You are here

Maissa

TimoSylvänne's picture

Kiinan satamia oli kierrelty kulttuurivallankumouksen aikaan pari kuukautta. Toiset pari kuukautta oli ajeltu kohti Eurooppaa – siihen aikaan oli kierrettävä Afrikan eteläpuolelta. Kun oli sitten töijätty Välimeren satamaan tuntui kotoisalta, kun ahterissa makasi provianttisilmäinen tervakeula.

Vaikka varustamon korsteenimerkkiä pilkattiin nälkärenkaiksi, laivoissä väki viihtyi, kuin ruoste ulkosivussa. Joku oli ollut samassa paatissa kuusitoista vuotta. Kun laiva myytiin, oli veteraani noitunut:” Tämän jos olisin tiennyt, en olisi aikanaan jobia ottanut”.

Meidän Kiinanmatkaajien edustajia oli jo kohta innolla naapurissa kyselemässä, millaisia vapaa-ajan mahdollisuuksia seudulta löytyy. ”Tuossa ensimmäisessä risteyksessä on Brunon baari, siinä me on iltaisin käyty. Ei me muuta tiedetä.”

Niinpä seuraavana päivänä meidän porukkaa kävi kertomassa naapureille, miten yö oli vierähtänyt merimiesviihteellä edellisen päivän tapaamisen jälkeen.

Jos oli merimatkat pitkiä ja hitaita, oltiin satamissakin ajan kanssa: aikoja laskettiin hyvinkin viikoissa, mistä saattoi kertyä kuukausikin.

Jos oli jobi sattunut tankkipaattiin, maissakäynnit jäivät ehkä kokonaan väliin. Usein lastattiin merellä poijusta. Vain horisontissa pilkotti kaukaisen rannikon öljynjalostamon elämänliekki. Merellä myös purettiin pienempiin laivoihin tai proomuihin. Jos öljysatamaan mentiinkin, ne olivat monesti kaukana kylistä ja kaupungeista.

Pitkillä merimatkoilla haikailtiin, millaista on olo maissa. Miltä maistuu kylmä kalja? Millaisia paikkoja oli löydetty edellisessä satamassa? Joskus kilpailtiin, kuka oli ostanut arvokkaimman esineen paikalliselle neidille. Ompelukone oli johdossa, kunnes iltakahville tullut konekakkonen vei voiton ostamallaan omakotitalolla. Tarkemmissa tutkimuksissa voittoesineeksi täsmentyi Madagaskarin rantojen ruohomaja.

Oli muitakin kiinteistöjä ostettu. Vaasa Linen porukat kuuluivat hankkineen jossain Kolumbian satamassa oman kapakan ja sen mukana mittavan juomavaraston. Oman laivan väki seuralaisineen hyödynsi hankinnan etuja maksutta. Muillekin tarjoiltiin käypään hintaan. Historiikin mukanaan varastot olivat tyhjentyneet laivan lähtiessä. Kiinteistö, jonkinlainen lautamökki, oli lopuksi pilkottu palasiksi.

Jos ei aina ostettu omaksi, saatettiin myös vuokrata. Eräässä bulkkerissa Amerikan suunnasta kohti Rotterdamia ajeltaessa konemestarit ja perämiehet päättivät uhkarohkeasti yhteisestä tupakkalakosta. Jos joku sortuisi tupakoimaan ennen Eurooppaan saapumista, joutuisi maksamaan lakossa sinnitteleville yhden illanvieton kaikki kustannukset seuraavassa satamassa. Jokunen päivä lakko sujui hyvässä hengessä. Jossain vaiheessa perämiehillä heräisi epäilys konemestarien lakkohengestä. Ehkä sen haistoi hengestä. Käry kävi, kun konehuoneen sähkökaapin takaa löytyi käryävä salapolttopaikka.

Rotterdamissa lakkolaiset vuokrasivat baarikadulta yksityiskäyttöön sopivan tarjoilupaikan. Yläkerran henkilökohtaiset palvelut sisältyivät budjettiin. Perämies vuosia myöhemmin muisteli, kuinka oli pyytänyt kuittia yläkerran asioinnistaan. Palvelun tarjoajakin kuului kirjoittaneen uransa ensimmäisen kuitin. Jokin arvio esitettiin, että rikkuruus olisi kustantanut pari kuukausipalkkaa.

Ammattinimike merimies koskee sekä miehiä, että naisia. Pyssän lisäksi naisia työskenteli radiohytissä, täkillä ja sittemmin myös konehuoneessa sekä päällikköinä. Kolmasosa laivaväestä saattoi olla naisia.

Kun oltiin samassa työpaikassa, mentiin usein maihinkin yhdessä. Miesten vapaa-ajan paikoissa ei useinkaan karsastettu laivan naisväen läsnäoloa, kunhan paikkakuntalaiset eivät kokeneet siskojen kilpailevan samoista asiakkaista.

Eivät kaikki naishenkilöt halunneet maissa jätkäporukoiden hännillä kulkea, vaan etsivät itse sopivaa maaseuraa. Usein hyvällä menestyksellä, koska päivettyneiden kansojen maissa vaaleat ladyt olivat suosittuja. Aivan kuten tummat kiharatukat ovat lähellä suomalaisnaisten sydäntä.

Toisin kuin maankorvessa kulkevat saattavat luulla, eivät merenkulkijat käyttäneet kaikkea vapaa-aikaansa ja omaisuuttaan tarjoilupaikoissa. Amerikkalaiset perheet tekivät pyyteetöntä työtä viemällä laivaväkeä kiertoajeluille. Näinpä tuli Houstonin avaruuskeskuskin nähdyksi, samoinkuin monia yksityiskoteja. Jonkinlainen paikallinen seurakunta oli merimiestyön organisoijana.

Kotimaisia merimieskirkkoja ei monissa satamissa ollut. Jos oli, lähdettiin aina papin kyydillä kirkolle. Ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisia oli enemmän varaa merenkulkijoiden hyvinvointia varten ja suomalaiset olivat tervetulleita heidän kirkkoihinsa. Joskus järjestyi kirkkokyytejä kauempaakin.

Hyvää huolta merenkulkijoista pidettiin sosialistisissa maissa. Valtion merimiesklubit olivat suuria rakennuksia, missä oli tarjolla edullisesti ruokaa, juomaa ja monenlaista ostettavaa. Shanghain merimiesklubi oli vanha englantilaisten suurlähetystö monine rakennuksineen. Konekolmonen kehui edullisesti ostaneensa hopeisia ruokailuvälineitä, missä oli kuningattaren vaakunat.

Merimiesklubit olivat ahkeria järjestämään kiertoajeluita. Paikkakunnan parhaita nähtävyyksiä haluttiin esitellä työläistovereille. Näin tuli tutuksi Leningradin Eremitaasi, Kiinan keisarin palatsit, Kiinan muuri ja satoja vuosia vanhat Ming keisareiden haudat.

Egyptin valtiovalta halusi esitellä Kheopsin pyramidialuetta sekä Kairon museoita. Kipinähän näitä kiertoajeluita järjesteli laivan odotellessa redillä Suezin kanavaan menoa. Kanavan avauduttua 1975 oli aluksi voimassa määräys, ettei radiosähköttäjä saanut poistua ankkuroidusta aivasta. Myöhemmin tätä pykälää ei ollut ja pyramidit tuli nähdyksi muiden mukana.

Poistumiskielto kipinälle oli myös Wellandin kanavassa. Vaan joskus oli slusseista lähdettävä viemään laivaväkeä lääkäriin ja samalla matkalla ehdittiin poikkeamaan Niagaran putouksilla.

Omatoimimatkojakin osattiin järjestää. Meksikosta löytyy paljon vanhoja pyramideja. Taksillisella porukkaa ajeltiin pari tuntia Coatzacoalcosista läpi viidakkojen ja vietettiin päivä Gomalcalcon Maya-intiaanien siirtokunnan raunioilla.

Pienimuotoisempaa maissakäyntiä olivat vierailut museoissa, eritoten merimuseoissa. Eivätpä jääneet vierailematta Antwerpenin, Amsterdamin ja Rotterdamin taidemuseotkaan. Tosin museoita mieluummin useimmat lähtivät biitsille, jos lähistöltä sellaisia löytyi. Ratsastus oli sangen suosittua ja suomalaiset toki kävivät luistelemassakin, missä jäähalleja nähtiin.

Biitsit ja museot eivät aina kaikkia kiinnostaneet. Nuori puolimatruusi oli saanut Amerikan satamassa koko viikon yövahtihukin. Päivät olivat vapaita ja veri veti vähän toisenlaisiin tapahtumiin. Iltapäivällä Amerikan katuja tallatessa katse kiintyi näyteikkunan valokuviin, missä venytteli vähäpukeisia naisia. Pääsylipun hinta oli puolikkaan palkoille aika kova, mutta esitys alkaisi piakkoin.

Vapaita paikkoja oli myynnissä enää vähän, mutta mukavasti eturivillä keskellä oli tilaa. Hivenen puolikasta dongeripuvussaan arvellutti , kun yleisö oli sonnustautunut kravatti- ja muihin limonaadiasuihin. Mutta kun oli lippu hankittu, niin muiden mukana saliin.

Esityksen alkaessa ja suuren sinfoniaorkesterin pauhatessa alkoi arveluttaa, olikohan tämä sellainen esitys, mitä näyteikkunakuvat olivat antaneet yksinäisen yövahdin ymmärtää. Poiskaan ei kehdannut lähteä etupenkistä arvokkaan yleisön edestä. Aikanaan koitti väliaika ja ovi kadulle oli auki. Yövahdin kuvauksesta saatettiin päätellä, että harva merenkulkija on nähnyt livenä edes ensimmäistä puoliaikaa Pjotr Tšaikovskin baletista Joutsenlampi.

Forums: