Kekkoslovakian diskokuningas

Lähettänyt PekkaKarppanen

Ms Varjakka oli Amsterdamissa viikon päivät vuonna 1981. Toisen puolimatruusin Maran kanssa maalasimme sivutunneleissa alumiiniväriä. Tuuletus oli huono, joten höyryt tuntuivat menevän päähän ja kikattelimme kaikenlaisille jutuille. Maalaustöissä tarvittavat rätit olivat yhtäkkiä lopussa. Poosu haki ciiffiltä uuden rättipaalin.

Revin paalin auki ja käteen sattui Japan Airlinesin aivan ehjä paita. Se oli lyhythihainen valkoinen pilottipaita, jossa rinnassa oli lentoyhtiön logo ja hihoissa tekstiä. Olin silloin sutjakassa kunnossa, joten paita meni ”heittämällä päälle”. Tuumimme että lähdetään perjantai-iltana diskoon ja esitetään lentoperämiehiä. Mara osti maista samantyyppisen paidan. Pesin ja silitin omani, ei muuta kuin ”kiitoradalle”.

Eräs matruusi änkesi väkisin mukaan. Ensin vähän harmittelimme, mutta hänestä olikin sitten hyötyä. Yritimme vaihtaa Suomen markkoja, mutta maissa ei moiseen ryhdytty.

- Luuletteko te juipit, että Kekkoslovakian paunat kelpaa täällä ihmisten ilmoilla, matruusi murisi.

Matruusi lupasi lainata meille discoiluun tarvittavat guldenit. Pääsimme sisään erääseen trendikkääseen diskoon ja pistimme ”tutkat päälle”. Mara oli supliikkimiehiä ja saikin nopeasti houkuteltua paikallisia daameja pöytäämme.

- I am the Disco King of Finland, Mara veisteli daameille.

Tulppaanimaan tytöt halusivat nähdä “lentoperämiehet” parketilla. Mara vetikin vähintään pula-ajan Travoltan veroisesti strobo- ja neonvalojen välkkeessä. Häneltä oli vaan jäänyt niskasta ja kyynärvarsien alapuolilta alumiinimaaliläiskät putsaamatta. Ne välkehtivät komeasti aina kun UV-valot väpättivät.

Vihjasin Maralle, että äkkiä vessaan pesulle. Läiskät eivät vain lähteneet ilman tärpättiä. Diskokuninkaan katu-uskottavuus oli kovilla, joten päätimme jatkaa matkaa.

Forums