You are here

Ammattiyhdistyksiä

TimoSylvänne's picture

Ammattiyhdistyksiä

 

Kun oli saanut laivajobin, perittiin palkasta ammattiyhdistyksen jäsenmaksu. Tarkistettu ei, kuuluiko liittoon. Pakko ei ollut kuulua, mutta laivan muu väki ei suostunut työskentelmään vapaamatkustajien kanssa, jotka halusivat hyötyä liittojen järjestämistä eduista, mutteivät suostuneet osallistumaan kustannuksiin.

Maalaisilla oli käsitys, että merenkulkijoiden etua ajoi pelkästään Merimies-Unioni. Yleensä ei tiedetty, että samassa veneessä oli jäseniä kolmesta muustakin liitosta, jotka olivat Suomen Konepäällystöliitto, Suomen Laivanpäällystöliitto ja Suomen Radiosähköttäjäliitto.

Merenkulkijoilla oli pitkät ammattiyhdistysperinteet: Suomen Konepäällystöliiton ensimmäinen jäsenyhdistys oli perustettu 1869, Suomen Laivanpäällystöliitto 1905. Samoihin aikoihin alkoi kone- ja kansimiehistön hankkeet oman järjestön perustamiseksi. Monia yrityksiä tehtiin ja kymmenen vuotta vierähti, ennenkuin Suomen Merimies-Unioniksi kehittynyt toiminta pysyi pinnalla. Suomen Radiosähköttäjäliiton aloittivat ensimmäisen kansainvälisen radiosähköttäjäkurssin opiskelijat vuonna 1920.

Paljon ovat liitot saaneet aikaiseksi: enää ei asu miehistö keulapakan alla lämmittämättömissä tiloissa. Enää ei kuolla ruuan puutteen vuoksi nälkään, kuten kävi vielä 1920-luvun lopulla suomalaisessa laivassa Australian-matkalla. On lakeja ja asetuksia asuintiloista, ruuanpidosta, terveydehoidosta, työehtosopimukset, merimieslaki, työaikalaki, vuosilomalaki. On koeteltu voimia valtionkin kanssa koulutuksen kohentamiseksi. Useat näistä saavutuksista ovat vaatineet vuosien työn, kovaa vääntöä, lakonuhkia ja lakkojakin.

Maankorvessa eläjille tuli tutuimmiksi jäänmurtajalakot talvisin. Neljästä ammattijärjestöstä joku uhkasi tai aloitti lakon edistääkseen jäsentensä etuja. Myös niiden etuja, jotka seilasivat muissa laivoissa.

Kevättalvella 1980 alkoivat kuuluisat kahdeksan viikkoa kaikkinensa kestäneet merenkulkijoiden lakot/työsulut (25.3. – 21.5). Radiosähköttäjien osalta Varustamoyhdistys julisti työsulun ja lopetti palkanmaksun huhtikuun alussa. Aiemmin työtaistelut pysäyttivät vain Suomen satamiin saapuneita laivoja. Nyt työsulut ja lakot olivat maailmanlaajuisia ja koskivat tramppilaivojen porukoitakin laivojen tultua satamiin eri maanosissa. Muilla ammattijärjestöillä oli omanlaisiaan tapahtumia työtaistelun syiksi.

Suomessa oli maissa työmarkkinajärjestöt tehneet sopimuksia, joissa kokonaisvaikutukset olivat 12 prosentin huitteilla. Jokainen merenkulkijajärjestö neuvotteli erikseen työnantajien kanssa omine tavoitteineen. Radiosähköttäjille työnantajan tarjous oli aluksi nolla, sittemmin puolet yleisestä tasosta.

Laivanvarustajat julistivat konemestarit ja radiosähköttäjät työsulkuun kaikissa satamissa. Kipinät saivat liitoltaan määräyksen siirtyä maihin. Jos ei työnantaja maksanut majoitusta, oli lennettävä Suomeen. Eri puolilta maailmaa Australiaa myöten liiton jäseniä lenteli kotimaahan vaikka aiheuttikin vaikeuksia hankkia äkkiä rahat kalliisiin lentolippuihin. Lakon jälkeen redareille koitui jonkinmoisia kustannuksia maksella lentolippujen hintoja. Kerrottiin, että jossain maapallon takana oli maihin mennyt työsulkulainen kahlehdittu putkaan.

Kuten nykyäänkin, tiedotusvälineet yhteen ääneen toitottivat työnantajien äänitorvina. Kipinäthän laskivat laivaväen palkat, josta työstä minullakin oli kymmenen vuoden kokemus. Ei koskaan, ei missään laivassa milloinkaan, ei kenellekään ollut maksettu sellaisia palkkoja, mitä media väitti merenkulkijoitten ansaitsevan. Joskus porukalla tuumailtiin, oliko palkkatilastoja lihotettu lisäämällä varustamoiden suuripalkkaisten johtajien tienestit päälle. Vai oliko palkkakuluiksi laskettu myös lentolippujen kustannukset porukanvaihdoissa?

Työnantajia edusti valtion lisäksi Varustamoyhdistys, ja työntekijöille haluttiin opettaa herranpelkoa ja nöyryyttä. Osa redareista oli kiinnostuneempi tienaamaan rahtituloja. Laivoja pidettiin liikenteessä tekemällä erillissopimuksia, mikä korotti kuukausipalkkaa noin neljänneksellä. Saattoi aiheuttaa joidenkin jäsenten kesken kitkeryyttä, kun luultiin rikkureiksi sellaisia, jotka olivat luvan kanssa töissä. Tosin lienee ollut oikeita rikkureitakin, joille lakon jälkeen osoitettiin syvää paheksuntaa ja ehdoteltiin siirtymistä muihin hommiin. Nykyisinhän lakkoja murtavat ”esimiehet” televisiota myöten kehuvat olevansa rikkureina. Sitäkin on pohdittu, miten tärkeisiin hommiin kaikki nämä esimiehet on palkattu, kun he voivat jättää varsinaisen työnsä tekemättä aloittaessaan rikkuroinnin.

Lakon aikana silloin tällöin varustamosta soitettiin kotosalle ja tarjottiin jobia johonkin laivaan, kun juuri sillä laivalla oli erivapaus. Varmistaessani toivorikkaana liitosta tilannetta, olivat kaikki nämä tarjotut laivat lakon piirissä. Kun sitten otin uudelleen yhteyttä varustamoon, siellä suuresti hämmästeltiin, etteihän sen laivan pitäisi olla lakossa.

Omasta puolestani hämmästelin sitä, että meille kerrottiin työantajien osaltaan rahoittavan ammattiliiton lakkorahastoa. Varustajien ansiosta saimme suurempaa lakkoavustusta.

Kun lakot ja työsulut loppuivat, sain jobin saman tien. Liitosta kuitenkin kiellettiin laivaan meno, koska sitä koskevia lakkoasioita ei ollut vielä sovittu. Vaati lähes viikon päivittäisen soittelun, ennenkuin molemmat osapuolet olivat yksimielisiä lähdöstäni töihin.

Tiedotusvälineet pitivät suurta valitusta merenkulkijoiden kiristämästä 14 prosentin korotuksesta, koska maissa oli jouduttu tyytymään 12 prosenttiin. Joskus seuraavana vuonna luin pikkuisen lehtiuutisen, että edellisen vuoden keskimääräinen palkankorotus maissa oli ollut 16 prosenttia, kun mukaan laskettiin teollisuuden liukumat.

Muttei selkkaus ollut vielä arkistoitu ainakaan radiosähköttäjien osalta. Kansalaisten lainkuuliaisuutta valvova valtio piti haastaa työtuomioistuimeen, koska työnantaja ei suostunut ottamaa käyttöön tehtyä sopimusta. Oikeuden ratkaisu määräsi sopimusta noudatettavaksi. Koska niin ei tapahtunut, valtio piti haastaa toistamiseen työtuomioistuimeen, jotta se uskoisi oikeuden päätöstä.

Eivät merenkulkijat pelkästään palkankorotuksia vuodesta toiseen ole olleet vaatimassa. Viime vuosituhannen lopulla vaikeassa taloudellisessa tilanteessa suostuttiin palkanalennuksiin toiveena pitää työpaikat liikenteessä. Valtiokin tuki punaisten matkustajalaivojen yhtiötä monella miljoonalla. Niin paljon hyötyä tukitoimista olikin, että punaisten laivojen osakkeenomistajille voitiin jakaa osinkoa yhtä paljon kuin oli ollut valtion rahoitus.

Ei ammattiliitot toimineet pelkästään lakkokenraaleina. Arkinen työ oli arkisten ongelmien ratkomista. Olimme laivassa, jossa ei satamissa saatu palkkarahoja. Tultiin moniin satamiin, muttei meklarille ollut lähetetty varustamosta tilattuja rahoja. Niinpä laivassa sotamiesneuvosto laati yhteisen reklamaation jokaiseen neljään liittoon. Sen jälkeen ei ollut ongelmia rahansaannissa. Samassa laivassa tulkittiin vastikepykäliä uudella tavalla työntekijöiden tappioksi. Jälleen yhteinen sähke kaikkiin liittoihin toi määräyksen noudattaa perinteistä käytäntöä.

Tuolloin vielä ymmärrettiin, että koko ammattikunnan näkemyksellä on enemmän painoa kuin yksittäisen työntekijän ämpyilyllä eli ”paikallisella sopimisella”. Tosin vielä enemmän painoa olisi kaikkien merenkulkijoiden yhteisellä liitolla. Niin kuin laivatkin talvella ajavat yhtä yhteistä ränniä jäänmurtajan perässä.

Internetissä nykyisin ihmettelevät nuoret merenkulkijat ammattiliittojen toimintaa ja siihen kuulumisen järkevyyttä. Luullaan, että liitto on kuin sosiaalihuolto: aina kun jotakin tarvitaan, mennään luukulta hakemaan. Ei ymmärretä, että liitto toteuttaa jäsentensä tahtoa. Jäsenet valitsevat tämän tahdon toteuttajat. Jos haluaa muutoksia, on toimintaan osallistuttava. Sellainen on liitto kuin ovat jäsenetkin.

Suomen Radiosähköttäjäliiton lakkotapahtumia voi muistella Äänimeren ST ry albumista

Forums: 

Ei yritykset ole samanlaisia eikä kaikille pidä väkisin samoja sopimuksia tyrkyttää.

TimoSylvänne's picture

Ei liene mitään estettä sopia paremmista eduista, kuin mitä työehtosopimuksiin on kirjattu. Vastustus johtunee siitä, että palkanmaksaja haluaa "sopia" huonommista eduista.

Toistaiseksi sopiminen pruukaa olla yksipuolista ilmoittamista. Jokunen vuosi sitten julkaistiin uutinen, että lähes kaikki "laittomat" lakot johtuivat sovittujen ehtojen huonontamisesta.

Hyvin monet jutut on työehtosopimuksissa määritelty, ei laissa. siten ne eivät olisi enää voimassa.