You are here

Leo Engström: Kokkina maailman merillä


Kommentit

kaipasin meriaiheista kirjaa ja Sattumalta tämä oli Esppoossa esillä.  Hyvä ajankuvaus ja olen sitä ikäluokkaa että just tajus missä olosuhteissa oli olitu v 61. Olen turkulaisen telakan poikia eli laivoja on nähty ja tehty.

Pikkasen oli pikkutarkaa kuvausta mutta tavallaan erikoinen ja otteessaan pitävä opus. Mun isäni oli vuotta myohemmin yhden talven FAO:n hommissa Argentiinassa ja Chilessä ja muistan kyllä että kirjeitse kommunikoitiin tai faijan duunin telexillä.

Tuota aikaa ei enää ole. Hieno kirja.

Harvemmin sitä lukee seppien omia kirjoja, onhan brykan siivellä seilanneet kirjoitelleet paljon meriromaaneja. Me byssäpuolen väki emme juuri ole kirjoja kirjoittaneet, sillä se maailma missä töitä paiskittiin ei ollut niin "kunnias" työ, jotta siitä olisi kehdannut kiejoitella meriromaaneja. Aloin kirjoittaa kirjaa omasta elämästäni 69 vuotiaana  painos 25 kpl sukulaisille ja sain sen valmiiksi pari viikkoa ennen 70 vuotisjuhlia. Nimeksi tuli TATEN TARINA elämäni kolme kirjaa, eli kolme osainen elämänkerta. Lapsuuskokemukset, ulkomailla ja merillä vietetyt vuodet ja lopuksi avioliittovuodet. Sivuja kertyi kumma kyllä 275 ja merillä vietetyt vuodet ja seilatut laivat ovat "Merimieskuvia.net" sivuilla. Olen yrittänyt saada byssäporukkaa kirjoittamaan kokemuksistaan palstoille, mutta kukaan ei ole kommentoinut. M/s Auroran kokki Engström kirjoitti mainion merikirjan seilauksistaan Etelä Amerikan linjalla. Terveisin Tappajatate

Hei,

Valitettavasti sain tänään kuulla, että Leo on lähtenyt paremmille merille eli mies oli nukkunut pois :(

Yksi upeimmista persoonista mitä minä olen elämässäni tavannut.

-Tommi

Osanottoni, voimia ja jaksamista omaisille. Timo Sylvänne

Tapasin Leksan 2013 Sydneyssä.Matti Salo haki minut kentältä,olin ssanut heidän yhteystiedot merimieskuvia sivuston Tipeltä,jonka sivuille he kirjoittelivat.Molemmat vanhoja merimiehiä,jotka olivat Australiaan muuttaneet.Olin veljeni luona Brisbanessa,ja sovittiin heppujen kanssa tapaaminen.Yksi eteläisimmistä ex.skönäritapaamisista!On se kumma,miten merenkulkijat on ystäviä.Oli tosi lämminhenkinen tapaaminen.Leksan vaimo Birgitta oli mukana,hän poistui syövän seurauksena männä vuonna.Hän hyvin ymmärsi meidän turinat!!!Sinne Leksa jää luultavasti Birgitan viereen Aussiin.Lepää rauhassa Leksa.

Lisää kommentti

Filtered HTML

  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.