Lady PATRICIA 11 - Colombo

Lähettänyt TimoSylvänne

 

Lady PATRICIA ravisteli narunsa irti Karachin laiturista Iitan päivänä 1977 kello 14.45. Laivan valmistumisesta ja lähdöstä Sevillan telakasta oli kulunut kolme kuukautta. Ajettu oli kolme viikkoa. Muu aika maattiin ankkurissa tai laiturissa. Redarin puolesta toivottiin, että neitsytmatka oli aikarahtaus.

Varustamon kuivarahtisosasto etsi laivalle uutta lastia ja toistaiseksi ohje oli ajaa ”southwards for orders”. Jossain vaiheessa tulisi tieto, mihin ilmansuuntaan käännyttäisin kohti lastaussatamaa. Toisaalta bunkkeriakin piti saada. Varmaan provianttiakin, koska Karachi ei ollut stuertille mikään herkkumyymälä.

Vajaan viikon matka oli Ceylonin Colomboon bunkraamaan. Jokin oli syynä, ettei Karachin bunkkeri kelvannut. Laivan polttoaineilla on iso merkitys talouteen. On jäänyt mieleen erään suurehkon tankkilaivan bunkraus Floridan Port Evergladesissa. Floridan salmen itäpuolella Bahamalla lasku olisi ollut sata tuhatta kalliimpi.

Colomboon saavuttiin Raunin päivän aamuna. Melkoisen kapealta näytti sataman aallonmurtajien väliin jätetty aukko. Ruorissa ollutta tyttöpuolikasta alkoi hirvittää, osaako hän ohjata aallonmurtajien päiden välistä. Pikaisesti hommattiin ahterin töijäysporukasta poikapuolikas tilalle. Sataman redille lekotettiin ankkuri paikallista aikaa kello 07.50.

Intian eteläkärjessä sijaitseva Ceylon on vaihtunut nimekseen Sri Lanka vuonna 1972. Kahdentoista tuhannen vuoden takaisia ihmiselon merkkejä on saarelta löydetty. Asukkaat ovat tulleet Intiasta. Enemmistö väestä nykyisin on singaleeseja, uskonnoltaan budhalaisia.

Kuten muuallakin idässä, eurooppalaisista ensimmäisinä saapuivat portugalilaiset alistamaan alkuasukkaita. Singaleesit pyysivät hollantilaisia apuun ja joutuivat vuorostaan näiden alamaisiksi. Britit valloittivat saaren pari sataa vuotta sitten. Heidän plantaaseilleen tarvittiin työvoimaa ja alettiin tuoda Intiasta hindulaisia tamileita. Meidänkin lehdistömme kertoo tämän tästä tamilien ja singaleesien verisestä sotimisesta. Lisäksi saarelta muistetaan vuoden 2004 tsunami ja Sri Lankan kehno taloustilanne: valtio on hilkkua vaille konkurssissa.

Tekee mieli Sri Lankan ongelmien jatkoksi mainita, että suuri osa maapallon nykyisistä kahinosta on eurooppalaisten valloittajien toimien seuraamuksia. Eurooppaan on kelvannut kaukaisten maiden omaisuus, raaka-aineet ja orjatyövoimalla valmistetut tuotteet. Ehkä hurjin esimerkki on Amerikan manner, missä yli 90% alkuperäisistä asukkaista kuoli eurooppalaisten valloitusten seuraamuksena. Tilalle kuljetettiin toistakymmentä miljoonaa afrikkalaista orjiksi. Jos jonkun humeettia helpottaa, niin arabit ja intialaiset kuuluivat tarvinneen vielä enemmän orjia Afrikasta.

Oli suuri helpotus päästä pois Karachista: kosteaa kuumuutta, pölyistä, likaista, huutoa ja melskettä. Colombossa sää oli leppoisaa kuin Suomessa helteellä. Elo rauhallista kuin valtion virastoissa.

Päällikkö järjesti laivaporukkalle venekuljetuksen rediltä laituriin. Omalta osaltani päivä vierähti lääkärikäynneillä. Ei ole mieleen jäänyt, että ketään potilaista olisi sairasulosmaksettu ja lähetetty Suomeen. Ilmeisesti tropeilla pärjättiin.

Sähkömies Matti Lötjönen muistelee: ”Colombossa päästiin pistäytymään maissa. Laiva oli ankkurissa redillä ja venekuljetus. Tuk tuk kyydillä tuli kierrettyä kaupungilla.

Henkilökohtaisesti tuli mitattua, että tamiili tytön sariin menee yli kymmenen metriä kangasta. Jalokivi liikkeitä oli useita, joista valikoitui mukaan muutama rubiini ja safiiri. Testattiin kiviä lasia naarmuttamalla ja sytkärillä lämmittämällä. Aitoja olivat. Niin totesi myös Tillander Helsingissä. Kauppoja Tillanderilla ei kuitenkaan syntynyt, koska dokumentit puuttui.”

Kippari Pekka Santala oli siiffin kanssa kaupunkikierroksella. Ostoksia ei tullut paljoa tehdyksi, koska rahaa riitti lainattavaksi joillekin laivan porukasta, jotka halusivat sähkömiehen tapaan käydä mittailemassa sarin pituuksia.

Vuorokauden vei aikaa Colombon bunkraus. Matka jatkui nyt kaakkoon Fremantle for orders. Fremantle on Australian neljänneksi suurimman kaupungin Perthin satama.

Säätiedotus kertoi tuulen voimaksi seitsemään bofoorttia. Olipa mukava auringon paisteessa seisoskella kallistelevalla brygän styyrpuurin siivellä ja maistella aallokon pärskyttämää merivettä suupielistä. Ehkäpä Karachista toipumisessa unohtui päiväntasaajan ylityskin. Linja ylitettiin Ossin päivänä, muttei kastejuhlia järjestetty.

Varustamo lähetti orderin ajaa ohi Fremantlen ja jatkaa Australian lounaiskulman eteläisimpään niemeen Albanyn kaupunkiin.

Matka Colombosta Alabanyyn kesti kaksitoista vuorokautta. Albanyn laiturissa narut oli kiinni Atson päivänä noin kello kymmenen paikallista aikaa.

Lopetukseksi tähän sopii tämä laulu, klikkaa sinistä riviä

www.rautalaiva.fi/musiikki/Paratiisi.mp4

PS. ensi viikolla on meininki risteillä Henry Nielsen 100 v nostalgian merkeissä. Meitä on lähdössä lähes 150. Australian jutut lykkääntyvät seuraavalle viikolle.