S/S ARIANAN MUISTELU 4

Lähettänyt ErkkiRatia

Saavuimme Istanbuliin marraskuun alkupäivinä. Meidän lossauspaikka oli Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla. Taas alkoi odottelu, koska päästään lastia purkamaan.

Istanbulin kaupunkiin oli hyvä lauttaliikenne yli salmen Kultaisen sarven lahteen. Niinpä heti vapaavuorolla lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Keskusta oli rannasta aika ylhäällä ja sinne olikin maanalainen kiskorata, joka kuljetti ihmiset rannasta ylös. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin: suureen basaariin, Sofia-Haagin moskeijaan ja paljon oli nähtävää ja ihmeteltävää tässäkin suurkaupungissa.

Pari viikkoa odotettuamme alkoi meidän lastin purku. Lähellä meidän lastauspaikkaa oli myös itään lähtevien junien rautatieasema. Olisiko ollut idän pikajunan asema? Siellä minuakin alkoi joku agentti värväämään tutkimaan ja katselemaan paikkoja ja hyvin tuntui tietävän, mikä oli meidän seuraava lastauspaikka Neuvostoliitossa. Pääsin kyllä tyypistä eroon häivyttämällä jälkeni vessareisulla.

Laivalla kävi suomea puhuva poika, joka asui äitinsä kanssa kaupungissa. Hän oli pitkä ja pelasi koripalloa jossain paikallisessa joukkueessa. Hän oli myös meille kaupunkioppaana.

Lastin purettuamme lähdimme Mustallemerelle Novorosiiskiin. Taas oli apulantaa ruumassa takaisin Intiaan. Illalla lähdin parin laivakaverin kanssa maihin. Tosi kylmä tuuli puhalsi pohjoisen arolta. Siinä aloin sitten aika nopeasti voida huonosti. Lähdimmekin takaisin laivalle. Stuertti, joka hoiti lääkekaappia tässä laivassa, toi kuumemittarin. Totesimme kuumeen olevan aika korkea, lähellä 40C. En tiennyt, mistä tämä johtui ja niin kippari tilasi maista valkotakkisen. Liekö ollut lääkäri, en tiedä. Hän antoi minulle kuitenkin joitain tabletteja, jonka seurauksena voin pahoin eli ripuloin ja oksensin. Makasin kuumehoureissa kippurassa yläpunkassani.

Laiva oli lastissa aamulla ja kippari kysyi, jäänkö sinne vai lähdenkö mukaan. Sanoin, että tänne en jää, lähden mukaan. Matka kesti liki kaksi vuorokautta Bosporinsalmen luotsipaikalle. Matkalla stuertti epäili minun sairastavan umpisuolentulehdusta ja hän pisti minuun antibiottia, joka sitten siirsikin puhkeamista.

Luotsipaikalta sitten minut kuskattiin Admiral Bristol Hospitaliin, jossa kuvattiin. Hetken päästä tuli tohtori Barput, joka vahvisti, että minulla on umpisuoli tulehtunut ja se leikataan vatsan tyhjennyksen jälkeen.

Näin minä jäin sairaalaan ja laiva jatkoi matkaa Afrikan ympäri Intiaan. Pojat olivat pakanneet matkalaukkuni, joka seurasi minua sairaalaan.

Leikkaus onnistui hyvin. Sairaalassa oli kyllä hyvä hoito joskin se oli vain hyväosaisille. Hoitajat puhuivat ainakin auttavasti englantia joten tulin minäkin omalla kielitaidollani heidän kanssa hyvin juttuun. Sairaalassa ollessani en tavannut ketään muuta suomalaista. Tulin hyväksi tutuksi yhden amerikkalaisrouvan kanssa, joka oli sappileikkauksessa. Hänen miehensä oli siltainsinööri, joka suunnitteli pitkää riippusiltaa salmen yli. Mies kävi päivittäin vaimonsa luona ja he pyysivät minut aina myös hänen tuomiaan eväitä syömään.

Sairaalassa oli tyyli, että joku omainen oli yötä päivää potilaan kanssa. Huone oli kalkittu valkoiseksi mutta silti aamuisin löysin torakan jostain patterin takaa. Ainoa, mikä minua hiukan ihmetytti maan tavassa, että pitivät minua yhdeksän päivää sairaalan kirjoissa. Lopulta sain ohjeet kotihoitoon ja agentin asiamies tuli hakemaan minut. Hän vei minut vielä yhdeksi yöksi hotelliin, lupasi aamulla tulla hakemaan minut lentokentälle ja vahtasi niin kauan, että menin varmasti oikeaan koneeseen. Wienissä oli vielä koneen vaihto ja sitten alkoi jo kuulua kotikieltä. Niin poika yllätti omaiset ja tuli jouluksi kotiin.

Tästä tarinasta alkoi minun merimiesura. Seilasin tankki-, rahti- ja matkustajalaivoissa moottori-, donkey- ja korjausmiehenä. Vuonna 1978 viimeinen laiva oli M/S Lotila, joka kulki jo puolet pienemmällä miehityksellä kuin S/S Ariana.

Erkki Ratia

Lue Erkki Ratian ensimmäinen ARIANA muistelu

ARIANA (2) historia ja lisää kuvia