PICCOLO

Lähettänyt TimoHärmälä

Palvelin Piccolossa kesällä 1963 ja ajelimme vain Suomen rannikolla.

Etholen oli kipparina muiden nimiä en muista. Olisko Björkroth ollut siifinä tai ykkösenä. Vaikka perämiehet jotenkin ulkonäöltä muistan niin en muista heidän nimiä. Meitä oli täkkäreinä 3 junkkia ja sitten pumppumies. Kaikki junkit olivat melko vihreitä eli ekaa kertaa laivassa täkkärinä. No minä olin ollut kesät 1961 ja 62 Axel von Fersenin kansipoikana ja sitten olin myös ennen Piccoloa ollut messikallena Somerissa, että kyllä praktiikkaa ja merimiesjuttuja oli vaikka muille jakaa. Olin aika ylpeä kun ekan ruoritörnin jälkeen Etholen määräsi minut vakituiseksi satamaruoriksi joskin toiset junkit hieman irvailivat, että satamaruoriksi otetaan sellainen josta ei ole mitään apua töijauksessä. Niin tai näin, nokka pystyssä silti kuljin kun olin saanut niin vastuullisen tehtävän.

PICCOLO

Suomenlinnan Telakalla. Takana näkyy Pikku-Itä-Mustasaari (Sairaalasaari eli Sairis, meidän suokkilaisten kielenkäytössä) jossa korkea rakennus on Merisotakoulu. Teksti ja kuva: Timo Härmälä

Syksyllä maksoin ulos ja jatkoin edellisenä talvena kesken jäänyttä Kauppakoulua jonka jouduin keskyttämään kun jäin lunttauksesta kiiinni maantiedon kokeissa koskien kysymystä jossa kysyttiin Yhdysvaltain itärannikon satamakaupunkeja. Tulisivat nyt kysymään sillä olihan ne satamat tästä johtuen pakko käydä paikan päällä opettelemassa. Kauppakoulun keskeytyksen myötä silloin talvella 1963 sitten pestauduin Someriin messikalleksi muutamaksi kuukaudeksi ja sitten kesällä Piccoloon junkiksi. Siis syksyllä 1963 takaisin kauppakouluun jonka sitten nipin napin sain hyväksyttäväksi suoritettua keväällä 1964 ja sitten olikin vuorossa ARIANA. 

Forums

Syyskuussa 1962 näyttää Piccolo törmänneen Airistolla Turun Rannikkotykistörykmentin yhteysveneen K-21 kanssa. K-21 upposi, mutta henkilövahingoilta säästyttiin. Lähde: Rannikon Puolustaja 3/1962.