäneet.

sama