TIVANOn jobi (osa 16) - vikaeeraus

Lähettänyt TimoSylvänne

Kun oli TIVANOsta maksettu ulos, tuumailimme väliperämiehen kanssa, että olisi mukava päästä laivaan myöhemmin takaisin. Niinpä ehdottelimme varustamon konttorissa, että jos vakanssit vapautuisivat, jatkaisimme entisessä työpaikassamme. Jo tammikuun alussa minulle oli tarjolla tankkilaivajobi. Jonnekin Indonesian saaristoon olisi pitänyt lentää. Vaan kun sai valita, jäin odottelemaan paluuta TIVANOon.

Tammikuun viimeisellä viikolla 1975 oli töihin lähtö. Valiperämiehellekin oli laivassa vakanssi auki. Kiinalainen aikarahtaaja oli tuomassa laivalla soijakuormaa Englantiin ja Suomeen.

Lentomme lensi Lontoon kautta Liverpooliin. Lontoossa konetta vaihtaessamme kuultiin, että Liverpoolin lento oli peruttu. Samoihin aikoihin oli kyyti Manchesteriin lähdössä, joten suuntasimme sinne. Manchesterin lentokentältä taksi vei joutuisasti Liverpoolin. Kuski jopa löysi oikean laiturin. Perillä olimme iltakymmeneltä paikallista aikaa.

Laivalla ei siihen aikaan illasta näkynyt muita kuin yövahti. Niinpä lähdimme tutkailemaan lähikujien kulttuuritarjontaa. On jäänyt mieleen siellä täällä pimeässä sumuisassa yössä häämöttäneet talojen rauniot. Lienevätkö olleet sodan jälkiä? Poikkesimme nurkan takana eräällä sortuneella seinustalla. Perämiehellä herpaantui kevennyksessä sään seuranta ja tuulen suunta seurauksella, että toinen housunpuntti kastui kunnolla. Niinpä sinä iltana kuljimme paremmin valaistuihin paikkoihin hyvin lähekkäin peräkanaa.

Liverpoolissa soijan purku englantilaisille kesti puolitoista viikkoa. Radioaseman katsastustodistus oli vanhenemassa, joten oli hyvin aikaa uusia katsastus. Britit olivat viimeisen päälle tarkkoja merenkulun turvallisuusasioista. Jokainen nippeli kokeiltiin. Akut käytiin tutkimassa, pelastusveneradiota veivattiin. Mikäpä siinä oli vehkeitä esitellä, kun oli tuttu asema. Jopa aiempi päälähettimen ”esta cabel no bueno” ongelma osasi olla oireilematta.

Kansainvälisen tavaranvaihdon kiemurat ovat kummallisia ja kalliita. Dairenissa soijaa lastattaessa oli saman laiturin toisella puolella laiva purkamassa Meksikonlahdelta tuotua soijaa samaan varastoon. Perämiehet arvelivat, että Ameriikan soijaa oli siirretty meidänkin kyytiimme.

Meklari järjesti halukkaille pääsyliput jalkapallopeliin. Liverpoolin Everton pelasi jotakuta muuta vastaan lauantaina iltapäivällä. Aikani pallon perässä juoksua silmäiltyäni alkoi enemmän kiinnostamaan katsomoiden elämöinti. Iso stadion oli täynnä. Eri puolilla areenaa yleisö eläytyi eri tavalla. Ja laulut raikuivat. Yllättäen ikäänkuin tuli yö. Kotijoukkue oli tehnyt maalin ja kaikki ympärillä hyppivät ylös hurraamaan. Päivä taas valkeni, kun hurraajat malttoivat istahtaa paikoilleen.

Vaikka britit ovat olleet vuosisatoja merenkulun kulttuurikansaa, löytyi jatkuvasti paikallista väkeä, joka oli kiinnostunut tutustumaan ulkomaalaiseen laivaan. Ehkä hövelit tarjoomukset osaltaan houkuttelivat. Puolentoista viikon satama-aikana milloin mistäkin päin laivaa kajahteli puheensorina ja nauru raikui helakasti.

Eräässä kodissa vierailimme iltapäiväteen merkeissä. Yksinkertaiset ikkunat ja ovet. Karmien väleissä isot raot, mistä tuuli pääsi vapaasti vinkumaan. Teepöydän vieressä hehkui hiiliastia. Lämmitys oli todella tarpeen talven hyisessä viimassa.

Helmikuun ensimmäisen keskiviikon iltana päästiin matkaan kohti Naantalia. Siellähän on sataman rannassa iso viljasiilo. En ole allakkaan merkannut, mutta varmaankin ajoimme Pentlandin salmen kautta eli kierrettiin Iso-Britannian pohjoispuolelta. Salmi on ollut melkoinen laivojen hautausvesi. Virta salmessa voi lähennellä kymmentä solmua. Aikanaan höyrylaivojen huippunopeus saattoi olla vähäisempi, joten salmeen navigeerattaessa oli otettava vuorovedet huomioon jos haluttiin matkan etenevän.

Naantalissa soijaa imettiin ruumista kaksi ja puoli vuorokautta. Matka jatkui saaristoväylää Helsingin Herttoniemeen. Helmikuun puolivälissä satama oli jäässä, muttei niin paksussa, että siitä olisi 1C jääluokan laivallemme ollut murheita.

Naantalissa ja Helsingissä vaihtui porukkaa ja ulosmaksujen laskemista riitti. Muiden mukana yli puolitoista vuotta aiemmin salamatkustajana laivaan Dakarissa tullut gambialainen Sulayman lähti kotiinsa. Varustamo hommasi lentolipun perille asti.

Suomalaiset merenkulkijat eivät ole kaikkein suvaitsevaisimpia ihmisiä. Siitä joutui Sulaymankin laivapoikana kärsimään. Joskus hän kapusi rappuset ylös radiohyttiin ja puuskahti:”thei kool mii änimäl. Ai äm not änimäl.” Sulayman ei ollut kielimiehiä, mutta oli meillä jokunen yhteinen sana ja tupakkia poltellessa alkoi hänen harmistuksensa vähitellen asettumaan. Tai sitten radiohytin herkeämättömät piipitykset kävivät hermoon.

Skandinavian turistinaiset kuuluivat löytäneen Gambian aurinkorannat ja palvelut jo noihin aikoihin. Suomalaiset naiset vasta tällä vuosituhannella. Silti heti ensimmäisenä iltana suomalaisessa rantaravintolassa oli komea nuori gambialainen valloittanut naisten jakamattoman suosion. Osat olivat vaihtuneet: laivaporukka kilvoitteli, kuka pääsi Suleymanin kaveriksi samaan pöytään saamaan osansa suomalaisten naisten ihailusta. Siipiveikoillekin riitti suurempaa suosiota.

TIVANOn vikaeerausjobista kirjasin seilauskirjaan ja Merenkulkuhallituksen merimiesrekisteriin 22 vuorokautta.

Olihan toki mukava päästä tuttuun laivaan ja tuttuun porukkaan muutamaksi viikoksi. Mutta talvisaikaan ei erityisemmin ollut töitä tarjolla. Lomakin ehti loppua ja työttömyyttä kestää toista kuukautta, ennenkuin ahvenenmaalaisesta Sally-varustamosta löytyi sijaisuus. Laiva oli kuuluisa GUNNY, joka pari vuotta myöhemmin räjähti Ranskassa. Olisihan Algotille päässyt vaikituiseksikin, mutta halusin palata entiseen varustamoon.

Kiinalainen aikarahtaus loppui Herttoniemessä, kun soijalasti oli maissa. Helsinkiläinen Suomen Höyrylaivaosakeyhtiö eli Effoa rahtasi TIVANOn Välimeren liikenteeseensä. Korsteeniin malattiin Effooaan nälkärenkaat.

Kreikkalaisille laiva myytiin vuoden lopulla. Moottorimies Mauri Hyttinen muistelee: ”Loppupuolella jobia oli odottelua, taidettiin syödä ja juhlia varmaankin neljät joulukinkut ja laatikot ennen kuin Pireuksessa laivan luovutus oli kahdeskymmenes joulukuuta 1975.”

Kreikkalaiset antoivat laivalle nimen THEOHARIS. Pari vuotta myöhemmin laiva oli Tsingtaossa yhtä aikaa suomalaisen LEVANTEn kanssa. Mukana olleet entiset tivanolaiset pääsivät käymään nostalgiavierailulla. Oli löytynyt suomalaisia kirjojakin.

Viiden vuoden kuluttua nimeksi vaihtui ADONIS T ja neljän vuoden kuluttua CHALLENGER 1, kotipaikka Monrovia ja lippu Liberia. Viimeinen omistaja oli Pohjois-Korean valtio ja laivalle määrättiin nimi SONG RIM.

Tämä espanjalainen halpatuote pystyi tekemään mittavan uran. Toukokuussa 1997 odotti Intian Alangissa viimeinen ranta ja romutus. Pohjois-Korean Rakas Johtaja ja Suuri Marsalkka Kim Jong-il sai laivasta noin USD 800 000 romuhinnan.

Katso TIVANO kuvia

Katso GUNNY kuvia