m/s SAARA AARNIOn matkat I

Kirjoitin m/s Saara Aarnion seilaukseni tyttärelleni ja hänen lapsilleen tähän tekstiversioon.

Terveisin Matti Peltonen

03.06.1969 aamulla lähtö laivalle. Helsingistä lentäen, ensin Frankfurt ja sieltä DC 3:lla Italian Triensteen. Ensimmäinen ulkomaan matka ja ensimmäinen lentoreissu. Laivapalvelu alkoi seuraavana aamuna moottorioppilaana.

Vitorian proopuska

Muistiin jäänyttä laivan henkilökuntaa:
Kapteeni: Viking Åveström. Konepäälliköt: Esko Lehessalo ( lähti 1970 Luulajasta ) Viljo Luttinen. Konemestareita: ykkönen Atso Panula, Raimo Sihvo, oli kaikissa konemestarin toimissa 3-2-1, tuli koulusta kevät 1969. Perämies: Asko Lappinen. Sähkömies: Raimo Maakivi. Pursimies: Tuomo Joenväärä Donkeyman: Lauri Hämäläinen. Sorvari: Matti Pynnönen. Moottorimiehiä: Rainer Mutanen, Einari Haronen ( jäi pois joulukuu -69 ), Erkki Huurrekoski ( kesän -69 ), Ilkka Hämäläinen, Pertti Kurki. Matruusi Jose Lopez Espanjasta, hän opetteli suomea ja minä opettelin espanjaa, iltavahtien jälkeiset tapaamiset pari vuotta.

Laiva lähti Trienstestä heti aamulla 4 pv kesäkuuta kohti Gibralttaria ja jatkoi lämpimälle Etelä Atlantille Brasilian rannikon Victorian kaupungin yläpuolella olevaan Tubaraon malminlastauspaikkaan päiväntasaajan eteläpuolella. Odottelimme ankkuripaikalla viikon ja olimme ankkuripaikan pienin laiva, vaikka olimme Suomen suurin yhdessä sisaralus ANNUKKA AARNION kanssa. Saimme malmilastin 29 pv ja se tuli vuoro- kaudessa. Lastin purkauspaikaksi tuli Hampurin Nordenham ja ajankohta 17-20 heinäkuuta.

Purkaustapahtuman jälkeen siirryimme Hampurin telakalle, jossa olimme vajaan viikon. Seuraavan malmilastin haku suuntana Afrikkaan, Liberian Monrovian kaupunkiin, jossa olimme 7 pv elokuuta. Monroviasta lähtö viivästyi muutaman tunnin, kun perän kiinnitysvaijerin pollarin läheltä ei saatu krokotiilejä häädetyksi, että sen voisi irrottaa. Toimme malmilastin Amsterdamiin, jossa purkaus elokuun 18 pv.

Seuraava malmilastin haku Ruotsin Luulajasta, jossa lastaus 25 pv elokuuta ja lyhyt merimatka, purkaus Hollannin Yjmuiden 1 pv syyskuuta. Seuraavaksi pitempi merimatka etelään, Brasilian Tobaraon malminlastauspaikalle, jossa olimme 21 pv syyskuuta. Malmilasti tuli Saksalaisille Bremerhaveniin, purkaus 11 pv lokakuuta.

Sitten jäimme viemään malmilasteja Luulajasta Hampuriin kaksi reissua ja kolmas Luulajasta Rotterdamiin, josta lähdimme 27 pv marraskuuta Norjan Öxelösund:iin, jossa olimme 3 pv joulukuuta ja takaisin Rotterdamiin 9 pv joulukuuta. Norjan lastin- haku Atlantin valtamerellä joulukuussa oli kunnon valtameren myrskyyn totuttelua, kun laiva keinui rajummin, kun olin koskaan kokenut tai edes osannut kuvitella tapahtuvan.

Joulukuun alusta sain moottorimiehen vakanssin ja m/s SAARA AARNION liikenne muuttui vakituiseksi valtameriliikenteeksi, josta saimme palkanlisän. Ne jotka eivät halunneet lähteä tähän liikenteeseen pääsivät pois ja varustamo maksoi matkat Suomeen ja uuden miehen tilalle. Konemiehistöstä jäi pois vain Einari Haronen.

Merivahtikäytäntö sen ajan kauppalaivoissa: Laivojen koneohjailu tapahtui manuaalisen telegrammin välityksellä komentosillalta ( brygältä ) konehuoneeseen. Aina kun laiva oli liikkeelä oli konehuoneessa konemestari ja hänellä moottorimies vahtikaverina. Konemestari ohjaili pääkonetta ( pyörimissuunta ja kierrokset ) brygän pyyntöjen mukaan ja moottorimies sääteli koko muut systeemit, esim. pää- ja apukoneiden jäähdytysvesien, sekä öljyjenlämpötilat ja paineet ym. kun kaikki tällaiset säädöt tehtiin käsin. Merivahtia tehtiin neljän tunnin jaksoissa ja sen jälkeen oli kahdeksan tuntia vapaata, kun tekijöitä oli kolme miesparia. Koneykkönen teki klo 04-08 ja 16-20, konekakkonen 00-04 ja 12-16, konekolmonen 08-12 ja 20-24. Kolmen konemestarin lisäksi oli konepäällikkö, joka ilmestyi konehuoneeseen aina tarpeen vaatiessa, tai kutsuttiin puhelimella hytistä. Aloin joulukuussa 1969 merivahtiin 00-04 ja 12-16 ( koiravahti ) konekolmosen siis Raimo Sihvon kanssa. Ehdin tehdä kaikkia vahtivuoroja useampaan kertaan, kun merivahtia jatkui toukokuun loppuun 1972 ja merellä oltiin kuitenkin pitkät jaksot. Satamavahdit olivat illan- ja yön- tai viikonloppuisin vuorokauden mittaisia. Satamavahtiajoiksi sovittiin välillä vaikka mitä ja sen teki yksin moottorimiehet.

Laivan matka jatkui Rotterdamista 12 pv joulukuuta myrskyävälle Pohjois-Atlantille ja meno oli todella kuoppaista tyhjällä laivalla. Yliperämies otti laivan keskimmäisen ruuman täyteen painolastivettä, niin saatiin laiva syvemmälle veteen ja potkurikin pysyi paremmin veden alla. Joulunvietto oli aika heiluvaa. Kun ohitimme joulunpyhien jälkeen Floridan eteläkärjen ja tulimme Meksikonlahdelle oli meri aivan tyyni ja ilma kesäisen lämmin. Saimme tiedon, että otamme viljalastin Texasista Galvestonista, jonne tulimme 29 pv joulukuuta. Viljanlastausterminaalin ulkopuolinen kaupunginosa oli kuin lännen kaupunki, baarien heiluriovineen ja puisine jalkakäytävineen. Saimme viljalastin laivaan niin, että luotsi jäi laivasta pois 31 pv- klo 22. Galvestonista ja Houstonista näkyivät komeat ilotulitukset, kun alkoi vuosi 1970, uusi vuosikymmen. Laivan peräkannella olivat alkaneet grillijuhlat kesäisen lämpimässä säässä. Ilmat vaan lämpenivät sillä olimme matkalla Rio de Janeiroon. Päiväntasaajan lämpimät eivät olleet yhtään viilenneet, kun saavuimme perille 16 pv tammikuuta puolilta päivin. Saimme paikalliset rahat, silloin gruseirot, ennen iltaa ja kapteeni Viking kävi ilmoittamassa miehistön messissä, että työ- päivät jatkuvat vasta seuraavana maanantaina. Tosin laagonki- tai apukonevahteja lukuun ottamatta ei kukaan ollut töissä koko tammikuun aikana.

Gruseironiput taskussa lähdimme laivasta Armazenin rantakadulle ja vajaan kilometrin päässä oli Praza Mayoa. Jonkinlainen tori tai aukio, jonka laidoilla olivat baarit ja yöklubit lähimpänä laivaa. Copacabanalle piti mennä bussilla, kun sinne oli useampi kilometri ja tunneli kallion läpi. Olimme Riossa viljalastin purkauksessa helmikuun puoliväliin ja kolusimme Copacabanan, Ipaneman, sokeritoppavuoren ja kristuspatsaan, Rion karnevaaleissakin ehdimme olla muutaman päivän ennen lähtöä. Viljalastin purkamisen jälkeen meille lastattiin malmi- lasti, se tuli parissa päivässä ja sitten ajelimme Eurooppaan päin. Rotterdamiin tulimme 3 pv maaliskuuta, jossa malmilastin purkaus ja siirtyminen Lontoon Tillbyryn alueelle, jossa meille lastattiin proomuja ruumien luukkujen päälle poikittain monta kerrosta. Tämän erikoisen lastin kanssa palasimme Rio de Janeiroon, jossa olimme 1 pv huhtikuuta. Proomut purettiin Niteroin puolella ja niitä tarvittiin sillan rakentamiseen Guanabaran lahden yli Rion kantakaupungista lahden toiselle puolelle Niteroihin.

Kun laiva oli siirretty tyhjänä Guanabaran lahden yli Rion satamaan Armazen kadun varteen ilmestyi kapteeni Vikingin salongin ovelle pyssymies ja halusi kassakaapin sisällön, johon kippari ei tietysti suostunut, ei ollut oikein molempien ymmärtämää kieltäkään. Onneksi salongin ovelle tuli jollekin asialle joku perämiehistä ja näki tilanteen, livahti huomiotta heti brygälle ja otti radiopuhelimella yhteyden paikalliseen poliisiin, sekä kävi salongin oven lähellä käytävässä huutelemassa, että poliisit ovat tulossa. Pyssymies pelästytti kipparia niin, että laittoi pistoolin piipun kipparin otsalle siten että aseen piippu osoitti otsan suuntaisesti ja laukaisi, jolloin luoti teki vain naarmun otsaan ja upposi seinään, mutta aseen suuliekki poltti palovamman otsanahkaan. Tämän jälkeen asemies meni laivaan tulleiden satama- vahtien luo. Kun poliisit hetken päästä tulivat ”pistolero” laitettiin poliisiautoon ja poliisit tulivat kipparin luo katsomaan tapahtumaa.

Malmilasti tuli parissa päivässä ja lähdimme Eurooppaan. Belgian Zelzeeta:ssa malmilasti purettiin 25 huhtikuuta. Laivan henkilökunta alkoi salakuljetushommiin. Joku laivan perämiehistä innostui kipparin luvalla whiskyn salakuljetuksesta Rioon. Kaikki jotka halusivat voivat osallistua, oli kipparin luvan ehto. Whiskyä kertyi rekkakuorma, yli tuhat laatikkoa, jotka jemmattiin ahteripiikin erillisosaan, joka erotettiin luukulla omaksi osastokseen, eikä täyttynyt vedellä vaikka ahteripiikki täytettiin. Ruorikonehuoneen lattiassa oleva ahteripiikin yläluukku massattiin ja maalattiin tasaiseksi ja näkymättömäksi ruorikonehuoneen lattiassa. Osallistuin salakuljetukseen tusinalla whiskylaatikolla.

Euroopasta lähdimme ilman ruumissa olevaa lastia USA:n itärannikolle. Atlanti oli nyt tasainen ja tyyni. Oli vuorossa kivihiilen lastausta ja paljon sen pölyä ympäri laivaa. Toukokuun 6 pv tulimme Norfolk:iin, sitten Baltimore ja Norfolk. Jossakin näistä kivihiililastissa oleva junanvaunu nostettiin omalla laitteella lastiruuman yläpuolelle ja käännettiin ylösalaisin, niin että se tyhjeni ryminällä ja pölyten lastiruumaan. Kivihiilenlastaus oli tehy 10 pv toukokuuta ja ajoimme läheltä New York vapaudenpatsasta Atlantille. Tämänkin lastin määränpää oli Rio de Janeiro, joka oli vakiosatama. Tulimme Rioon 30 pv toukokuuta ja whiskylasti purettiin ensimmäisenä, sain tuplasti sen rahamäärän mitä Euroopassa sijoitin, kaikki jäivät Rion huvituksiin ja kaupunki alkoi tulla tutuksi.

Erikoisempi tapaus, normaali merimiehille silloin: Sorvari Matti Pynnönen halusi viedä savukkeita maihin ja halusi minut kaverikseen. Hänellä oli isohko kassillinen tupakka kartonkeja ja valmis ostaja Praza Mayoa:lla. Matti oli melko tukevasti humalassa ja taalan kuvat silmissä, kovassa vauhdissa. Itse olin selvin päin, juuri töistä päässyt. Malmisataman portilla oli pieni vartijakoppi ja siellä vartija. Matti kaima ei vuosien merellä- olosta huolimatta puhunut montaa sanaa muuta kuin Suomea ja humalatila vielä pahensi asiaa. Vartija tietysti kyseli kassimme sisältöä ja kun se avattiin hänen silmänsä laajenivat. Pynnönen tarjosi vartijalle yhtä- tai kahta kartonkia, mutta, mutta hän halusi koko kassin pöydälleen. Pynnönen hermostui täysin ja huitaisi nyrkkinsä vartijan naamaan, vartija lennähti rajusti tuoliinsa ja siitä lattialle, lyöjä kun oli iso mies, paino yli 130 kg. Lähdimme tupakkakassin kanssa vartiokopista, mutta emme ehtineet pitkälle kun poliisien Jeeppi pysähtyi meidän viereen ja sieltä hyppäsi useampi poliisi konepistoolit kainalossa huutamaan meille jotakin omalla kielellään, nostimme vain kädet kohti taivasta. Meille hommattiin oma auto, joka vei meidät Praza Mayoa:n aukion laitaan poliisiasemalle. Brasilian-portugalin kuulustelu ei silloin vielä onnistunut ja pääsimme yhteisymmärrykseen Suomen konsulaattiin soittamisesta. Poliisit ilmoittivat soittaneensa ja parin tunnin odottelun jälkeen nuorehko mies saapui, mutta hän olikin Ruotsin konsulaatista. Kaikki asiat kuitenkin selvisi ja ruotsalainen ajoi meidät takaisin laivalle ja sanoi ettemme lähtisi maihin muutamaan päivään. Pysyimme laivassa, eikä asiasta tullut minkäänlaisia seuraamuksia missään vaiheessa, kaimalta vaan vietiin tupakkakartongit.

Kivihiililasti oli purettu ja malmilasti saatu laivaan kesäkuun 10 pv. Suunta kohti Eurooppaa Antwerpeniin tulimme 26 pv kesäkuuta. Varustamo teki laivalle vuositelakoinnin. Siirryimme Rotterdamiin telakkaan 5 pv heinäkuuta ja seuraavana päivänä vuosilomalle Suomeen neljäksi viikoksi.

Lue osa kaksi