MUISTATKO THEODOR KÖRNERIN?

Lähettänyt PenttiUtriainen To, 19.05.2022 - 13:38

Haukiputaan Halosenlahti vaipui ruususen uneen kesällä 1951, vuoden jälkeen sahan lopettamisen. Kävi ainoastaan "pöllilaivoja", koko -50 luku oli tasaista noin 2-10 alusta kävi kesässä. Vasta 1961 vilkastui, kun Rauma-Repola alkoi myydä pyöreää puutavaraa ulkomaille.

Raakapuun myynnin vilkkautta kertoo tilastot alueen satamissa vuodelta 1961: Martinniemessä kävi 190, Iin Röytässä 52 ja Halosenlahdessa 48 laivaa. Mutta jo seuraavana vuonna alkoi näkyä taantumaa Martinniemessä 172, Röytässä 11 ja Halosenlahdessakin vain 10 alusta.

Tästä samasta asiasta oli Rantapohjassa kirjoittelua 1993. Silloin usea lehteen soittanut henkilö muisti tapauksen, mutta vuodet oli tehnyt tehtävänsä. Kaksi eri matkaa ja sen tapahtumat sekoittuivat keskenään. Kirjoitin silloin jutun Rantapohjaan 1.4.1993 kyseisestä tapauksesta. Mutta silloin minulla oli vaitiolovelvollisuus auttajista ja samalla eräistä yksityiskohdista. Sitten 31.10.2000 tuo aika oli mennyt ja voin valottaa osan asioista, uudella jutulla, kun asianosaisilla eikä perillisillä ole mitään sitä vastaan. Kaikkea tietoa en voi paljastaa, ehkä koskaan. Kaikki kirjoittamani tieto on autenttista, kenelläkään muulla ei näitä tietoja voi olla, paitsi mitä lehdet ovat kirjoittaneet. Keskusrikospoliisilta saamieni asiakirjojen kaksoiskappaleet tapaus Theodor Körneristä on sittemmin tuhottu heidän arkistoistaan.

Laiva saapuu satamaan.

Elettiin vuotta 1962, elokuun 21 päivä oli kääntymässä aamuyöksi, kun vahtivuorossa ollut luotsivanhin Knut Holma havahtui laivasta tulleeseen luotsipyyntöön klo 4.30. Itä-saksalainen moottorilaiva THEODOR KÖRNER pyysi luotsia päästäkseen Halosenlahteen, jossa se tulisi lastaamaan pöllejä. Varttitunnin kuluttua kutterinhoitaja Olli Pohjamo veivasi luotsikutterin L7 käyntiin ja vei luotsi Werner kallion porttireimareiden takana odottavaan laivaan. Sää oli tyyni ja kuulakas, lämpömittari näytti vain + 9 astetta. Näkyvyyttä oli 20 meripenikulman verran. Laiva pudotti ankkurinsa Halosenlahden ulkoredille klo 8 aikaan.

Alus oli lähtenyt Wismarista 18.8.62, siis aika nopea kulkuinen ainoastaan 3 päivää viipyi matkalla. Samaan aikaan laskeutui erittäin raskas sumu, joten lastauksen aloittamista jouduttiin siirtämään. ponttuut hinattiin aamupäivän aikana ulkosivulle ja alus vedettiin "springiin", jotta mahdollinen tuuli ei pääsisi hidastamaan lastausta.

Satamaan saapuja oli Rostockista kotoisin oleva Theodor Körner. Aiemmin alus oli belgialaisten omistama ja nimenä oli eksoottinen Copacabana. Se oli valmistunut toukokuussa 1938 Hobokenissa Belgiassa, John Cockerillin telakalla. Tilaaja ja omistaja Cie. Maritime Belge (Lloyd Royal) Valmistuessaan se oli 7136 brt., 4165 netto ja 7721 dwt tonnin kokoinen. Pituutta aluksella oli 140,22 m. leveyttä 19,15 m. ja syväyttä 8,15 m. Koneteho 6000 hv. Laiva oli ostettu Itä-saksaan 1958, jolloin se sai nimekseen Theodor Körner. Nimi juontui "punaisesta kenraalista" Theodor Körneristä, josta tuli Itävallan liittopresidentti vuonna 1951. Kun verrataan laivan kokoa väylien syvyyteen, voidaan todeta Röyttään tulevan väylä ulkoredillä syvyydeksi 8 m ja lastauspaikassa sekä Halosenlahdessa 6.4 m. Alus myytiin 1969 Kyprokselle Altis-varustamolle saaden nimekseen NEDI 2. Kun saksalainen sotakalusto poistettiin laivasta, sen kantavuus nousi 700 brt. tonnia. Huhtikuun 7 p:nä 1993 saamani sähke Lloyd’s Registeriltä Lontoosta kertoo, laivan tulleen romutetuksi Taiwanissa 1973.

Miehistöön kuului 43 henkeä, joista yksi nainen: kapteeni Heinz Meier s. -33, yliperämies Richard Wolf -34, 2 perämies Joachim Siegfried Tibursky -26, 3 perämies Dieter Höhle -36, sähköttäjä Peter Kupke -34, talousapulainen Georg Hunstock -38, konepäällikkö Ernst Galazky -05, 1 mestari Wolfgang Theirbach, 2 mestari Adolf Blaschka -36, 3 mestari Klaus Jahn -38, 1 sähkömestari Horst Luckmann -28, 2 sähkömestarit Klaus Kasperski -41 ja Dieter Welge -41, koneapulainen Borwin Schriever -38 (hän oli jo kolmatta kertaa laivan palveluksessa), putkimies Manfred Göldner -40, koneapulaiset: Heinz Brückner -37, Heinz Kleindienst -40, Wolfgang Kaiser -42, Lothar Rettke -42, Wilfried Lehmann -38, Joachim Kappel -39, Peter Perbach -40, Horst Hädicke -40, Siefried Johanns -40, pursimies Dieter Pochert -39, kirvesmies Gerhard Ketelhut -35, matruusit Heiner Faulian -40, Ingolf Hanhn -41, Reinhard Kellner -43, Dietrich Gröbe -43, Bernd Ronnecker -43, Volker Franke -41, Arno Steinau -42, Walter Häring -42 (Wilfried Beer -40, oli jäänyt juuri pois aluksesta), 1 kokki Klaus Grimmert -39, kokin apulainen Uwe Bär -40, leipurit Franz Hennlich -41 ja Heinrich Schelong -41, ylistuertti Karl-Heinz Volkmar -40, 1 stuertti Bodo Christ -40, tarjoilijat Helmut Merker -42 ja Hannelore Grimmert -39 sekä matruusi Karl-Heinz Bertoni -43. Laivan miehistö oli erittäin nuorta keski-iältään. Juuri nyt on laivan n. 100 oppilasta lomalla.

Kaksi miestä karkaa laivasta.

Miehet olivat todennäköisesti suunnitelleet pakoa, koko satamassa olon ajan. Lopullisen päätöksen Borwin Schriever ja Lothar Reetke panivat täytäntöön 27.8.62 aamulla 3-4 aikoihin. Joka tapauksessa Peter Perlbach oli keskustellut Rettken kanssa vielä 2.30-3.00 välisenä aikana, mutta ei ollut havainnut mitään merkkejä pakosuunnitelmista. He olivat aikoneet uida maihin Kallionnokalle, jonne oli matkaa noin 900 m. Jos laiva olisi ollut varsinaisella redillä olisi matka ollut puolta lyhyempi. He olivat pakanneet muoviin kuivia vaatteita ja muonaa. Lähtö ajoittuu suunnilleen samaan aikaan, jolloin laivan kapteenin Meierin vieraat meklari Ralf Nylund ja tullipäällysmies Martti Valppu vaimoineen poistuivat laivalta. Oliko vartioiden valppaus tuolla hetkellä herpaantunut vai oliko asia sovittu heidän kanssaan ? Vain köydenpätkä ahterissa, johon oli jäänyt kahdet housut, kertoi miesten menneen. Edellisenä perjantaina kyseiset miehet olivat yhdessä käyneet lomalla Oulussa, mutta saapuivat laivalle sovittuna ajankohtana. Liittyikö matka jotenkin pakosuunnitelmiin? Tiettävästi toisella miehistä asui veli lähellä Jyväskylää, lääkäriksi praktiseeraamassa. Muutamat suomalaiset olivat piirtäneet Klubi-askiin Suomen karttaa ja Jyväskylän sijaintia kartalla.

Maanantai aamuna ajoi haukiputaalainen Toivo Härmä lastaajia klo 7 aikoihin Herman Andersonin väenkuljetusmoottori "Ajolla" laivalle. Välikarin ja Mulkualeton välillä hän huomasi jotain punaista vedessä noin kilometrin päässä Theodor Körneristä. Koska paluumatkalla oli veneessä kahdeksan laivan miehistöön kuuluvaa henkilöä ja saarten välissä liian vähän vettä n. 90 sm, pääsi hän paikalle vasta klo 9.20, kun oli viemässä suomalaisen Myllen sähköttäjää Iin Röyttään. Tultuaan paikalle noin 400 m etelään Välikarista, hän totesi kohteen olevan korkkiliivit ja niiden varassa jo todennäköisesti kuollut mies. Moottorissa olevalla keksillä hän koetteli ruumiin sormia ja heilutteli silmien edessä, mutta mitään elonmerkkejä ei ollut havaittavissa. päästyään Röyttään Härmä soitti meklari Nylundille, joka kehoitti noutamaan ruumiin ja tuomaan Martinniemeen Rauma-Repolan paattimöljälle.

Niinpä Härmä palasi sähköttäjän kanssa paikalle ja tuli Martinniemeen, jossa poliisit olivat laiturilla vastassa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Borwin Schriever hän oli täyttänyt elokuun 8 p:nä 24 vuotta, joka oli karannut laivasta. Ruumis vietiin Ouluun ruumiinavausta varten. Vastassa ollut konstaapeli Väinö Eijärvi ilmoitti asiasta nimismies Eino Poikelalle, joka alkoi tutkia asiaa läänin rikospoliisi komisario Jaakko Kaakisen johdolla. Ruumiinavauksessa todettiin hänen kangistuneen syyskylmässä vedessä ja kuollut hypotermiaan ruumiinlämpö oli enää 17.5 astetta. Vaikka puhuttiin hukkumisesta, näin ei ollut, eikä juttuun liittynyt mitään rikokseen viittaavaa.

On epäselvää miksi Schriever suuntautui täysin eri suunnalle toverinsa kanssa. Vai kuljettiko tuuli jo aiemmin jäykistyneen ruumiin kauemmaksi. Uhrilla oli korkkiliivien lisäksi päällään ainoastaan uimahousut, puolisukat, lyhythihainen kauluspaita. Mitään irtainta ei häneltä löytynyt.

Kun laivan kapteeni Meier oli tunnistanut ruumiin luovutettiin se perämies Tiburskylle vietäväksi kotimaahan. Ironinen sattuma oli, kun arkkua kuljettanut Toivo Härmä sai "Ajon" kiinnitetyksi Theodor Körneri sivulle. Ennen kuin arkkua oli ehditty nostaa laivaan, aluksen viemäriputkesta tuli kaikki paskat arkun päälle.

Toinen osapuoli oli 20-vuotias Lothar Otto August Rettke siviiliammatiltaan lukkoseppä, hän jaksoi uida rantaan saakka Kallionnokalle. Hän jätti osan varusteistaan ja mahdollisesti myös toverinsa varavarusteista rannalle. Rettke kulkeutui metsän läpi Häyrysenniemeen Mustakankaan kaupalle klo 6 jälkeen. Kauppiaspari Paula ja Ahti Mustakangas ihmettelivät miksi heidän koiransa Aksa alkoi haukkumaan. Heidän mennessä ulos pihassa oli ulkomaalainen mies, jonka kanssa he eivät kuitenkaan osanneet kommunikoida. He pyysivät vierasta sisälle ja Ahti soitti Matti Hemmille, mitä tehdä. Tällöin tulija pelkäsi tavattomasti, luullen isäntäväen soittavan poliisille. Hemmin keskusteltua Rettken kanssa ja asian selvittyä, hän lupasi soittaa kohta uudelleen. Jonkin ajan kuluttua Matti Hemmi soitti ja pyysi laittamaan miehen klo 7.10 lähtevään Peltosen linja-autoon.

Tuli kiire vaihtaa miehelle uudet vaatteet ja hänen omat kamppeet kaikki Ahti polki pihan perällä olevaan tunkioon. Vaatteet kuitenkin kaivettiin esiin ja pesun jälkeen siirrettiin erääseen toiseen taloon. Ei uskallettu jättää tunkioon pelossa, että virkavalta löytää vaatteet. Myöhemmin vaatteet olivat käytössä heinäpellolla. Vaatteisiin kuului sininen puvun takki, ja housut, sekä ruudullinen kauluspaita, useita vuosia myöhemmin vaatteet poltettiin.

Kun onnikka saapui Ahti Mustakangas antoi linja-auton kuljettajalle Pentti Hannukselle ohjeet miten toimia. Määrä oli, että linja-autoasemalla ollaan tulijaa vastassa, olihan hänelle ehditty hankkimaan lentolippu päivällä lähtevään Aero Oy:n vuorokoneeseen Helsinkiin. Pentti Hannus kertoi miettineensä, että miten hän tunnistaa vastaanottajat. Mieleen tuli, että jos ei heitä löydy, hän luovuttaa miehen asemapoliisille "tuskanpunaiselle".

Kun auto sitten saapui asemalle, oli yllätys melkoinen, kun miestä ei enää onnikasta löytynytkään. Pentti sanoo, että miehen on täytynyt poistua autosta, joko Toppilassa tai Tuirassa. Tungoksessa hän ei sitä huomannut. Matkustajana ollut martinniemeläinen Ossi Hintikka kertoi, että hän pani merkille heti noustuaan Moisasenmäellä autoon, etuosassa istuneeseen nuoren miehen. Hän seurasi koko matka miehen olemusta ja mitä lähemmäs Oulua tultiin, sitä hermostuneemmaksi mies kävi. Ja sitten Tuirassa nyk. Merikoskenkadulla olevalla pysäkillä hän sitten poistui autosta.

Kyseisenä maanantai aamuna oli tullivartija Risto Vasankari vapaa-aikanaan ollut sorsametsällä hän löysi noin klo 10 aikaan leppäpensaaseen jätetyn punaisen korkkiliivin ja sen läheisyydestä märkiä miehen alusvaatteita, sekä varusteita. Pussi sisälsi paitoja, housuja, pyyheliinoja, sukkia, solmioita 2, naisen valokuva, sytyttäjä bensiiniä, voileipiä, juuttisäkki. Tämän jälkeen hän tuli Martinniemeen ja teki ilmoituksen löydöstään. Sen jälkeen lähti poliisit ja tullivartijat Vasankarin opastuksella hakemaan löydettyjä varusteita.

Laivalle vietynä aluksen perämies tunnisti tavarat ja olihan korkkiliiviin merkitty laivan nimi. Tällöin tavarat luovutettiin laivan kapteenille. Etsintöjen jälkeen 27.8.62 tuli konstaapeli Väinö Eijärvi meille kotiin klo 16 jälkeen, pyytäen sisartani Airia, joka oli tullut käymään kotona, tulkiksi Kerholaan. Menimme sinne ja keskustelujen yhteydessä Airi sanoi nuorelle saksalaiselle eräästä asiasta, että sanokaa kapteenille.... Tällöin kyseinen henkilö vastasi lakonisesti, minä olen kapteeni. Olimme yllättyneitä kuinka nuori mies voi olla kapteeni, oli täyttänyt 4.8.62 29 vuotta.

Asiat mistä puhuttiin ymmärsimme olleen luottamuksellisia. Asiakirjoissa esiintyy jonkinverran ristiriitaisuuksia paikannimien ym. asioiden yhteydessä. Kapteeni Meierillä oli oma käsitys loikkauksen liittyvän tapaukseen, joka sattui edellisen viikon tiistaina. Kyseiset miehet olivat myyneet suomalaisille 4 litran pulloa viinaksia 1500 mk pullo. Aine osoittautui kuitenkin metyylialkoholiksi. Kapteenin saatua tiedon miehistön ja lastaajien välisestä välikohtauksesta, hän oli määrännyt kyseiset miehet maihinnousukieltoon. Miesten tunnistettua, kenelle he olivat pullot myyneet, kapteeni palautti rahat. Oletettavasti kotimaassa olisi odottanut rangaistus ja sen vuoksi miehet olisivat paenneet. Perämiehen käsityksen mukaan se olisi ollut vain sakkorangaistus. Kuriositeettina mainittakoon, että myöhemmin samanniminen kapteeni, kuin mitä oli Theodor Körnerissä, löytyi länsi-saksalaisesta laivasta m/s Karinista.

Theodor Körner sai lastinsa ja pyysi 31.8.62 luotsia klo 13.30 aikaan, jolloin Toivo Härmä lähti Ajolla liikkeelle meklarin ja tullipäällikön kanssa ja koppasi matkalla Mustankarin luotsiasemalta luotsi Einari Auranahon mukaansa. Näin alkoi Theodor Körnerin matka kohti Rostockia, vajaassa lastissa, koska vesi ei riittänyt täyteen lastiin. Asia oli arkaluontoinen silloin, olihan kyseessä itä-blokin alainen laiva. Asiasta ei paljon julkisesti keskusteltu, mutta kuiskeet kylällä kuvasti asian ytimen.

Tiistai aamuna kun Mustakankaalla työssä ollut kirvesmies tuli töihin hän ensimmäisenä tokaisi Ahdille, sinä autoit sen murhaajan pakenemaan, Itä-Saksasta ei ole syytä paeta. Ja vielä 4 vuotta kirjoitukseni jälkeen, siis keväällä 1997 eräs ystäväni sanoi: kuules Pena oli lähellä etten tullut vetämään turpiin, kun kirjoitit siitä loikkauksesta. Vain vanha tuttavuus pidätteli minua.

Samoin kun Ahti Mustakangas soitti keväällä 1993 eräälle niistä henkilöistä, joiden piti auttaa Oulussa, tuli vähän outo tilanne. Ahdin soittaessa miehelle, joka oli jo muuttanut pois Oulusta, kysyen vieläkö sinä muistat minut ? Hänelle vastattiin, että kyllähän minä sinut muistan, mutta kysyttäessä auttamista, langan päästä kuului kysymys: kuka sinä oletkaan, kun tuo muisti alkaa takkuilla ? Siis valikoivaa dementiaa. Lisäksi toinen auttaja kielsi jyrkästi olleensa asiassa mukana, vielä noin vuosi sitten keskustelin uudelleen kyseisen henkilön kanssa, eikä hän vieläkään suostunut puhumaan asiasta. Asia jäi silleen.

Syksyllä 1993 istuimme Ahdin kanssa nenät vastakkain Kropsun Essolla ja suunnittelimme Lothar Rettken etsimistä ja kutsumista vierailulle Suomeen. Ajattelimme konsulin välityksellä saada häneen yhteys. Olihan hänen kuvansa käytettävissä, samoin tarkat tuntomerkit tatuointia myöden. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja samana päivänä Ahdin mennessä kotiinsa, hän sai kutsun tuonpuoleiseen. Myös se asia jäi silleen.

Uusi loikkaus Röytässä.

Theodor Körner saapui uudelle visiitille alueen satamaan, tällä kertaa Iin Röyttään 20.9.1962 ja lähti 28.9.62 pöllilastissa Rostockiin. Nyt oli laivalla komento muuttunut täysin miehistön vahvuutta oli lisätty ja merikadetit kouluttivat ja vartioivat miehiä. Maanantaita vasten yöllä aluksesta poistui kaksi miestä, nimittäin merikadetit Erhard Grüning s. -43 ja Jürgen Richter -44. Sen koommin ei miehistä ole tehty havaintoja. Oletetaan heidän laskeutuneen pöllitarakalle ja juosseen sitä pitkin Röytän saarelle. Saaresta kenties soutaneet maihin. Missään tapauksessa tuota matkaa ei ole uitu syyskuussa.

Loikkauksen jälkeen laivalla tehostettiin vartiointia, ympäristöä valaistiin yöt läpeensä valonheittimillä. Kiersi voimakkaita huhuja merikadettien auttajista Haaparantaan. Edesmennyt Viljo Kalliorinne, joka oli Röyttässä moottorimiehenä on kertonut kirjoittajalle tietoja, joita en voi julkaista. Silloin laivalla työskennellyt Juhani Klasila kertoi, että laivan piti mennä Kuubaan. Olihan messin seinälle ilmaantunut Kuuban kartta ja Fidel Castron kuva ja laivalla oli puhuttu siitä. Ehtikö laiva joukkojen kuljetuksiin vai ei ? Kaikki ei vain "natsaa" kohdalleen ajankohdallisesti. Olisihan aikaa ollut liki kuukausi, mutta kerrottiin matkan keskeytyneen. Laiva ei ehtinyt juuri Hiukeita kauemmaksi, suunnitelman peruunnuttua. Olihan nahinat Kuubassa alkanut jo huhtikuussa 1961 Sikojenlahden epäonnistuneella vastavallankumousyrityksellä.

Mutta varsinainen Kuuban ohjuskriisi alkoi vasta 23.10.62 kun Kennedy antoi uhkavaatimuksensa Neuvostoliitolle, joukkojen ja ohjusten poistamisesta Kuubasta. Neuvostoliiton sotalaivat kääntyivät 28.10 takaisin Neuvostoliittolaisen "Anosovin" johdolla kohti kotia. Theodor Körner lienee ollut tässä saattueessa mukana, lastinaan ohjustarvikkeita ja henkilökuntaa. Vasta marraskuussa päästiin sopimukseen ja joulukuun 23 p:nä saatettiin todeta Kuuban kriisin päättyneen.

THEODOR KÖRNER

1968 NEDI II

1972.12.23: demolished Kaohsiung, Nan Feng Steel & Enterprise Co.

Kuva: Merchant ships 1963.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

TGEODOR KÖRNER

Rostock v.1965.
Kuva: Deutsche Bundesarkiv.
Lähde: Jari Lempinen kokoelma

THEODOR KÖRNER

Kuva: Pentti Utriainen kokoelma

 

H. (ei varmistettu)

Ke, 25.05.2022 - 22:37

Eikö kirjailija Joni Skiftesvik ole kirjassaan kertonut samalla alueella tapahtuneista derkku-loikkauksista? Niissä hän antaa ymmärtää loikkausten olleen hyvin vaikeita. Olihan Berliinin muuri rakennettu edellisenä vuonna ja pakolaisongelma koetteli Harppi-Saksaa. Niinpä ei ole uskottavaa että ko. loikkaripari olisi käynyt "lomilla Oulussa". Edelleen ei ole uskottavaa, että kahdeksan laivaporukkaan kuuluvaa olisi palannut maanantai aamuna lastaajien moottorilla laivalle. Siis viettäneet viikonlopun maissa. Päällikön ja politrukin, joka laivalla varmasti oli, vinkkelistä loikkaaminen läheiseen Ruotsiin olisi ollut liian houkuttelevaa, vai miten. Ehkäpä kirjoittaja selvittää ja tarkentaa näitä kysymyksiä?

PenttiUtriainen

Ma, 30.05.2022 - 11:47

Kirjoituksen alussa kerrotaan, mihin läheteisiin tiedot perustuvat. Jos viralliset poliisin dokumentit "eivät ole uskottavia", kiinnostaisi kovasti nähdä niitä luotettavampia lähteitä.
Onkohan nimimerkki H. löytänyt uutta tietoa, mikä tukisi esitettyjä väitteitä?

Miten voisikaan tulla. Tapauksen (SUPO)-asiakirjat tosin lienevät jo julkisia, ellei niitä ole julistettu salaisiksi toistaiseksi jostain erityissyystä. Vaikea sellaista on ajatella koska DDR:kin on ollut historian romukopassa jo pitkään. Hyvä niin!

Poliisitutkintapöytäkirjoihin ei ole aina luottamista. Niissä on virheitä. Olen lukenut monta sellaista, virheineen...

Nimenomaisessa tapauksessa myös kielivirheet ja ymmärtämättömyys ovat mahdollisia. Jospa joku kyläpoliisireinikainen on niihin jättänyt puumerkkinsä. Vaikka SUPOlla oli todennäköisesti tapauksessa tutkintavastuu.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja hyvä sekä yksityiskohtainen kertomus. Se vaan antaa osaltaan kuvan, että derkkulaivoista loikkaaminen olisi ollut helppoa. Miksi kun se muutoin DDR:ssä oli niin vaikeata ja vaarallista?

Pentti Utriainen on tehnyt mittavan työn dokumentoidessaan tapahtunutta sekä haastatteluin, että virallisia dokumentteja etsien ja löytäen. Paljon kiitoksia Äänimeren lukijoiden puolesta. Tähän mennessä noin 500 kertaa luettu.

Ei ole hyvän merimiestavan mukaista nimimerkin suojissa kyseenalaistaa Pentin keräämiä tietoja pelkästään omiin uskomuksiin ja arveluihin perustuen.

Poistan toistaiseksi kommentointimahdollisuuden. Aiheesta mahdollisia  lisätietoja - ei luuloja - välitän mielelläni Pentille. 

timo.sylvanne@gmail.com