TORNADO (5) Ulosvientiä

Lähettänyt TimoSylvänne

Mites täällä saa ulosvientiä?”, oli ensimmäisiä kysymyksiä, mitä kuuli laivaan saapuvalta uudelta porukalta. Aavan meren tuollapuolen, maitten ja merien takana ei kenenkään työsuhteen jatkumiselle kuitenkaan tyytyväisyys laivan ulosvientikulttuuriin ollut ratkaisevaa. Harva tyytymätön olisi ollut halukas sen takia perumaan jobinsa ja maksamaan oman kotimatkansa ja uuden työntekijän lentomatkan kustannuksia. Mutta jos joskus oli kotimaan kaijaan satuttu töijäämään, joku ulosvientinäkymiin pettynyt haki dokumenttinsa pois ja siirtyi etsimään lupaavampaa ulosvientilaivaa.

TORNADO tankkilaivassa ulosvienti oli radiosähköttäjän hommia. Sikelikaappi, jonne tavarat kannettiin oli alakongilla monen mutkan takana. Kantaminen oli työlästä. Kun edellinen juttuni loppui Smirnoffin merkeissä, niin vähän selostusta aiheesta.
 

Ulosvienti tarkoitti sipsujen eli laivakauppiaiden oikeutta myydä laivoihin tuotteitaan verovapaasti. Suurin osa laivaväelle tuotavista hankinnoista oli alkoholia ja tupakkaa. Jos oli tiedossa, että Suomesta lähtetvä paatti palaa takaisin kotimaahan, oli tilauslistoilla myös elintarvikkeita: voita, kinkkuja, juustoja, poronlihaa, monenlaisia herkkuja.

Kaukoidän sipsut olivat erikoistuneet rahtaamaan repertuaarinsa redille ankkuroituneisiin laivoihin: ruuman luukku tai henkilöstön päivähuone muutettiin hetkessä valintamyymäläksi. Tuotteina oli enimmäkseen radioita, mankkoja, kameroita, silkkivaatteita ym.

Ulosvienti tutustutti merenkulkijat V.S.O.P ja XO-konjakkeihin ja 12 vuotta vanhoihin viskeihin. Savukkeet ja olut eivät olleet mitään kustannuksia, vaan jos joltakin oli loppu, toiset tarjosivat. Toisin kuin maissa, ei laivayhteiskunnassa nauttinut suurta kunnioitusta ja arvonantoa pyrkimys hyötyä lähimmäisen puutteesta.

Laivalla ulosviennistä määräsi päällikkö, kuten kaikesta muustakin. Ulosvientipolitiikkaa oli melkein yhtä monenlaista, kuin oli päälliköitäkin. Kerrottiin, että useimmiten kongolaisissa laivoissa ei saatu ulosvientiin alkoholia ja laivan tultua satamaan lähes koko porukka kiirehti maihin janoa sammuttamaan. Jotkut päälliköt eivät rajoittaneet lainkaan ostoksia ja loput olivat siltä väliltä.

Yleisimmät ulosvientikäytännöt olivat tilauslistat ja slabit, tai niiden välimuoto. Tilauslistoja laivakaupan hoitaja jakeli messeihin ennen satamaan saapumista. Jokainen sai merkkailla tuotteita toiveensa mukaisesti. Tilausehdotukset kävi päällikkö läpi ja lokasi tai sitten ei. Laivakauppias kuljetti tuotteet kaijalle, mistä ne kannettiin lukolliseen sikelikaappiin ja päälle tulli laittoi blomminsa. Satamasta lähdettyä kansainvälisillä vesillä – tai ehkä ennenminkin – sikelikaappi avattiin ja tilatut tuotteet jaettiin.

Slabi oli kioski, mistä sai ostaa tarjolla olevia tavaroita. Ostaminen tarkoitti, että ostokset kirjattiin listalle ja velotettiin palkanlaskun yhteydessä. Laivaväellä saattoi olla mahdollisuus esittää slabin hoitajalle omia toivetaan halutessaan joitakin harvinaisempia herkkuja.

Päällikkö määräsi, paljonko slabista sai kerrallaan myydä. Yleinen ransuuni oli kerran viikossa – yleensä lauantaisin – pullo viinaa tai keissi kaljaa. Tupakalle ja alkoholittomille tuotteille ei ollut rajoituksia.

Useimmiten slabin ja ulosvientitilausten hoito kuului stujulle, joka muutenkin asioi sipsujen kanssa provianttihankinnoissa. Joissakin laivoissa kipinä hoiti laivaväen ulosvientiä. Pisneksen hoidosta saattoi saada viiden prosentin hoitopalkkion. Jotkut päälliköt halusivat tästä viidestä prosentista osinkonsa.

Kuukauden ulosvientimyynti oli hyvinkin kipinän kuukausipalkan suuruinen ja toi siis viisi prosenttia lisää palkan päälle. Kovalla työllä oli lisä hankittu. Tankkilaivat töijättiin usein pitkien kaijojen päähän ja sipsu purki kuormansa lähimmillään rannalle kaijan tyveen. Usein laivassa oli paikalla pelkästään työssäolevat, muu väki oli pyyhkäissyt maihin. Kantoapua ei hevin löytynyt, ellei venttiilivahdissa olevat täkkärit ja pyssässä vähemään kiireiset ehtineet apuun. Kysyttiin kuntoa raahata pari sataa keissiä juomia ja kymmenittäin savuke- ja muita pahvilaatikoita laakongille, siitä ylös täkille ja mutkien kautta sikelikaappiin. Nuorena miehenä siirtyi parhaimmillaan viisi kaljatölkkikeissiä päällekkäin pinossa kerrallaan. Silloin piti käsikopelolla kulkea, kun ei pinon takaa nähnyt eteensä.

Sen lisäksi, että sai viiden prosentin provikan oli etuna – tai haittana – ettei ransuuni koskenut slabinhoitajaa. Sen seurauksena iltaruokailun jälkeen usein koko messi – no, pari perämiestä ja konemestaria - marssi perässä ottamaan ruokaryypyt tai pari kaljaa ennen iltavahtia tai sen jälkeen. 15 prosentin provikkakaan ei olisi riittänyt kattamaan näitä työtovereiden wellfare kulunkeja. Mutta tärkeämpää oli höveli ilmapiiri.

Jos jollakin laivaväessä ilmeni alkoholiongelmia, päällikkö saattoi yrittää parantaa tilannetta määräämällä viinakiellon. Murheellista oli käännyttää tämmöinen asiakas tyhjin käsin pois slabijonosta. Sekin tuli opituksi, että jos viinakieltolainen tilaa keissin Florida-vettä, se on parempi vetää yli ennen päällikön tarkastusta.

Ankaran ruumiillisen urakoinnin ja messitovereiden huoltamisen lisäksi saattoi slabinhoitajalle koitua riesaa ransuuneista. Yöllä saattoi herätä koputukseen ovelta:”Shaiskos ostaa toisen keissin” tai ”pullo särkyi, shaiskos toisen tilalle”.

Ensimmäisestä ulosvientitilauksestani päällikkö lokasi melkoisesti pois. Slabissa ei saanut olla kuin muutamaksi viikonlopuksi myytävää. Ransuuni oli viinapullo tai kaljakoppa lauantaisin.

Ensimmäisen lauantaijaon jälkeen joskus iltapäivällä koputeltiin asuinhytin ovelle. Kynnykselle ilmaantui suurikokoinen matruusi. Lisää juomista pitäisi saada. Opastin häntä, että päälliköltä pitäisi saada lupa myydä lisää. Seuraavaksi ovelle ilmaantui perämies samoista kemuista. Hän ei pyydellä vaan määräsi, mitä kaikkea slabista pitäisi saada. Ehdotin, että käydään yhdessä kysymässä päälliköltä lupa. Ei lähdetty kipparin pakeille, mutta kuulin laajan ja värikkään kuvauksen itsestäni. Ehkä kuitenkin oli sen väärtti, koska myöhemmin ei ylimääräisen juoman hakijoita ilmaantunut. Poikkeustapauksena oli, jos joku innoissaan sattui pullonsa särkemään.

USA:ssa sipsuilla oli samanlainen kuponkienkeruusysteemi, kun aikanaan Suomessa oli paperinkeräyksessä. Ostoista sai kuponkeja ja tietyllä kuponkimäärällä sai jonkin esineen. Isot ostokset saattoivat oikeuttaa kalliinkin laitteen saamiseen. Villin linjan paateissa ei kupongeista paljoa hyödytty, kun ei ehkä enää koskaan tultu saman sipsun asiakkaaksi. Eräs jenkkikauppias tulla tupsahti laivaan laskujaan hoitamaan ja pahoitteli olevansa kovin kiireinen: samassa satamassa kreikkulaiva oli seissyt odottamassa toista vuorokautta, että kupongeilla kerätty kamera toimitettaisiin laivaan ja laiva pääsisi lähtemään.

Myöhemminkin jouduin joissakin muissa laivoissa slabinhoitajaksi. Ja kantohommiin, vaikken ollutkaan slabinhoitaja. Tsingtaossa olin tilannut Tsingtao-olutta kymmenen koppaa. Stuju kävi sanomassa, että laiturilta jonkin varaston päädystä tilauksen voisi hakea. Pullot olivat kolmen vartin lasipulloja. Muistaakseni 12 pulloa paksusta pahvista tehdyssä laatikossa. Paino 14 kiloa. Laiva oli tyhjä, joten laakonkia ylös ja neljänteen kerrokseen oli hikistä hommaa.

Tuohon aikaan oluen kulutukseni ei ollut kovin mittavaa. Kun merimatkalla Acapulcoon sana levisi kaljakopistani, kävi poosu ne ostamassa. Sovittiin, että pursimies Acapulcossa tuo maista saman määrän paikallista olutta tilalle. Kun oltiin perillä ja päästiin mahin, ilmaantui melkoinen pino kaljapurkkikoppia radiohytin viereiseen komeroon.

H. (ei varmistettu)

La, 15.10.2022 - 13:46

Systeemi jossa ulosmaksaja tilasi tulijalle vaan saattoi olla yllätyksellinen. Näin kävi kerran Venetsiassa missä tulin päälle. Lähtijä oli tilannut paikallista suosikkijuomaa Camparia laatikon verran. Hyvä juoma - hyvä mieli! Avatessani kuitenkin koitti yllätys. Kyseessä oli 12pullon laatikko, mutta se - kuutio - olikin täyetty kartion muotoisilla kruunukirkillisillla Camparisoda-pulloilla. Niitä mahtui siihen 400kpl! Sanomattakin selvää, että niitä jäi seuraajallekin neljän kk:n törnin jälkeen, vaikka "coctail" kylmänä maistuikin tosi hyvälle...

Mutta eräs asia on joskus mietityttänyt, eli (pohja)slabin rahoitus. Kenen varat olivat siinä kiinni; stujun/kipinän vaiko varustamon? Monessa laivassa kun oli perusslabi, joissain kattavakin.