Vaasa Line

Vaasan Laiva ja länsisaksalainen Hanseatische Reederei Emil Offen & Co aloittivat yhteisen rahtiliikenteen Manner-Euroopasta Pohjois-Amerikan länsirannikolle keväällä 1955. Laivalinja sai nimen Hanseatic-Vaasa Line. Kesällä 1955 Vaasan Laivan johtoon tuli merikapteeni Alf Korhonen ja varustamo muutti Vaasasta Helsinkiin.

Uudella linjalla ei ollut omia laivoja, vaan liikennöitiin rahdatulla kalustolla. Vaasan Laiva rahtasi liikenteeseen omat aluksensa KORSHOLMA ja VAASA. Seuraava Vaasan Laivan alus Vaasa Linen liikenteessä oli Oskarshamissa 1962 valmistunut VAASA LEADER. Samana vuonna syyskuussa Suomen Tankkilaivan ja Hanseatic-Vaasa Linen sopimuksella rahdattiin linjalle vuoden ikäinen moottorilaiva WIIRI, kuin myös sisarlaiva WILKE.

Liikenne linjalla laajeni Suomeen asti. Lähes neljä kuukautta vei aikaa laivan lähdöstä Suomesta paluuseen kotimaahan. Matka alkoi Etelä- tai Länsi-Suomen satamista. Keski-Euroopassa poikettiin ja jatkettiin Kolumbiaan/Venezuelaan. Pohjois-Amerikan länsirannikolla USA:n ja Kanadan satamissa käytiin, kuin myös Havaijilla tarpeen mukaan. Paluumatkalla oli vielä Keski-Amerikan satamia.

Suomen Tankkilaiva ja Vaasan Laiva perustivat maaliskuussa 1964 yhteisen varustamon Vaasa Line. Toimitusjohtaja oli Alf Korhonen ja linjan laivat siirretiin uuden yhtiön käyttöön. Suomen Tankkilaiva rakennutti 1965 - 1969 Raumalla reitille neljä uutta alusta: WIHURI, WISA, WIIMA, WIRTA.

Alf Korhonen oli hankkinut Vaasan Laivan osakkeet omistukseensa. Suomen Tankkilaiva osti Korhosen osakkeet  ja Vaasan Laiva fuusioitiin ostajayhtiöön maaliskuussa 1969. Ainoa alus VAASA LEADER siirtyi uudelle omistajalle.

Hanseatische Reederei Emil Offen & Co luopui yhteisestä liikenteestä 1971.

Suomen Tankkilaiva myi kaikki linjaa ajaneet laivansa vuosikymmenen vaihteessa. Viimeisenä myytiin VAASA LEADER kesällä 1973. Alf Korhonen jatkoi Vaasa Linen liikennettä Keski-Euroopasta rahdatuilla laivoilla. Viimeinen suomalainen laiva Vaasa Linen ajossa oli Henry Nielsenin SOLANO kahteen otteeseen vuosina 1976 - 1978.

Suomen Tankkilaiva teki konkurssin 14.6.1978. Samalla loppui Vaasa Linen toiminta.

Lähde: Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen lehti Laiva 1/2019. Rami Wirrankoski: Vaasasta Tyynelle valtamerelle.