You are here

Vapaata

TimoSylvänne's picture

Merenkulkijan ammattiin kuului monenlaisia vapaita: vapaavahti, viikonloppuvapaa, vastikevapaa, vuosiloma, vastikeloma, merimiesvapaa, vapaapäivä.

Vapaavahti oli niillä, joiden työaika oli jaettu vahtivuoroihin. Vastiketta kertyi viikonloppuna tehdystä varsinaisesta työajasta ja sen sai pitää töiden salliessa vapaana satamassa tai vuosiloman jatkeena. Merimiesvapaa oli silloin, kun oltiin luvatta pois työstä eli vedettiin pystyyn. Vapaapäivät osoitti täkkäreille poosu, jos jokin kohta oli maalatessa jäänyt sutimatta. Erityisesti valkovärin ylivedossa vapaapäiviä saattoi ilmaantua tarkemmallekin maalarille.

Maankorpilaiset useinkin ihmettelivät, miten siellä laivassa saa vapaa-aikansa kulutetuksi. Pelkkää samanlaista vettä hölskyy joka puolella. Yksitoikkoista kuin pornoelokuvan katsominen!

Yksitoikkoisuus kasvaa katsojan katseessa. Meri on erittäin eläväinen, jos sen osaa nähdä. Erityisesti mieleen on jäänyt elämys Pohjanmerellä vuodenvaihteessa. Kippari kävi radiohytin ovella käskemässä brygälle: aamuauringon hohtaessa sumun läpi fööri kimalteli kullanhohteisena kuin pumpulipilvessä liitäen. Miidsipissä meno oli äänetöntä, kun ei kuulunut koneen metelöinti ahterista.

Joskus lomalla kyselin maissa uurastavilta, että varmaankin harrastukset ovat monenlaisia. Käydäänkö elokuvissa, teattereissa, näyttelyissä? No, yleensä ei käyty. Raskaan työpäivän jälkeen piti rientää kauppaan ja sitten liikenneruuhkassa kotitöitä raatamaan. Ilta vierähti telkkaria tiiraillessa.

Laivaelämän merkittävin vaihtelu löytyi pyssästä. Jos tuju ja kokki olivat kutsumusammateissaan, ilmaantui messien pöydille ruoka-aikaan monenlaista yllättävää. Useimmiten näin olikin, mutta saattoi oli myös ”leipä-tuju” ja ”leipä-kokki”. Koko viikko syötiin perunaa ja soossia ja ainoa vaihtelu oli, minä viikonpäivänä hernekeittokattila kannettiin pöytään. Ja jos maista oli tilattu tuoretta leipää, tarjoiltiin syötäväksi ensin vanhat leipävarastot ja niiden loputtua tuore leipäkin oli vanhaa.

Kuva: Kari Hovi

Eräs kutsumusammatissaan työskennellyt tuju raotti alan salaisuuksia:”Kun keittää aamulla runsaasti riisipuuroa ja kostuttaa vanhoja leipiä ja laittaa päälle leikkeleitä ja vihanneksia, hyvin maistuu ja kaikki tykkäävät. Riisipuurosta voi päiväkahville leipoa karjalanpiirakoita ja tehdä munavoita. Jos on lämmin sää, pidetään illalla grillijuhlat. Porukka on syönyt niin paljon riisipiirakoita, etteivät paljoa jaksa sisäfilettä paistaa. Pyssäporukka pääsee vähällä, kun jokainen tekee itse oman ruokansa. Redarikin on hyvillään pienestä ruokarahasta.”

Kuva: Jukka Vanhanen

Ennen vuoden 1970 merenkulun veronhuojennuslakia Suomeen ostettiin paljolti ulkomailta vanhoja, kuluneita rahtilaivoja. Ensimmäinen suomalaisten työ oli rakentaa sauna tai kaksikin. Erääseen tankkiin sauna oli viritelty korsteenissa olevaan tyhjään kaappiin. Lauteille mahtui tiukasti kiilaten kolme istujaa ja suihkuja oli yksi. Saunan jälkeen korsteenin juurella konehuoneen flektin metelissä viihdyttiin pitkään maailmaa kovasti parantaen. Aavalle merelle tuijottelu antoi tilaa ajatuksille ajelehtia.

Erityisesti on jäänyt mieleen suomalaisten mittavan autokisamenestyksen salaisuuden selvittely. Pohjakunto hankitaan jo nuorina pyöräilemällä ilman valoja syyspimeässä ja ilman päähinettä talvipakkasessa. Tuoreen ajokortin poltellessa lakkarissa suhataan mustan jään peittämissä kolmenkymmenen sentin urissa edessä ajavan takapuskuria kolistellen. Riskillä koukataan ohi ja kun on tarpeeksi rapautettu ohitetun tuulilasia eikun kaahaamaan seuraavaa takapuskuria kohti. Keskittymistä auttaa, ettei tarvitse välittää liikennemerkeistä eikä -säännöistä ja vilkunkin voi unohtaa.

Siiffi näitä viisauksia kuunteli vähän hitaasti nenänvarttaan pitkin. Tiedettiin kuitenkin, että siiffi oli Amerikasta kuskannut kotiinsa täkkilastina limusiinin ja sen kaasutinta tuuletteli reippaasti lomillaan. Joskus oli poliisikin jäänyt kyydistä, kun olisi ollut jotakin asiaa nopeusrajoituksista ja liikennesäännöistä. Tämmöisistä merimiesautoista ehkä levisi kotimaassa maine, että Amerikassa autoja saa melkein ilmaiseksi. Nääs autokauppias hövelisti kirjoitti tullia varten todistuksen sille summalla, minkä ostaja halusi.

Mutta siitä oltiin yhtä mieltä, ettei kilpa-autokuskeille mitään suuria rahoja makseta. Tiedettiin, että kotimaassa työttömät maksoivat viiden sadan euron korvauksestaan 20 prosentin veron (muutettu tähän tämän päivän hinnoiksi). Autonkuljettajien tulot olivat niin vähäisiä, ettei niistä riittänyt veronmaksuun ja piti paeta ulkomaille käpykaartiin.

Moneen laivaan oli saunan lisäksi rakennettu koottava uima-allas, mikä täytettiin tultaessa lämpöisille vesille. Uima-altaan äärellä saattoi olla rekkitankoa ja puntteja, joten ilman moderneja kuntosalejakin pystyi itseään rääkkäämään. Altaalla kokoontui myös korttiporukoita ja jatsikupin helistäjiä. Uhkapelurit pysyivät poissa, koska tuulenpuuska olisi saattanut kaapata koko potin.

Kuva: Kari Hovi

Oma-aloitteellisuutta ja aktiivisuutta vaati laivaväen yhteisen kirjaston hoito. Jos kirjastosta ei kukaan huolehtinut, saattoi jossakin komerossa ajelehtia muutama kanneton kirjanresu. Jos oli innokasta lukuväkeä, löytyi mittava kirjasto, minkä sisältöä uusittiin vaihtoporukan mukana. Jopa redillä ajeltiin pelastusveneellä toiseen suomalaiseen laivaan kirjastonvaihtoon.

Kuva: Jakke Savolainen

Samanlaista aktiivisuutta laivaväeltä edellytti Mepan toimittamien ääni- ja videokasettien kierrätys. Joissakin paateissa oli elokuvakonekin, mikä vaati osaavaa käyttäjää ja filmivaraston täydentäjää.

Yleisradion lähettäessä Porista lyhytaalloilla ohjelmaa, tuli tärkeimpiä uutisia omatoimisesti ylöskirjatuksi messeihin. Myöhemmin uutisvälitys muuttui päivittäiseksi, kun Helsinkiradio Keimolasta nakutteli Mepa:n sähkötysuutisia. Vielä vaan tilanne helpottui, kun suomalaisiinkin laivoihin alkoi ilmaantua radiotelex-laitteita. Ei tarvinnut kuin repäistä telexkirjoittimesta valmis uutisteksti ja kiikuttaa lukijoille. Kaikkein modernein vaihe oli, kun Porin kuuluvuusalueella sai lähetykset kytketyksi suoraan hytteihin. Yleisradio lopetti ohjelmiensa lähetykset Porista vuonna 2006.

Kuva: Raimo Mäkinen

Kun järjestettiin yhteisiä juhlia, laivaväestä löytyi monenlaista taiteilijaa ja osaajaa. Toki aluksi kuului kursailla ja järjestäjät arvelivat juhlivansa keskenään. Pikkuhiljaa poikkeili pälyilijöitä ovella ja vähitellen väkeä kertyi. Laulajaa, soittajaa, lausujaa ja muuta esiintyjää saatiin illan mittaan aplodeerata.

Kuva: Timo Sylvänne

Eräässä laivassa kipinä rustasi lauluja ja konemestari ja messilikka olivat trion muina jäseninä äänityksissä lauluvoimana. Kurkkua huuhdeltiin huolella äänenavauksessa. Eihän se mitään stemmalaulua ollut, mutta innostunutta ja pontevaa varsinkin kellon kiiruhtaessa seuraavan päivän puolelle. Ei näiden hittipiisien soitosta keskusradion kautta tullut kukaan valittamaan. Ei edes päällikkö, jonka hytti oli ohuen seinän takana.

Kuva: Timo Sylvänne

Luotsiveikkaus oli suosittu ajankulu lähestyttäessä satamia. Veikattiin, millä minuutilla luotsi astuu kannelle. Luotsia vastaanottava perämies oli käynnistänyt sekuntikellon naviskan kronometrin mukaan ja ajanotto oli tarkka. Messeissä oli kiertänyt paria päivää aiemmin veikkauslista, mihin sai maksua vastaan varata oman minuuttinsa. Oikein veikannut saattoi saada koko potin. Jos laivaan oli rakennettu yhteinen baari tai oli jokin muu vapaa-ajan kassa, lohkaistiin osa voitosta yhteiseksi hyväksi.

Joskus yritettiin luotsiveikkausta, missä olisi pitänyt arvata luotsin tulon päivämäärä ja kellonaika, vaan ei saanut suosiota semmoinen. Heräsi epäillys, että perämiehet ja konemestarit säätävät laivan kulun niin, että voittavat itse.

Luotsia veikattiin yleensä Amerikan dollareilla. Minuutti ja dollari. Kerranpa veikkausta tuli maksamaan messilikka, joka maksoi samalla erään konemiehen kahden taalan veikkaukset. Isokokoisella moottorimiehellä ei kuulunut olevan sopivaa rahaa.

Seuraavassa satamassa vaihtui päällikkö. Oltiin jo merellä menossa ja täkkikakkosen kanssa hörpittiin brygällä kahden kahvia, kun uusi päällikkö ilmaantui naviskaan. Kohta hän jo tuli meille ihmettelemään:”On tämä kumma laiva. Kuljin tuolla talousapulaisten kongilla ja erään messitytön ovella oli iso mies haalareissaan koputtelemassa. Kohta kun ovi aukesi, mies veti taskustaan kaksi dollaria, ja meni niitä heilutellen hyttiin!”

Forums: 

Itse jutussa pisti silmään maininta kuinka suomalaisilla aluksilla leivottiin niin harvakseltaan. Vai oliko se niin? Itselle ei ole juurikaan jäänyt mieleen leipomukset, if any. Toisin oli muualla. Mieleen on jäänyt eräs tarkastuskeikka Ugissa v.1986.

Panamalainen ms Nerezine lastasi täyden kuorman, n.30.000t, säkitettyä Kemiran lannoitetta Venezuelaan. Maalla oli vielä silloin valuuttaa moisiin tuontikauppoihin. Nerezine oli itse asiassa kroaatti ja vanha puomilaiva. Porukka ja erityisesti kippari olivat mukavia miehiä. Oikeasti. Muistan kuinka kippari keksi nokkelasti että Uusikaupunki on New York!

Omat hommat eivät painaneet ja asuin sen kk:n hotellissa, mutta vietin päivät näiden mukavien kroaattien kanssa. Jugoslavian hajoamissodat olivat heille vasta edessä ja monesti myöhemmin olen miettinyt mikä oli heidän kohtalonsa...

Olin siis kipparin/ciiffin pöytävieraana jokseenkin koko kk:n, lounaasta illalliseen, joskus aamiaisenkin.

 

Ruoat olivat hyviä, jopa herkullisia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ne tarjoiltiin yleensä lautasilta pöytään, mutta lisääkin sai. Aina oli etukeitto ja lämmin ruoka sekä talon tynnyriviiniä - vino de la casa. Joka päivä oli tuoretta, toki vehnä leipää, mutta erittäin maukasta sellaista. Ehkä jauhoissa oli jotain "makua", joka ei ollut päätynyt suomalaisille aluksille. Muistan kerrottuna että tässä vanhassa viritteessä olisi ollut öljyuunit.

Paikallinen shipsukin erehtyi kerran alukselle. Kippari katseli hinnastoa ja tokaisi että otetaan sitten vihanneksia Venezuelasta...Muistan hänen maininneen että heidän ruokaraha oli 8000$/kk. No, järjestin heille sitten "vihannesta" eli 10kg tuoretta silakkaa kurvatessani ohi saalistaan purkavasta troolarista. Nythän sellainen olisi mahdotonta, jopa rangaistavaa.

Vappukin sitten vietettiin yhdessä paikallisessa tanssiravintelissa. Sieltä saatiin mukaan pari sellaista ladya, jotka eivät välittäneet Rikkihapon Laivauksen clerkin havaitsevan heidän laivastovierailuaan...Hauskaa oli ja pöytä oli täynnä balkanilaista "zakuskaa", eikä juomistakaan ollut pulaa.. Lasti tuli sitten aikanaan asianmukaisesti päälle ja Nerezine lähti kohti La Guairaa. Itse kurvasin kohti Hkiä salkussani pullo hyvää skottilaista ja mukavat muistot...Parin vkon päästä firman tlxssä oli msg kertoen että Nerezine oli aloittanut hyvä kuntoisen lastin purkamisen Venezuelassa, ja kai kippari sai niitä "etelän hetelmiä". Sen jälkeen en enää kuullut Nerezinestä, mutta sen leivät ja yksinkertaiset hyvät ruoat ja porukan muistan aina! Sailor

Laivalla ollut kosolti nimiä:

Japanissa elokuussa 1978: QUINTINA, sittemmin 1986 NEREZINE - 90 NEREZINE I - 91 PANORMOS - 95 CLIPPER COSTEL - 97 GRIGOROUSSA - 99 AGIOS GERASSIMOS - 03 SUN SEA - 05 KOMODO - 10 LEGACY KASIH

Poistettu registeristä 2015, mutta saattaa vielä jostain löytyä

Kuva laivasta (en voi kopioida tähän, kun ei ole lupaa kuvaajalta)

http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=214222

Jonka kotipaikka oli Adrian meren rannalla Zadar/Split/Sibenik?

Sen ajan kroatialaisen varustamotoiminnan keskiöitä. Sailor