You are here

VASAHOLM - Hampurin Zillertal

KariHovi's picture

Hampurin ReberbahnŽilla pääpoliisiaseman naapurissa oli 1970-luvulla olutravintola nimeltään Zillertal.Tämän ravintolan erikoisuutena oli ensinnäkin se, että naistarjoilijat kansallispuvuissaan olivat varsin kookkaita ja rintavia.Voimaa tarvittiinkin litran oluttuoppien kantamisessa,nimittäin joillakin niitä ryntäitä vasten oli hyvinkin kymmenen kappaletta. Toinen erikoisuus oli orkesteri. Tyypillisissä nahkahousuissaan kaverit soittivat saksalaista marssin ja humpan sekoitusta. Viikonloppuisin ohjelmana oli ravintola-asiakkaiden pääsy johtamaan orkesteria. Se tapahtui siten,että ravintola-asiakkaiden joukossa kierteli joko mies-tai naispuolinen ravintolan hovimestari kädessään huopahattu. Sopivan "uhrin" katsastettuaan pisti hän huopahatun tämän päähän ja antoi myös tahtipuikon käteen.Näin valittu henkilö pääsi orkesterilavalle ja johtamaan yhtä tai kahta kappaletta. Asiaan kuului kuitenkin tarjota orkesterin jäsenille tuopillinen, mutta muistoksi otettiin valokuva.

Olimme Vasaholmin kanssa Hampurissa ja viikonloppu kun oli lähdin siiffin ja förstin kanssa maihin. Kävimme tietysti ensin merimieskirkolla ikäänkuin ilmoittautumassa ja kirjoittamassa nimet vieraskirjaan. Kirjoittelimme myös parit kortit, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kävellen ReberbahnŽin suuntaan. Bavaria-panimon korkea pääkonttori oli lähellä ReberbahnŽia ja siitä viitisen minuuttia käveltyämme olimmekin jo "kulmilla". Herbertsrassella eli "peltikujalla" ajattelimme käydä myöhemmin, joten suuntasimme Zillertaliin. Olimme tietoisia ravintolan ohjelmasta, joten ei kuin sinne. Sisäänpääsymaksut maksettiin ja sopivan pöydän päätykin löydettiin, siitä huolimatta, että ravintola oli tupaten täysi. Pöydät olivat pitkiä maalaispöytiä joiden molemmin puolin yhtäpitkät penkit, siis eivät kovinkaan mukavat istua, mutta tunnelmahan se oli tärkein. Oluet tilattiin ja rintava naistarjoilija ne myöskin nopeasti toimitti. Orkesteri soitti saksalaishumppaa johtajanaan yleisön joukosta valittu vanhempi ukkeli, joka oli tykästynyt rooliinsa niin kovasti, että hänet täytyi jo orkesterin toimesta hienovaraisesti poistaa. Oli nimittäin johtanut jo puolenkymmentä kappaletta.

Ilta kului ja kapellimestari vaihtui tämän tästä. Huomautin siinä siiffille ja förstille, että olisihan tuo kiva päästä tuota orkesteria johtamaan. Orkesterin pitämän pienen tauon jälkeen naispuolinen hovimestari kierteli huopahattunsa kanssa yleisön joukossa. Ihmettelin siiffin vinkkailua ja virnuilua, hänhän istui minua vastapäätä. Förstikin siinä naureskeli. Kohtahan tämä selvisi, tunsin kun huopahattu takaapäin iskettiin päähäni ja naishovimestari työnsi käteeni tahtipuikon sanoen:"Bitte". Olin lievästi sanottuna sokissa ja aloin suomeksi soperrella:"Ei, ei kiitos". Vastapäätä istunut siiffi tokaisi:"Itsehän sä sitä halusit ja mä sen sulle tilasin, nyt menet". Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä, vahvistukseksi otin kuitenkin tuopista kunnon kulauksen ja itsevarmuutta parantaakseni pyöräytin kaulassani olleen skottiruutuisen kaulaliinan olkapään yli. Orkesterikorokkeelle nousin kuitenkin hieman epävarmoin askelin.Ensimmäinen soittaja kyseli mitä kappaletta haluaisin johtaa. En osannut sanoa siihen oikeastaan mitään. Samalla heille selvisi etten ollut saksalainen, niinpä he kyselivät kansallisuuttani, joten sanoin:"Suomi-Finland". Välittömästi joku soittajista sanoi:"Letkajenkka". Kappalehan oli jo kymmenisen vuotta aikaisemmin levytetty Suomessa, mutta tunnettu näköjään muuallakin Euroopassa ,koska oli orkesterille tuttu.

Nahkahousuporukka pisti letkajenkan soimaan. Koreografiani kapellimestarina ei varmaankaan ollut parhaimmasta päästä, ehkä tuollaista "Kanki-Kaikkosen" tyyliä, mutta tunnelma oli hyvä. Sain vielä johdettavakseni yhden saksalaishumpan, joka sekin meni samaan tyyliin. Kun osuuteni päättyi,kohotimme oluttuopit orkesterin kanssa,samalla valokuvaaja ikuisti tilanteen. Sain siiffiltä "avanssia" orkesterijäsenten juomiin, sillä kyseessähän oli kymmenkunta kaveria. Ihmettelin kavereiden sietokykyä juoda sitä olut määrää, joka heille illanmittaan tarjottiin, tosin soittajien ruumiinrakenteet kielivät, että "praktiikkaa" löytyy.

Orkesterikorokkeelta poistuessani suoritin vielä ravintolayleisölle asiaankuuluvat kumarrukset,sain raikuvat suosionosoitukset kiittäessäni saksaksi,englanniksi,suomeksi,taisi siinä tulla espanjaakin. Yleisön joukosta,läheltä omaa pöytäämme kuulin naisäänen huutavan:"Hyvä, Suomi-poika"! Selvisi,että tyttö oli suomalaistaustainen ruotsalaisessa laivassa seilaava messityttö. Lähempi kanssakäyminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä tytön kavaljeeri istuskeli vieressä. Kaikenkaikkiaan ilta kuitenkin oli onnistunut ja myöhemmin jatkoimme "näyteikkuna ostoksille" Herbertstrassen suuntaan.

Forums: 

Oli ne melkoisia ämpäreitä Zillertalin kolpakot. Trampitkin 70/80 luvulla aina joskus poikkesivat Hampuriin ja pitihän sitä Zillertalissa käväistä. Puolen tusinaa kolpakkoa kun oli kumonnut, eivät vähäpojan ranteet enää paljoa jaksaneet astiaa pöydältä nostaa, no kallistamalla ainetta sai vielä kurkkuun. Nahkahousuinen sormikoittokunta puhalteli lavalla ja tunnelmaa riitti. Yleensä aina jossain pöydässä istui jonkun suomalaisen paatin porukkaa ja taas kumottiin maljoja. Jari

Olimme Tiiskerin kanssa kuivatokassa Hampurissa useamman viikon ja kaupunki tuli tutuksi kun joka ilta tuli kulmille lähdettyä.
Ensin färipaatilla Landunsbrykkenille ja siitä kävellen kulmille.
Tottakai Zillertalissa tuli käytyä.
Meno oli myöhäisillasta melkoinen , mökä oli aivan älytön, nahkahousuorkka soitti saksanhumppaa kuin paljon kuin torvista lähti.
Meitä oli yksi pöydällinen laivan porukkaa, kun joku keksi ehdottaa että huudetaan yhteen ääneen niin paljon kuin kurkusta lähtee.
Kaikki huutamaan , yksikään pää ei kääntynyt meihin päin vaikka kuinka karjuimme täysillä palkeilla.
Tarjoilijarouvat toivat lisää litran tuoppeja pöytäämme. Ilmeisesti käsittivät huutomme tilaukseksi.